Mustasukkaisuus kuriin! Haluan nauttia elämästä mieheni kanssa!

Haluan nauttia elämästä mieheni kanssa!

Kaivoin tämän vanhan aiheen esiin. Nyt tulee varmaan kovin sekavaa tekstiä, mutta en osaa varmaan paremminkaan asiaani selittää

Minun tarinani mustasukkaisuudesta ei ole vielä saanut päätöstä, vaikkakin suunta on jo (pikkuhiljaa) parempaan. En vaan tiedä kuinka kauan mieheni jaksaa katsella tätä touhua.

Meillä ei ole telkkaria juuri sen vuoksi kun en kestä niitä television vähäpukeisia naisia. Mieheni ei voi tilata lehtiä joita hän haluaisi lukea. Kerran katsoimme elokuvaa. Yhtäkkiä ruutuun pamahti nainen bikineissä. Suutuin ja ryntäsin vessaan itkemään! Olen ollut näin kamala jo monta vuotta.

Olen kuitenkin jo kyennnyt katsomaan mieheni kanssa elokuvia joissa on jonkinverran hyvännäköisiä naisia. Enkä vahtaa enää mieheni internetin käyttöä niin tarkkaan kuin ennen. Aikaispina kesinä (lukuunottamatta paria ensimmäistä yhteistä kesäämme) emme ole voineet käydä edes uimarannalla toisten naisten vuoksi. Viime kesänä olimme useaan otteeseen yhdessä rannalla Ja minua ei edes hävettänyt bikineissä!

Suhteen alussa katselimme yhdessä elokuvia, musiikkivideoita yms. Kommentoimme nauraen niissä esiintyviä hupakoita

Sitten jossain vaiheessa aloin ahdistua. Hän kehui jonkinverran muita naisia ja sen sellaista pientä. Ei mitään vakavaa kuitenkaan.

Olen kokenut lapsuudessani paljon hytätyksi tulemista. Äitini on alkoholisti ja hän ei ole koskaan ilmaissut minua kohtaan oikeaa rakkautta. Isäni ja äitini erosivat kun olin pieni. Minua vietiin paikasta toiseen. Luulen että näillä kokemuksilla on ainakin jotain tekemistä tämän mustasukkaisuuden kanssa.

Tiedän että mieheni voi huonosti käytökseni takia, hän on jo kestänyt oikkujani 8 vuotta. Toivon vaan että hän jaksaa vielä vähän aikaa.

Tiedän että minulla on uskomattoman surkea itsetunto, ja haluaisin todella oppia rakastamaan itseäni, jotta osaisin antaa myös miehelleni vapauden elää elämää jota hän haluaisi!

Osaisiko joku neuvoa miten tästä olisi hyvä jatkaa eteenpäin että "parantuisin" nopeasti tästä kamalasta mustasukkaisuudesta ja huonosta itsetunnosta?

Arvostaisin todella jos osaisitte auttaa minua.

 

Siedätyshoito on ainut mikä toimii. Mies kun tarpeeksi monta kertaa käy yksin baarissa niin johan on rennompi olo.

 

[QUOTE="vieras";22893812]Siedätyshoito on ainut mikä toimii. Mies kun tarpeeksi monta kertaa käy yksin baarissa niin johan on rennompi olo.[/QUOTE]

Niin että siinä mun itsetuntokin nousee kohisten?

 

sun oireet ja vaarantunne on 2 eri asiaa! oirehdit sitä enempi mitä enempi uskallat toiseen luottaa. vissiin isä kuskas sua naistensa seurassa vapaasti, ja nyt sun silloinen tunnetila saa tulla ilmi. transferenssia eli tunteensiirtoa.

sun turvallisuiudentunne on kuitenkin sidoksissa noihin vaarareaktioihin, eli alat ite uskoa siellä matelijanaivotasolla, että vaara on todellinen koska tunne kertoo niin. kun hyväksyt, että sun hätäreaktiot on virittyneet lapsuuden aikaan, niin alat rentoutua, ja se siedättäytyminen on mahdollista.

itsetunto alkaa nousta, kun huomaat että työnteko asian suhteen kannattaa.

 

Niin että siinä mun itsetuntokin nousee kohisten?

Ei vaan tulet omien tunteidesi kanssa paremmin toimeen jos joudut kohtaamaan ne. Jos sinä ja miehesi käyttäydytte niin ettet ole mustis vaikka oletkin niin sitten se on aina se mörkö taustalla. Eli vain olemalla avoimesti mustasukkainen saa sinut suhtautumaan siihen, että nyt on mustasukkainen olo, mutta se menee ohi.

 

Mun mielestä voisit ihan hakea ammattiapua eikä välttämättä kysellä täällä että mitä ihmiset ajattelee, sulla tuo on kuitenkin jatkunut vuosia eikä ole ns ohimenevää niinkuin yleensä. Jokainen ihminen on (mun mielestä) vähän johonkin suuntaan vinksallaan ja jokaisella on jotain ongelmia itsensä kanssa, ei oo yhtään noloa tai typerää hakea apua, se kun voi helpottaa jo ihan parilla terapiakäynnillä.. tsemppiä..

 

Mun mielestä voisit ihan hakea ammattiapua eikä välttämättä kysellä täällä että mitä ihmiset ajattelee, sulla tuo on kuitenkin jatkunut vuosia eikä ole ns ohimenevää niinkuin yleensä. Jokainen ihminen on (mun mielestä) vähän johonkin suuntaan vinksallaan ja jokaisella on jotain ongelmia itsensä kanssa, ei oo yhtään noloa tai typerää hakea apua, se kun voi helpottaa jo ihan parilla terapiakäynnillä.. tsemppiä..

Jepjep.. apua olen ajatellutkin hakea. En vaan oikein tiedä että mistä apua alan etsiä. Meenkö lääkärille sanoon että mulla on mustat sukat, oisko jotain valkasukeinoo?

 

Mun ei varmaan kannattais sanoa tähän mitään mutta pakko kun järkytyin niin pahasti. Siis teillä ei ole telkkaria koska oot mustasukkainen siitäkin??? Ajatteletko että se on jotenkin miehen vika kun niitä alastomia naisia on niissä ohjelmissa? Meinaatko että miehes on a) joko tuottanut kaikki ne ohjelmat ja valinnut näyttelijät tai b)tietää jo valmiiksi minkälaisia ja miten pukeutuneita naisia niissä ohjelmissa tulee valmiiksi olemaan? En kysy pahalla, mä en vaan yhtään ymmärrä.

Oletko sä mustasukkainen myös kaikista olemassaolevista naisista? Ajatteletko esim. että sun pitäisi olla kokonaan ainoa nainen jonka miehesi näkee missään tilanteessa? Entä miten miehesi suhtautui esim. siihen että halusit luopua telkkarista? Mitä hän joutuu tekemään että pysyt tyytyväisenä?

Jonkun täytyisi kyllä tosissaan saada sua ravisteltua sen verran että heräät. Ethän sä voi ketään eristää kotiinsa vain koska maailmassa on muitakin naisia. Hyvä että kuitenkin itse olet ymmärtänyt ettei käytöksesi ole normaalia. Pitäisikö sun ehkä mennä terapiaan tän asian kanssa? Mullakin on ihan diagnosoitu hylkäämisen pelko, lähtöisin myöskin lapsuudesta. Mulla oli tapana järjestää mun entisille poikaystäville kaikenlaisia ihme "testejä" miten pitkälle voin käyttäytyä käsittämättmästi ennen kuin he hylkäävät mut. Jotenkin olin ihan varma ettei mua kaukaan voi niin paljoa rakastaa että kestäis mun normaaliminää, joten piti varmuuden vuoksi kokeilla kestääkö ne ihmistä joka on kolme kertaa hankalampi kuin minä oikeasti. Eihän ne kestäneet, paitsi nykyinen mies jota mun ei ole pitänyt enää alkuaikojen jälkeen testata.

 

Jepjep.. apua olen ajatellutkin hakea. En vaan oikein tiedä että mistä apua alan etsiä. Meenkö lääkärille sanoon että mulla on mustat sukat, oisko jotain valkasukeinoo?

Ensin sun pitää tosiaan varata aika lääkäriin. Kerrot siellä kaiken tämän ja mieluusti vähän liioiteltunakin, niin saat lähetteen psyk. polille. Siellä sulle tarjotaan joko keskusteluapua tai sitten tehdään kartoitusjakso jos he ovat sitä mieltä että tarvitset pidempiaikaista kelan tukemaa terapiaa. Jos haluat niin voit laittaa mulle yv:tä tästä hoitoonhakeutumisesta, neuvon mielelläni miten kannattaa edetä. Suomessa mielenterveys- ja terapiapalvelut ovat todella heikosti saatavissa, mutta mulla on kokemusta siitä miten hoito saadaan alkuun.

 

Mun ei varmaan kannattais sanoa tähän mitään mutta pakko kun järkytyin niin pahasti. Siis teillä ei ole telkkaria koska oot mustasukkainen siitäkin??? Ajatteletko että se on jotenkin miehen vika kun niitä alastomia naisia on niissä ohjelmissa? Meinaatko että miehes on a) joko tuottanut kaikki ne ohjelmat ja valinnut näyttelijät tai b)tietää jo valmiiksi minkälaisia ja miten pukeutuneita naisia niissä ohjelmissa tulee valmiiksi olemaan? En kysy pahalla, mä en vaan yhtään ymmärrä.

Oletko sä mustasukkainen myös kaikista olemassaolevista naisista? Ajatteletko esim. että sun pitäisi olla kokonaan ainoa nainen jonka miehesi näkee missään tilanteessa? Entä miten miehesi suhtautui esim. siihen että halusit luopua telkkarista? Mitä hän joutuu tekemään että pysyt tyytyväisenä?

Jonkun täytyisi kyllä tosissaan saada sua ravisteltua sen verran että heräät. Ethän sä voi ketään eristää kotiinsa vain koska maailmassa on muitakin naisia. Hyvä että kuitenkin itse olet ymmärtänyt ettei käytöksesi ole normaalia. Pitäisikö sun ehkä mennä terapiaan tän asian kanssa? Mullakin on ihan diagnosoitu hylkäämisen pelko, lähtöisin myöskin lapsuudesta. Mulla oli tapana järjestää mun entisille poikaystäville kaikenlaisia ihme "testejä" miten pitkälle voin käyttäytyä käsittämättmästi ennen kuin he hylkäävät mut. Jotenkin olin ihan varma ettei mua kaukaan voi niin paljoa rakastaa että kestäis mun normaaliminää, joten piti varmuuden vuoksi kokeilla kestääkö ne ihmistä joka on kolme kertaa hankalampi kuin minä oikeasti. Eihän ne kestäneet, paitsi nykyinen mies jota mun ei ole pitänyt enää alkuaikojen jälkeen testata.

No siis me vaan ei olla hankittu digiboksia. Tuo töllö on tuossa kyllä. Siitä katsotaan elokuvia ja pelataan pelejä. Ja siis mua ällöttää ne vähäpukeiset naiset tv:ssä. Tai ällöttää jos mies katsoo nitä.

Kyllä mä joskus saatan olla vähän mustasukkainen esim. mieheni naispuolisten työkavereiden vuoksi.. ja jos mies juttelee tiiviisti jonkun naisen kanssa. Mut en mä tuollaisista miestäni millään tavalla ahdistele ja syyttele kuitenkaan.

Mullakin luultavasti on kyllä tuo hylkäämisen pelkokin. Yhdessä vaiheessa pelkäsin kokoajan että joku läheisistäni kuolee. Tai lemmikkini.

Ja tosiaan. Mä tiedän että tää meidän tilanne on sairas. Olen onnekas kun mies ainakin toistaiseksi on kestänyt minua.

 

Minäkin suosittelen ammattiavun hankkimista. Nimittäin mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän kadulla tulee vastaan, naapurissa asuu, miehesi työpaikalla, lähikaupassa, julkisissa liikennevälineissä ... ihan joka paikassa ... on sinua kauniimpia ja seksikkäämpiä naisia. Et voi elää niin, että pienennät omaa ja miehesi elinpiiriä sitä mukaa, kun mustasukkaisuutesi alkaa rajoittamaan sitä.