Mustasukkainen lapsille?

[Choc]

Miehelläni on kaksi lasta ennestään ja he ovat meidän kanssa 12 päivää kuukaudessa. Eli käytännössä joka toisen viikon.

Eilen lasten isoäiti hyvää hyvyyttänsä lupautui ottamaan lapset yökylään, halusi kai itsekin viettää niiden kanssa aikaa. Me suunnittelimme mieheni kanssa illaksi yhteistä tekemistä ja olin onnellinen että saataisiin olla kahdestaan rauhassa. Kun tulimme töistä, mies ilmoittikin, että hakeekin lapset pois isoäidin luota. Isompi lapsista oli alkanut kitisemään että haluaa isän luo kun siellä on enemmän tekemistä, tietokonepelejä, jne. Niinpä kaikki meidän suunnitelmat kahden keskisestä illasta romuttui

Olin älyttömän pettynyt ja nyt se on muuttunut vihaisuudeksi. Miksi mieheni hyysää niitä muksuja koko ajan? Ihan kuin meidän suhteella ei olisi mitään merkitystä niinä aikoina kun ne pennut ovat paikalla. Niiden halujen takia pitää hyppiä koko ajan... Ettei lapsille vaan tule paha mieli.. Ärsyttää!!

 

[taustalla]

Ymmärrät varmaan hyysäämisen kun saat omia lapsia...Et voi rinnastaa suhdetta ja lapsia.

 

[miettivä]

Ajatteleppas asiaa toisin päin, että sinulla olisi lapsia ja miehesi käyttäytyisi ja ajattelisi kuin sinä tuossa kirjoituksessasi. Sinulla on aikaa miehesi kanssa kuussa enemmän kuin lapsilla isänsä kanssa. Anna miehesi olla lasten kanssa tai sitten etsi uusi mies jolla ei ole lapsia.

 

[Choc]

Ymmärrän toisaalta kantanne.

Mutta uskon kuitenkin, että jos minulla olisi lapsia, haluaisin opettaa niille myös malttia ja kärsivällisyyttä. En näe mitenkään oikeaksi kasvatustaktiikaksi sen, että jos lapsi alkaa kitistä ja narista että hän haluaa pelata tietokonepelejä, niin hänet täytyy lähteä hakemaan 25 kilometrin päästä renkaat vinkuen pelaamaan niitä pelejä. Hänellä olisi seuraavasta aamusta lähtien monta päivää aikaa tehdä se. Ja mitä jos sovitun yökyläilyn vuoksi olisimme mieheni kanssa sopineet jotakin sellaista ohjelmaa mitä ei voi peruuttaa? Silloin olisi ollut pakko sanoa penskalle että nyt pysyt siellä niinkuin ollaan ajat sitten sovittu, eikä mieltä vaihdeta muutaman tunnin välein.

Mutta nyt oli sovittu sellaisia tekemisiä mitkä mieheni mielestä voi hyvin jättää toiseksi lapsen halujen jälkeen. Osoitti kyllä selvästi oman tärkeysjärjestyksensä...

Olet oikeassa, pitäisi kai harkita miehen vaihtoa... Toki nainen haluaisi joskus voivansa tuntea olevansa miehelleen tärkeintä, kuten hän on minulle. Mutta useimmiten tunnen olevani vasta jossakin pitkällä näiden penskojen ja heidän halujensa jälkeen. Onko se oikein? Kenen kanssa mieheni aikoo loppu ikänsä viettää? Lapset alkavat jossakin vaiheessa perustaa omaa perhettä... Vai pitäisikö minunkin laittaa jokin muu asia parisuhteemme edelle, esim. ystäväni? Miltähän tuntuisi jos yhtenä yhteisenä iltana sanoisin, että by the way tämän iltaiset suunnitelmamme peruuntuu, koska menenkin Maijan luo kylään juoruilemaan? Ja minulle ystävät voivat olla elämässä ihan yhtä tärkeitä kuin jollekin lapset!!

 

[uusperhe myös]

Meillä on sellainen uusperhe jossa on sinun minun ja yhteinen lapsi ja ne miehen lapset tulevat tapaamiselle joka toinen viikonloppu, siis kuukaudessa 4 päivää. Vähänhän se on.

Lapset itse haluavat isovanhemmilleen yökylään. Joskus yhdessä, joskus niin että vain toinen. Lisäksi he tekevät reissuja ja retkiä mummon ja vaarin kanssa. VAIKKA ovat isällään vain 4 pv /kk!!! Se on siis pois isältä.
Isä kuitenkin sallii sen lapsille.
Lisäksi joskus isällä on menoja joita ei voi perua, esim. koulutus, lapset menevät isovanhemmille hoitoon ja ovat siellä vaikka molemma päivät, jos tämä " pakko" vaatii.VAihdot eivät onnistu, lasten äidillä on omat "lapsivapaa-viikonloput" suunniteltu seuraavaksi viideksi vuodeksi eikä niistä voi joustaa, ei muuttaa, ne ovat kiveen hakattuja, joten toimitaan sitten näin.

Se aika, kun lapset ovat muuten vaan mummolassa kylässä - se on kuitenkin vastaavasti meille kahdelle yhteistä aikaa.
:heart:

Parisuhde vaatii myös kahdenkeskistä aikaa ja hetkiä eikä vaan arkea ja lasten kanssa olemista.
Ja voin lohduttaa: vaikka sinulla ap itselläsi olisi kymmenen omaa lasta, ei toisen - ei edes oman miehen - lapsia rakasta samalla tavalla kuin omia! Kunhan vaan hyväksyy ja sietää - ja kohtelee hyvin. Muuta ei vaadita kun kyse on toisen lapsista.

Ymmärrän siis täysin harmistumisesi.

Teepä tuo juttu joskus miehellesi, tee se muutaman kerran - tuo "sori mut meidän yhteinen suunnitelma peruuntuu nyt, mä meenkin maijan luo istuu iltaa, maija tarttee mua nyt" ja sellaina aikana, kun ne lapset eivät ole teillä.

Ja kun siitä tulee napinaa, sano, että tältä se tuntuu; näin hänkin toimii: itselle tulee tunne, että on koko ajan numero 2; muut ihmiset menevät edelle - aina.

 

[miettivä]

Ehkä isä haluaa hyvittää lapsillensa sen että ei asu heidän kanssaan. Itse olisin tyytyväinen jos poikani isä ottaisi edes poikaansa yhteyttä. Sinun miehesi on vastuuntuntoinen isä lapsilleen. Olisit ylpeä hänestä etkä napisi kuin lapsi täällä palstalla vaan sanoisit asista miehellesi. Asiasta puhuminen kun helpottaa tuohon oloosi.

 

[Rotta]

\

Ymmärrät varmaan hyysäämisen kun saat omia lapsia...Et voi rinnastaa suhdetta ja lapsia.

Ei parisuhdettakaan voi nurkkaan heittää jokatoinen viikko odottamaan vaikka lasten hyvinvointi onkin tärkeää.
Jo synnytysvalmennuksesta lähtien korostetaan toisen muistamista ja parisuhteen vaalimista lapsen saamisen jälkeenkin.

Tässä muutama rivi Kaksplussan Suuresta Vauvakirjasta, WSOY 1996:

"Vanhempien välinen suhde, kahden aikuisen rakkaus, on lapsen koti. Tapa, jolla mies ja nainen suhtautuvat toisiinsa, lapseen, vastuuseen ja vaikeuksiin, on lapselle mallina vuosien varrella. Se on hänen voimansa tai heikkoutensa, kun hän isona etsii paikkaansa elämässä. Parisuhde on rakkaudessa kasvamista, joka kestää parhaimmillaan koko aikuisiän. Ja se on samalla arkea ja työtä, yhteinen työmaa, jonka hyväksi kannattaa nähdä vaivaa"

En usko, että on lapsen etu nähdä usean perheensä hajoavan enkä ymmärrä hyysäämistä jos se menee tiettyjen rajojen yli, Curling-vanhemmuudeksi, josta viime aikoina on paljon kirjoiteltu (Lakaistaan esteet lapsen tieltä, ettei lapsen tarvitsisi kokea minkäänlaisia pettymyksen tunteita.) Ei lapsen kuulu itse itseään koskevista asioista päättää eikä varsinkaan tanssittaa vanhempiaan kulloistenkin mielihalujen mukaan.

Minäkään en ymmärrä miksi ap:n miehen lapset piti hakea mummolasta pois jos kysymys oli vain pleikkarin pelaamisesta. Ymmärtäisin, jos kysymyksessä olisi ollut lapsen sairastuminen tai jos lapsi olisi tuntikaudet itkenyt ikäväänsä mummolassa. Mutta siitä ei tässä ilmeisimminkään ollut kysymys.
Se, että lapset näkevät isäänsä vain puolet ajasta, ei ole syy kohdella kumppania kuin ilmaa puolet ajasta.
Aikaa, pitkää pinnaa ja keskustelutaitoa tämä uusperheellisyys vaatii.

 

[mäntti]

Meillä uusioperhe, jossa miulla edellisestä liitosta lapsi ja nyt yksi yhteinen. Ja äitinä (yleensäkin vanhempana) voin sanoa sen että omat lapset menee aina kaiken edelle, myös puolison, sikäli jos sitä voi verrata?? Näin se vaan menee. Puolisolla on täysin eri rooli rinnallani ja mielestäni aikuisten ihmisten ei pitäisi olla lapsille mustis.
Kyllä mie ainakin haluan lapselle entaa aikaa kun kotiutuu isältään pidemmän pätkän jälkeen. Kuin myös pienelle yhteiselle lapselle annetaan aikaa. Mieheni ei ole ainakaan osoittanut mustasukkaisuuttaan, ei olisi kyllä varaakaan. Miusta kukaan ei ansaitse toisen syytöksiä asiasta, kun yleensä eronneilla on kuitenkin jonkin sortin syyllisyys asiasta. Itellänikin on, vaikka erosta aikaa jo 5 vuotta.

Kukaan jolla ei ole omia lapsia, ei voi tietää kuinka tärkeitä omat ovat. Vaikka toisen lapset tuntuisivat kuinka tärkeiltä, niin oma on aina oma! Tuleehan melkein jokaiselle parille kasvatus erimielisyyksiä yhteisestäkin lapsesta, miksei sitten jos ne eivät ole omia. Helpommin se asia silloin ärsyttää.

Lapset eivät ikuisesti ole pieniä, teillä on yhteistä aikaa silloin kun lapset eivät ole teillä. Ei sitäkään voi etukäteen tietää millaista on elää "vieraiden" lasten kanssa, joten voin kertoa että joko siihen sopeudut tai sitten et. Päätös on siun mutta mieti tarkkaan, miehesi ei välttämättä tule asettamaan sinua täysin ykköseksi. Älä pakota häntä valitsemaan....

 

[taustalla]

Kukaan jolla ei ole omia lapsia, ei voi tietää kuinka tärkeitä omat ovat. Vaikka toisen lapset tuntuisivat kuinka tärkeiltä, niin oma on aina oma!

Lapset eivät ikuisesti ole pieniä, teillä on yhteistä aikaa silloin kun lapset eivät ole teillä. Ei sitäkään voi etukäteen tietää millaista on elää "vieraiden" lasten kanssa, joten voin kertoa että joko siihen sopeudut tai sitten et. Päätös on siun mutta mieti tarkkaan, miehesi ei välttämättä tule asettamaan sinua täysin ykköseksi. Älä pakota häntä valitsemaan....
[/quote]

Tässä tulee asiaa. Ole iloinen, että miehellesi lapset opvat tärkeintä! Jos ei ole omia lapsia, ei kykene ymmärtämään, kuinka tärkeitä ne ovat. Ei kannata alkaa vaatimaan että mies laittaa teidät tärkeysjärjestykseen.

Miehen lapset ovat aina hänen lapsiaan. Ja usein vanhemman rakkaus lapseen on ehdotonta. Seurustelukumppanit kyllä voivat vaihtua, mutta olla toki tärkeitä. Ja joistakin tulee sitten se elämänkumppani. Kyllä se tärkeys ajan kanssa lisääntyy, klun historiaa enemmän takana.

Ja huomaa, vanhempi-lapsi rakkaus on toista kuin mies-nainen. Ainakin toivottavasti...

 

[Rotta]

\

Meillä uusioperhe, jossa miulla edellisestä liitosta lapsi ja nyt yksi yhteinen. Ja äitinä (yleensäkin vanhempana) voin sanoa sen että omat lapset menee aina kaiken edelle, myös puolison, sikäli jos sitä voi verrata?? Näin se vaan menee. Puolisolla on täysin eri rooli rinnallani ja mielestäni aikuisten ihmisten ei pitäisi olla lapsille mustis.
Kyllä mie ainakin haluan lapselle entaa aikaa kun kotiutuu isältään pidemmän pätkän jälkeen. Kuin myös pienelle yhteiselle lapselle annetaan aikaa. Mieheni ei ole ainakaan osoittanut mustasukkaisuuttaan, ei olisi kyllä varaakaan. Miusta kukaan ei ansaitse toisen syytöksiä asiasta, kun yleensä eronneilla on kuitenkin jonkin sortin syyllisyys asiasta. Itellänikin on, vaikka erosta aikaa jo 5 vuotta.

Kukaan jolla ei ole omia lapsia, ei voi tietää kuinka tärkeitä omat ovat. Vaikka toisen lapset tuntuisivat kuinka tärkeiltä, niin oma on aina oma! Tuleehan melkein jokaiselle parille kasvatus erimielisyyksiä yhteisestäkin lapsesta, miksei sitten jos ne eivät ole omia. Helpommin se asia silloin ärsyttää.

Lapset eivät ikuisesti ole pieniä, teillä on yhteistä aikaa silloin kun lapset eivät ole teillä. Ei sitäkään voi etukäteen tietää millaista on elää "vieraiden" lasten kanssa, joten voin kertoa että joko siihen sopeudut tai sitten et. Päätös on siun mutta mieti tarkkaan, miehesi ei välttämättä tule asettamaan sinua täysin ykköseksi. Älä pakota häntä valitsemaan....

Sinä sanot, että kukaan, jolla ei ole omia lapsia, ei voi tietää siitä.
Sitten kuitenkin kommentoit niinkuin tietäisit jotain äitipuolena olemisesta vaikka et ole itse sitä.
Ap tuntee mustasukkaisuutta, sinä syyllisyyttä. Yhtä turhia tunteita molemmat. Mutta ne ovat - tunteita.
Yhtä paljon kuin sinä voit sanoa että aikuinen ei saa tuntea mustasukkaisuutta, voin minä sanoa, että ei eronneet saa tuntea syyllisyyttä. Mutta en sano, koska syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteet kuuluvat vanhemmuuteen aina jollain tavalla. Aika superihminen pitää olla jos aina vaan tietää tehneensä/tekevänsä oikein lapsensa kasvatuksessa.
Ei lapselle silti kuulu/tarvitse hyvittää millään tavalla sitä, että on katsonut kaikille, sekä lapselle että vanhemmille paremmaksi erota. Eikös sitä kaikki toitota että mahdollisimman normaalia elämää lapsille eron jälkeenkin huolimatta siitä kenen luona asuvat ja ketä tapaavat vähemmän.

 

[Rotta]

\

Miehen lapset ovat aina hänen lapsiaan. Ja usein vanhemman rakkaus lapseen on ehdotonta.

Totta totta, mutta rakkaus lapseeni ei estä minua sanomasta lapselleni tietyissä tilanteissa "EI!". Silloin kun tiedän että se ei lastani vahingoita.

Sinänsä tuo tärkeysjärjestys on minustakin ihan turha, sen voi pitää vaikka vaan ihan siellä omassa päässä koska ihmiset ovat toisilleen elämän eri osa-alueilla tärkeysjärjestyksissä ensimmäisiä. Ei siitä varmaan mitään virallista listaa tarvitse pitää.

 

[mäntti]

[/quote]

Sinä sanot, että kukaan, jolla ei ole omia lapsia, ei voi tietää siitä.
Sitten kuitenkin kommentoit niinkuin tietäisit jotain äitipuolena olemisesta vaikka et ole itse sitä.
Ap tuntee mustasukkaisuutta, sinä syyllisyyttä. Yhtä turhia tunteita molemmat. Mutta ne ovat - tunteita.
Yhtä paljon kuin sinä voit sanoa että aikuinen ei saa tuntea mustasukkaisuutta, voin minä sanoa, että ei eronneet saa tuntea syyllisyyttä. Mutta en sano, koska syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteet kuuluvat vanhemmuuteen aina jollain tavalla. Aika superihminen pitää olla jos aina vaan tietää tehneensä/tekevänsä oikein lapsensa kasvatuksessa.
Ei lapselle silti kuulu/tarvitse hyvittää millään tavalla sitä, että on katsonut kaikille, sekä lapselle että vanhemmille paremmaksi erota. Eikös sitä kaikki toitota että mahdollisimman normaalia elämää lapsille eron jälkeenkin huolimatta siitä kenen luona asuvat ja ketä tapaavat vähemmän.
[/quote]

ihan hyvä kommentti, mut en ymmärtäny viittausta että tiedän mitä on olla äitipuoli? En tiedäkään. Mutta näen kuitenkin päivittäin mitä on olla isäpuoli. Erittäin hyvä ystäväni on äitipuoli ja hänen tuntemuksensa ovat paljon samoja mitä täällä jo aikaisemmin on kirjoiteltu, mutta enpähän voi tietty omasta kokemuksesta puhua mitään.

Mitä tarkoitin tuolla syyllisyydellä,olen samaa mieltä mitä kirjoitit tuosta ettei sitä lapselle tarvitse hyvittää... Syyllisyys on tunne jota itse kannan siitä, että tavallaan "vein lapselta isän", eli vaikka tapaavat paljon, joskus vieläkin ajattelen että mie olin se paha joka vein mahdollisuuden lapselta ydinperheeseen. Mutta siihen tunteeseen en sotke lasta, enkä ns. hyvitä hänelle sitä koko ajan. Pyritään nii normaaliin perhe-elämään kuin se uusioperheessä on mahdollista.

Ja mustasukkaisuuden mainitsen niin ettei se saa häiritä normaalia elämää!! Toki sitä jokainen tahollaan tuntee, en sitä niin tarkoittanut ettei saa tuntea, mutta se ei saa olla päällimäisenä tunteena arjessa aikuisella. Lapsella se toki jossain muodossa on, uutta puolisoa kohtaan, uutta sisarusta kohtaan, jopa vuosien jälkeen (olen huomannut). Aikuinen on kuitenkin se joka osansa valitsee! Näin ainakin meillä. Yhteenmuuttoa suunniteltaessa pyysin silloin miestäni tarkkaan miettimään ja harkitsemaan. Sillä ei ole minua vaan on me, eli tarkoitan, että lapsi tulee aina paketissa mukana, enkä hyväksyisi sitä jos mieheni kohtelisi poikaani huonosti. Ylellistä rakkautta ei voi vaatia, mutta toimeen on tultava ja tasapuolisesti kohdeltava lapsia.

En missään tapauksessa myöskään ymmärrä tuota, että lapset haettiin vain pelien toivossa mummolasta pois! Mielestäni lapset eivät määrää arjen tahtia (ruokailut, syömiset, nukkumaankäymiset yms) vaan aikuiset päättävät tietyt asiat, toiveita tietenkin huomioonottaen.
mutta se että ketjun aloittaja kuitenkin mietti asiaa kuka on kenellekin miten tärkeä...Puolisoa ja lapsia ei voi rinnastaa, suhde on erilainen, mutta ehkä oon sitten väärässä kun sanon että omien lastensa vuoksi on valmis melkein mihin tahansa. Joku tuolla hyvin mainitsi että puolisot voivat vaihtua, mutta veriside lapseen on pysyvä! Toki oma rakas puoliso on tärkeä hyvän arjen pyörityksessä, mutta tuskin monikaan biologinen vanhempi katselee jos toinen kohtelee lapsia törkeästi?!

 

[Choc]

Kiitos vastauksistanne. Rotta tuntuu olevan lähimpänä ymmärtämystä ajatuksiani kohtaan, kiitos siitä, se helpottaa. Osasit hyvin pukea sanoiksi monia ajatuksiani.

Mantti, haluaisin kysyä sinulta, että mistä tunnet syyllisyyttä lastasi kohtaan?

 

[Choc]

Vastasitkin jo Mantti kysymykseen ennenkuin ehdin kysyäkään, kiitos.

Se piti vielä kommentoida, että olen myös huomannut sen että ns. äitipuolena pystyn näkemään monia asioita selkeämmin ja järkevämmin kuin oikeat vanhemmat, koska en ole niin sanotusti sokeutunut rakkaudesta lapseen. Äitipuolen kritiikki kannattaa joskus ottaa myös ihan rakentavana kritiikkinä, ei se aina ole kiusantekoa ja ilkeilyä.

 

[miettivä]

Ei sinulla äitipuolena ole mitään oikeutta puuttua miehesi lasten kasvatukseen.. Itse en ainakaan sitä hyväksyisi

 

[Choc]

\

Ei sinulla äitipuolena ole mitään oikeutta puuttua miehesi lasten kasvatukseen.. Itse en ainakaan sitä hyväksyisi

Mutta silti minun pitää elää heidän kanssaan puolet ajastani. Minä asutan niitä, ruokin niitä, puen, kuuntelen vinkumisia, jne. Lähes yhtä paljon kuin lasten äitikin. Eikä minulla ole mitään oikeutta puuttua heidän kasvatukseensa!! Tämä juuri tekee äitipuolen aseman helvetilliseksi; lasten biologisten vanhempien asenne on tuo, mutta minun pitää kestää ja hyväksyä mukisematta kaikki.

Tässä hyvä esimerkki siitä, että äiti- tai isäpuolen elämän ei yleensä tee vaikeaksi itse lapset, vaan lapsen oikeat vanhemmat!!

 

[Rotta]

\

ihan hyvä kommentti, mut en ymmärtäny viittausta että tiedän mitä on olla äitipuoli? En tiedäkään. Mutta näen kuitenkin päivittäin mitä on olla isäpuoli. Erittäin hyvä ystäväni on äitipuoli ja hänen tuntemuksensa ovat paljon samoja mitä täällä jo aikaisemmin on kirjoiteltu, mutta enpähän voi tietty omasta kokemuksesta puhua mitään.

Joku tuolla hyvin mainitsi että puolisot voivat vaihtua, mutta veriside lapseen on pysyvä! Toki oma rakas puoliso on tärkeä hyvän arjen pyörityksessä, mutta tuskin monikaan biologinen vanhempi katselee jos toinen kohtelee lapsia törkeästi?!

Juuri sitä tarkoitin, että luin samasta tekstistäsi sekä sen, että lapsista ei voi tietää jos ei ole omia mutta kuitenkin sitten kirjoitit esim. "Ei sitäkään voi etukäteen tietää millaista on elää "vieraiden" lasten kanssa, joten voin kertoa että joko siihen sopeudut tai sitten et." ilman omakohtaista kokemusta. Sivusta seuranneena.
(mistä olen eri mieltä, sillä vaikka meilläkin on vuosia uusperhe-elämää takana, välillä tuntuu että kaikki on upeasti ja hyvin, välillä voisin lähettää mieheni lapset Timbuktuun)

Mutta juu, enimmäkseen ollaan samoilla linjoilla.

Silti tuo "Puolisot vaihtuu" - asenne on liian yleinen. Nykyään kumppani on toiselle vain arjen apulainen ja seksuaalisten halujen tyydyttäjä. Ei kunnioiteta toista eikä parisuhdetta. Viimekin vuoden tilastoissa yli 13200 avioeroa.

Kukaan ei katso jos toinen kohtelee lapsia huonosti. Kenenkään lapsia. Mutta siitähän tässä ei juuri ollut kysymys.

Mutta juu, ehkäpä en nyt enää ala toistamaan itseäni.

 

[Rotta]

\

Ei sinulla äitipuolena ole mitään oikeutta puuttua miehesi lasten kasvatukseen.. Itse en ainakaan sitä hyväksyisi

Jos kerran olet niin "miettivä" niin voisit varmaan vähän perustella noita nasevia kommenttejasi.
Vai provoiletko huviksesi?

 

[mäntti]

\

Ei sinulla äitipuolena ole mitään oikeutta puuttua miehesi lasten kasvatukseen.. Itse en ainakaan sitä hyväksyisi

No huh huh! Se että aikuinen sopeutuu uusperheen arkeen omasta vapaasta tahdostaan tarkoittaa mielestäni myös sen että toisen lapsia voi komentaa tarvittaessa. Huom! Tarvittaessa. Ei siis esim. kiusallaan tehdä pienille kiusaa. Meillä on sääntönä se että isäpuoli saa ja pitää komentaa tarvittaessa, myös se että lapsi tottelee, vaikkei komentajana/kasvattajana ole biologinen vanhempi. Ja mie en hyväksy lapselta kommenttia, "mie en sinuu tottele ku et oo miun isä". Kyllä meilläkin kasvatusvastuu on miulla, mutta yhteisestä arjesta huolehditaan myös yhdessä. Se on ollu yks ehto miun uudessa suhteessa.

Olen sivusta seurannut seuraavanlaista tapausta: Tytön (oli silloin n. 18 vuotias) äiti meni uusiin naimisiin ja sai uuden miehen kanssa pojan, käytän nimeä Kalle. Vanhemmat sitten erosivat kun Kalle oli n. 2 vuotias. Äiti meni jälleen uuteen liittoon josta syntyi myös poika. Tämä 18 vee tyttö joutui useasti lähtemään kesken koulusta tai töistään, että pääsi Kallea hakemaan hoidosta ja viemään kotiin, koska tämä uusi mies ei sitä suostunut tekemään. Uudesta liitosta syntyneen pojan hän kyllä haki samasta hoitopaikasta, mutta ei Kallea... Tää oli miusta niin surullista, että ite en suostuisi sellaista katselemaan.

Kuten jo aiemmissa teksteissä mainitsin, "vieraan" lasta ei tarvitse eikä useasti pystykään täysillä rakastamaan, mutta toimeen on tultava.

Ja "Rotalle" vielä tekstistä, koskaan ei voi tietää sopeutuuko vai ei.... tekstistä, ni en tarkoittanut omakohtaista kokemusta tai "tietämystä" vaan siis yleensä uusista asioista. Mielestäni sitä joko sopeutuu tai sitten ei... Esim. vaikkapa uuteen työpaikkaan....Että en niin tarkoittanut, olin sen ehkä väärin kirjoittanut tai väärään lauseeseen osoittanut.

Mutta kuten totesit, hyvin pitkälti samoilla linjoilla ollaan...

 

[minä]

\

\

Miehen lapset ovat aina hänen lapsiaan. Ja usein vanhemman rakkaus lapseen on ehdotonta.

Totta totta, mutta rakkaus lapseeni ei estä minua sanomasta lapselleni tietyissä tilanteissa "EI!". Silloin kun tiedän että se ei lastani vahingoita.

Sinänsä tuo tärkeysjärjestys on minustakin ihan turha, sen voi pitää vaikka vaan ihan siellä omassa päässä koska ihmiset ovat toisilleen elämän eri osa-alueilla tärkeysjärjestyksissä ensimmäisiä. Ei siitä varmaan mitään virallista listaa tarvitse pitää.

Voi ja isän kuuluukin sanoa. MUtta kyseessä ei ole lapsen vika, vaan vanhemman. Kasvatusmenetelmät. Mutta varmasti joustamaan jotuu paljon, jos miehellä on jo entuudestaan lapsia ja mies vielä niistä välittää (siis tapaa mielellään ja sovitusti jne; kaikki eivät näin toimi). Minusta ei voi alkaa vaatia, että seurustelukumppani tms. tulee ensin tärkeysjärjestyksessä ja sitten ne lapset.

Kurjaa on jos tunteet miehen lapsia kohtaan ovat paljolti negatiivisa ("ne penskat").

 

[Rotta]

\

\

\

Miehen lapset ovat aina hänen lapsiaan. Ja usein vanhemman rakkaus lapseen on ehdotonta.

Totta totta, mutta rakkaus lapseeni ei estä minua sanomasta lapselleni tietyissä tilanteissa "EI!". Silloin kun tiedän että se ei lastani vahingoita.

Sinänsä tuo tärkeysjärjestys on minustakin ihan turha, sen voi pitää vaikka vaan ihan siellä omassa päässä koska ihmiset ovat toisilleen elämän eri osa-alueilla tärkeysjärjestyksissä ensimmäisiä. Ei siitä varmaan mitään virallista listaa tarvitse pitää.

Voi ja isän kuuluukin sanoa. MUtta kyseessä ei ole lapsen vika, vaan vanhemman. Kasvatusmenetelmät. Mutta varmasti joustamaan jotuu paljon, jos miehellä on jo entuudestaan lapsia ja mies vielä niistä välittää (siis tapaa mielellään ja sovitusti jne; kaikki eivät näin toimi). Minusta ei voi alkaa vaatia, että seurustelukumppani tms. tulee ensin tärkeysjärjestyksessä ja sitten ne lapset.

Kurjaa on jos tunteet miehen lapsia kohtaan ovat paljolti negatiivisa ("ne penskat").

Nyt meni joku ohi. Mikä ei ole lapsen vika vaan vanhemman?
Itse olen monesti toitottanut tuota joustoa, mutta jos luit ketjun alusta asti, näit varmaan mistä tällä kertaa oli kysymys. Lapsettomalla ihmisellä on paljon kestämistä ja opettelemista kun lyöttäytyy yhteen sellaisen kanssa, jolla on ennestään lapsia. Minulta olisi ainakin varmaan loppunut usko jossain vaiheessa, jos lapsia olisi lähdetty AP:n kirjoituksen mukaisesti hakemaan mummolasta isin luo pelaamaan pleikkaa ja näin peruttu kaikki muut suunnitelmat. Kyllä siinä varmaan lievin mielenilmaisu on tulla kaksplussalle ja nimitellä lapsia "penskoiksi", itse muuten välillä nimitän ihan omaakin lastani penskaksi eikä tunteeni omaa lastani kohtaan niin negatiivista ole.
Jokainen varmaan haluaa tuntea olevansa jos ei ykkönen niin edes rakastettu.

 

[miettivä]

tarkoitin lähinnä että lapset ovat miehesi lapsia eivät sinun. Tiedän että se on välillä vaikeaa, iyse olen äitipuoli jopa ex:llä pojan isällä oli edellisestä liitostaan lapsia, joiden kanssa soittelemme ja näemme vieläkin. Nyksällä on lapsia, joiden kanssa tulen toimeen. Lapset saavat joskus sen käsityksen että aikuiset menevät heidän ehdoillaan niin kuin tapauksessasi taitaa olla, mutta mielestäni sinun ei kannattaisi näyttää sitä lapsille jos aioit olla heille äitipuoli vaan keskustele asiasta miehesi kanssa. Saatoin olla ehkä hieman jyrkkä kommenteissani eikä tarkoitukseni olla provoilla, vaan ajattelin itse asiaa lapsen/lapsien kannalta. Meillä kun poikani ei voi mennä isänsä luokse kun hänen nyksänsä ei voi sietää miehen lapsia.

 

[taustalla]

Jos lähtee sellaisen miehen mukaan kenellä lapsia, lienee pakko yrittää sopeutua, kaikkien edun muakisesti. Kaikissa suhteissa on sopeutumista ja tuollaisessa eritoten.

Lienee kai isän vika ja mummon jos lapsia kesken illan aletaan hakea mummolasta? Lapselle voi sanoa että odottaa aamuun ja aikusen tulisi kestää se kiukuttelu??? Vai lapsiko määrää tahdin?

lasta ja kumppania ei kai syytä laittaa arvojärjestykseen, kummallakin paikka elämässä. Lapset nyt toivottavasti pysyvät mukana kuvioissa vaikka puolisot ei useinkaan...

Se että lapsi on tärkeintä ei liene että mies ei rakasta puolisooan eniten (kumppanina)????

 

[Rotta]

\

Jos lähtee sellaisen miehen mukaan kenellä lapsia, lienee pakko yrittää sopeutua, kaikkien edun muakisesti. Kaikissa suhteissa on sopeutumista ja tuollaisessa eritoten.

Lienee kai isän vika ja mummon jos lapsia kesken illan aletaan hakea mummolasta? Lapselle voi sanoa että odottaa aamuun ja aikusen tulisi kestää se kiukuttelu??? Vai lapsiko määrää tahdin?

lasta ja kumppania ei kai syytä laittaa arvojärjestykseen, kummallakin paikka elämässä. Lapset nyt toivottavasti pysyvät mukana kuvioissa vaikka puolisot ei useinkaan...

Se että lapsi on tärkeintä ei liene että mies ei rakasta puolisooan eniten (kumppanina)????

Mun mielestä se, että keskustelee ja etsii vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta, kertoo juuri siitä, että on tahtoa yrittää sopeutua.

Niinpä niin, jos ymmärrän luettua oikein, en nähnyt kertaakaan ap:n tekstissään syyttävän lapsia, vaan kysyvän, miksi isä tekee niinkuin tekee.Tahdinmäärääjä ko tapauksessa taisi nimenomaan olla lapsi.
Älytöntä tarttua sanaan "penskat" ja muuttaa koko juttu ihan toiseksi. Itsekin käytän montaa erilaista kirosanaa päivittäin. Tietysti yritän välttää sitä lasten kuullen, pitäneekö sitä edes mainita..

Tässä lainaus toisesta ketjusta:

meillä on ylijärjen menevä karnevaali aina kun etät meillä. Mies itsekin sen tajuaa, mutta potee niin pahaa oloa poissaolostaan lasten elämästä ettei halua rajoittaa heitä, nykyisen perhe-elämän uhraamisenkaan uhkalla.

Surullista. Jos tämänkaltainen toiminta on kovin yleistä, niin en yhtään ihmettele miksi puolisot katoaa.
Kukaan ei kai ota lähtökohdakseen kun perustaa perheen, että väliaikaistahan tämä vaan on?
Luulen, että on vaikeaa oppia tykkäämään tai edes sietämään kumppanin lapsia, jos sinut aina heidän tullen unohdetaan kokonaan.
Ei se ole mitään rakkautta.

 

[taustalla]

Niinpä niin, jos ymmärrän luettua oikein, en nähnyt kertaakaan ap:n tekstissään syyttävän lapsia, vaan kysyvän, miksi isä tekee niinkuin tekee.Tahdinmäärääjä ko tapauksessa taisi nimenomaan olla lapsi.

No tahdinmääräjä on lapsi MUTTA vanhempien avustamana. Miksi aikuisella ei ole kanttia pitää kuria?? Jos lapsi pyytää kaljaa, niin haetko, jottei ala kiukutella tai ehkä hae muualta?

Älytöntä tarttua sanaan "penskat" ja muuttaa koko juttu ihan toiseksi. Itsekin käytän montaa erilaista kirosanaa päivittäin. Tietysti yritän välttää sitä lasten kuullen, pitäneekö sitä edes mainita..

Tässä lainaus toisesta ketjusta:

meillä on ylijärjen menevä karnevaali aina kun etät meillä. Mies itsekin sen tajuaa, mutta potee niin pahaa oloa poissaolostaan lasten elämästä ettei halua rajoittaa heitä, nykyisen perhe-elämän uhraamisenkaan uhkalla.

Surullista. Jos tämänkaltainen toiminta on kovin yleistä, niin en yhtään ihmettele miksi puolisot katoaa.
Kukaan ei kai ota lähtökohdakseen kun perustaa perheen, että väliaikaistahan tämä vaan on?
Luulen, että on vaikeaa oppia tykkäämään tai edes sietämään kumppanin lapsia, jos sinut aina heidän tullen unohdetaan kokonaan.
Ei se ole mitään rakkautta.

Onko se lasten vika? Eikö myös sen miehen pitäisi tehdä asialle jotain? Eivät ne lapset siitä katoa minnejkään, vai pitäisikö ne jäädä unholaan???


[/quote]