V
vieraaana
Vieras
Ei olla sen kanssa kavereita, ihan vaan tervehditään mutten ole sen kummemmin jutellut. Satutaan olemaan yhdessä samassa nettiryhmässä kirjoittelemassa, mutta ei olla koskaan nenäkkäin juteltu, en ole ihan varma onko se tajunnut että minä olen minä - vaikka on kuva näkyvillä, ja nimikin, siis facebook-ryhmä kyseessä.
No niin, siis hän on alkanut näyttää jotenkin, hmm, miten sen sanoisi... pöhöttyneeltä ja tokkuraiselta. Vähän niin kuin toisessa maailmassa koko ajan. Aika lyhyen ajan sisällä on mennyt tosi rähjäiseksi ja homssuiseksi, kulkee sellainen outo hymy naamallaan, katse on jotenkin tyhjä. Hän linkittelee sinne ryhmään omaa blogiaan, ja siellä kirjoittaa erilaisista kokemuksistaan, keijuista joita näkee ja kokee yms, telepatiasta ja energioista. Sen sellaisesta.
Hmm, tiedän että tämä ei varsinaisesti minulle kuulu, en tunne häntä siis, enkä voi tietää että onko hän esimerkiksi jollain lääkityksellä ja siksi noin sekava. Tiedän, että hän asuu yksin, en tiedä käykö hänellä kuinka usein vieraita, en ole mitenkään tarkkaillut mutta en nyt muista hetkeen että olisin tuossa ainakaan samaan aikaan ollut terassilla niin että naapurilla olisi ollut siinä vieraita.
Hätkähdin vaan eilen, kun näin hänet, on kuin aave. Ja tuon vuoksi sitten sitä blogiakin aloin lukea tarkemmin, olen aiemmin ajatellut että hän on vain vähän new age- tyyppiä tai satuilee, mutta tuohon ulkonäköön liittyen tuli mieleen, että kokeeko oikeasti vaikka jotain harhoja.
En oikein tiedä mitä voisin tehdä? Kun en tunne häntä kunnolla, eikä kai kovin moni naapurikaan, on aika eristäytyvä. Olisiko kamalaa, jos joku päivä kysyisin, että onko hänellä kaikki kunnossa?