Kenenkään puoliso sairastunut psyykkisesti, miten selviää

[Mia]

siis mieheni sairastui masennukseen/paniikkihäiriöön, en oikein tiedä tarkkaan kaikkea. Sai lääkityksen n.1 vuosi sitten. Hänellä alkoi ilmaantua ennen sitä peliongelmaa ym. outoa.

Nyt olemme eronneet (ts. hän lähti), mutta hän on jo yhdessä oloaikanamme muuttunut väkivaltaiseksi, joka pahenee edelleen.

Yksinolo satuttaa, rakastan tuota miestä edelleen vaan, tai muistoa hänestä, mutta en tunne häntä enää. Lapseni ei voi tavata isäänsä käytöksensä vuoksi.

Miten tästä oikeasti voi selvitä ja päästä yli? Tuntuu, että aika ei auta yhtään.

 

[vieras]

Ota yht. omaiset mtt tukena ry:n, jos sieltä saisit apua

 

[hyväksy tilanne]

No, sun pitää muistaa, että hän on sairas. Ja sun pitää hyväksyä tämä sairaus. Mutta en suosittele tapaamaan häntä muualla kuin julkisissa paikoissa, sairaudesta huolimatta suojaat siis itsesi ja lapsesi (ja tavallaan hänetkin). Eipä tuolle mitään voi tehdä, syökö hän lie lääkkeitä tai ne voivat olla epäsopivat. Eli pitäisi hänen mennä lääkärivisiitille uudestaan, mutta vaikeepa se sun on sitä enää ajaa.

Eli joskus pitää osata päästää irti, jos toinen on väkivaltainen ja muuta. Ei auta, vaikka kyseessä on sairaus, koska iso osa henkirikoksen tekijöistäkin on jollain tapaa epävakaa ym.

 

[vieras]

No ei mieheni ole sairastunut, läheiseni kyllä. Vuosi on lyhyt aika, valitettavasti kun tällaisista asioista on kyse.
Ainoa mitä sinä voit tehdä on tukea häntä hoitoon, jos sinä itse joudut tässä tilanteessa vaaraan (väkivalta) niin et voi tehdä sitäkään. Ei ole sinun tehtävä hoitaa ketään kuntoon. Rakkaudesta voi olla vaikea luopua, koska se yhteinen elämä ei loppunut, se vain revittiin pois teiltä, ilman lupaa. Se on varmasti osasyy, miksi tuntuu että yli et pääse.
Odotatko miestäsi vielä kotiintulevaksi, parantuneena?

 

[Mia]

Ehkä se onkin siin, että minulle ei annettu mahdollisuutta erota. Kaikki vaan tapahtui ja syyllinen olen minä, ex-mieheni siis haukkuu minua joka asiasta. Eli en voi paljon auttaa, koska ei ota vastaan apua. JOs yritän auttaa, saan siitäkin kaiken P:n päälleni.

Siksi ajattelen, että jos hän olisi kuollut, olisi tämä helpompaa. Nyt tosiaan vain elää, että tulee päivä, jolloin tämä olikin vain pahaa unta.

 

[Mia]

Ehkä se onkin siin, että minulle ei annettu mahdollisuutta erota. Kaikki vaan tapahtui ja syyllinen olen minä, ex-mieheni siis haukkuu minua joka asiasta. Eli en voi paljon auttaa, koska ei ota vastaan apua. JOs yritän auttaa, saan siitäkin kaiken P:n päälleni.

Siksi ajattelen, että jos hän olisi kuollut, olisi tämä helpompaa. Nyt tosiaan vain elää, että tulee päivä, jolloin tämä olikin vain pahaa unta.

 

[vieras]

Itse elän paniikkihäiriöisen kanssa jolla lääkitys ja voin kyllä sanoa että on muuttunut paljon.
Ei kylläkään ole väkivaltaa, mutta tullut "tunneköyhäksi" eli ei välitä minun tunteistani ja tarpeistani.
Yhtä taistelua ollut nyt nelisen kuukautta.

 

[Joo]

Ap:lle: olisitko itse tajunnut erota väkivaltaisesta miehestäsi ellei hän olisi itse lähtenyt? Kuulostaa nimittäin siltä että olisit voinut jatkaa liittoasi. Sinun ja lapsen kannalta on parempi että ero tuli, on vaarallista sairastua läheisriippuvuuteen ja jatkaa sairaan ihmisen kanssa. Hänen vastuullaan on tervehtyminen ja avun hakeminen. Turha haikailla entistä koska hän ei ole enää sama ihminen. Mieti mitä sait häneltä hyvinä aikoina ja lähde vähitellen etsimään sitä muualta. Eli päästä irti muistoista ja suuntaudu eteenpäin. Hyviä, terveitä miehiä on vaikka kuinka paljon!

 

[Mia]

Ap:lle: olisitko itse tajunnut erota väkivaltaisesta miehestäsi ellei hän olisi itse lähtenyt? Kuulostaa nimittäin siltä että olisit voinut jatkaa liittoasi. Sinun ja lapsen kannalta on parempi että ero tuli, on vaarallista sairastua läheisriippuvuuteen ja jatkaa sairaan ihmisen kanssa. Hänen vastuullaan on tervehtyminen ja avun hakeminen. Turha haikailla entistä koska hän ei ole enää sama ihminen. Mieti mitä sait häneltä hyvinä aikoina ja lähde vähitellen etsimään sitä muualta. Eli päästä irti muistoista ja suuntaudu eteenpäin. Hyviä, terveitä miehiä on vaikka kuinka paljon!

Tottakai on lapselle tuhoisaa olla perheessä, jossa henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Voi olla, että olisin eronnut jossain vaiheessa, kyllä sitä mietinkin tarkkaan. Mutta jos puoliso sairastuu, niin ei tietenkään heti ajattele eroa ja vaihdetaan miestä niin kuin sukkaa, vaan varmaan yritetään auttaa.

Mitä tarkoitat, että on vaarallista olla sairaan ihmisen kanssa?

Mutta vaikka lähtisin etsimään uuttaa elämää, vanhat jäljet ei pyyhkiydy. Ne tulevat mukanaan uuteen suhteeseen ja jättävät varmasti ikuiset arvet, vaikka tiedän, ettei minulla ole mahtia parantaa toista.

Siksi ihmettelenkin, miten lapsen kanssa voi jättää kaiken nuin vain taakseen ja jatkaa. Kun ei olisi vielä näitä tapaamisongelmia jatkuvasti muistuttamassa

 

[Monday74]

Mutta en suosittele tapaamaan häntä muualla kuin julkisissa paikoissa, sairaudesta huolimatta suojaat siis itsesi ja lapsesi (ja tavallaan hänetkin)....

Ja miehellä on paniikkihäiriö ???+

En suosittele, mies on entistä enemmän lukossa tuossa tilanteessa...

 

[Mia]

Itse elän paniikkihäiriöisen kanssa jolla lääkitys ja voin kyllä sanoa että on muuttunut paljon.
Ei kylläkään ole väkivaltaa, mutta tullut "tunneköyhäksi" eli ei välitä minun tunteistani ja tarpeistani.
Yhtä taistelua ollut nyt nelisen kuukautta.

Saman minäkin huomasin. Aivan täysin kyvytön ymmärtämään tai tuntemaan empatiaa kaikkein läheisimpiään kohtaan. Mutta esim. kaverit/jokin muu asia sai hänen lähtemättömän huomion.

 

[Joo]

Tarkoitin että on vaarallista olla sairaan ihmisen kanssa jos hän on väkivaltainen. Oletko ajatellut että hakisit itsellesi apua esim. perheneuvolasta tai psykiatrian poliklinikalta? Pääsisit käsittelemään tapahtunutta, eivätkä vanhat arvet vaikuttaisi uuteen suhteeseen niin paljon, samalla saisit tukea uuteen elämänvaiheeseen. Joku eroryhmäkin voisi olla hyvä. Tuo Omaiset mielenterveystyön tukena ry voisi olla hyvä, alkaisit ehkä ymmärtää tapahtunutta paremmin ja saisit vertaistukea. Tosin et ole enää hänen omaisensa, joten siltä kannalta ei kannata lähteä apua hakemaan. Tärkeintä on että hoidat itseäsi ja lastasi. En missään tapauksessa kannata paluuta yhteen miehesi kanssa!

 

[Mia]

Tuo omaiset MTT ry voisi olla hyvä, en tiennytkään siitä. Joku vertaistuki taitaa olla hyvä vaihtoehto. Kävin perheneuvolassa, mutta se pahensi selvästi oloani. Se oli saman vatvomista ja voivottelua, teennäistä.

Ja lääkkeitä oltiin työntämässä minullekin heti. Minusta juuri ne lääkkeet turruttaa ihmisen, ei voi kohdata ongelmiaan eikä surea niitä suruja. Ikäänkuin ne vain käärittäisiin pakettiin odottamaan räjähdystä.

Minun tarvitsisi tosiaan kuulla ihmisten onnistumisia, perheneuvolassa vain voivoteltiin tätä tilaa. Ja se jos mikä, vei entistä alemmaksi.

Kiitos tuosta vinkistä!