Munasarjat yhtäkkiä toimimattomat

Onko kenellekään käynyt, että yhtäkkiä munasarjat jääkin lepotilaan?
Söin nimittäin kesällä 2 kk e-pillereitä ja menkat tuli lopettamisen jälkeen ok. Nyt vaikka olen pistänyt Gonal-F:ää, niin munasarjat on ihan lepotilassa, ei hormoonista minkäänlaista reaktiota.
Minullehan ei ole tullut montaa follikkelia pistoksista huolimatta aiemminkaan, niin lääkäri mainitsi jo luovutetut munasolut ja adoption. Tuli tosi paha mieli ja itkin tietysti koko illan. :( Menkat on aina tulleet ajallaan ja follikkeleitakin on tullut aina ihan ilman hormooneitakin. Fsh mitattiin toukokuussa ja arvo oli hyvä. Nyt lisättiin Gonal-F:n (300 IU) lisäksi Menopur (75 IU) ja ma katsotaan vielä, onko mitään reaktiota tapahtunut. Lisäksi lääkäri määräsi kilpirauhaskokeet ja sitten otetaan myös fsh uudestaan ja kromosomikokeet, jos mitään ei tapahdu.

Onko kellekään käynyt näin ja miksi?

Apuja pyytelee,
Nennuliini
 
Hei Nennuliini!

Itselläni hieman vastaavia kokemuksia, vaikka ei aivan, mutta syytä ei tiedetä.. Takana 2 ivf-yritystä, joista ensimmäinen päättyi inseminaatioon. Sillä kerralla ei Gonal F aluksi toiminut lainkaan, annos oli aluksi 187,5 ja sitä nostettiin koko ajan, lopuksi 300 iu:hun. Alussa näytti siltä, että vastetta ei tule lainkaan, loppujen lopuksi 13 pistospäivän jälkeen kasvoi 3 follikkelia ja siis inssi. Arvatenkin ei tulosta.
Toisella kerralla aloitettiin heti Gonal 300 iu (siinä uskossa, että 1. kerralla annos liian pieni ja kasvua tulisi paremmin jytymmällä annoksella) ja joka tapauksessa sama tulos eli vain 3 follikkelia. Punktio tehtiin, mutta kolmesta solusta 2 oli viallisia ja kolmas ei hedelmöittynyt icsi:llä. Ei siirtoa.
On todennäköistä, että mulla ei tulekaan kerralla kuin max. 3 rakkulaa, joten aika turhaa on tämä ivf/icsi hoito meille. Meillä ehkä vielä 1 kokeilu, sitten pitää panna pillit pussiin ja uskoa, että ivf/icsi-hoito ei voi meitä auttaa, surullinen ajatushan se on..

Oletko nyt pistänyt monta päivää? Voihan olla, että rakkulat ottavat vielä kasvuspurtin niin kuin minulla kävi mutta tosiaan vasta yli viikon pistelyn jälkeen alkoi näkyä kasvua. Lopulta kasvoivat sitten kuitenkin ja eka kerralla olivat yli 20 mm. inssin aikaan. Kohdallasi voi tietty olla, että pillerit jotenkin lamaannuttivat munasarjasi hetkeksi, vaikea tietty sanoa, kun ihan vastaavaa kokemusta ei ole.
Mutta tiedän tunteen, kun isoista annoksista huolimatta mitään ei tunnu tapahtuvan, tai sitten tosiaan saalis on vain 3 follikkelia. Suurimmalla osalla kun tuntuu tulevan kuitenkin 10 tai ylikin. Iällä voi olla asian kanssa tekemistä, mutta sekään ei kuulemma selitä kaikkea.. Toivottavasti sinulla lähtisivät vielä kasvuun ja pääsisit jatkotoimenpiteisiin! Jaksamista!
 
Minulla on taustalla kesältä eka ivf, jossa siirtoon asti ei päästy. Pistin aluksi Menopuria 150iu (ei mitään vaikutusta) ja sitten annos tuplattiin. Loppujen lopuksi kasvoi kolme pientä follikkelia, jotka olivat epäkypsiä eivätkä hedelmöittyneet. Lääkäri epäili, että munasarjojen hidas toiminta saattoi johtua siitä, että minulla oli endon takia kolmen kuukauden pituinen jarruvaihe (procren-piikit kerran kuussa), joten seuraava ivf tehdään kokonaan ilman jarruja. Minulta ei ollut otettu ollenkaan tuota fsh-arvoa, joten käyn siinä huomenna aamulla varmuuden vuoksi (ja arvatkaa vaan jännittääkö kuulla tulos). Jos kaikki on kunnossa fsh:n osalta, niin sitten pitäisi päästä tokalle ivf-kierrokselle. Vähän mietityttää miten kestän sen, jos nämä hoidot omilla soluilla olivat sitten tässä, mutta täytyy ajatella, että elämässä vähitellen oppii kestämään sen, mitä vastaan tulee.

Nennuliinille: On totta, että pillerit voivat lamauttaa munasarjojen toimintaa. Kysyin itse lääkäriltä, että kannattaisiko minun nyt käyttää pillereitä kesän ajan putkeen, niin ettei menkkoja tulisi endon takia. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei tämä kannata, koska pillerit saattavat lamata munasarjojen toimintaa. Jaksamista viikonloppuun ja pidän peukkuja, että follit kasvavat!
 
Minulla ei ole muuten otettu tuota fsh:ta näiden hoitojen aikana. Aikaisemmin otettiin muutama vuosi sitten ja silloin ihan ok. Kuitenkin lääkärin mielestä vaihdevuodet ei onneksi ole vielä lähellä, vaan tämä nyt vain on tällaista, osittain myös ehkä huonoa tuuria..?

Molemmat yritykset on minulla kans tehty lyhyellä kaavalla, koska tosiaan pitkä kaava jarruineen saattaisi lamaannuttaa munasarjat lopullisesti..Ilmeisesti sama vaikutus on sitten e-pillereillä, niin kuin Lotta77 totesit.

Hieman lohduttaa kun kuulee, että muillakin on samanlaisia vaikeuksia, vaikka tämä onkin meille kaikille todella murheellista, etenkin jos näyttää siltä, että näillä meidän soluilla ei homma onnistu. Täällä kun lukee ivf-juttuja, niin tosiaan monilla tulee valtavasti rakkuloita ja munasolujakin löytyy reilusti, lähinnä jännätään, että kuinka monta alkiota jää pakkaseen.

Toivottavasti vielä onnistumista tapahtuisi, vaikka henkisesti itse olen jo suurimmat itkut itkenyt ja varautunut siihen, että se on ehkä sitten tässä. Voihan niitä ihmeitäkin kuitenkin tapahtua..

Meille muuten lääkäri ehdotteli, että jos ivf/icsi ei toimi kannattaisi kokeilla pehmeämpiä menetelmiä ja toivoa, että se yksi hyvä munasolu sieltä putkahtaisi (esim. clomi). Todistetusti kun soluja ainakin minulla on muodostunut, vaikkakin vain vähän.. tiedä sitten. Yksi luomuraskaus on takana, joka päättyi keskenmenoon viikolla 12. Tsemppiä meille "heikkomunaisille"!
 
Heips!
Kiitos teille vastauksista! =)
Lohduttavaa, että en ole ainoa tämmöisen ongelman kanssa, vaikka tietysti toivoisi, ettei tällaista olisi kellään.

Söin tosiaan lääkärin ehdotuksesta kesän ajan pillereitä, että heti kesälomien jälkeen päästäisiin "tositoimiin". Ajatus oli, niinkuin saaga69 kirjoitti, että odotetaan oman munarakkulan kasvamista ilman hormoneja ja sitten sen kasvun loppuvaiheessa hieman Gonalia. Että näin saataisiin aikaiseksi luonnon itsensä valitsema hyvä munasolu.
No, kesän jälkeen kävin sitten ultrassa ja kun mitään ei tapahtunut, itse ehdotin Gonalin aloittamista, että saataisiin kasvu käyntiin ja kun nyt saadaan munasoluja ja jos en tule raskaaksi, niin sitten sen jälkeen odotettaisiin se 1 ainokainen munasolu. Mutta näin nyt kävikin. :( En taida enää ikinä syödä e-pillereitä, jos tästä vielä munasarjat alkaisi toimimaan. Ja jos ei ala, niin sittenhän pillereitä vielä vähemmän tarvitsee. Minäkin söin aiemmin 10 vuotta pillereitä, eikä sen jälkeen mitään ongelmia kierroissa, tasaisesti tulivat kp 28-30.

Saaga69 kysyit, milloin aloitin pistää. Se oli to 16.8. ja ti 21.8. tuli lisäksi se Menopur. Joten jos sulla 13 pv:n jälkeen oli munasoluja, niin mulla olis maanantaina ultran aikaan 12 pv, joten toivoa kai vielä on. |O
Minäkin pelkään sitä fsh:n ottamista. Ensi viikolla saan myös kilpirauhasarvojen tulokset. Toivon jopa, että niissä olisi jotain, niin löytyisi jokin syy, jos munasarjat ei ala toimia. Kerrohan Lotta77, kun saat fsh:n tuloksen. Pidän peukkuja, että on ok! :wave: Ja saaga69, kannattaisko sun pyytä tuon fsh-arvon ottamista, niin tietäisi senkin olevan kunnossa? :wave: Milloin sulla muuten hoitojen on tarkoitus jatkua?

Kääk! Postissa tulikin lappu, että se kilpirauhasarvon tulos on tullut. :eek: Ilmoittelen ensi viikon alussa, mikä tulos, kun lähdetään viikonlopuksi reissuun.

Kyllähän tää raskasta on, mutta kun pääsin kotiin ja sai miehen olkapäätä vasten itkeä ja hän otti asian hyvin vastaan (ja on vielä optimistinen asian suhteen), niin on ollut parempi mieli. Mutta jos oikeasti fsh-arvon tulos on huono, niin kyllähän se uusi itku taas tulee. :(

Mukavaa viikonloppua teille ja pidetään lippu korkealla kaikesta huolimatta! Sanoinkin miehelle, että eihän tässä kuolemaa oo saneltu, vaikka kamalalta tuntuukin. Ja adoptio ja lahjamunasolut tuntuu vielä aika kaukaselle ajatukselle..

Hei vaan ja olis kiva vaihtaa kuulumisia, kun ollaan aika samassa tilanteessa,
Nennuliini

ps. Mullekin tehtiin IVF ja siirtokin huhtikuussa, mutta raskautta siitä ei tosiaan tullut. Pakkaseen jäi 1 ja se sulatettiin toukokuussa. Alkoi hedelmöittymään, mutta fragmentoitui ja sitä ei voitu käyttää.
 
Hui, täytyy minunkin varmaan sitten pyytää se fsh:n mittaaminen, siitähän sen totuuden sitten näkee. Minäkin olen syönyt pillereitä aikanaan ainakin 10 vuotta ja nyt kun asiaa miettii, niin varmaan ihan turhaan..

Mulla olisi tarkoitus kokeilla ainakin kerran vielä ivf/isi loka-marraskuussa (samoilla annoksilla kuin nytkin), siihen asti saa nyt levätä henkisesti ja fyysisesti näistä kahdesta kokeilusta, joista 1. siis toukokuussa ja tämä 2. viime viikolla. Jos tulos on kuitenkin sama kuin viimeksi, ei ehkä kannata enää kokeilla, rahaakin näihin menee tuhottomasti, yksityisellä kun ollaan.. Ja silloin on tosiaan edessä se todellisuus, että näillä vahvoilla hoidoilla ei tässä tapauksessa ole mahdollisuutta meitä auttaa. Ja kun sitä ei enää tästä nuorenekaan, niin kuin nimimerkistä voi päätellä.. Mutta toisaalta minulla ainakin kokeilujen välissä ovulaatio tapahtui, ilmeisesti nuo mömmöt vaikuttaa elimistössä pidempäänkin, harmi vaan, että "se oikea" munis ei tullut välikierroilla.

Mä yritän ottaa nyt rauhallisesti lokakuuhun saakka ja sitten uusi yritys. Kyllä se vaan niin murheellista oli kun ei päästy edes siirtoon, eikä ollut edes mahdollisuutta raskautua, että koko päivän itkut siitä tuli. Mutta tämä aurinkoinen ja tosi kesäinen viikko on piristänyt mieltä kummasti. Kuulemisiin taas! :wave:
Ja Nennuliinille tsemppiä ultraan, jospa kuitenkin olisi kasvua tapahtunut!!

PS. Itsekin olen tällainen "runoilija", ja tulee aina pitkiä viestejä, vaikka kuinka yrittää tiivistää..
 
Tultiin reissusta ja huomasin, että koneen johdot oli jääneet seinään viikonlopuksi. Piti ruveta kokeilemaan, että toimiiko kone ollenkaan ja samalla sain tulla kurkistamaan tänne kuulumisia. :D
Kilpirauhasarvo oli 0.47, joten on ihan ok arvo, mutta 2006 alussa on ollut 1.87. Pitää huomenna kysyä, onko normaalia tuommoinen ero.

Äsken piti pistää Gonal-F ja Menopur. Hitsi, mahasta ei meinaa enää löytyä kohtaa, johon pistäminen ei sattuisi! :x Jopa Gonalin neula sattuu, vaikka sehän on tosi pieni ja terävä. Alkaa jo tämä pistäminen suututtaa kohta..

Saaga, mistä päin olet ja missä olet hoidoissa? Tuli vain mieleen, ettet vain Kuopion In-tiimissä, kun oli jotenkin joku lääkärin kommentti tutun kuuloinen. :) Ei tietenkään pakko ole kertoa, jos et halua.

Entäs Lotta, mitä sinulle kuuluu?

Nyt nukkumaan ja miehen viereen (haisen kuulemma valkosipulille valkosipuliperunoista, joita ei itse syönyt, joten en tiedä, kuinka lähelle päästää.. :D ) .
Kirjoittelemisiin!
 
Hei vaan!

Täällä odotellaan kuukautisten alkamista, tylsä olo ja mahakin kipeä, niin kuin aina tässä vaiheessa. Ei ole oikein aavistusta miten tämän toisen kokeilun jälkeen kuukautiset alkaa, mutta ainakin 1. kokeilun (inssin) jälkeen alkoi ihan normaalissa aikataulussa lugeista huolimatta.. Mulla muuten kanssa alkoi olla vatsanahka tosi kipeänä pistelyistä, vaikka en pistellyt tällä toka kerralla kuin vaivaiset 11 päivää. Yhden kerran pistin sen jarru-orgalutranin vahingossa verisuoneen (sen jälkeen kyllä joka kerta tarkistin, ettei ollut suonessa) ja siitä jäi tosi kipeäksi koko toinen puoli mahasta. Edelleen iso keltainen mustelma. Olikin hankala pistää aina sille puolelle sitten kun pelotti, että sattuu ja että osuu siihen mustelmaan. Siinä orgalutranissa on tosi ikävän iso ja tylsä neula, se pitää pistää jotenkin vinosti.. yök. Ja kun vuorotellen kumpaakin joutui tökkiin puolelta toiselle, niin oli se vaan aika inhaa. Gonalin neula on kuitenkin onneksi pieni ja terävä, mutta kyllä sekin tuntuu jos on maha kovin reijitettynä. Mutta eipä tuosta kammoa jäänyt, ainoa mikä mua huvitti, oli se, että jostain syystä mulla se gonal maistuu aina suussa kun sen on pistänyt, ehkä se on se haju niin vahva, että jää jotenkin maku suuhun??

Eipäs ollakaan Kuopiossa hoidossa :) , ehkä niillä lääkäreillä on sitten kuitenkin samanlaiset näkemykset tästä asiasta, silloin kun on tilanne tämä mikä on.

Toivottavasti Nennuliini sulla on kasvua tapahtunut! Mä en muuten muista noita kilppariarvoja, miten ne yleensä on tai vaihteleeko ne vähän. Mulla ei ole niissä ollut mitään häikkää koskaan.

Ei muuta kuin uutta viikkoa kohden! Harmillisen viileää alkaa jo vain olemaan ja etenkin viime viikon kesäsäiden jälkeen suorastaan syksyisen ankeaa.. :wave:
 
Moikka!

Mekin olimme viikonlopun reissussa ja sitten eilen illalla kone ei toiminut.. Vilkaisin tänään nopeasti töissä kuulumisianne ja nyt "vihdoin" pääsen koneen ääreen. Viesteistänne on tullut paljonkin ajatuksia mieleen. Itselleni on ollut vaikea hyväksyä sitä, että tämä ns. järeä ja viimeinen hoitomuoto ivf ei ota onnistuakseen. Minulla ei endon takia muita hoitoja ole kokeiltukaan, joten hoitopolkuni on ollut aika lyhyt ja nyt näin nopeasti on ehkä tulossa seinä vastaan, jos jatkossakaan ei päästä alkionsiirtoon asti. Vaikka omien kokemusteni kautta ymmärrän muidenkin lapsettomien tuskaa, niin silti on joskus tavallisessa ivf-ketjussa vaikeaa kirjoitella, kun yleisin jännittämisen aihe on se, kuinka monta munasolua löytyy ja saadaan pakkaseen. Ymmärrän sen, että varmasti on suru jokaisesta alkiosta, joka ei lähde jakaantumaan, mutta silti tuossa vaiheessa itsellä oli vaikea tunne siitä, ettei saanut edes mahdollisuutta raskauteen. Tuntuu myöskin vaikealta miettiä ilmaisua "huono saalis", koska yksikin alkio on mahdollisuus. Noh, tämä nyt on vähän tällaista vuodatusta, mutta on tämä aihekin niin uskomattoman raskas joskus..

Olisi tosiaan mukava kuulla kuulumisianne jatkossakin. Odottelen tällä viikolla soittoa Naistenklinikalta niistä labroista, joten aika merkittäviä päiviä tässä elellään.. Tämä on aika ristiriitaista, kun toisaalta odottaa malttamattomasti, että jotain tapahtuu ja hoidot etenevät ja toisaalta pelkää, että jotain peruuttamatonta sitten selviää, ja kaikki täytyy jaksaa käydä läpi. Äitini sanoi eilen puhelimessa, että mietin näitä asioita liian pessimistisesti ja kyllä kaikki vielä selviää. Yleensä en ole pessimistinen luonteeltani, mutta ehkä suojelen itseäni sillä, etten uskalla toivoa (ainakaan kovin paljon).

Saaga: Ikävää kuulla, että olet joutunut käymään keskenmenon läpi. Milloin sinulla oli luomuraskaus?

Nennuliini: Jaksamista pistelyihin. Muistan hyvin, kun itsekin piikki kädessä tuumin, että mihinkähän kohtaan sitä nyt kannattaisi pistää.. Pregnyl piti sitten pistää melkein sekunttikellon kanssa tarkkaan klo 21.30, joten siinä en enää ehtinyt tuumia:)
 
Minä itse jäin kanssa pois noista "tavallisista" ivf-ketjuista heti kättelyssä, kun tajusin, että asiat ei nyt menekään ihan perinteiseen malliin. Itselleni myös aika raskasta on lukea juttuja, joissa jännätään kuinka monta alkiota jää pakkaseen ja tuleeko 15 vai 30 munasolua jne., kun itse ei päässyt näillä kahdella kokeilulla edes siirtoon asti. Ja voi olla ettei pääse koskaan. Toki jokaiselle tämä asia on raskas eikä muiden murhetta saa ja voi vähätellä. Mutta niinkuin lääkärikin viimeksi sanoi, että kaikista epäreiluinta on tämä tilanne, ettei ole edes mahdollisuutta tulla raskaaksi.

Minulla alkoi nyt kuukautiset ja kierron pituudeksi tuli 22 päivää! Koskaan ennen ei ole mokomaan tapahtunut, aina se normaali 27-28. Meniköhän elimistö raukka lopullisesti sekaisen tästä toisesta hoidosta? Onneksi nyt on tulossa reilumpi tauko, en vielä ole päättänyt milloin kokeillaan, mutta tämän vuoden puolella nyt ainakin kun on tuo kelakatto täynnä ja lääkkeet halpoja.

Lotta77: Minulla oli keskenmeno viime kesänä, vähän yli vuosi sitten. Se oli kamalan raskasta aikaa, todella. Siitä toipuminen kesti melkein vuoden, oikeastaan näiden hoidon aloittamisiin asti olin aika murheellinen. Ja senpä vuoksi päätettiinkin kokeilla nämä hoidot, koska ainakin kerran raskaaksi olin tullut. Todennäköistähän on, että sekin munasolu oli viallinen, koska noin kävi. En ole ihan varma, mutta luulen, että minulla on voinut olla myös ihan alkuraskauden keskenmenoja pari (en ole koskaan niitä testannut, mutta kuukautiset olleet myöhässä ja sitten tosi kovat vuodot). Voihan olla, että minulla ei olekaan terveitä munasoluja, kukapa sen nyt sitten tässä tietää. Mutta siis tuo pidemmälle mennyt raskaus kesti viikolle 12, niskapoimu-ultra olisi ollut tulossa. Enkä tyhmä käynyt missään alkuraskauden ultrassa, koska neuvolassa ei sellaisesta "tiedetty" mitään, eikä kehoitettu menemään, vaikka kyselin. (silloin en ollut notkunut näillä palstoilla, olisin varmaan älynnyt mennä alkuraskausultraan, jos olisin muiden kokemuksia lukenut) Kaikki oli neuvolatätin mukaan kuulemma ok. Joten arvoitukseksi jäi sekin sitten mitä sitten oikeasti tapahtui ja milloin sikiö oli lakannut kehittymästä. Tulipas nyt tästäkin kamalan pitkä vuodatus..

Kyllä tässä välillä on tosiaan positiivisuus kadoksissa vaikka kuinka yrittäisi. Ihmisen mieli on sellainen, että se suojelee olemalla pessimistinen, luulisin näin. Ehkä silloin ei putoa ihan niin korkealta pilvilinnoista, vaikka kipeää tekeekin.

Toivottavasti Lotta labrat näyttäisi vihreää valoa ja homma jatkuisi. Entäs miten Nennuliinilla hurisee?

Tulipas vähän alakuloinen viesti, mutta fiiliskin on vähän sellainen.. ja sää tosi syksyinen. Tsemppiä tähän viikkoon! :wave:
 
Kuulostaa nuo teidän kirjoittamat ajatukset niin samoille kuin minulla. Viime viikolla juuri itkin sitäkin, että kun ei saa edes sitä mahdollisuutta tulla raskaaksi. Sekin olisi niiiin iso askel eteenpäin. Tietysti kaikki syyt johtaa samaan tulokseen eli lapsettomuuteen, mutta jotenkin tuntuu että kun edes ei saa mahdollisuutta raskautua, on vielä vaikeampi kestää.

Eilen kävin tosiaan lääkärissä ja mitä ihmettä, limakalvo oli vähän kasvanut ja siellä köllötteli yksi follikkeli. En oikein tiennyt mitä ajatella, mutta ei munasarjat vielä ihan toimimattomat kuitenkaan ole. Vieläkään en tiedä, pitäisikö olla pessimisti vai olla onnellinen edes tästä tilanteesta, että voidaan saada yksi munasolu. Gonal-F -annos pienennettiin 225:een ja Menopuria 150. Yritin kovasti kysellä, voisiko Menopur olla se, joka saa reaktion minulla aikaan. Lääkäri ei oikein siihen varmaksi osannut vastata. Huomenna kuitekin (taas) ultra. Nyt sitten pelottaa taas se, että jos se ainokainen ehtii sieltä karata, kun Orgalutrania ei vielä aloitettu. Yritän ajatella, että jos on tarkoitettu, niin kyllä se siellä pysyy. Mutta minkäs ajatuksilleen mahtaa! :eek: Ja se Orgalutranin neula on tosiaankin ikävä, siinä on vatsamakkarat koetuksella! Kilppariarvoista ei osannut oikein sanoa muuta kuin sen, että yleensä jos fsh-arvo on koholla, niin kilppariarvokin on. Aikoi kysellä (kai muulta lääkäriltä) kommenttia minun tilanteesta, kun olen kuulemma epätavallinen tapaus. Haluaisin olla ihan normaali, kiitos!! Mutta positiivinen käynti kaiken kaikkiaan, kun reaktiota oli siis tapahtunut. :)

Minulta kanssa pahoitteluni Saagalle! :hug: Olen lukenut osan posteistanne töistä, niin pitää lukea tosi hätäseen, ettei kukaan huomaa, missä sivuilla kesken päivän luurailen. Keskenmeno on tosi ikävä asia, jota ei kellekään toivoisi, mutta positiivista, että olet raskautunut. Se kuitenkin on hyvä merkki!
Muuten, jos sitä fsh-arvoa haluat mittauttaa, niin se pitää ottaa kuukautisten alkupäivinä. Tarkkoja päiviä en muista, mutta ihan ekoina päivinä kuitenkin. Muistatko Lotta , kun sinulta se koe vasta on otettu? Pidetään peukkuja, että labratulokset on kunnossa! :wave:
Minullakin on muuten endo, joten sekin vielä osaltaan vaikeuttamassa raskautumista.

Taisi tulla taas tarinalle pituutta, mutta kiva, kun kirjoitellaan tasapuolisesti pitkiä viestejä ja niitä on kiva lukeakin. :)

Syksyisin terkuin,
Nennuliini
 
Hyvä hyvä Nennuliini! Hienoa, että jotain siellä "värkeissä" tapahtuu ja tosiaan yhdelläkin solulla homma voi onnistua. Oman lääkärini sanoin, pitää vain odottaa ja toivoa, että "se yksi ja hyvä" solu sieltä putkahtaa.. Toivotaan nyt parasta! Ja ei se sieltä karkaa mihinkään, luota siihen. (Vieläkin tulee inhat tunteet siitä orgalutranista. Mulla oli muuten ekalla kerralla jarrupiikkinä cetrotide. Ja pyysin sitä nyt 3. kertaan. Siinä piti valmiiseen liusruiskuun sekoitella jauhe putelista, mutta oli mun mielestä helpompi pistää, tai siis ainakin ohkasempi neula.)

Kyllä sitä mielellään olisi tosiaan hieman normaalimpi tapaus, mutta toisaalta sitähän on otettava vastaan mitä elämältä saadaan. Vaikka se niin kliseiseltä kuulostaakin. Miten epävarmaa kaikki onkaan ja sitten kuitenkin niin paljon hyvää tuuriakin tarvitaan tässä hommassa, että jotain oikeasti tapahtuisi ja homma etenisi. Pidetään nyt peukkuja ja varpaita pystyssä Nennuliini sun ainokaiselle follikkelille!

Mä mietin muuten tässä viime käynnin jälkeen, kun kyselin lääkäriltä onko nyt vaihdevuodet tulossa ja munasarojen toiminnasta, että miksiköhän mulla ei sitä fsh:ta katottu? Ja lääkäri oli niin varma siitä, että munasarjat on "hyvännäköiset" ja toimii "normaalisti" tai siis mulle tyypillisesti. Näkeeköhän ne sen muka jotenkin, vai mistä teki moisen diagnoosin ilman sitä fsh-mittausta? :/

Mulla ei ole endoa, vaikka suuret epäilyt siitä oli monta vuotta ja laparoskopia tehty muistaakseni -04. Ja silloin ei siis mitään, vaikka lääkärikin oli viime metreille sitä mieltä, että sitähän se. Harmillista että teillä molemmilla vielä sekin tässä riesana.

Mukavaa viikon jatkoa ja kuulemisiin taas! :wave:
 
Kannattaisko sun kysäistä, että ottaisivat sen fsh-arvon. Nythän sulla menkatkin alkoi sopivasti, niin olisi hyvä aika ottaa. :) Olisi sitten yksi huolenaihe vähemmän. Mulla on matkaa tuonne klinikalle, niin sain sen kippari-lähetteen sieltä ja kävin verikokeessa omassa tk:ssa. Lähettivät veren yksityiselle tutkittavaksi ja tulos tuli postissa. Hintaa tuli 16,50 ? maksettavaksi sinne yksityiselle, joten ei hirmu kallis ja kun tuloksen sai jo ylihuomenna verikokeesta. Tk ei ottanut mitään maksua, mutteivät tutkineet verta siellä.

Nyt pitää lähteä syömään miekkosen kanssa ja sitten pienet päikkärit. =)
 
Nennuliini: Hieno juttu, että odotettu follikkeli löytyi ultrassa! Jaksamista piikittelyihin ja ultran odotteluihin. Pidän peukkuja, että pääsette pian etenemään punktioon. :wave: Minulle lääkäri sanoi, että yleensä punktio tehdään, kun folleja on tulossa kolme, mutta minun kohdallani ja yleensäkin endolaisten kohdalla kerätään kaikki mahdolliset munasolut. Miten olet muuten pärjännyt endon kanssa kipujen osalta? Minulla on ollut onnea matkassa siinä, ettei ole ollut niin usein sellaisia kipukohtauksia kuin endossa voi olla ja joskus vuodot menevät ohi melkein kivuttomastikin nyt laparoskopian jälkeen (tehtiin 11(/06).

Fsh otetaan kierron 3-5 päivä. Minulla tämän määrittäminen ei ole ihan helppoa (nyt tuntuu, että tietenkään mikään ei ole ihan helppoa), kun on tiputteluvuotoa sen verran, että täytyy aina arpoa kierron päiviä. Nyt kuitenkin tuntuu, että menin luultavasti oikeana päivänä labraan, mutta jos tulos on jotain ihan omituista, niin pyydän vielä uusintakierrosta.

Saaga: Minulla oli ihan sama juttu, kun kierto oli ennätyslyhyt 26pv, kun taas aiempi kierto oli viikon pidempi kuin tavallisesti. Olen tulkinnut, että tämän heittelyn täytyy johtua niistä ivf:ään liittyvistä pistelyistä ja olisi toisaalta ihme, jos ei niillä olisi mitään jälkivaikutuksia. Olen tosi pahoillani, että olet joutunut kokemaan vielä tuon keskenmenon. Olen joskus toivonut, että kaiken muun tämän vielä jotenkin jaksan, mutta keskenmenossa tämä suru vielä konkretisoituisi niin, että sitä olisi vaikea jaksaa.

Vielä ei ole kuulunut soittoa verikokeista, mutta onhan tässä viikkoa vielä jäljelläkin. Mukavaa viikon jatkoa!!
 
Heippa!
Täällä kärvistellään aika kovissa mahakivuissa, jotka on kyllä muutenkin mulla aika tuttua juttua ennen kuukautisia ja niiden aikana. Aika lailla tosiaan voi heittää kierrot näiden hoitojen takia, mutta ihmekös tuo tosiaan on kun valtavia määriä hormoneja pistellään. Ekalla hoitokerralla saattoi tosiaan ne luget hieman hidastaa tahtia, kun kierto oli suht normaalin mittainen..

Mulla on kanssa tosi pitkä matka klinikalle (yli 250km), joten siihen menee aina koko päivä, kun siellä käyn. Ja muutenkin olen työssä eri paikkakunnalla, niin nämä verikokeet ym. on aina sitten vähän hankalia, kun pitäisi kotikunnassa käydä otattamassa. Kyselenpä sitä sitten seuraavalla kierrolla klinikalta, niin selviäisi tämä fsh-asiakin.

Nennuliinin follikkelille tsemppiä ja toivotaan muutenkin, että nämä asiat etenisi parhain päin meillä kaikilla! Mukavaa keskiviikkoa! :wave:
 
Pääsen aloittamaan ivf:n ja jos kaikki menee suunnitellusti, niin punktio on lokakuun tokalla viikolla. Minulla on lääkäriaika parin viikon päästä, ja kyselen sitten tarkemmin suunnitelmista. Minulla ei vielä ole tietoa oliko fsh täysin normaali vai koholla, mutta mitään isompaa häikkää siinä ei nyt voinut olla, kun hoito alkaa:) Hoitaja kertoi, että ivf alkaa sumuttelulla, mikä vähän ihmetyttää, mutta ehkä fsh oli sitten täysin normaali, koska ei kai jarruja muuten olisi. No, parin viikon päästä kuulen sitten tarkemmin..

Saaga: Toivottavasti mahakivut ovat hellittämässä. Auttaako sinulla muuten tavalliset särkylääkkeet kipuihin?
 
Onpa hienoa Lotta, että homma jatkuu! Luulen, että se sun fsh on täytynyt olla ihan normaali, koska mun mielestä sumutteluja (eli oman hormonitoiminnan alasajoa) ei tehdä, jos on pelko siitä, että lamaantuu liikaakin koko toiminta? Tai näin ainakin mulle sanoi lääkäri. Hieno homma! Ja varmasti selviää tarkemmin siellä lääkärissä, miten hoito etenee.
Mulla ei särkylääkkeet auta juurikaan noihin kipuihin, mutta kun koko elämän niiden kanssa on elellyt, niin aina tietää, että tulossa taas on. Ne kestää aina sen viikon ennen kuukautisia ja pari -kolme päivää niiden aikana, sitten helpottaa. (Siinä syy, miksi pitkään epäiltiin endoakin) Onneksi tänään jo helpompaa! :) Torstai on toivoa täynnä, vaikka vettä sataakin kuin saavista kaataen! :wave:
 
Eilen kävin ultrassa ja ei follikkeli ollut vielä ainakaan karannut. =)
Eilen pistin sitten 3 piikkiä eli Orgalutran tuli mukaan. Se piikki on kyllä ällö, ei meinannu mennä nahkasta ollenkaan läpi ja pattikin tuli mahaan.
La-iltana sitten Pregnyl ja ma-aamuna punktio. Toivottavasti siellä vielä olis munasolu ja päästäs seuraavaan vaiheeseen. Huh, on tässä monta jännitysmomenttia vielä! Mutta saadaan edes mahdollisuus, kun follikkeli kasvoi. No, yksi askel kerrallaan!

Hyvä Lotta, että fsh oli kunnossa! Kyllä minäkin keväällä pelkäsin tuloksen kuulemista. Niin minäkin luulisin, että sulla sen osalta
oli kaikki kunnossa, kun sumuttelulla aloitat. Mulle jarrua ei suunniteltu, mutta e-pilleritkö ne sen sitten aiheutti. Päästään jännittämään
sitten sinunkin puolesta! :wave:

Minä pärjään endokipujen kanssa, kun niitä on vain menkkojen aikaan ja silloinkin vain pissatessa. Endoa on kohdun ja virtsarakon välissä
ja siitä johtuu virtsaamiskivut ja jatkuva pissaamisen tarven tunne. Kipua on ollut jo pitkään, mutta gynet eivät löytäneet sitä ultralla eikä
sisätutkimuksella vaan se löydettiin virtsarakon tähystyksessä. Minullakin tiputtelua ennen menkkoja on, varmaan johtuu myös endosta.

Saaga, mullakaan ei menkkakipuihin oikein särkylääkkeet auta. Johtuisko sitten tuosta endosta. Mutta onneksi sen aina tietää, että kun menkat
loppuu, loppuu kipukin. :)

Täällä ei nyt sada vettä, mutta kylmää on. Hrrrrrrrr!
Mukavaa torstaipäivää! :heart:
 
En tiedä huolitteko joukkoonne, kun meillä on kuitenkin yksi luomulapsi olemassa, mutta toista ei todennäköisesti saada edes hoidoilla.Jouduimme isci-hoitoihin miehen siittiötilanteen takia. Pari vuotta sitten siitiöitä 0 kpl, nyt niitä clomifenin ansiosta löytyy isci:n tarvittava määrä, mutta minulle ei kasva munarakkuloita.
Meille kävi niin, että n. vuosi sitten aloitettiin eka isci hoito joka jouduttiin keskyttämään koska yhtään munarakkulaa ei kasvanut ( pitkä kaava, gonal-f).
Seuraavassa hoidossa lyhyt kaava ja menopur + luveris tuloksena kolme munasolua, joista kaksi hedelmöittyi ja siirrettiin, tuloksena nega.
Kolmannessa hoidossa lyhyt kaava luonnolliseen kiertoon, pregnyl + luveris, yksi iso follikkeli ja muutama pienempi. Vasen munasarja on noussut ylös ja siksi minut nukutettiin punktion ajaksi, seurauksena oli se että oikeakin munasarja nousi ylös ja kun mahaani piti painaa tuo iso ja hyvä munarakkula puhkesi. Punktion saaliina oli yksi raaka munasolu, joten siirtoon ei päästy ja lääkäri oli sitä mieltä ettei suostu enää tekemään minulle punktiota, kun se on niin hankalaa. Nyt odottelemme tietoa josko vielä päästäisiin kuitenkin kokeilemaan jotakin hoitoa, jos vasemman munasarjan antais tehdä mitä lystää ja koittaisi saada vaan oikealta edes yhden munasolun.
Kiertoni on aiemmin ollut tarkka kuin kello ja ovulaatiokin tapahtuu joka kuukausi. Hormoni arvot olivat viimeksi ok. Lääkäri sanoi, että toisilla vaan ei munarakkulat kasva piikityksillä. Sanoi miettivänsä josko pyrittäisiinkin vain siihen yhteen hyvään munasoluun. Katsotaan miten käy.
Ja minä kun luulin olevani ainoa jolla ei hormonipistokset tehoa! Ikää on jo 38v. Hoidossa ollaan julkisella puolella ja ei aiota jatkaa yksityiselle jos hoidot lopetaan, koska ei haluta ottaa riskiä, että hoito maksaa kamalasti ja sitten ei munasoluja saadakaan yhtään kappaletta...

Syksyisin terveisin kaijukka!
 
Nennuliini: Pidän peukkuja huomiseen punktioon!! Minulla oli ihan sama tunne viime keväänä siitä, että tässä koko prosessissa on niin monta vaihetta, että odotettavaa riittää jokaisessa vaiheessa. En ole koskaan pistänyt tuota orgalutrania, mutta ei kyllä kuulostanut mitenkään kivalta tuo homma..

Kaijukka: Tervetuloa kirjoittelemaan! Harmi kuulla, että olette joutuneet kestämään niin paljon näissä hoidossa. Toivottavasti hoidot jatkuvat julkisella ja ainakin arkijärjellä kuulostaa siltä, että hyvinkin se yksi hyvä munasolu sieltä voisi kasvaa.

Minulla on nyt sitten 1 1/2 viikkoa odottelua ennen lääkäriaikaa ja sumuttelujen aloittamista. Vähän on alkanut mietityttää se, että toivottavasti sumutteluille on oikeasti hyvät perusteet eikä näin toimita vain jostain byrokraattisista tms. syistä. Olen alkanut nimittäin miettiä sitäkin, että entä jos julkisella vain aina tehdään pitkä kaava, vaikka sumut saattaisivat heikentää onnistumisen mahdollisuutta (niin kuin minulla saattaisi olla, kun viimeksi oli ongelmia juuri tässä heikossa vasteessa). No, onneksi tapaan lääkärin ennen kuin sumut alkavat, niin kuulen asiasta lisää..
 
Ja tervetuloa mukaan Kaijukka! Hyvin mahtuu! Onpas teillä ollutkin aikamoiset kokemukset. Ikäkin on sama kuin minulla (joten liikaa aikaa ei tosiaan ole), tosin me ei siis päästy enää julkiselle puolelle koska jonotusaika oli täällä 2 vuotta ja olin juuri täyttämässä 38, siis suoraan yksityiselle. On totta, että on mahdottoman kallista hoito yksityisellä puolella, mutta ainakin minusta hoito on ollut yksilöllistä ja hyvää ja palvelu erinomaista, lääkärikin on ollut niin ihana, etten ole moista ennen tavannut. Toivottavasti teillekin se yksi ja oikea solu vielä kuitenkin löytyisi, kuten meilläkin. On toisaalta "kiva" kuulla, että muillakin samoja ongelmia, kuten tämän pinon alussakin kirjoittelin, vaikka siis ei ole todellakaan kivaa, että tällaista tämä nyt meillä on..

Nennuliinille peukut ja varpaat pystyssä!

Lotta: On osittain kait totta, että julkisella tehdään enemmän noita pitkiä hoitoja, mutta en usko, että sinun kohdallasi tehdään sen vuoksi pitkä hoito. Nykyään suositaan enemmän tuota lyhyttä, just sen takia, että se on elimistölle kevyempi ja ei tule vaihdevuosioireita ja muita ikäviä sivuvaikutuksia. Ja etenkin meille "vanhoille kääkille" suositellaan lyhyttä hoitoa. Sen haittapuolena on useimmiten vain se, että follikkeleja ja soluja tulee vähemmän, mutta useimmiten paremman laatuisia, näin olen jostain lukenut. Joten ole huoleti, ja kannattaa luottaa omaan lääkäriin! Ja toisaalta voithan vielä kysyä ennen kuin sinulla alkaa hoito perusteluja sille, miksi sumuttelut! Luin aiemmin tuota yhtä ivf-ketjua tarkkaan ja siellä muistaakseni ainakin jollain oli sumut (oli meitä "vanhempia" naisia), jotka alkoi heti kuukautisten alussa (about) ja samaan aikaan gonal-f jne., en oikein ymmärtänyt mikä "kaava" se sitten oli? Puolipitkä vai melko lyhyt? Mutta hänellä ei siis ollut pitkää sumutteluvaihetta, vaan ikäänkuin yhtäaikaa meni molemmat. Ja sitten normaalisti jarrutuspiikit ym. Joten saattaa olla erilaisia kuvioita eri klinikoilla myös näissä lyhyissä hoidoissa, näin olen ymmärtänyt.

Mukavaa viikonalkua kaikille! :wave:
 
Hei,

pakko käydä kirjoittamassa tänne kun tuntuu niin tutulta nuo teidän fiilikset. Mulla todettiin vuosi sitten munasarjojen alentunut toimintakapasiteetti, fsh:kin oli hieman liian korkea. Toiveita luonnollisesta raskaudesta ei juurikaan annettu ja muutenkin vaikutti tosi synkältä.

Aloitettiin ivf-hoidot, joista eka meni metsään kun kaikki kaksi aikaansaatua munasolua lähti ennen aikojaan litomaan eikä niitä saatu talteen. Toinen ivf-yritys tehtiin jarrulla ja isoilla Menopur-annoksilla, hevosannoksista huolimatta aikaansaatiin vain kolme munarakkulaa.

Kolmesta rakkulasta saatiin vain kaksi munasolua, joista vain toinen hedelmöityi. Ja ihme tapahtui: olen nyt 14:nnellä viikolla raskaana, sen ainoan hedelmöittyneen munasolun ansiosta.

Tuntui aikanaan tosi masentavalta lukea niitä tekstejä joissa mietittiin onko 30 munasolua tarpeeksi... kun itellä ei syntynyt kolmeakaan. Mutta tapaamani lääkäri sanoi, että usein on niin että mitä enemmän munasoluja on, sitä heikompi on laatu. Eli määrä ei ole aina tae siitä että tulosta syntyy.

Toki olisi kiva jos pakkasessa olisi pari kaveria odottamassa, mutta se mitä haluan teille sanoa on se, että joskus todellakin YKSI riittää. Yrittäkää jaksaa hoidot ja pistelyt ja koko pXXXa ja pitäkää lippu korkealla.

Kaikkea hyvää teille toivottaen,

Jiksu
 
Hei,

Saisinko minäkin liittyä mukaan, kun olen kokenut karvaasti samat pettymyksen tunteet ja sydäntä raastavan surun kanssanne? Meillä tosin 4. hoitokierros päättyi onnellisesti ja siitä syntyi potra poika. Lähinnä haluaisin tällä omalla kertomuksellani luoda teihin uskoa, että kyllä aurinko joskus saattaa risukasaankin paistaa. Minullakin on ikää jo liki 38 v. ja kroppa ei toimi enää sillä teholla kuin nuorempana.

Me aloitimme ivf/icsi -hoidot useita vuosia sitten lähinnä miehestä johtuvista syistä ja sitten ensimmäisen ivf-kierroksen tiimellyksessä kävi ilmi, että munasarjani reagoivat stimulaatioon hyvin heikosti vaikka fsh oli ihan hyvissä lukemissa eli 6,7. Ekassa ivf:ssä vain kaksi munasolua lähti kasvamaan (toinen johtofollikkeli ja toinen pieni kylkiäinen) ja vain isompi saatiin maljalla jatkaamaan kehitystään edes jollain tavalla (taisi olla 2- tai 3-luokan solu eli aika pahasti fragmentoitunut). Se kuitenkin siirrettiin, mutta tuloksena nega. Toinen ivf-hoitokierros toteutettiin samalla kaavalla ja samalla lääkkeellä (Puregon), mutta aivan maksimi annoksilla. Tästä hoidosta syntyi viisi munasolua, mutta laatu oli niin heikko, ettei yksikään hedelmöittynyt. Takki oli siinä kohtaa aivan tyhjä ja mieli musta. Päätimme kuitenkin sitkeästi jatkaa hoitoja ja kolmas hoitokierros mentiin taas samalla lääkeaineella ja määrillä, mutta tekniikaksi vaihdettiin tässä kohtaa perustellusti icsi. Tästäkin hoitokierroksesta tuloksena oli muistaakseni viisi munasolua, joista vain yksi lähti jakautumaan toivotulla tavalla vaikkakin oli jälleen kerran aika pahasti fragmentoitunut. Tämä yksi ainoa elossa oleva solu siirrettiin ja tuloksena taas nega. Tässä vaiheessa lääkärikin alkoi puhua jo luovutettujen munasolujen mahdollisesta käytöstä. Tämän siihen asti viimeisen hoidon jälkeen mieli oli jo niin musta, että ajattelimme luopua toivosta ja tyytyä elämään elämäämme mieheni kanssa kaksistaan. En tiedä mistä saimme vielä voimia lähteä kokeilemaan sen viimeisen kerran, mutta mikä onni että lähdimme. Tällä viimeisellä kerralla mentiin jälleen samalla kaavalla kuin ennenkin mutta lääke vaihdettiin Menopuriin. Tässä vaiheessa fsh oli noussut jo 14:ään ja mietin jo itsekseni, että onko tässä enää minkäänlaista mahdollisuutta saada aikaiseksi yhtään munasolua. Maksimiannoksia kuitenkin pistelin itseeni ja jälleen punktion tuloksena oli viisi munasolua, joista jopa neljä lähti jakaantumaan. Kaksi soluista jakaantui mallikkaasti (muotovaliota) ja ne molemmat siirrettiin. Toinen näistä kiinnittyi ja tämä vuosien hoitosarja päättyi siis toivotulla tavalla! Nyt uuden hoitokierroksen lähestyessä fsh:ni mitattiin uudelleen ja se oli yllättäen pudonnut 5:een. Uskomatonta, mutta totta!!! Olen toki lukenut, että menopaussia lähestyvillä naisilla fsh saattaa heitellä...

Tällä kertomuksellani haluaisin luoda uskoa teihin kanssasisaret, että joskus peräänantamattomuus palkitaan vaikka mitään onnistumisen mahdollisuuksia ei näyttäisi enää olevan olemassakaan. En tiedä faktaa, mutta myös eri lääkeaineilla näyttäisi olevan eroja. Olen ikionnellinen, että vihdoin kolmen epäonnistuneen hoitokierroksen jälkeen lääkäri vaihtoi lääkitystä. Uskon vakaasti, että sillä oli meidän tapauksessa merkitystä.

Toivon sydämestäni teille kaikille paljon paljon onnea tuleviin hoitoihin ja miljoonittain onnistumissäteitä!!!

Parhain terveisin

Snow White
 
Nennuliini: Toivottavasti maanantain punktio meni sujuvasti ja olet voinut hyvin!!

Saaga: Niinpä, onhan näitä monia hoitovaihtoehtoja ja ehkä kuitenkin näissä ratkaisuissa on omat perustelunsa. Tulen sitten kommentoimaan klinikalla käynnin jälkeen, miten perusteltiin sumuja..

Jiksu ja Snow white: Kiitos, kun kirjoititte omista kokemuksistanne näin rohkaisevasti! Aloin miettiä, että ehkä tosiaan en olekaan ainut, jolla ivf ei heti suju mallikkaasti. Elättelen nyt toivoa, että mahdollisella lääkkeen vaihtamisella päästäisiin parempiin tuloksiin. Toisaalta realistisesti mietin, että endo varmasti vähentää munasolujen määrää (vain toinen munasarja tallella ja siinäkin endoa), mutta toivottavasti saataisiin yksikin hyvälaatuinen.

Mukavaa huomista perjantaita ja viikonloppua!
 

Yhteistyössä