Mun tekis nyt mieli luovuttaa.. *turhis*

Mä en vaan jaksa enää. En jaksa yrittää enää, tekis mieli vaan jäädä kotiin tekemättä yhtään mitään. Toisaalta mä en jaksa olla kotonakaan, kun inhoon tätä maaseutua! :kieh: Mä en jaksa ainaista riitelyä miehen kanssa ihan turhista asioista. Meillä menee aina niin kauan hyvin kun kaikki tehdään niin kuin mies haluaa.

Mä haluun pois täältä ja tästä kaikesta. Haluan aloittaa elämäni uudelleen, puhtaalta pöydältä. Haluan tehdä asiat just siten kun huvittaa. Haluan muuttaa kaupunkiin, ehkä jopa ulkomaille.

Kuitenkaan musta ei oo tekeen noita muutoksia, joten elämä jatkuu tasan yhtä tappavan tylsänä kuin aina ennenkin. Elän täällä muiden takia, en itseäni varten. Eipä kait äidiltä muuta voi olettaakaan.. huoh.. :|

 

Mä tiedän mitä sä tarttet: LOMAA! Pieni vkonloppulomakin tekis terää.

 

ryve nyt itsesäälissä niin kauan ja oikein pohjalla, että suutut ittelles ja nouset.

 

Mä tiedän mitä sä tarttet: LOMAA! Pieni vkonloppulomakin tekis terää.

Me oltiin just lomalla, eilen palattiin. Sekin loma vaan päätty tappeluun, siksi en jaksa enää.. :/

 

Aika moni tällä palstalla näyttää olevan masentunut ja aivan loppu. Mistä johtuu??

 

Mä tiedän mitä sä tarttet: LOMAA! Pieni vkonloppulomakin tekis terää.

Me oltiin just lomalla, eilen palattiin. Sekin loma vaan päätty tappeluun, siksi en jaksa enää.. :/

Aijaa oho :| No uus loma, mutta tyttöporukalla

 

Ota omaa aikaa. Uusi harrastus tai ystäviä? Toivottavasti nouset, etkä jää tuleen makaamaan. Ei asiat parane murehtimalla vaan pitää tehdä jotain sen muuttumisen eteen. :hug:

 

:hug: :'(

 

Mulla on sama paska fiilis just nyt. Kaikki näennäisesti ihan jees mut pinnan alla kiukuttaa oma saamattomuus tehdä elämästä enemmän omanlaista. Nää on näitä päiviä. Ja kai on osa tätä kotiäidin hommaa. (en yleistä).
Huoh... josko meillä huomenna taas olis paremmin?
Eilen oli ketju siitä onko tuttavaperheitä ja minua masensi ihan tolkuttomasti kun totesin et ei.... ja asiaa mietittyäni tajusin ettei paljon muitakaan.
Mitähän hittoa on tapahtunut?

 

:hug:
Tekstisi oli kuin minun ajatuksiani ennen.
Omalla kohdallani tuli jo raja vastaan, olen eroamassa, asuntoa etsin ja olo tuntuu ihan hyvälle, enää en elä muille kuin lapsilleni ja itselleni, mies etsiköön uuden kynnysmaton.
Tarvittiin useampi törkeä teko mieheltä ennenkuin tajusin heittäväni elämäni hukkaan, kaikki oli hyvin kunhan vain elämä sujui miehen pillin mukaan.
Ammattiapuakin kokeiltiin, mutta suurista puheista huolimatta mikään ei muuttunut.
Odotan sitä kun saan omassa kodissani elää niinkuin haluan, saan lukea kirjoja eikä kukaan ole vieressä morkkaamassa minua huonoksi äidiksi siksi että luen, saan tehdä itselleni ja lapsille mitä ruokaa haluan eikä kukaan ole vieressä valittamassa, saan katsoa telkkaria milloin haluan ja valita itse mitä katson ilman että joku päättää minun puolestani mitä telkkarista katsotaan, saan siivota silloin kun huvittaa eikä kukaan ole valittamassa likaisista lattioista. Täytyy kyllä myöntää että odotan innosta piukeana aikaa jolloin pääsen muuttamaan, tämä koti ei tunnu kodilta, tämä tuntuu miehen kodilta.

Toivottavasti saat asiat kuntoon ja itsellesi mielen rauhan,
itseltäni muutos vaati paljon voimia, paljon surua, paljon muille elettyjä vuosia, paljon tyytymättömyyttä, monia itkuja, monia turhia lupauksia mieheltä. Nyt kuitenkin se muutos on tapahtunut.

 

:hug:
Tekstisi oli kuin minun ajatuksiani ennen.
Omalla kohdallani tuli jo raja vastaan, olen eroamassa, asuntoa etsin ja olo tuntuu ihan hyvälle, enää en elä muille kuin lapsilleni ja itselleni, mies etsiköön uuden kynnysmaton.
Tarvittiin useampi törkeä teko mieheltä ennenkuin tajusin heittäväni elämäni hukkaan, kaikki oli hyvin kunhan vain elämä sujui miehen pillin mukaan.
Ammattiapuakin kokeiltiin, mutta suurista puheista huolimatta mikään ei muuttunut.
Odotan sitä kun saan omassa kodissani elää niinkuin haluan, saan lukea kirjoja eikä kukaan ole vieressä morkkaamassa minua huonoksi äidiksi siksi että luen, saan tehdä itselleni ja lapsille mitä ruokaa haluan eikä kukaan ole vieressä valittamassa, saan katsoa telkkaria milloin haluan ja valita itse mitä katson ilman että joku päättää minun puolestani mitä telkkarista katsotaan, saan siivota silloin kun huvittaa eikä kukaan ole valittamassa likaisista lattioista. Täytyy kyllä myöntää että odotan innosta piukeana aikaa jolloin pääsen muuttamaan, tämä koti ei tunnu kodilta, tämä tuntuu miehen kodilta.

Toivottavasti saat asiat kuntoon ja itsellesi mielen rauhan,
itseltäni muutos vaati paljon voimia, paljon surua, paljon muille elettyjä vuosia, paljon tyytymättömyyttä, monia itkuja, monia turhia lupauksia mieheltä. Nyt kuitenkin se muutos on tapahtunut.

Hui kamalaa, millaisia kohtaloita ihmisillä on. Onko teidän parisuhteenne aina ollut tuollainen vai onko se muuttunut tuollaiseksi?

Minä olin vähän tuollaisissa ap:n kuvaamissa fiilisksissä, kun olin kotiäitinä. Mies teki pitkiä päiviä, oli kyllä vapaa-ajalla ihan ihanneisä ja -mies. Mutta mä huomasin tarvitsevani elämääni jotain muutakin kuin lastenhoitoa ja kotiarkea. Niinpä läksin työelämään hyvissä ajoin ennen kuin pienin täytti sen 3 v. Siitäkin piti sitten aikansa syyllisyyttä potea, mutta nyt on alkanut tasapaino löytyä. Mä päätin silloin pahimmassa agoniassani, että seuraavien synttärieni aikaan lähden ihan itsekseni jonnekin muutamaksi päiväksi. Sitä odotellessa...

 

MrsJones: Joo, tää on näitä päiviä. Toivottavasti huomenna olisi paremmin.. :hug:

omituinen höpöttäjä: Sun teksi sai kyllä miettimään mitä järkeä tässä oikeesti on. Voisiko elämä olla mielekkäämpää, jos olisi itsekäs? En tiedä, voi olla että minäkin vaadin sitä paskaa niskaan paljon enemmän mitä olen nyt saanut, ennen kuin uskallan lähteä. Katu kyllä jo polttelee jalkojen alla, voisi kai sanoa, että moottoritie on kuuma.

 

:hug:
Tekstisi oli kuin minun ajatuksiani ennen.
Omalla kohdallani tuli jo raja vastaan, olen eroamassa, asuntoa etsin ja olo tuntuu ihan hyvälle, enää en elä muille kuin lapsilleni ja itselleni, mies etsiköön uuden kynnysmaton.
Tarvittiin useampi törkeä teko mieheltä ennenkuin tajusin heittäväni elämäni hukkaan, kaikki oli hyvin kunhan vain elämä sujui miehen pillin mukaan.
Ammattiapuakin kokeiltiin, mutta suurista puheista huolimatta mikään ei muuttunut.
Odotan sitä kun saan omassa kodissani elää niinkuin haluan, saan lukea kirjoja eikä kukaan ole vieressä morkkaamassa minua huonoksi äidiksi siksi että luen, saan tehdä itselleni ja lapsille mitä ruokaa haluan eikä kukaan ole vieressä valittamassa, saan katsoa telkkaria milloin haluan ja valita itse mitä katson ilman että joku päättää minun puolestani mitä telkkarista katsotaan, saan siivota silloin kun huvittaa eikä kukaan ole valittamassa likaisista lattioista. Täytyy kyllä myöntää että odotan innosta piukeana aikaa jolloin pääsen muuttamaan, tämä koti ei tunnu kodilta, tämä tuntuu miehen kodilta.

Toivottavasti saat asiat kuntoon ja itsellesi mielen rauhan,
itseltäni muutos vaati paljon voimia, paljon surua, paljon muille elettyjä vuosia, paljon tyytymättömyyttä, monia itkuja, monia turhia lupauksia mieheltä. Nyt kuitenkin se muutos on tapahtunut.

Hui kamalaa, millaisia kohtaloita ihmisillä on. Onko teidän parisuhteenne aina ollut tuollainen vai onko se muuttunut tuollaiseksi?

Minä olin vähän tuollaisissa ap:n kuvaamissa fiilisksissä, kun olin kotiäitinä. Mies teki pitkiä päiviä, oli kyllä vapaa-ajalla ihan ihanneisä ja -mies. Mutta mä huomasin tarvitsevani elämääni jotain muutakin kuin lastenhoitoa ja kotiarkea. Niinpä läksin työelämään hyvissä ajoin ennen kuin pienin täytti sen 3 v. Siitäkin piti sitten aikansa syyllisyyttä potea, mutta nyt on alkanut tasapaino löytyä. Mä päätin silloin pahimmassa agoniassani, että seuraavien synttärieni aikaan lähden ihan itsekseni jonnekin muutamaksi päiväksi. Sitä odotellessa...

En oikein vieläkään osaa tarkastella objektiivisesti omaa parisuhdettani. Joku ulkopuolinen normaalissa parisuhteessa oleva ehkä osaisi.
Kaikki varmaan on lähtöisin lapsuudesta, minulla on vanhemmat jotka elävät tasa-arvoisessa suhteessa, miehen vanhemmat elävät jokseenkin sovinistisessa parisuhteessa. Vaikka taistelin avioliittomme alkuajat tasa-arvon puolesta, niin se oli hyödytöntä, minä jossain vaiheessa nielin kyyneleeni ja alistuin, näennäisesti kaikki oli vuosia hyvin, rakastin ja tunsin itseni rakastetuksi, kuitenkin sisimmässäni kapinoin, mies teki pahoja asioita ja törkeitä tekoja, jokaisen miehen tempun jälkeen se kapina vain nousi. Kesällä olin riittävän vahva vaatimaan muutosta, kasvoin aikuiseksi, mies oli puheiden tasolla valmis muuttumaan, muuten ei, parisuhdeterapiassakin käytiin. Nyt on tullut loppu tälle elämälle ja minä aloitan uuden elämän lasteni kanssa. Iso taakka on pudonnut harteitani, kun vain äkkiä saisin asunnon.

 

Black Dahlia
Kyllä se raja tulee vastaan, ennemmin tai myöhemmin...

 

Black Dahlia
Kyllä se raja tulee vastaan, ennemmin tai myöhemmin...

Eiköhän. Mutta onko järkeä jatkaa suhdetta, jossa odottaa koko ajan sen rajan tulevan vastaan?

 

Black Dahlia
Kyllä se raja tulee vastaan, ennemmin tai myöhemmin...

Eiköhän. Mutta onko järkeä jatkaa suhdetta, jossa odottaa koko ajan sen rajan tulevan vastaan?

Ei, enkä tarkoittanut että sinun sitä rajaa on odotettava. Tarkoitin lähinnä oman kokemukseni pohjalta sitä hetkeä kun tajuaa lopullisesti ettei mikään muutu, kun on liian monta kertaa lupaukset rikottu niin tulee hetki jolloin tietää että ne samat lupaukset rikotaan aina uudelleen, tavallaan semmoinen hetki kun tietää varmasti että on itse joko alistuttava lopullisesti tai nostettava kytkintä.
Vuosia minä olen jaksanut uskoa parempaan, uskoa yhteiseen tulevaisuuteen, uskoa kaiken muuttuvan hyväksi vaikka välillä eroa mietinkin, meni vuosia ennenkuin minulle oli täysin selvää mitä teen, minulle oli raja se että tajusin kuolevani henkisesti jos jään.

Elikkä en tarkoittanut sanoa että odota vain kyllä se ero sieltä tulee, vaan tarkoitin sitä hetkeä jolloin itse tietää oman ratkaisun, oli se ratkaisu sitten mikä tahansa.

 

Black Dahlia
Kyllä se raja tulee vastaan, ennemmin tai myöhemmin...

Eiköhän. Mutta onko järkeä jatkaa suhdetta, jossa odottaa koko ajan sen rajan tulevan vastaan?

Ei, enkä tarkoittanut että sinun sitä rajaa on odotettava. Tarkoitin lähinnä oman kokemukseni pohjalta sitä hetkeä kun tajuaa lopullisesti ettei mikään muutu, kun on liian monta kertaa lupaukset rikottu niin tulee hetki jolloin tietää että ne samat lupaukset rikotaan aina uudelleen, tavallaan semmoinen hetki kun tietää varmasti että on itse joko alistuttava lopullisesti tai nostettava kytkintä.
Vuosia minä olen jaksanut uskoa parempaan, uskoa yhteiseen tulevaisuuteen, uskoa kaiken muuttuvan hyväksi vaikka välillä eroa mietinkin, meni vuosia ennenkuin minulle oli täysin selvää mitä teen, minulle oli raja se että tajusin kuolevani henkisesti jos jään.

Elikkä en tarkoittanut sanoa että odota vain kyllä se ero sieltä tulee, vaan tarkoitin sitä hetkeä jolloin itse tietää oman ratkaisun, oli se ratkaisu sitten mikä tahansa.

Sitä sitten odotellessa..

 

Black Dahlia
Kyllä se raja tulee vastaan, ennemmin tai myöhemmin...

Eiköhän. Mutta onko järkeä jatkaa suhdetta, jossa odottaa koko ajan sen rajan tulevan vastaan?

Ei, enkä tarkoittanut että sinun sitä rajaa on odotettava. Tarkoitin lähinnä oman kokemukseni pohjalta sitä hetkeä kun tajuaa lopullisesti ettei mikään muutu, kun on liian monta kertaa lupaukset rikottu niin tulee hetki jolloin tietää että ne samat lupaukset rikotaan aina uudelleen, tavallaan semmoinen hetki kun tietää varmasti että on itse joko alistuttava lopullisesti tai nostettava kytkintä.
Vuosia minä olen jaksanut uskoa parempaan, uskoa yhteiseen tulevaisuuteen, uskoa kaiken muuttuvan hyväksi vaikka välillä eroa mietinkin, meni vuosia ennenkuin minulle oli täysin selvää mitä teen, minulle oli raja se että tajusin kuolevani henkisesti jos jään.

Elikkä en tarkoittanut sanoa että odota vain kyllä se ero sieltä tulee, vaan tarkoitin sitä hetkeä jolloin itse tietää oman ratkaisun, oli se ratkaisu sitten mikä tahansa.

Sitä sitten odotellessa..

Mitä jos et tuhlaa elämääsi niin pitkään kun minä tein?
Jos alat miettimään niitä hyviä ja huonoja puolia?
Parisuhteen plussat ja miinukset?
Onko tilanne ollut pitkään huono vai onko vain hetkellinen tilanne?
Sinun toiveet ja haaveet? onko niin että niitä voisi toteuttaa yhdessä?
Tuntuuko tulevaisuus yhdessä hyvälle vai huonolle?
tuntuuko että joutuu itsensä ja omat toiveensa uhraamaan?

Näitä minäkin mietin paljon ja se että minulla tai minun toiveillani ei ole ollut koskaan merkitystä tässä avioliitossa on niin iso miinus että vaikka nyt kävisi niin että mies yhtä-äkkiä muuttuisikin tasa-arvon malli esimerkiksi, hyväksi aviomieheksi niin se muutos olisi liian myöhäinen, minun osaltani avioliitto on loppu ja mikään ei sitä voi muuttaa, mahdollisuudet avioliiton pelastamiseksi oli meillä, yksin vain ei voi yrittää.

:hug: Toivon voimia sinulle, kyllä se aurinko paistaa vielä sinne risukasaankin.

( minä en halunnut luovuttaa, yritin vuosia korjata asiat ja olla tyytyväinen. Nyt olen sitä mieltä että uhrauduin turhaan, minun olisi pitänyt olla oman elämäni herra jo paljon aikaisemmin. )

 

Mitä jos et tuhlaa elämääsi niin pitkään kun minä tein?
Jos alat miettimään niitä hyviä ja huonoja puolia?
Parisuhteen plussat ja miinukset?
Onko tilanne ollut pitkään huono vai onko vain hetkellinen tilanne?
Sinun toiveet ja haaveet? onko niin että niitä voisi toteuttaa yhdessä?
Tuntuuko tulevaisuus yhdessä hyvälle vai huonolle?
tuntuuko että joutuu itsensä ja omat toiveensa uhraamaan?

Näitä minäkin mietin paljon ja se että minulla tai minun toiveillani ei ole ollut koskaan merkitystä tässä avioliitossa on niin iso miinus että vaikka nyt kävisi niin että mies yhtä-äkkiä muuttuisikin tasa-arvon malli esimerkiksi, hyväksi aviomieheksi niin se muutos olisi liian myöhäinen, minun osaltani avioliitto on loppu ja mikään ei sitä voi muuttaa, mahdollisuudet avioliiton pelastamiseksi oli meillä, yksin vain ei voi yrittää.

:hug: Toivon voimia sinulle, kyllä se aurinko paistaa vielä sinne risukasaankin.

( minä en halunnut luovuttaa, yritin vuosia korjata asiat ja olla tyytyväinen. Nyt olen sitä mieltä että uhrauduin turhaan, minun olisi pitänyt olla oman elämäni herra jo paljon aikaisemmin. )

Näitä minäkin oon miettinyt. Mun suurimmat unelmat ja haaveet oon joutunut hautaamaan tämän suhteen myötä. Se tyhjyys, mikä niistä on jäänyt. En tiedä, onko miehestä sitä täyttämään.

Periaatteessa meillä on kaikki hyvin. Tuntuu vaan, että mä joudun uhraan oman minäni miehen takia. Eniten mua rassaa se, että en kuitenkaan haluaisi miehestä luopua, häntä minä rakastan. Mutta se, ettei hän ole valmis samoihin uhrauksiin minun takiani, se sattuu. Ja saa vihaamaan tätä kaikkea, mitä meillä on.

Mietin, että olisinko sitten onnellinen yksinäni? Elämä pelkästään lapsille, onko sekään minua varten? En tiedä, vaikeita asioita. Ja vastaus näihin kysymyksiinkin pelottaa.

 

Mulla on sama paska fiilis just nyt. Kaikki näennäisesti ihan jees mut pinnan alla kiukuttaa oma saamattomuus tehdä elämästä enemmän omanlaista. Nää on näitä päiviä. Ja kai on osa tätä kotiäidin hommaa. (en yleistä).
Huoh... josko meillä huomenna taas olis paremmin?
Eilen oli ketju siitä onko tuttavaperheitä ja minua masensi ihan tolkuttomasti kun totesin et ei.... ja asiaa mietittyäni tajusin ettei paljon muitakaan.
Mitähän hittoa on tapahtunut?

Muistan..kotiäitinä kun olin, kaikki hommat tuli siirrettyä huomiselle...ja taas huomiselle..oli kai liikaa aikaa tai jotain. Ja välillä tylsää, toisinaan vaan nautti olemisesta.

Nyt kun taas on töissä, kaipaa sitä aikaa kun oli aikaa =) Mutta siltikin saa enemmän tehdyksi, lapset ovat isompia eivätkä koko ajan tarvitse kaitsijaa joka askeleelle. Ja on pakko tehdä asiat ajallaan, koska enää niitä ei pysty siirtämään samalla lailla hamaan tulevaisuuteen. Ja työ on henkireikä, se mun oma juttu (välillä vaan välttämätön paha )

Harrastukset myös oli kotona ollessa tärkeitä, me kun asumme kaupungissa niin sellaiset on lähellä. Jaksamisia kaikille, niin kotiäideillä kuin työssäkäyvillekin :hug:

Muoks. ja kiitos kuuluu tietysti myös miehelleni - ihana paketti, vaikka välillä pirun ärsyttävä Mutta tosiaan, ei tarvitse uhrautua kummankaan ja hyvä on olla yhdessä. Niin kuuluisi kaikilla olla. Toivottavasti asiat selviävät kaikkien kohdalla.

 

Nuo sinun tunteet on niin tuttuja.
Se että joutuu hautaamaan omat haaveet, uhraamaan itsensä, kun antaa itsestään toiselle 100% ja saa takaisin päin vain murusia, se murtaa koko perustuksen.
Semmoinen terve itsekkyys on hyvä juttu, moneen kertaan olen minäkin näitä juttuja miettinyt ja tuntenut helkkarinmoista syyllisyyttä kun rikon perheen, lapset on kuitenkin minulle se tärkein asia, mutta minun on pakko olla nyt myös itsekäs, minun on saatava mahdollisuus olla onnellinen, minä en enää voi tukahduttaa omia toiveita ja tunteita, vaikka se tarkottaisi sitä että olisin yksin lasten kanssa loppu elämäni, sekin on minulle parempi ratkaisu kuin tähän jääminen,
minulla ei ole edes sitä rakkautta enää jäljellä, se rakkaus on kokenut niin kovia kolhuja tässä matkan varrella että pikkuhiljaa se on hiipunut pois,
en varmaan koskaan enää tule ketään niin paljon rakastamaan kuin rakastin tuota miestä mutta sekään ei haittaa, nyt tärkeintä minulle on että saan elää omaa elämääni, saan nauttia elämästäni ja lapsistani, ettei kukaan enää kohtele minua kuin kodinkonetta.

 

Nuo sinun tunteet on niin tuttuja.
Se että joutuu hautaamaan omat haaveet, uhraamaan itsensä, kun antaa itsestään toiselle 100% ja saa takaisin päin vain murusia, se murtaa koko perustuksen.
Semmoinen terve itsekkyys on hyvä juttu, moneen kertaan olen minäkin näitä juttuja miettinyt ja tuntenut helkkarinmoista syyllisyyttä kun rikon perheen, lapset on kuitenkin minulle se tärkein asia, mutta minun on pakko olla nyt myös itsekäs, minun on saatava mahdollisuus olla onnellinen, minä en enää voi tukahduttaa omia toiveita ja tunteita, vaikka se tarkottaisi sitä että olisin yksin lasten kanssa loppu elämäni, sekin on minulle parempi ratkaisu kuin tähän jääminen,
minulla ei ole edes sitä rakkautta enää jäljellä, se rakkaus on kokenut niin kovia kolhuja tässä matkan varrella että pikkuhiljaa se on hiipunut pois,
en varmaan koskaan enää tule ketään niin paljon rakastamaan kuin rakastin tuota miestä mutta sekään ei haittaa, nyt tärkeintä minulle on että saan elää omaa elämääni, saan nauttia elämästäni ja lapsistani, ettei kukaan enää kohtele minua kuin kodinkonetta.

Sinä olet ollut rohkea ja onnesi ansainnut. On varmasti helpottavaa, kun tietää sen mitä haluaa. Minä en vielä tiedä. Tiedän vain, että näin ei ole hyvä. :/