Psst.
Mä oon tehnyt ikisinkkulupauksen. Oltuani kuudetta vuotta yksin, sinkkuna, takana kaksi huonoa parisuhdetta. Törmäsin liian moneen huonoon, liian moneen "ihan kivaan" jotka kävi lopulta (ja aika piankin) ahdistamaan. Liian monta pettymystä. Kaiken tämän jälkeen päätin, että olkoon. Ei haittaa. Olen yksin koko loppuelämäni. Alkuun tuntui pahalta, mutta asiaan totuttuani ihanalta. Vapauttavalta. Saisin elää vain itselleni, olla täysin itsekäs, ajatella vain minua. Suljin kaikki, ihan kaikki, romanttiset ajatukset ja haaveet pois elämästäni. En kaivannut niitä enää. Olin täydellinen ja onnellinen ilman niitä, yksin.
Ja kuin kohtalon ivaa. Mitä sitten kävikään?
Elämääni käveli työpaikan käytävällä mies, joka oli tullut uuteen työpaikkaansa. Näki minut, suli leveään hymyyn ja katsoi syvälle silmiini. Ohi mentyään kääntyi vielä katsomaan hämmentyneisiin silmiini. Ja jätti lähtemättömän vaikutuksen.
Tuon jälkeen on tapahtunut ihmeitä. Melkein lankesin, mutta muistutin itseäni ikisinkkuuslupauksestani ja järkiinnyin. Olin viileä, asiallinen, etäinen. Mies teki itseään entistä enemmän tykö. Jättäytyi kahden kanssani, teki jutun juurta kaikesta mahdollisesta. Hymyili ja katseli silmiini. Tuli lähelle.
Viimepäivät on olleet ihanalla tavalla ihan kauheita. Hänen katsoessa minuun hukun täysin. En näe mitään muuta, en kuule mitään muuta. Vain hänet. Hymyilen kai unissanikin. Aamulla kun herään, hän on mielessäni. Illalla kun nukahdan, näen vain hänet ja hymynsä. Työnteosta ei tule mitään, en pysty keskittymään muuhun kuin häneen, muistoihini hänestä, katseista, hymyistä.
Ja mulle ei todellakaan pitänyt käydä näin. Tässä sitä ollaan. Paljaana, avoimena, vain häntä varten. En pysty edes ajattelemaan sitä vaihtoehtoa, että hän tyrmää minut, että tämä on yksipuolista, vaikka järjellä ajateltuna enhän minä voi tietää.
Ei. Olen hullaantunut täysin. Mieleeni mahtuu vain hän, ja toive siitä että rakkaus on sittenkin löytänyt minut..
:heart:
Ja kuin kohtalon ivaa. Mitä sitten kävikään?
Elämääni käveli työpaikan käytävällä mies, joka oli tullut uuteen työpaikkaansa. Näki minut, suli leveään hymyyn ja katsoi syvälle silmiini. Ohi mentyään kääntyi vielä katsomaan hämmentyneisiin silmiini. Ja jätti lähtemättömän vaikutuksen.
Tuon jälkeen on tapahtunut ihmeitä. Melkein lankesin, mutta muistutin itseäni ikisinkkuuslupauksestani ja järkiinnyin. Olin viileä, asiallinen, etäinen. Mies teki itseään entistä enemmän tykö. Jättäytyi kahden kanssani, teki jutun juurta kaikesta mahdollisesta. Hymyili ja katseli silmiini. Tuli lähelle.
Viimepäivät on olleet ihanalla tavalla ihan kauheita. Hänen katsoessa minuun hukun täysin. En näe mitään muuta, en kuule mitään muuta. Vain hänet. Hymyilen kai unissanikin. Aamulla kun herään, hän on mielessäni. Illalla kun nukahdan, näen vain hänet ja hymynsä. Työnteosta ei tule mitään, en pysty keskittymään muuhun kuin häneen, muistoihini hänestä, katseista, hymyistä.
Ja mulle ei todellakaan pitänyt käydä näin. Tässä sitä ollaan. Paljaana, avoimena, vain häntä varten. En pysty edes ajattelemaan sitä vaihtoehtoa, että hän tyrmää minut, että tämä on yksipuolista, vaikka järjellä ajateltuna enhän minä voi tietää.
Ei. Olen hullaantunut täysin. Mieleeni mahtuu vain hän, ja toive siitä että rakkaus on sittenkin löytänyt minut..
:heart:
