Mun oli pakko kurittaa

On se kumma homma, kun mulla on kymmenen lasta ja mun ei ole koskaan tarvinut nippailla heitä. Aina on ollut aikaa ottaa syliin kiukkuava lapsi, lohduttaa väsynyttä tai muuten kurjuutta tuntevaa.
Se on tahto-ja ymmärryskysymys.

Toisekseen on surkuhupaisaa lukea, että joku on koittanut arestipenkkiä puolitoistavuotiaalle, joka ei ymmärrä hommasta mitään vielä pitkään aikaan. Tai, että joku maalaa uhkakuvia siitä, että odotas kun lapssesi siitä kasvaa-tyyliin.

Asenteen pitäisi olla sellainen, että muksut ovat ihania, vaativia ja niiiin omia. Kaiken yläpuolella pitäisi olla halu toimia lapsen parhaaksi. Sanonta rajoista, rakkaudesta on niin tosi kuin olla voi, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja kuluneisuudessaankin.

Niin se vain on, että liian moni lapsi maksaa omien vanhempiensa ja isovanhempiensa tunnevaurioista liian kovan hinnan. Kun ei ymmärretä, välitetä, haluta eikä jakseta!!!!!

Älkää tapelko yksityiskohdista, kun kaikki lähtee vanhemman ajattelutavasta!

 

Sitäpaitsi, lapsuuden kuuluu olla ihanaa aikaa, turvallista ja iloista. Silloin lapsi muodostaa kuvan siitä, kuka hän on ja millainen hän on. Se satuttaminen ei auta sitä asiaa ollenkaan. Lapsi on pieni, aikuinen on iso. Me aikuiset saatetaan olla monella tavalla rikki, mutta ei se oikeuta rikkomaan lapsiakin samanlaiseksi.

 

Vielä kysymys kaikille: Jos/kun ette lyö henkilöä silloin, kun tekisi mieli niin teettekö sen a) rangaistuksen pelosta b) siksi, että toisia ei vain saa lyödä?

No mutkun mun ei tee mieli lyödä ketään.

Mun tekee. Useinkin. Varsinkin sillon tulee se tunne, kun joku sanoo että lasta pitää satuttaa, että siitä tulisi ihminen. Se tunne mikä tulee, se viha, mitä mä tunnen siinä tilanteessa nousee siitä pelosta ja voimattomuudesta, jota koin sillon pikkutyttönä, kun mua satutettiin ja rankaistiin.

Peesi.
Tekee useinkin mieli lyödä tälläisiä ihmisiä. Miksi en lyö? Osalta tulisi varmaan nyrkkiä takaisin. (se sattuu..) Osa taas menisi itkemään poliisille (ei kiva, ne voi sakottaa tai jotain) tai menisi itkemään jollekin isommalle joka tulisi lyömään (taas sattuu...)

Itseäni heikompia taas ei tulisi mieleen lyödä. Koska niin vaan ei kuulu tehdä!

Siksi en myöskään lyö lasta.

Muistan hyvin sen pelon ja turvattomuuden, jota kesti koko lapsuus aika. En haluaisi että yksikään lapsi joutuu kokemaan sellaista, saati että aiheuttaisin sen itse lapselle.

 

Sitäpaitsi, lapsuuden kuuluu olla ihanaa aikaa, turvallista ja iloista. Silloin lapsi muodostaa kuvan siitä, kuka hän on ja millainen hän on. Se satuttaminen ei auta sitä asiaa ollenkaan. Lapsi on pieni, aikuinen on iso. Me aikuiset saatetaan olla monella tavalla rikki, mutta ei se oikeuta rikkomaan lapsiakin samanlaiseksi.

Lapsuuteen kuuluvat myös paha mieli sekä pettymykset ja tunne ja keinot, että niistä selvitään. Tosin näitä pettymyksiä meidän aikuisten ei kuulu aiheuttaa omilla kyseenalaisilla toimintatavoillamme.

 

On se kumma homma, kun mulla on kymmenen lasta ja mun ei ole koskaan tarvinut nippailla heitä. Aina on ollut aikaa ottaa syliin kiukkuava lapsi, lohduttaa väsynyttä tai muuten kurjuutta tuntevaa.
Se on tahto-ja ymmärryskysymys.

Lapsia ei ole kuin kolme ja samaa mieltä olen ettei se väsymys tai pahamieli pois lähde "nippailulla" tai tukistamalla. Kyllä se syli ja lohdutus paremmin toimii.

 

Niskasta kii ottaminen ja pois raahaaminenko on lyömistä?
Jahas, jahas... siinä tapauksessa poliisitkin lyövät asiakkaitaan..

En tarkoittanut tuolla sitä sun mainitsemaa niskasta kiinni ottamista vaan sitä kun jotkut tukistavat tai läpsäisevät lastaan jos lapsi satuttaa kaveria.
Siinä tilanteessa on musta aika vaikea saada ipana tajuamaan että muita ei saa satuttaa.

Näissä keskusteluissa aina otetaan esiin vain ääripäät eli ruumiillinen kuritus ja täysin kuriton lässyn lässyn -kasvatus. Välissä on aika paljon eri tapoja. Meillä on kuri vaikkei sitä fyysisesti toteutetakaan. Tai toteutetaan, kyllä mä pojan kannan vaikka väkisin jäähylle jos se ei sinne itse mene kun käsken. En kuitenkaan satuta.

 

Lapsi vaikka riehuis kuin päätön kana rikkoen esineitä, äiti vain tulee nätisti selittämään että niin ei saa tehdä koska se on tuhmaa.. tietysti samalla silmiin katsoen. Ja sama meno jatkuu. :xmas:
Normaali äiti nappaa lapsen niskalvilloista pois pahan teosta ja sanoo "nyt loppu!"

No jos lapsi tekee tommosta, joku on jo pahasti pielessä ja sitä maalaisjärkeä olis tarvittu kauan sitten.
Sillä väkivallalla näytetään lapselle oma kyvyttömyys hallita tilannetta ja paljastetaan oma avuttomuus.
Lapsen mielestä on tietty hitsin kivaa, kun voi manipuloida vanhempien tunteita ja kohta sama meno jatkuu...

Ai sekin on väkivaltaa kun sanoo lapsel että "NYT LOPPU" ja nappaa sen pois riehumasta?
Just just... no, parempi kai ens kerralla totella lasta ja antaa sen vaan riehuu.

Ei tietenkään saa jatkaa riehumista mutta ei sitä tarvitse tukistaa eikä niskasta repiä. Vai eikö sinulla muita keinoja oikeasti ole?

 

On se kumma homma, kun mulla on kymmenen lasta ja mun ei ole koskaan tarvinut nippailla heitä. Aina on ollut aikaa ottaa syliin kiukkuava lapsi, lohduttaa väsynyttä tai muuten kurjuutta tuntevaa.
Se on tahto-ja ymmärryskysymys.

Lapsia ei ole kuin kolme ja samaa mieltä olen ettei se väsymys tai pahamieli pois lähde "nippailulla" tai tukistamalla. Kyllä se syli ja lohdutus paremmin toimii.

Sitä paitsi on aika huolestuttavaa, että lapsi oppii siihen, että kun homma menee vähän överiksi, niin iskältä ja äidiltä tulee sellaista toimintaa, että sattuu, siis lapseen itseensä.

Miksihän naapurin Pertti sitten riehuu puistossa tai koulussa, kun homma ei mene hänen mielensä mukaan?

 

Sitäpaitsi, lapsuuden kuuluu olla ihanaa aikaa, turvallista ja iloista. Silloin lapsi muodostaa kuvan siitä, kuka hän on ja millainen hän on. Se satuttaminen ei auta sitä asiaa ollenkaan. Lapsi on pieni, aikuinen on iso. Me aikuiset saatetaan olla monella tavalla rikki, mutta ei se oikeuta rikkomaan lapsiakin samanlaiseksi.

Lapsuuteen kuuluvat myös paha mieli sekä pettymykset ja tunne ja keinot, että niistä selvitään. Tosin näitä pettymyksiä meidän aikuisten ei kuulu aiheuttaa omilla kyseenalaisilla toimintatavoillamme.

Ihan samaa mieltä. Meillä onkin lapsilla sääntöjä ja kuria. Sopivasti minun mielestäni. Pettymystä lapsi voi kokea vaikka silloin, kun en laita hänelle puuroon hillosta tukkaa, vaikka laitoin nenän, silmät, korvat ja suun. minun ei tarvitse silloin tuottaa hänelle lisäpettymystä hakkaamalla häntä nokkosilla, niinkuin minulle tehtiin vastaavassa tilanteessa.

jälkikäteen voin sanoa, että enemmän, kuin nokkosen poltinkarvat, minuun sattui sillähetkellä se hylätyksi tulemisen kokeminen ja se, että minua satutettiin, kun en halunnut syödä.
Sinänsä satuttamisen asteella ei ollut minulle väliä. Koin sen viestittävän, ettei minusta ole mihinkään.

 

Usein se on sama kaikissa perheväkivallan muodoissa : ekaksi vähän nippastaan/läppästään ja siitä se pikkuhiljaa muuttuu "huomaamatta" koko ajan rajummaksi.Kun ei puhe tehoa niin nippastaan,kun se ei tehoa niin läppästään.Ja kun sekään ei enää tehoa niin lyödään vähän kovempaa eikä enää itsekään tajuta mitä ollaan tekemässä kun aina on niin toimittu.

 

Meillä on tässä naapurissa perhe, jossa lasten kasvattaminen on ollut hyvin kyseenalaista. He ovat korostaneet kovan kurin merkitystä eri muodoissaan, rakkaudesta ei ole puhuneet halaistua sanaakaan. on ollut kauheaa seurata, miten pojasta on tullut aivan mielipuolinen riehuja ja häirikkö, tytöstä valehtelija.

Onneksi poika laitettiin koulun kautta terapiaan ja kai ne sitten hoitavat samalla koko perhettä. On vain niin kamalaa katsella, miten alkujaan viattomat lapset pilataan aivan järjettömällä vallankäytöllä ja oman häiriintyneisyyden vuoksi.

 

Meillä on tässä naapurissa perhe, jossa lasten kasvattaminen on ollut hyvin kyseenalaista. He ovat korostaneet kovan kurin merkitystä eri muodoissaan, rakkaudesta ei ole puhuneet halaistua sanaakaan. on ollut kauheaa seurata, miten pojasta on tullut aivan mielipuolinen riehuja ja häirikkö, tytöstä valehtelija.

Onneksi poika laitettiin koulun kautta terapiaan ja kai ne sitten hoitavat samalla koko perhettä. On vain niin kamalaa katsella, miten alkujaan viattomat lapset pilataan aivan järjettömällä vallankäytöllä ja oman häiriintyneisyyden vuoksi.

 

Meillä on tässä naapurissa perhe, jossa lasten kasvattaminen on ollut hyvin kyseenalaista. He ovat korostaneet kovan kurin merkitystä eri muodoissaan, rakkaudesta ei ole puhuneet halaistua sanaakaan. on ollut kauheaa seurata, miten pojasta on tullut aivan mielipuolinen riehuja ja häirikkö, tytöstä valehtelija.

Onneksi poika laitettiin koulun kautta terapiaan ja kai ne sitten hoitavat samalla koko perhettä. On vain niin kamalaa katsella, miten alkujaan viattomat lapset pilataan aivan järjettömällä vallankäytöllä ja oman häiriintyneisyyden vuoksi.

 

En sinällään hyväksy nippailua/silmitöntä huutamista tai sammakoiden syöksemistä "lastenkasvatuskeinona"... Mutta joskus joihinkin näistä itsekin sortunut. Silti minä koen olevani aikuinen, epätäydellinen sellainen. Lapsi jos kuka OSAA KOETELLA, ja aikuinenkin saattaa joskus sortua riman alituksiin, toimia kyseenalaisesti. En silti tajua, että joku kyseenalaistaa ihmisen henkisen kasvun tilan satunnaisen ylilyönnin takia. Jos kasvattajalla on äänekäs omatunto ja halu pyrkiä parempaan, ei muuta voine vaatia. Ei maailma mikään kiiltokuva ole. Vanhemmuus on vaikea laji, siinä ei selviä "haavoitta", ei se kasvattava kuten ei usein se kasvatettavakaan osapuoli (kasvatettava nimenomaan pettymysten kautta saa niitä tarvittaviakin "haavoja" kasvaakseen eteenpäin, EN puhu siis fyysisistä haavoista ). Kun aikuinen tajuaa läsnäolon merkityksen ja sen että kellä vastuu myös velvollisuus, ollaan jo sentään tiellä, eikä rämeikössä.

Itse tässä viisasta sydäntä opiskellen, välillä siinä melkein onnistuen, ja sitten joku päivä rimaa hipoen, joskus se alittuu rämisten. Sitä elämä on.

 

quote]


Kyse on aina väkivallasta silloin kun henkilön omaan fyysiseen koskemattomuuteen kadotaan voimakeinoin!

Sit mää pahoinpitelen lastani myös kutittamalla ja halailemalla, pussailemalla ja silittämällä... en aina kysele niihinkään lupia...

Ei sit mene näköjään perille, vaikka rautalangasta vääntäis... *headwall*

 

En sinällään hyväksy nippailua/silmitöntä huutamista tai sammakoiden syöksemistä "lastenkasvatuskeinona"... Mutta joskus joihinkin näistä itsekin sortunut. Silti minä koen olevani aikuinen, epätäydellinen sellainen. Lapsi jos kuka OSAA KOETELLA, ja aikuinenkin saattaa joskus sortua riman alituksiin, toimia kyseenalaisesti. En silti tajua, että joku kyseenalaistaa ihmisen henkisen kasvun tilan satunnaisen ylilyönnin takia. Jos kasvattajalla on äänekäs omatunto ja halu pyrkiä parempaan, ei muuta voine vaatia. Ei maailma mikään kiiltokuva ole. Vanhemmuus on vaikea laji, siinä ei selviä "haavoitta", ei se kasvattava kuten ei usein se kasvatettavakaan osapuoli (kasvatettava nimenomaan pettymysten kautta saa niitä tarvittaviakin "haavoja" kasvaakseen eteenpäin, EN puhu siis fyysisistä haavoista ). Kun aikuinen tajuaa läsnäolon merkityksen ja sen että kellä vastuu myös velvollisuus, ollaan jo sentään tiellä, eikä rämeikössä.

Itse tässä viisasta sydäntä opiskellen, välillä siinä melkein onnistuen, ja sitten joku päivä rimaa hipoen, joskus se alittuu rämisten. Sitä elämä on.

Hyvin sanottu! :attn:

 

quote]


Kyse on aina väkivallasta silloin kun henkilön omaan fyysiseen koskemattomuuteen kadotaan voimakeinoin!

Sit mää pahoinpitelen lastani myös kutittamalla ja halailemalla, pussailemalla ja silittämällä... en aina kysele niihinkään lupia...

:headwall: :headwall: