N
"neuvoton"
Vieras
Mä olen hyvin järkyttynyt tällä hetkellä, eli tekstistä saattaa tulla sekavaa, mutta toivottavasti joku edes tajuaa jotain. Mä olen kihloissa maailman kilteimmän, kunnollisimman ja ihanimman miehen kanssa, ja meillä on puolivuotias poika. Mies käy luonnollisesti töissä, ja meillä on hoidettu yöheräämiset niin, että mä herään pojan kanssa arkisin yöllä, ja mies nousee lapsen kanssa aamulla ja mä saan nukkua siihen asti että hän lähtee töihin. Tämä on ollut molemmille hyvä järjestely ja se on toiminut hyvin.
Eilen poikamme tuli kipeäksi ekaa kertaa elämässään. Koko päivä oli yhtä huutoa, yskimistä ja nenän vuotamista, ja samalla toiselle koirista iski ripuli. Mulla oli siis tosi huono päivä, hermot kireellä huutamisesta, kauhean paha mieli lapsen puolesta kun en pysty helpottamaan hänen oloaan ja sen lisäksi olin vielä siivonnut paskaa ympäri asuntoa vähän väliä.
Poika kävi kymmenen jälkeen yöunille kamalan tappelun päätteeksi. Me jäätiin miehen kanssa vielä hereille, harrastettiin ihanaa seksiä ja oltiin sylikkäin ennen kuin käytiin nukkumaan. Kun menimme sänkyyn, poika heräsi, ja syötin hänet jolloin hän nukahti uudestaan. Normaalisti poika herää kerran yössä syömään, usein ei sitäkään. Seuraavaksi poika heräsi yskimään tunnin päästä, mutta sain hänet nukahtamaan uudestaan ilman maitoa.
Kolmannen kerran taas tunnin päästä herätessään lapsi ei enää nukahtanut syöttämiselläkään, ja mä tuskastuin kun ajattelin etten saa koko yönä nukkua, enkä varmaan tänään päivälläkään kun poika itkee eikä saa nukuttua kunnolla. Myönnän ihan suoraan ylireagoineeni, mutta sillä hetkellä tuntui että koko vuorokauden stressi kävi ihan ylitsepääsemättömäksi. Tämä järkyttää mua itseänikin, mutta tilanne laukesi niin, että mä karjaisin itsekin makuuhuoneessa, jolloin poika säikähti, alkoi itkemään ja mä lähdin vessaan.
Kun tulin vessasta, mies oli makkarissa lapsi sylissä ja alkoi säksättämään siitä miten olin hänetkin herättänyt. Sanoin ehkä turhan kärkkäin sanakääntein, että mielestäni ei ole reilua että kun lapsi on kipeä ja herää kerran tunnissa, niin mun pitää silti herätä jokaisella kerralla, eikä mies edes tarjoa apua. Tämän jälkeen lähdin röökille ilman että kuuntelin mitä mies sanoi takaisin. Olkkarissa kerkesin pukemaan takin päälle kun mies juoksi perääni erittäin uhkaavan oloisena ja tarrasi kiinni olkapäihini. Hän painoi minut väkisin sohvalle, jolloin huusin "päästä irti" nousin ylös ja suuntasin uudestaan kohti parveketta. Mies tuli perässä ja repi mut väkisin sohvalle ja istui mun päälle. Järkytyin niin pahasti etten enää muista mitä sitten tapahtui, molemmat huusimme joka tapauksessa.
Kun sitten lopulta pääsin tupakalle, tuli mies mukaan ja alkoi syyllistämään mua siitä että olen huono äiti, koska poikamme muutoin nukkuu niin hyvin, etten olisi saanut hermostua. Tiedän itsekin ylireagoineeni, mutta se ei silti oikeuta käymään muhun käsiksi. Mies ilmoitti ettei saa enää tämän jälkeen unta, jolloin sanoin sitten itse meneväni nukkumaan ja niin teinkin.
Aamulla yritimme keskustella tapahtuneesta, mutta mies oli vain sitä mieltä että koitan kääntää koko jutun hänen syykseen. Sanoin hänellekin moneen kertaan ylireagoineeni vauvan heräämisiin, ja pyysin anteeksi. Silti hän oli sitä mieltä ettei itse ollut tehnyt mitään väärää, ja oli koittanut vain rauhoitella minua. Mielestäni en ollut niin raivona että olisin tarvinnut tuollaista käsittelyä, koko tilanne kesti yhteensä ehkä 5min.
Mä haluaisin kovasti uskoa kun mies sanoo ettei koskaan satuttaisi mua oikeasti, ja ettei mun tarvitse häntä pelätä. Musta tuntuu silti todella ahalta, varsinkin siksi, että tähän asti olen varmuudella tiennyt sen ettei hän ikinä kajoaisi minuun. En haluaisi erota, mutta en silti tiedä miten voisin antaa anteeksi. Mies on oikeasti parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut, ja haluaisin uskoa ettei tämä tule toistumaan. Samalla takaraivossani kuitenkin jyskyttää se, ettei hän edes pyydä anteeksi. Mun edellinen parisuhde oli täynnä molemminpuolista väkivaltaa, joka alkoi samalla tavalla. Exä myös alkuun "rauhoitti" mut tuolla tavalla, ja siitä se väkivalta lähti vaan lisääntymään ja pahenemaan. Lopulta oltiin tilanteessa jossa sain päivittäin turpaani ihan kunnolla, ja jossain vaiheessa aloin myös lyömään takaisin puolustautuakseni. Eniten mua siis pelottaa että tästä alkaa sama kierre, ja kolmen vuoden päästä ollaan siinä tilanteessa että tämä nykyinen ihana mieheni hakkaa minua päivittäin.
Ulkopuolisten silmin, sanokaa ihan rehellisesti ylireagoinko mä tästä "rauhoittelusta"? Peilaanko mä liikaa mun edellistä parisuhdetta tähän tilanteeseen, vai uhkaako mua oikeasti vaara? Voinko mä antaa anteeksi, ja teenkö sillä vain karhunpalveluksen koko perheelle? Mä olen ihan hukassa, en haluaisi jättää mun miestäni, hän ei oikeasti ole tuollainen, mutta entä jos hän muuttuukin sellaiseksi?
Eilen poikamme tuli kipeäksi ekaa kertaa elämässään. Koko päivä oli yhtä huutoa, yskimistä ja nenän vuotamista, ja samalla toiselle koirista iski ripuli. Mulla oli siis tosi huono päivä, hermot kireellä huutamisesta, kauhean paha mieli lapsen puolesta kun en pysty helpottamaan hänen oloaan ja sen lisäksi olin vielä siivonnut paskaa ympäri asuntoa vähän väliä.
Poika kävi kymmenen jälkeen yöunille kamalan tappelun päätteeksi. Me jäätiin miehen kanssa vielä hereille, harrastettiin ihanaa seksiä ja oltiin sylikkäin ennen kuin käytiin nukkumaan. Kun menimme sänkyyn, poika heräsi, ja syötin hänet jolloin hän nukahti uudestaan. Normaalisti poika herää kerran yössä syömään, usein ei sitäkään. Seuraavaksi poika heräsi yskimään tunnin päästä, mutta sain hänet nukahtamaan uudestaan ilman maitoa.
Kolmannen kerran taas tunnin päästä herätessään lapsi ei enää nukahtanut syöttämiselläkään, ja mä tuskastuin kun ajattelin etten saa koko yönä nukkua, enkä varmaan tänään päivälläkään kun poika itkee eikä saa nukuttua kunnolla. Myönnän ihan suoraan ylireagoineeni, mutta sillä hetkellä tuntui että koko vuorokauden stressi kävi ihan ylitsepääsemättömäksi. Tämä järkyttää mua itseänikin, mutta tilanne laukesi niin, että mä karjaisin itsekin makuuhuoneessa, jolloin poika säikähti, alkoi itkemään ja mä lähdin vessaan.
Kun tulin vessasta, mies oli makkarissa lapsi sylissä ja alkoi säksättämään siitä miten olin hänetkin herättänyt. Sanoin ehkä turhan kärkkäin sanakääntein, että mielestäni ei ole reilua että kun lapsi on kipeä ja herää kerran tunnissa, niin mun pitää silti herätä jokaisella kerralla, eikä mies edes tarjoa apua. Tämän jälkeen lähdin röökille ilman että kuuntelin mitä mies sanoi takaisin. Olkkarissa kerkesin pukemaan takin päälle kun mies juoksi perääni erittäin uhkaavan oloisena ja tarrasi kiinni olkapäihini. Hän painoi minut väkisin sohvalle, jolloin huusin "päästä irti" nousin ylös ja suuntasin uudestaan kohti parveketta. Mies tuli perässä ja repi mut väkisin sohvalle ja istui mun päälle. Järkytyin niin pahasti etten enää muista mitä sitten tapahtui, molemmat huusimme joka tapauksessa.
Kun sitten lopulta pääsin tupakalle, tuli mies mukaan ja alkoi syyllistämään mua siitä että olen huono äiti, koska poikamme muutoin nukkuu niin hyvin, etten olisi saanut hermostua. Tiedän itsekin ylireagoineeni, mutta se ei silti oikeuta käymään muhun käsiksi. Mies ilmoitti ettei saa enää tämän jälkeen unta, jolloin sanoin sitten itse meneväni nukkumaan ja niin teinkin.
Aamulla yritimme keskustella tapahtuneesta, mutta mies oli vain sitä mieltä että koitan kääntää koko jutun hänen syykseen. Sanoin hänellekin moneen kertaan ylireagoineeni vauvan heräämisiin, ja pyysin anteeksi. Silti hän oli sitä mieltä ettei itse ollut tehnyt mitään väärää, ja oli koittanut vain rauhoitella minua. Mielestäni en ollut niin raivona että olisin tarvinnut tuollaista käsittelyä, koko tilanne kesti yhteensä ehkä 5min.
Mä haluaisin kovasti uskoa kun mies sanoo ettei koskaan satuttaisi mua oikeasti, ja ettei mun tarvitse häntä pelätä. Musta tuntuu silti todella ahalta, varsinkin siksi, että tähän asti olen varmuudella tiennyt sen ettei hän ikinä kajoaisi minuun. En haluaisi erota, mutta en silti tiedä miten voisin antaa anteeksi. Mies on oikeasti parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut, ja haluaisin uskoa ettei tämä tule toistumaan. Samalla takaraivossani kuitenkin jyskyttää se, ettei hän edes pyydä anteeksi. Mun edellinen parisuhde oli täynnä molemminpuolista väkivaltaa, joka alkoi samalla tavalla. Exä myös alkuun "rauhoitti" mut tuolla tavalla, ja siitä se väkivalta lähti vaan lisääntymään ja pahenemaan. Lopulta oltiin tilanteessa jossa sain päivittäin turpaani ihan kunnolla, ja jossain vaiheessa aloin myös lyömään takaisin puolustautuakseni. Eniten mua siis pelottaa että tästä alkaa sama kierre, ja kolmen vuoden päästä ollaan siinä tilanteessa että tämä nykyinen ihana mieheni hakkaa minua päivittäin.
Ulkopuolisten silmin, sanokaa ihan rehellisesti ylireagoinko mä tästä "rauhoittelusta"? Peilaanko mä liikaa mun edellistä parisuhdetta tähän tilanteeseen, vai uhkaako mua oikeasti vaara? Voinko mä antaa anteeksi, ja teenkö sillä vain karhunpalveluksen koko perheelle? Mä olen ihan hukassa, en haluaisi jättää mun miestäni, hän ei oikeasti ole tuollainen, mutta entä jos hän muuttuukin sellaiseksi?
.
