Mites muilla vierastaako lapset ollenkaan mummoja? Meillä tyttö on hyvä kaveri mieheni äidin kanssa mutta oman äitini kanssa ei niinkään. Tietysti johtuu siitä että tämä mummo ei ole ollut niin paljon mukana lapsen elämässä. Tavallaan harmittaa kun pitää juuri omaa äitiäni vieraampana mutta minkäs sille mahtaa. Ei minun äitini näe tytärtäni edes joka viikko kun taas toinen mummo asuu niin lähellä niin nähdään usein. Olisi tietysti kiva jos molemmat mummot tulisivat juttuun tytön kanssa. Ei oma äitini ole edes ollut tytön kanssa kahden ollenkaan kun ei mene edes syliin mutta toisen mummon kanssa voi kyllä jättää vaikka pidemmäksikin aikaa kahdestaan ja hyvä niin jos joskus on jokin meno niin voi huoletta jättää.
mummot
- Viestiketjun aloittaja äippäliini-82
- Ensimmäinen viesti
H
Heteka
Vieras
Meillä oli samanlainen tilanne. Itse en olisi aina jaksanut mennä joka viikko vähintään päiväksi anoppilaan, mutta en myöskään jaksanut kuunnella sitä ruinausta. joten lapsi ja anoppi oppivat tietenkin tuntemaan toisensa hyvin, missä ei olekaan mitään pahaa. Mutta surkealta tuntui oman äitini puolesta, joka on yhä työelämässä eikä saanut lainkaan olla lapsen kanssa samalla lailla.
Lapsi oli vuoden, kun tajusin, että hänhän tosiaan vierastaa omaa mummiaan. Ja tilanne vielä oli sellainen, että anoppi oli paikalla ja kovaan ääneen päivitteli kaikille paikalla olijoille, miten lapsi VOI vierastaa mummia, kun mummu (siis anoppi) taas on NIIIIIN RAKAS lapselle... Nähdessäni äitini tuskaisen ilmeen päätin, että jos mun on jaksettava vierailla viikoittain anoppilassa, täytyy samaa jaksamista löytyä omiakin vanhempiani kohtaan. Joten aloin kerta kaikkiaan käydä useammin vanhempieni luona ja yritin ajoittaa käynnit niin että äitinikin olisi paikalla.
Nyt lapsi on 2,5-vuotias eikä äitini vieläkään voi häntä hoitaa, koska on tosiaan työelämässä. Ja viikonloppuhoitoihin en lasta anna, koska olen nykyään itsekin töissä ja haluan nauttia lapsestani itse silloin kun vaan mahdollista. Mutta nykyään mummi on yhtä tärkeä kuin mummu ja itse asiassa lapsi puhuu useammin mummista. Johtuisiko siitä, että mummua hän näkee "tarpeeksi" mutta mummia tulee ikävä, kun saa olla hänen kanssaan harvemmin?
Lapsi oli vuoden, kun tajusin, että hänhän tosiaan vierastaa omaa mummiaan. Ja tilanne vielä oli sellainen, että anoppi oli paikalla ja kovaan ääneen päivitteli kaikille paikalla olijoille, miten lapsi VOI vierastaa mummia, kun mummu (siis anoppi) taas on NIIIIIN RAKAS lapselle... Nähdessäni äitini tuskaisen ilmeen päätin, että jos mun on jaksettava vierailla viikoittain anoppilassa, täytyy samaa jaksamista löytyä omiakin vanhempiani kohtaan. Joten aloin kerta kaikkiaan käydä useammin vanhempieni luona ja yritin ajoittaa käynnit niin että äitinikin olisi paikalla.
Nyt lapsi on 2,5-vuotias eikä äitini vieläkään voi häntä hoitaa, koska on tosiaan työelämässä. Ja viikonloppuhoitoihin en lasta anna, koska olen nykyään itsekin töissä ja haluan nauttia lapsestani itse silloin kun vaan mahdollista. Mutta nykyään mummi on yhtä tärkeä kuin mummu ja itse asiassa lapsi puhuu useammin mummista. Johtuisiko siitä, että mummua hän näkee "tarpeeksi" mutta mummia tulee ikävä, kun saa olla hänen kanssaan harvemmin?
Minun äidilläni on 7, 9 ja 13 vuotiaat lapset kotona ja työelämässä myös on, aikaa ei ole. Hän haluaisi olla läheisempi lapseni kanssa, on ehkä jopa kateellinen tälle toiselle mummolle, sen näkee ja on hän niiin sanonutkin ettei mielellään halua olla yhtäaikaa meillä kun tämä toinen mummo. Toinen mummokun vie kokonaan huomion ja näin se myös on. Huomaan miten ahdistunut oma äitini on kun tyttäreni ei mene hänen syliin mutta toisen menee.
Niin, nuo asiat eivät välttämättä ole ihan helppoja. Mulla on paljon kokemusta noista, kun olen uusperheessä eli meillä on ex-anoppi ja ex-appi (jotka ovat kyllä esikoiseni elämässä mukana) sekä oman boiligien sukuni puolelta oma äitini ja jo vanha äidinäiti (joita näen hyvin harvoin). Sitten on tämä uusi anoppini ja appeni, jotka ovat vielä työelämässä, ja siksi kieltämättä olleet aika syrjässä lasteni elämässä. Noin kerran kuussa toki nähdään, kun samassa kaupungissa asutaan. Mutta hoitoapua olen saanut aika vähän. Olen siitä ollut aikas pettynyt, kun vertaan siihen kuinka paljon sain hoitapua ex-appivanhemmiltani...Jotka sitten taas muutenkin ottivat oikeudekseen puuttua exäni ja minun elämään. Omat vanhempani ovat eronneet 15 vuotta sitten. Heidän uudet siippansa eivät ole järin innostuneita lapsistamme, ja sitä paitsi isäni asuu vaimonsa kanssa niin kaukana, etteivät lapsemme usein näe heitä.
Eli aika sekavaa vyyhteä tämä meidän ihmissuhdeverkosto...!
Kasvatusäitini (joka siis erosi 15v. sitten) on ollut eniten tukenamme, ja nuo nuorimmat lapseni häntä parhaiten tuntevatkin. Vanhin lapseni, nyt 10 1/2v., vierastaa häntä (tai siis "karsastaa"), luonteet ovat niin erilaisia (en ole itsekään mikään "äidintyttö" ollut juuri tästä syystä). Esikoiseni ehti jo kiintyä biologiseen äitiini, mutta hän taas päätti ottaa meihin etäisyyttä omien vaikeuksiensa takia. Hänen ei ollut helppo tulla minun elämääni vasta näin aikuisiällä. Näin, että hänellä oli jotain selvittämättömiä asioita koskien tuota minun adoptoimistani...
En ole missään vaiheessa antanut sen asian häiritä, että juuri ex-mieheni vanhemmat ovat olleet ne parhaat isovanhemmat vanhimmalle lapselleni. Itse en ole noihin ihmisiin missään yhteydessä, mutta annan toki lapselleni sen lahjan jonka itsekin aikanaan sain-läheiset suhteet isovanhempiin. Olen iloinen, jos lapseni saa edes jostain ne rakastavat ja välittävät isovanhemmat, olivatpa ne sitten isän tai äidin suvun puolelta. Itse tavallaan suvutta kasvaneena en ole niin omaan sukuuni sidonnainen, että riistäisin lapseltani hänen sukuaan vain omien itsekkäitten mielihalujeni ja lähtökohtieni vuoksi. Mieheni vanhemmatkin ovat toki läheisiä näille nuorimmille lapsilleni, mutta eivät omien työkiireittensä vuoksi voi olla heidän elämässään niin tiiviisti kuin haluaisivat. Ehkä sitten myöhemmin... =)
Eli aika sekavaa vyyhteä tämä meidän ihmissuhdeverkosto...!
Kasvatusäitini (joka siis erosi 15v. sitten) on ollut eniten tukenamme, ja nuo nuorimmat lapseni häntä parhaiten tuntevatkin. Vanhin lapseni, nyt 10 1/2v., vierastaa häntä (tai siis "karsastaa"), luonteet ovat niin erilaisia (en ole itsekään mikään "äidintyttö" ollut juuri tästä syystä). Esikoiseni ehti jo kiintyä biologiseen äitiini, mutta hän taas päätti ottaa meihin etäisyyttä omien vaikeuksiensa takia. Hänen ei ollut helppo tulla minun elämääni vasta näin aikuisiällä. Näin, että hänellä oli jotain selvittämättömiä asioita koskien tuota minun adoptoimistani...En ole missään vaiheessa antanut sen asian häiritä, että juuri ex-mieheni vanhemmat ovat olleet ne parhaat isovanhemmat vanhimmalle lapselleni. Itse en ole noihin ihmisiin missään yhteydessä, mutta annan toki lapselleni sen lahjan jonka itsekin aikanaan sain-läheiset suhteet isovanhempiin. Olen iloinen, jos lapseni saa edes jostain ne rakastavat ja välittävät isovanhemmat, olivatpa ne sitten isän tai äidin suvun puolelta. Itse tavallaan suvutta kasvaneena en ole niin omaan sukuuni sidonnainen, että riistäisin lapseltani hänen sukuaan vain omien itsekkäitten mielihalujeni ja lähtökohtieni vuoksi. Mieheni vanhemmatkin ovat toki läheisiä näille nuorimmille lapsilleni, mutta eivät omien työkiireittensä vuoksi voi olla heidän elämässään niin tiiviisti kuin haluaisivat. Ehkä sitten myöhemmin... =)
A
alannah
Vieras
Lapseni mummu ja pappa (mun vanhemmat) näkevät toisiaan melkeenpä joka päivä. Asuvat meistä 1 kilsan päässä. Eivät pahemmin kerkee vieraantua ku taas mieheni vanhempiaan, mummua ja pappaa taas eivät nää kovinkaa usein, asuvat Rovaniemellä. Viime kuun alussa tuli heillä käytyä ja taas sit menee monia kk ku saatetaan käydä Rovaniemellä.