Mummi rakastaa lastani enemmän kuin minua - onko aina niin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ofeele
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Ofeele

Vieras
Tämä on tosi kova pala minulle.

Tuntuu että äitini välittää enemmän lapsestani kuin meistä omista lapsistaan. Eihän siinä lapseni kannalta mitään pahaa ole, päinvastoin, mutta mummilassa käynti on minulle nyt viimeiset kaksi vuotta ollut tosi raskasta. Itsetuntoni on laskenut kuin lehmän häntä, aina kun mummi haluaa ottaa lapseni syliin, laulaa tai vaikka lorutella. Heillä on valtavan hauskaa yhdessä.

Minun on helppoa ja ihanaakin katsoa lapseni riemua mummilla, lapsen huomion suuntautumisesta mummiin en ole kateellinen. Mutta se äitini... Tuntuu niin väärältä ettei minulle ollut lapsuudessa hellittelynimiä, ei pusuttelua, ei rohkeutta koskettaa ja pörröttää päälakea, asioita joita hän kyllä nyt näyttää osaavan.

Johtuuko tämä vain siitä että lapseni on eka lapsenlapsi, vai siitä että mummot vaan on... Vai siitä että lapseni on poika? Tunnen olevani viallinen kun en ole itse kelvannut samalla tavalla.

Miten te muut siedätte mummien tirskuvaa, tukahduttavaa ja eläimellistä lapsenlapsen nautintorutistelua, miten te muut äidit näette sen?

Kiitos kaikenlaisista, asiallisista vastauksista.
 
Oma laps on laps, lapsenlapsi lapsukainen.

Isovanhemmilla on enemmän jo aikaa yleensä, mitä nyt ajattelen vaikka itseäni pienten lasten kanssa, niin tuhat asiaa pitäis yhtäaikaa olla tapahtumassa.
Toisaalta ei sitä kaikkea muista lapsuudestaan.
 
En osaa vastata tuohon, koska äitini ei koskaan käyttäydy noin. Olisi mukavaa, että hän voisi osoittaa edes lapsenlapsilleen tuollaista käytöstä, koska meille lapsille hän ei ole koskaan niin tehnyt. On esittänyt ja esittää edelleen hyvää isoäitiä, mutta totuus on muuta. Ei ole pyytänyt lapsia kylään tänä vuonna kertaakaan.
 
Eiköhän tässä ole kyse yleisestä muutoksesta suhtautumisessa lapsiin. Emme me 70-luvun lapset varmastikaan keskimäärin saaneet lähellekään niin paljon hellittelyä osaksemme kuin nykylapset saavat. Ei minun äitini sanonut rakastavansa minua, mutta kyllä minä sanon niin omille lapsilleni. Kuitenkin äitini hellittelee lapsenlapsiaan, halailee hellästi ym.
 
[QUOTE="vieras";28271660]Mummot on :) Oma mummoni oli minulle, äitini lapsilleni. Minäkin olen, jos joskus saan lapsenlapsia. Mummojen etuoikeus hemmotella ja hössöttää.[/QUOTE]

Mutta onko äitisi ollut sinulle kuitenkin hyvä ja rakastava äiti? Koska minusta tuntuu että olen jäänyt hylätyksi ja lapseni saanyt sen kaiken mitä olisin tarvinnut. Ei olisi ongelmaa sietää hössötystä jos itsekin olisi saanut osansa, vai kuinka te muut?
 
[QUOTE="Kukka";28271681]Eiköhän tässä ole kyse yleisestä muutoksesta suhtautumisessa lapsiin. Emme me 70-luvun lapset varmastikaan keskimäärin saaneet lähellekään niin paljon hellittelyä osaksemme kuin nykylapset saavat. Ei minun äitini sanonut rakastavansa minua, mutta kyllä minä sanon niin omille lapsilleni. Kuitenkin äitini hellittelee lapsenlapsiaan, halailee hellästi ym.[/QUOTE]

Tuntuuko sinusta että jäisit jostain elintärkeästä paitsi kun äitisi osoittaa halit lapsillesi? Siltä minusta tuntuu vastaavassa tilanteessa.
 
Itse kun mietin oman äitini suhtautumista minuun tai lapsiini, niin ei kyllä uskoisi, että kyseessä on sama ihminen. Olen kyllä onnellinen, että lapsille jää aikanaan hyvät muistot mummista.
 
Oma äitini on kuollut, eikä saanut koskaan nähdä lapsenlapsiaan, mutta jos kuvittelen, että olisi elossa, niin en usko, että tuntuisi pahalta nähdä hänen hössöttävän lasteni kanssa. Meillä ei kotona hirveästi halailtu tms., mutta olimme äitini kanssa tosi läheisiä, enkä tunne jääneeni mistään paitsi.

Sen sijaan isäni oli ankara minua kohtaan, pelkäsin kysyä lupaakaan mihinkään menoihini. Jos välimme eivät olisi muuttuneet äitini kuoleman myötä, luulen, että tuntuisi hiukan pahalta kuunnella, miten hellästi puhuu lapsilleni, antaa rahaa ja muuta sellaista, mitä itse en koskaan häneltä saanut lapsena (enkä siis puhu materiasta, vaikka tuon rahan antamisen mainitsinkin).
 
Mummot on mummoja, omia lapsiaan voivat kohdella ihan toisin kuin sitten aikanaan lapsenlapsia. Miehen äidistä huomaan ainakin tuon, on hirveän tarkka ja tiukka omilleen (miehen 6 nuorempaa sisarusta asuu vielä kotona) mutta meidän tyttö saa tehdä mitä lystää, syödä melkeinpä mitä tahtoo (onneksi anoppi kysyy ensin sopiiko antaa esim. keksiä tms.) ja koko show pyörii meidän neidin ympärillä kun siellä ollaan.
 
Mutta onko äitisi ollut sinulle kuitenkin hyvä ja rakastava äiti? Koska minusta tuntuu että olen jäänyt hylätyksi ja lapseni saanyt sen kaiken mitä olisin tarvinnut. Ei olisi ongelmaa sietää hössötystä jos itsekin olisi saanut osansa, vai kuinka te muut?
On ollut ja on edelleenkin. Mutta tietenkään äitini ei hössöttänyt kanssani, kun olin lapsi. Äitini tehtävä oli kasvattaa minua eikä hemmotella piloille kuten mummot saavat tehdä. Sain minä lapsena halauksia ja suukotteluja, mutta myös tukkapöllyä ja selkäsaunoja. Äidilläni oli toisenlainen vastuu minusta kuin mummollani. Mummot on mummoja ja äidit on äitejä :)
 
[QUOTE="vieras";28271719]Itse kun mietin oman äitini suhtautumista minuun tai lapsiini, niin ei kyllä uskoisi, että kyseessä on sama ihminen. Olen kyllä onnellinen, että lapsille jää aikanaan hyvät muistot mummista.[/QUOTE]

Kuulostaa tutulta. Mikä äitisi on saanut muuttumaan,vai ovatko lapsesi erilaisia kuin sinä? (poikia, tai esim. nauravaisempia tai rauhallisempia?)
 
[QUOTE="vieras";28271777]On ollut ja on edelleenkin. Mutta tietenkään äitini ei hössöttänyt kanssani, kun olin lapsi. Äitini tehtävä oli kasvattaa minua eikä hemmotella piloille kuten mummot saavat tehdä. Sain minä lapsena halauksia ja suukotteluja, mutta myös tukkapöllyä ja selkäsaunoja. Äidilläni oli toisenlainen vastuu minusta kuin mummollani. Mummot on mummoja ja äidit on äitejä :)[/QUOTE]

Kuulostaa ihan hyvin äitinä onnistuneelta ihmiseltä :)
 
Kuulostaa tutulta. Mikä äitisi on saanut muuttumaan,vai ovatko lapsesi erilaisia kuin sinä? (poikia, tai esim. nauravaisempia tai rauhallisempia?)

Joo, poikia ovat; rauhallisia ja nauravaisia. Rauhallinen ja hiljainen olin lapsena itsekin, mutta muiden lapset olivat äidistä parempia kuin hänen. Luullakseni muutos johtuu vain siitä, että kyseessä on lapsenlapset. Mummin ylpeily lapsenlapsistaan on mennyt kyllä ihan överiksi, varsinkin vanhemman hän on julistanut lähes neroksi.
 
Sähän pohdit tätä täällä ko kauan aikaa sitten, mun mirlestä ei ole normaalia tuntea noin voimakkasti asiasta..
Miksi te ette puhu keskenänne jos jotain selvittämättömiä asioita.
 
Minä olen kokenut tuota samaa kotona oman puolisoni suhteen. Myös minusta se tuntuu epämiellyttävälle, kun lapsi saa kaiken hellyyden ja läheisyyden.

Mites sulla kotona, onko teillä miehen kanssa hellyyttä ja läheisyyttä?
 
Musta on ihanaa kun omalla lapsella on mummo joka rakastaa ja hössötää. En ole kateellinen tai ei se musta tunnu omituiselta. Ajattelen vaan kuinka kivalta se mun lapselta tuntuu, kun on mummo joka välittää ja myös näyttää sen. Emmä ole ikuisuuksiin tarvinnut äitiltä selaista huomiota mitä lapsille annetaan.
Olet kateellinen kun lapsesi saa jotain mitä itse et saanut, mutta sun ei kuulu ajatella itseäsi vaan lapsen parasta. Olen onnellinen lapsen puolesta.
 
Mun äiti on onneksi ollut samanlainen sylittäjä meill kuin nyt lapsilleni. Isäni taas jäi etäämmäksi kun oli paljon töissä meidän ollessa pieniä ja nauttii nyt täysillä lapsenlapsistaan, on ihan unelmapappa ja lapset nauttii joka hetkestä. Ei se mua haittaa, ettei meille ollut niin paljon aikaa ja hellyyttä antamassa, ne oli eri aikoja eikä isät tuolloin osallistuneet niin paljon lastenhoitoon kuin nyt.
 
Oma äitini sanoi viisaita sanoja. Nyt voin lasten lasteni kanssa tehdä asioita, jotka jäivät omien lasten kanssa tekemättä. Äitini ei ollut huono äiti, vaan masentunut sairas äiti. Olen onnellinen kun mummi vie lapset puistoon, uimaan tai lukee vain kirjaa, on läsnä.
 
Kai siinä aina vähän herää mustasukkaisuuden tunteita omaa lastakin kohtaan, kun saa ensimmäisensä. On vähän kade vanhemmistaan lapselleen, ja vähän kade lapsesta niille omille vanhemmille... jakamisen vaikeutta, uusi tilanne.

Isovanhempi ei ole samalla tavalla kasvatusvastuussa lapsenlapsistaan kuin on ollut omista lapsistaan. Ei enää tarvitse rajoittaa, huutaa, niuhottaa ja olla huolissaan, saa kuoria kermat päältä. Se suotakoon sekä isovanhemmille että lapsenlapsille.

Omaa kateuttani helpotti seuraava tilanne: olimme veljeni häissä, esikoiseni oli noin puolitoistavuotias ja pyöri siinä omaisten pöydän tienoilla. Isäni häntä katseli hellästi ja ylpeänä (kuten aina), ja loihe lausumaan morsion vanhemmille (jotka istuivat samassa pöydässä): on sitten ihmeellistä kun noita pieniä alkaa tulemaan. Niille sitä kai koettaa niinkuin paikata sitäkin mitä on niiden omien kanssa tehnyt väärin...

Tajusin, että vanhempieni lapseeni kohdistama rakkaus on jatketta sille rakkaudelle minuun. Ja ei, ei minunkaan lapsuudessani juuri vanhemmat minua sylitelleet tai mietteitäni niin hirmuisesti ehtineet kuunnella, mitä muistan. Mutta lasteni kanssa tilanne on toinen...
 
Musta on ihanaa kun omalla lapsella on mummo joka rakastaa ja hössötää. En ole kateellinen tai ei se musta tunnu omituiselta. Ajattelen vaan kuinka kivalta se mun lapselta tuntuu, kun on mummo joka välittää ja myös näyttää sen. Emmä ole ikuisuuksiin tarvinnut äitiltä selaista huomiota mitä lapsille annetaan.
Olet kateellinen kun lapsesi saa jotain mitä itse et saanut, mutta sun ei kuulu ajatella itseäsi vaan lapsen parasta. Olen onnellinen lapsen puolesta.

onhan se noinkin, mutta lopulta ajattelee lapsensakin parasta, kun ei häpeä liikaa omaa kateuttaan. En tarkoita, että olisi aiheellista mitään myrkyllisiä kommentteja viljellä tai yleensä edes ruveta konfrontoimaan äitiään. Mutta se surunsa on surtava, että pääsee asiasta joskus aidosti yli.

Kyllähän se kuuluu asiaan, että omat lapset ovat se harjoituserä. Moni ihminen suoriutuu muutenkin huonosti jatkuvan paineen alla ollessaan se vastuullinen kasvattaja, vaikka olisi harjoitustakin takana lasten kanssa.

Itse olen kateellinen äitini kissoille ollut kai aina, mutta sydäntä särkee katsoa, miten kömpelö isoäiti äidistäni tuli. Pelkää lastani eikä osaa edes halata. Enää en varmaan olisi kateellinen, jos hänestä olisi hössöttäväksi isoäidiksi. Nuorempana olisin saattanut ollakin.
 
Olen huomannut myös, että isäni oli meille lapsille toisinaan hyvinkin ankara ja aika harvassa olivat ne hassutteluhetket. Lastenlasten kanssa isästäni on kuoriutunut old softy, joka halailee, pusuttelee jopa lässyttää lapsille. :D Isä rakastaa ihan varmasti lapsiaan ja lastenlapsiaan paljon, mutta jälkimmäisten kanssa ei ole kasvatusvastuuta tai muutenkaan yleensä syytä olla ankara.

Niin se vain menee ja minusta isovanhempien ja lastenlasten välinen suhde saa ollakin juuri sellainen, lämmin ja rakastava, eikä riitoja ja kinasteluja siihen välttämättä kuulu. Ei kuulunut minun ja pappanikaan välille mitään kinaa, vaikka niitä perheessä ja suvussa olikin. Isovanhemman ja lapsenlapsen välillä on erilainen side.
 
Minulle tyttäreni ja lapsenlapseni ovat kaikki kaikessa, ja sen kyllä myös kerron sanoin ja teoin. Rakastan molempia ylikaiken. Ja hössötän tietysti kun kyseessä on vielä ensimmäinen lapsenlapsi, mutta kyllä minä höösään tyttärellekin, että pue nyt lämpimästi kun on kylmä, syö kunnolla, oletko saanut nukuttua jne. Ja autan kaikessa missä voin.
 
[QUOTE="vieras";28272082]Olen huomannut myös, että isäni oli meille lapsille toisinaan hyvinkin ankara ja aika harvassa olivat ne hassutteluhetket. Lastenlasten kanssa isästäni on kuoriutunut old softy, joka halailee, pusuttelee jopa lässyttää lapsille. :D Isä rakastaa ihan varmasti lapsiaan ja lastenlapsiaan paljon, mutta jälkimmäisten kanssa ei ole kasvatusvastuuta tai muutenkaan yleensä syytä olla ankara.

Niin se vain menee ja minusta isovanhempien ja lastenlasten välinen suhde saa ollakin juuri sellainen, lämmin ja rakastava, eikä riitoja ja kinasteluja siihen välttämättä kuulu. Ei kuulunut minun ja pappanikaan välille mitään kinaa, vaikka niitä perheessä ja suvussa olikin. Isovanhemman ja lapsenlapsen välillä on erilainen side.[/QUOTE]

Totta. Esim. Vesa Keskinen kertoo, että elämänsä tärkein mieshahmo oli pappa, joka ei koskaan moittinut häntä. On julkaissut kirjankin isoisästään.
 

Yhteistyössä