V
vieras
Vieras
Vauva on 5kk ja mulla on koko tämän ajan synnytyksen jälkeen vaihdellut nämä olotilat. Lapsia siis kolme ja nuorin tuon 5kk. Raskausaikana jo pelkäsin paljon kaikenlaista, sairauksia itsellä, vauvalla tai että syön jotain ja teen vauvalle haittaa tms.
Sitten kun vauva syntyi niin meni pari kuukautta hyvin ja sitten kuukauden verran pelkäsin hirveästi kaikkea. Erilaisia syöpiä ja sairauksia itselläni. Sitten kesä meni hyvin enkä pelännyt mitään ja nyt taas parin viikon ajan on vaivannut kaikenlaiset jutut. Ensin pelkäsin vauvalla jotain sairautta ja nyt olen pienellä aikaa pelännyt itsellänikin kaikenlaisia juttuja, sairaus vain vaihtuu.
Ja aina, kun ajattelen että nyt sain ne menemään ohi niin tulee uusi. Pari päivää sitten olin iloinen siitä, että pääsin rauhaan niistä mietteistä ja heti keksin jotain vauvalla. Sitten järkeistin itseni ja tänään, kun uskaltauduin miettimään taas, että ei ole mitään niin heti keksin itselläni jotain.
Tuntuu, että sitä voi keksiä mitä tahansa ja olla vuorenvarma diagnoosistaan. Oikeastaan ihan sama minkä luomen tahansa ottaa syyniin niin voi olla varma, että siinä on jotain outoa. Tai jos alkaa miettiä jotain ms-taudin oireita niin voi olla ihan varma, että sairastaa sitä.
Asiaa auttaa se, että tiedostan tämän järjettömyyden. Eli vaikka olisin kuinka varma näistä diagnooseistani mielessäni niin asiaa helpottaa se, että järkeistämällä pääsen asiasta yli. Joskus ihan hetkessä ja joskus se ottaa muutaman päivän.
Mutta rasittavaa tämä on.
Sitten kun vauva syntyi niin meni pari kuukautta hyvin ja sitten kuukauden verran pelkäsin hirveästi kaikkea. Erilaisia syöpiä ja sairauksia itselläni. Sitten kesä meni hyvin enkä pelännyt mitään ja nyt taas parin viikon ajan on vaivannut kaikenlaiset jutut. Ensin pelkäsin vauvalla jotain sairautta ja nyt olen pienellä aikaa pelännyt itsellänikin kaikenlaisia juttuja, sairaus vain vaihtuu.
Ja aina, kun ajattelen että nyt sain ne menemään ohi niin tulee uusi. Pari päivää sitten olin iloinen siitä, että pääsin rauhaan niistä mietteistä ja heti keksin jotain vauvalla. Sitten järkeistin itseni ja tänään, kun uskaltauduin miettimään taas, että ei ole mitään niin heti keksin itselläni jotain.
Tuntuu, että sitä voi keksiä mitä tahansa ja olla vuorenvarma diagnoosistaan. Oikeastaan ihan sama minkä luomen tahansa ottaa syyniin niin voi olla varma, että siinä on jotain outoa. Tai jos alkaa miettiä jotain ms-taudin oireita niin voi olla ihan varma, että sairastaa sitä.
Asiaa auttaa se, että tiedostan tämän järjettömyyden. Eli vaikka olisin kuinka varma näistä diagnooseistani mielessäni niin asiaa helpottaa se, että järkeistämällä pääsen asiasta yli. Joskus ihan hetkessä ja joskus se ottaa muutaman päivän.
Mutta rasittavaa tämä on.