Mukamas ystävä.

Minulla on omituinen ystävä :/ Minä olin se joka kävi aina hänen luonaan kylässä, hän ei ole käynyt meillä varmaan pariin vuoteen. Minä kävin hänen luonaan kun ajattelin että hänellä ei ole paljoa rahaa ja meille on kuiteskin matkaa n. 20 km, et säästyypähän nekin bensarahat. Sit viime kesän lopulla kun minulle syntyi toinen lapsi, niin odotin että tää ystävä tulee tietenkin käymään meillä, mut eipä ole vieläkään näkynyt ja vauva on jo melkein 9kk. Ja minun tietääkseni hänellä ei pitäisi olla mitään syytä olla tulematta meille kylään. Pari kertaa olen hänen kans mesettänyt ja yhden kerran olen nähnyt hänet kaupassa sen jälkeen kun tää meijän vauva syntyi. Kyllä nyt odotin sen verran ystävältä että hän tulee katsomaan vauvaa ja muutenkin voisi tulla käymään meillä mut kun ei niin ei. Olen kyllä pyytänyt häntä joka kerta kun olen ollut yhteyksissä. Hänellä itsellään on myös kaksi lasta, toinen jo koulussa ja toinen parivuotias.
Omituista.Olikohan tää ystävyys nyt sit tässä.

 

En minä ainakaan yrittäs pitää yksipuolisesti (ja väkisin!) ystävyyttä yllä. Lopeta yhteydenpito KOKONAAN ja KAIKILLA TAVOIN ja katso miten käy. Jos ei enää ota yheyttä niin sitten se on siinä.
Maailma on kuitenkin täynnä ihmisiä jotka arvostaisivat ystävyyttäsi.

 

Tuttua....Oma "ystäväni" asuu toisella puolella pihaa...Mutta ei vaivaudu edes käymään kahvilla! Itse kävin aikaisemmin joka päivä hänen luonaan kun hänellä oli suruja ym.
Nyt kun itse olen pakosta vaakatasossa...ei "ystäväni" ole edes muista mua...Rankkaahan tää on 2.n pienen kanssa kotona, ja pelko persiissä ettei masu valahda ulos ennen aikojaan...Vielä 6 vkoa ja sitten alkaa ehkä oleen jo toisin...
Mutta uskon ja luotan siihen että vielä jossain vaiheessa löytyy sellainen oikea ystävä joka elää niin myötä kuin vastamäissäkin...
Ystävyyttähän on juuri se vastakaiku ja silleen...

Joten ap, tee niinkuin minäkin, anna olla, kyllä se sunkin "ystäväs" ottaa joskus ihan itekseen yhteyttä...Ystävyys EI ole YKSIPUOLISTA KOSKAAN!

:hug:

 

Samoilla linjoilla olen minäkin, yksipuolinen "ystävyys" ei ole todellista ystävyyttä.

Itselläni oli eräs ystävä, käytiin puolin ja toisin kylässä ja nähtiin useita kertoja viikossa. Sitten hänen puoleltaan käynnit ja soitot alkoi harveta, itse kävin hänen luonaan ja soittelin/tekstailin edelleen.
Kunnes tulin järkiini, en enää jaksanu olla se joka ottaa aina yhteyttä.
Eipä ole sen jälkeen kaverista mitään kuulunut kun viimeks reilu vuosi sitte hänen luonaan kävin. :/

 

peesi ja ylös! :wave:

 

Minä lopetin sellaisten tuttujen luona käymiset, jotka ei käynyt meillä. Yksi niistä on serkku, mutta en käy sielläkään.
Nyt on tuttavapiiri pienentynyt, mutta laadultaan parantunut.

 

yks 'kaveri' kanssa otti kai nokkiinsa kun en ilmoittanu ku poika synty, sanoi kyl et ilmoita milloin saa tulla, eikä oo näkyny, en ole ees pitänyt yhteyttä, mitä sitä väkisin.

 

Joo-o... :/

Tämä on itselläni aika arka asia tällä hetkellä, tai lähinnä vieläkin.
Minulla oli ystävä, jonka kanssa meistä tuli nopeasti läheisiä ja tuntui aivan upealta löytää ihminen, jonka kanssa viihtty niin hyvin yhdessä. Matkan varrella tuli eteen pahojakin ryppyjä, mutta ne selvitettiin ja se tuntui vaan syventävän ystävyyttä.

No mutta asiaan... Koko ystävyyden ajan yhteydenpito oli suurimmaksi osin minun hommani. Tapasimme useaankin kertaan viikossa ja lisäksi lähettelimme viestejä yms. Molemmilla tuntui olevan hauskaa yhdessä, mutta aloitteen tekeminen kuului melkein aina minulle. Siis ystävä tuli kylään tai otti minut vastaan hänen luokseen mielellään, mutta hyvin harvoin itse ehdotti kumpaakaan. Viestejä vaihtui tiheään ja juttua riitti, jos minä laitoin sen ensimmäisen... Jossain vaiheessa tämä alkoi v'h'n ärsyttää minua ja ajattelin kokeilla mitä tapahtuu, jos en tee minkäänlaista aloitetta...

Noh, pari viikkoa kului ja sitten ystäväni alkoi kysellä, olenko suuttunut jostain, kun ei ole kuulunut mitään. :headwall: Vastasin, että en, mutta eipä ole kuulunut sieltäkään ja, että eiköhän ne viestit kulje myös toiseen suuntaan... Luulin, että viesti meni perille ja tuntui että asiassa tapahtui parannus.

No, muutama kuukausi kului ja pikkuhiljaa asia notkahti taas entiseen uomaansa. Minusta alkoi taas tuntua, että pitelin ystävyyttä pystyssä yksikseni. :\| Vaan koitin jaksaa, kun muuten ystävyys tuntui edelleen oikealta aarteelta. Välitin ystävästä todella paljon, ilahdutin ja lohdutin kun hänellä oli vaikeuksia. Tuin ja halasin monenmonet kyyneleet pois. Kuuntelin, kuuntelin ja kuuntelin. Hän pääsi taas jaloilleen ja elämä hymyili.

Vaan tulipahan se päivä, kun olisin itse kaivannut ystävää ja lohdutusta. Silloin ystäväni kirjaimellisesti käänsi minulle selkänsä ja jätti minut yksin itkemään. Suruissani vielä sen jälkeenkin yritin hakea hänestä tukea, niin hän v*ttuili päin naamaa asioista, jotka minun mieltäni painoivat.
Sillä hetkellä kiehahti ja tuli puntaroitua koko ystävyyttä uudestaan. Jotenkin silloin vasta käsitin kuinka paljon olin koko ajan antanut ystävälle itsestäni ja kuinka vähän olin koskaan saanut takaisin.

Sen jälkeen en ole ottanut häneen minkäänlaista yhteyttä. Enkä aio sitä tehdäkään. Suren todella paljon sitä, että menetin ihanan ihmisen ja sitä että kaikki se, mitä aina yhdessä teimme jää nyt tekemättä. Mutta selkänsä kääntämällä hän loukkasi minua todella pahasti kaiken sen jälkeen mitä itse olen hänen vuokseen tehnyt. Toivoin kaikesta huolimatta, että hän olisi pyytänyt anteeksi ja tahtonut selvittää asian, mutta eipä ole mitään kuulunut ja aikaa on kulunut jo pari kuukautta... Jännityksellä odotan sitä päivää, kun joudumme vahingossa vastatusten... Se on edessä luultavasti hyvinkin pian, sen verran samoissa ympyröissä liikumme...

 

Peesi.

Ystävyys on yksi niistä harvoista asioista joiden on kuljettava kahteen suuntaan samaan aikaan päästäkseen eteenpäin.

 

No...Arvatkaa miltä tuntuu, kun ystävä, jonka kanssa oltiin 24 vuotta kuin paita ja peppu...nyt sitten hän erosi, löysi uuden miehen, harrastukset...Enää ei soittoja, viestejä...vastaa kyllä niihin, mitä aiemmin laitoin...

En alennu siihen, että yhteydenpito on vain minun kontollani...

Ehkä hänellä on kiire tai sitten pahimmassa tapauksessa olen osa hänen entistä elämäänsä ja muistutan siitä...

Arvaatte varmaan miltä tuntuu, kun 24 vuotta menee kuin viemäristä alas. Minulle hän oli tärkeä, vastavuoroisuus oli tärkeää meidän ystävyydessä. Nyt kaikki muuttui kuin salamaniskusta. En ole mustasukkainen hänen uudesta miehestään päinvastoin olen onnellinen, että löysi kumppanin, mutta olisiko se yksi puhelu tai viesti silloin tällöin paljon...mutta ehkä hän on kumppanin ja ystävän suhteen halunnut kääntää uuden sivun...

 

Ja nyt kaikki, jotka tunnette pistoksen jossain... Ottakaa yhteyttä ystäviinne! :attn:

Arjen pyörityksessä on niin helppo unohtaa se oma osuus... Mutta ystävyys ei kestä sitä yksipuolisuutta. Ei oleellista ole se, pitääkö yhteyttä tiiviisti vai harvoin, kunhan molemmilla on tunne ja tieto siitä, että se toinenkin välittää ja on kiinnostunut!

 

\

yks 'kaveri' kanssa otti kai nokkiinsa kun en ilmoittanu ku poika synty, sanoi kyl et ilmoita milloin saa tulla, eikä oo näkyny, en ole ees pitänyt yhteyttä, mitä sitä väkisin.

Piti oikein profiilistasi katsoa, oletko mun kaverini.
Hän sai vauvan ja sanoi tiukasti, että ainakaan kahteen viikkoon ei vieraita.
Mä vastasin, että kerro sitten kun saa tulla vauvaa katsomaan. Vauva on reilun kuukauden, taitaa olla pian kaksikin kuukautta. Muita vieraita siellä on kyllä käynyt, mutta mulle ei ole ilmoitettu että saisi tulla.
Tosin kaveri on kyllä käynyt meillä vauvansa kanssa, kutsuu itse itsensä... Mutta mielestäni se ei ole sama asia.

Sun kirjoituksen perusteella sä olet mun mielestä se "kaveri" kun et ole ilmoittanut, koska kylään saa tulla. Ja sun kaveris on tehnyt oikein, kun ei ole tyrkyttänyt itseään kylään, kerran et ole ilmoittanut milloin saa tulla!

Kyllä tämä ystävyys mun kaverinkin kanssa aika yksipuoliselta tuntuu, tavallaan, kun hän kutsuu itse itsensä meille silloin, kun hänelle sopii, mutta ikinä ei pyydä vastavierailulle ja on joskus suoraan sanonutkin, että tulee mieluummin käymään meillä, kuin että minä menisin sinne.

 

haleja ap:lle...tuntuu varmaan todella inhottavalle ja surulliselle.

Minulla on myös "ystävänä" tälläinen yksipuoleisen yhteydenpidon mestari. Aina, kun hän on ns sinkku niin hänellä on aikaa tavata ja soitella, mutta heti kun hänelle astuu uusi mies kuvioihin mukaan niin ei hänestä kuulu mitään. Hyvä jos tekstareihin saan vastauksen.
Ihmisenä pidän hänestä todella paljon, mutta tämä tälläinen sivuun heittäminen raastaa tätä ystävyyttämme. Tiedän etten ole ainoa ihminen ketä hän näin kohtelee vaan tätä kohtelua saavat sitten tasan kaikki... Mutta toisaaltaan siihen ne suhteet ovat tainneet sitten loppujen lopuksi kaatuakin, kun toiselta on se oma elämä loppunut ja on alkanut elämään vain sille uudelle miehelle. Onneksi minulla on muitakin ystäviä ja kavereita sekä tietty oma perhe joten eipä se aika käy minulla pitkäksi muutoinkaan
Se vaan tuppaa ottamaan päähän kun tämä samainen kaava toistuu aina ja nyt sitä on jo oppinut tietämään, että milloin on uusi mies kuvioissa kun ei ystävästä enää kuulu mitään.

Mutta onneksi tiedän (tästä kaikesta oppineena) etten itse toimi näin vaan yritän aina löytää aikaa tämän kaiken perhehulinan keskeltä myös ystävilleni.

 

No joo, täytyy myöntää, että minullakin on myös yksi sinkkuystävä, joka on minua reilusti nuorempikin ja elämäntilanteemme hyvin erilaiset. Alkuun kävi myös niin, että hänestä ei kuulunut mitään silloin kun oli joku uusi tuttavuus menossa, mutta yksinäisinä hetkinä piti yhteyttä senkin edestä. Noh, jossain vaiheessa otin asian puheeksi ja juttelimme asiasta ihan suoraan. Tulos oli aika hyvä eli edelleen kuulen hänestä vähemmän silloin kun hänellä on sutinaa, mutta kuulen kuitenkin, eikä yhteydenpito lopu kokokaan. Ymmärrän sen, että jos on muuta mielessä, ei ole aikaa yhtä paljon minulle ja se on ihan OK. Pääasia on, että tiedän kuitenkin olevani hänelle tärkeä silloinkin ja hän ottaa yhteyttä ainakin joskus.

Noh, myönnetään, kyllä minä joskus ehdin häntä kaivatakin ja silloin olo on surullinen, mutta toisaalta ymmärrän häntä silloinkin.

Ja ehkä on syytä mainita sekin, että olemme eri sukupuolta...

 

:wave:

 

Mä olen taas sellanen, et pidän paljon yhteyttä ystäviini, mut kun oikein mietin, niin munhun päin ei niin paljoa pidetä, tietty eri elämän tilanteet vaikuttaa, mä olen kotona ja mulla on aikaa soitella ja viestitellä...vai oonko vaan niin pöljä etten tajua olla pitämättä yhteyttä.... :ashamed:

 

Minä olen ainakin säälimättä lopettanut yhteydenpidon "ystäviin" jotka ei ikinä soita tai tule käymään. Jos ei seurani kiinnosta, niin miksi sitten tuppautuisin ja olisin aina se joka soittaisin ja kyläilisin. Onneksi nyt ei ole enää semmosia "ystäviä" =)

 

Mä olen tuota ystävyyden hiipumistaktiikkaa käyttänyt muutamaan otteeseen. On vaan huomannut, että kaveri ei ole semmoinen ihminen, jonka kanssa haluaisin asioitani jakaa. Ei siis suuttumista tai vihanpitoa, ihan vaan olen jättänyt soittelut ja puheluihin vastailut ja kyläilyt vähemmälle...

 

\

Mä olen tuota ystävyyden hiipumistaktiikkaa käyttänyt muutamaan otteeseen. On vaan huomannut, että kaveri ei ole semmoinen ihminen, jonka kanssa haluaisin asioitani jakaa. Ei siis suuttumista tai vihanpitoa, ihan vaan olen jättänyt soittelut ja puheluihin vastailut ja kyläilyt vähemmälle...

Minun mielestäni tuo on kiduttavin tapa, mitä voi tehdä...Arvaa vaan, miettiikö siinä toinen, että mitä on tehnyt/sanonut väärin. Mielestäni suoraselkäisintä ja reiluinta on sitten sanoa suoraan ja katkaista kerralla välit.

 

Ihmisiä on monenlaisia. Minunkin ystävä piirissäni on tällaisia "kotikissoja" joiden luona kylästelen, mutta heitä ei juuri meillä näe. Asia ei ole niin ettteivätkö he olisi "oikeita ystäviä" vaan siitä että eivät saa aikaiseksi lähdettyä kylään. Minä en itse ole "hyvä emäntä", vaan kuljen ja kylästelen mieluummin kuin odotan meille vieraita. Toiset vain ovat enemmän koti-ihmisiä kuin toiset.

 

\

\

Mä olen tuota ystävyyden hiipumistaktiikkaa käyttänyt muutamaan otteeseen. On vaan huomannut, että kaveri ei ole semmoinen ihminen, jonka kanssa haluaisin asioitani jakaa. Ei siis suuttumista tai vihanpitoa, ihan vaan olen jättänyt soittelut ja puheluihin vastailut ja kyläilyt vähemmälle...

Minun mielestäni tuo on kiduttavin tapa, mitä voi tehdä...Arvaa vaan, miettiikö siinä toinen, että mitä on tehnyt/sanonut väärin. Mielestäni suoraselkäisintä ja reiluinta on sitten sanoa suoraan ja katkaista kerralla välit.

Kyse on ollut sellaisista tapauksista, että kaveri vaan on osoittautunut ärsyttäväksi tekopyhäksi otukseksi. Siis ei ole sanonut tai tehnyt mitään loukkaavaa, alkanut vain kyseisen ihmisen seura tosissaan pännimään. En mä ainakaan voi sanoa päin naamaa että "ootkos vähän tyhmä ja ärsyttävä"...

 

\

Mä olen taas sellanen, et pidän paljon yhteyttä ystäviini, mut kun oikein mietin, niin munhun päin ei niin paljoa pidetä, tietty eri elämän tilanteet vaikuttaa, mä olen kotona ja mulla on aikaa soitella ja viestitellä...vai oonko vaan niin pöljä etten tajua olla pitämättä yhteyttä.... :ashamed:

Täällä on muuten toinen samanlainen. :wave: Mietin minäkin joskus, että olenko ihan pöljä kun otan yhteyksiä ihmisiin, jotka koen ystävikseni ja vieläpä tärkeiksi sellaisiksi vielä vuosienkin jälkeen. Sen olen huomannut kyllä minäkin, että kyllä se tosiaan on minun varassani se yhteyksien pitäminen. Tosin monet näistä ystävistä on kiireisiä uraihmisiä, toisin kuin minä joka olen työtön kotihiiri. Toiset "lentelevät" ympäri maailmaa , milloin työn milloin huvin vuoksi. Vaikka joskus tuntuu että olisi kiva tavata, ottaa sen verran irtiottoa arjesta ja käydä kylässä (toisella paikkakunnalla), tuntuu että silloin kun itse pääsisi lähtemän näille ystäville ei sitten sovi. Ja ymmärrän kyllä jos on sellaisissa töissä kuin muutamat ystäväni ovat, että ei sen vapaan järjestäminen yhtäaikaa ole helppoa.
Mutta noin yleensä tuntuu, että tässä lähempänä olevat ystävät ottavat yhteyttä vain silloin kun ovat vailla jotain palvelusta tai ovat muuten jotain vailla. (Ei kuitenkaan rahaa koskaan). Onhan se välillä masentavaa huomata, ettei ole olemassa tietyille ihmisille, muutoin kun silloin kun ollaan jotakin vailla; muuten on kuin ilmaa.

 

Kuulostaa ihan samalta, kun mun "ystävä", meidän keskimmäisen kummitäti ja miehensä kummisetä.

Aina mää oon se, joka soittaa tai tekstaa. Ja oikeen koskaan ei oo mitään kehittävää puhuttavaa ja joka kerta samalla kaavalla hän sanoo, että olis kiva nähdä, koskas nähdään, yritetään nyt nähtä joku päivä yms.

Näiden 9kk:n aikana, kun ollaan rakennettu ja asuttu tässä kolmiossa, ovat käyneet KERRAN ja näin ollen nähneet vauvan (nyt 10kk) kerran. Keskimmäiseen eli kummilapseen eivät oo mitenkään yhteyksissä, tyttö ei edes tiedä mitään mistään kummitädistä- ja sedästä.

Kyllähän mekin voitas vaan paukasta sinne kyläileen, mutta oon huomannu, että "ystävä" ei oo yhtään extempore ihminen eli hänen pitää suunnitella kauan ja hartaasti jotain menoo ja sitten perua.

Niinkun muutaman kerran oon kysyny, mentästkö kahville ja hän peruu edellisenä päivänä jonkun syyn takia. :headwall:

Eli kyllä tääkin on tässä varmaan. Harmi, kun ei oo muita oikeen kenen kans ollaan yhteyksissä... :/ Onneks mulla on sisko, jonka luona kyläillään ja serkukset leikkii keskenään. :heart: =)

 

\

\

Mä olen taas sellanen, et pidän paljon yhteyttä ystäviini, mut kun oikein mietin, niin munhun päin ei niin paljoa pidetä, tietty eri elämän tilanteet vaikuttaa, mä olen kotona ja mulla on aikaa soitella ja viestitellä...vai oonko vaan niin pöljä etten tajua olla pitämättä yhteyttä.... :ashamed:

Täällä on muuten toinen samanlainen. :wave: Mietin minäkin joskus, että olenko ihan pöljä kun otan yhteyksiä ihmisiin, jotka koen ystävikseni ja vieläpä tärkeiksi sellaisiksi vielä vuosienkin jälkeen. Sen olen huomannut kyllä minäkin, että kyllä se tosiaan on minun varassani se yhteyksien pitäminen. Tosin monet näistä ystävistä on kiireisiä uraihmisiä, toisin kuin minä joka olen työtön kotihiiri. Toiset "lentelevät" ympäri maailmaa , milloin työn milloin huvin vuoksi. Vaikka joskus tuntuu että olisi kiva tavata, ottaa sen verran irtiottoa arjesta ja käydä kylässä (toisella paikkakunnalla), tuntuu että silloin kun itse pääsisi lähtemän näille ystäville ei sitten sovi. Ja ymmärrän kyllä jos on sellaisissa töissä kuin muutamat ystäväni ovat, että ei sen vapaan järjestäminen yhtäaikaa ole helppoa.
Mutta noin yleensä tuntuu, että tässä lähempänä olevat ystävät ottavat yhteyttä vain silloin kun ovat vailla jotain palvelusta tai ovat muuten jotain vailla. (Ei kuitenkaan rahaa koskaan). Onhan se välillä masentavaa huomata, ettei ole olemassa tietyille ihmisille, muutoin kun silloin kun ollaan jotakin vailla; muuten on kuin ilmaa.

Oisit varmaan mun hyvä ystävä