Huhuu! Onko tämä ketju elossa? Yritetäänkös?
Täällä
26+6 viikoilla heiluva äippä, 164kg ja paino 103kg, BMI 38. Raskauden myötä kiinnostus kaikenlaiseen liikuntaan on jotenkin hiipunut - mä olen sellainen kaikki tai ei mitään -tyyppinen liikkuja, ja kun raskauden alkupuoliskolla alkoi samanlaiset alavatsakivut (kiinnikkeistä johtuvaa tms.) kuin esikoisesta, eikä kävelylenkkiä pysty ripeään tahtiin tekemään korttelia pidemmälle, niin ei vaan nappaa lähteä tonne pihalle lampsimaan. Esikoinen taas pitää arki-illat sen verran kiireisenä, ettei uimaankaan ole tullut lähdettyä kuin lastenaltaaseen lillumaan pikkuneidin kanssa.
Ja valinta sen välillä, viettääkö arki-iltoja yhdessä perheen kanssa vai yksin salilla tai uimassa, on mun osalta ollut selkeä: nyt kun lapset on pieniä, haluan viettää aikaa yhdessä perheen kanssa enkä buukata arki-iltoja harrastuksilla. Ei toki tarvis olla kuin pari iltaa viikossa, mutta miehen vaihtuvat työajat vesittää vielä sen, että pystyis säännöllisesti pitämään jotkut tietyt päivät.
Olen harrastanut liikuntaa aktiivisesti ennen pikkuneitiä, n. 5 kertaa viikossa (kuntosalia, uintia, kuntonyrkkeilyä ja kahvakuulaa), ja paino oli pitkään n. 80-85kg, mutta lapsen tulon myötä tää perhe-elämä on vienyt omasta ajasta ja omasta treenaamisesta voiton. Tykkään liikunnasta, mutta kuten sanoin, se on sellasta on-off -tyyppistä. Joko treenaan ja pidän yllä sitä tukevat elämäntavat kaikkiaan tai sitten jos on tämmöinen kausi, ettei jostain syystä sitä pysty pitämään päällä, niin kiinnostus kaikkoaa tyystin.
Tärkeetä olis tietysti pitää huolta syömisistä silloinkin ja varsinkin silloin kun liikuntaa on vähemmän. Me kyllä syödään monipuolisesti ja vain harvoin tosi harvoin einesruokia (tyyliin kerran viikossa pinaattilettuja), mutta mun kompastuskivi on hiilarit: leipä, puuro, jogurtti ja annoskokoihin pitäs kiinnittää enemmän huomiota ja tyyliin, jos ottaa ruoan lisukkeena perunaa niin jättäis leivän silloin pois. Eli tiedostan omat ongelmakohdat, mutta osaltaan on niin saamaton ettei vaan tee asialle mitään.
Onneksi kaikki arvot (sokeri ja verenpaine) on olleet hyvät, vaikka diabetesta on sukurasitteena ja onhan tää tämmöstä riskin ottoa, kun painoa on näin paljon.
Mutta odotan sitä aikaa, että tää mahakumpu tästä on taas ihan "omaa" kumpua vaan ja pääsee kunnolla reenimään. Ja toinen mitä odotan, on se kun kevättä kohden valoisuus lisääntyy: tää pimeys tekee musta liikunnan suhteen myös tosi apaattisen. Kun pihalla on pimeää (ja kylmää tai sitten märkää kurakeliä mitä tässä nyt on ollut), ei mua kinnosta lähteä tuonne ollenkaan.
Miten teillä muilla fiilikset ulkoliikunnan suhteen tämmöisenä pimeänä ja kuraisena talvena on ollut?
Tässä tilitys omasta elopainosta ja siihen johtaneista seikoista. Nyt raskauden ajan olen kuitenkin päättänyt olla miettimättä asiaa ja palata tähän sitten kun tästä kevään mittaan poksahdetaan.
Me odotellaan siis pikkukakkosta,
poika on näillä näkymin tulossa,
laskettu aika 1.4. Esikoinen täytti juuri pari päivää sitten 3v. ja tytteli odottaakin kovasti että hänestä tulee keväällä isosisko!
Hyvää uutta vuotta ihanaiset, nautitaan olosta ja elosta!