E
en jaksa kertoa
Vieras
Olen raskaana, esikoinen tulossa, rv 33 just alkoi. Ja tulin ajatelleeksi, että eipä kovin moni oikeastaan tiedä raskaudestani. Tai siis, mies tietää, tottakai. Ja hänen äitinsä tiesi jo aika varhaisilla viikoilla myös, kun itse arvasi.
Mutta esim. oma äitini sai tietää vasta n. 5 viikkoa sitten. Emme asu samalla paikkakunnalla vaikka tosin näemme noin kuukausittain.
En ollut asiaa salannutkaan, jättänyt vain kertomatta. Johtuen siitä että hän oli aina ollut erittäin negatiivinen mitä lapsenlapsiin tuli, lapsesta asti kuultiin sisarusten kanssa, että "ette sitten vaan tee lapsia, mulle ei niitä tarvi tuoda nokan alle, mulla ei kiinnosta ja musta ei mummoa tule!" joten ajattelin, että jätänpä kertomatta, huomaa itse jos huomaa ja reagoi miten reagoi.
Ottanut yllättävän hyvin asian kuitenkin, mikä tuli mulle todellisena yllätyksenä, kun vuosikausia on hokenut aivan muuta.
Oma isäni ei tiedä, koska emme ole väleissä, hän on suoraan sanoen päästään vialla ja en halua häntä elämääni missään määrin enää. Enkä halua häntä lähelle tulevaa lastanikaan.
Siskoni ei tiedä, hän asuu ulkomailla. Ja on erittäin negatiivinen lapsia kohtaan yleensäkin, hokee miten hän ei niitä koskaan hanki, lapset on ällöttäviä paskakoneita ja ne jotka lisääntyy on aivottomia kanoja jne.
Opiskelen korkeakoulussa ja siellä opiskelutoverini kyllä tietävät raskaudesta. Mutta esim. monet ympäri Suomea asuvat ystävät eivät tiedä. En vaan ole halunnut kertoa.
Suurin osa ystävistäni, vaikka yli parikymppisiä ovatkin, on vielä kovin lapsellisia.. Jutuissa pyörii aina vaan biletys, yhdenillanjutut, uuden kimppakämpän metsästys jne, ja minä olen kaveriporukasta ainoa joka on kihloissa, avoliitossa, pitkä suhde..
Ja nuo kaveritkin, siis ne jotka eivät tiedä raskaudesta, monesti päivittelee että "herrajumala ajattele jos meillä ois lapsia jo nyt, alle 30-vuotiaina! olis KARMEETA! en tod haluis jotain huutavaa sinappitykkiä vastuulleni, ei pääsis ees bilettään, vai mitä mieltä sä oot?" tai päivitellään sitä miten kamalaa lapsiperheiden elämän täytyy olla. Ei vaan olla samalla aaltopituudella, ei tee mieli kertoa noille ihmisille.
Ja en jaksaisi sitäkään, että sitten selän takana vatvottaisiin minun asioitani. "Olikohan se suunniteltu? SIllähän on vielä opiskelut kesken? Aikooko se edes koskaan valmistua kun se saa lapsen? Mitä jos ne eroaa sen miehen kanssa?" yms.. Noin ainakin ovat tehneet parista muusta entisestä luokkatoverista, jotka on lapsen saaneet. Huh.
Ja ei, en tarkoita etteikö me oltaisi onnellisia ja iloisia tulevasta lapsestamme. Mutta niin negatiivista ja lapsellista porukkaa ympärillä ettei kovin monelle oo vaan huvittanu kertoa. Enkä nyt ole sinänsä salannutkaan, kai muutamatkin ihmiset luulee että oon vaan lihonut kun maha kasvaa, kun eivät oo kysyneetkään oonko raskaana..
Mutta esim. oma äitini sai tietää vasta n. 5 viikkoa sitten. Emme asu samalla paikkakunnalla vaikka tosin näemme noin kuukausittain.
En ollut asiaa salannutkaan, jättänyt vain kertomatta. Johtuen siitä että hän oli aina ollut erittäin negatiivinen mitä lapsenlapsiin tuli, lapsesta asti kuultiin sisarusten kanssa, että "ette sitten vaan tee lapsia, mulle ei niitä tarvi tuoda nokan alle, mulla ei kiinnosta ja musta ei mummoa tule!" joten ajattelin, että jätänpä kertomatta, huomaa itse jos huomaa ja reagoi miten reagoi.
Ottanut yllättävän hyvin asian kuitenkin, mikä tuli mulle todellisena yllätyksenä, kun vuosikausia on hokenut aivan muuta.
Oma isäni ei tiedä, koska emme ole väleissä, hän on suoraan sanoen päästään vialla ja en halua häntä elämääni missään määrin enää. Enkä halua häntä lähelle tulevaa lastanikaan.
Siskoni ei tiedä, hän asuu ulkomailla. Ja on erittäin negatiivinen lapsia kohtaan yleensäkin, hokee miten hän ei niitä koskaan hanki, lapset on ällöttäviä paskakoneita ja ne jotka lisääntyy on aivottomia kanoja jne.
Opiskelen korkeakoulussa ja siellä opiskelutoverini kyllä tietävät raskaudesta. Mutta esim. monet ympäri Suomea asuvat ystävät eivät tiedä. En vaan ole halunnut kertoa.
Suurin osa ystävistäni, vaikka yli parikymppisiä ovatkin, on vielä kovin lapsellisia.. Jutuissa pyörii aina vaan biletys, yhdenillanjutut, uuden kimppakämpän metsästys jne, ja minä olen kaveriporukasta ainoa joka on kihloissa, avoliitossa, pitkä suhde..
Ja nuo kaveritkin, siis ne jotka eivät tiedä raskaudesta, monesti päivittelee että "herrajumala ajattele jos meillä ois lapsia jo nyt, alle 30-vuotiaina! olis KARMEETA! en tod haluis jotain huutavaa sinappitykkiä vastuulleni, ei pääsis ees bilettään, vai mitä mieltä sä oot?" tai päivitellään sitä miten kamalaa lapsiperheiden elämän täytyy olla. Ei vaan olla samalla aaltopituudella, ei tee mieli kertoa noille ihmisille.
Ja en jaksaisi sitäkään, että sitten selän takana vatvottaisiin minun asioitani. "Olikohan se suunniteltu? SIllähän on vielä opiskelut kesken? Aikooko se edes koskaan valmistua kun se saa lapsen? Mitä jos ne eroaa sen miehen kanssa?" yms.. Noin ainakin ovat tehneet parista muusta entisestä luokkatoverista, jotka on lapsen saaneet. Huh.
Ja ei, en tarkoita etteikö me oltaisi onnellisia ja iloisia tulevasta lapsestamme. Mutta niin negatiivista ja lapsellista porukkaa ympärillä ettei kovin monelle oo vaan huvittanu kertoa. Enkä nyt ole sinänsä salannutkaan, kai muutamatkin ihmiset luulee että oon vaan lihonut kun maha kasvaa, kun eivät oo kysyneetkään oonko raskaana..