Muistatteko kun kirjoitin pari päivää sitten siitä, että olen tosi huono äiti, kun menetän hermoni usein...

kysyn vaan että onko täällä/tässä ketjussa paljonkin äitejä jotka eivät ole KOSKAAN hermostuneet lapseen niin että olisivat tehneet jotain mitä ovat jälkeenpäin katuneet? enpä usko. itse olen esim. retuuttanut kädestä arestiin ja "tönäissyt" sangylle. en todellakaan ole näistä ylpeä, mutta ehkä noilla pyhimysäideillä on niin helpot ja kiltit lapset, ettteivät voi ymmärtää miten rasittava on vaativa ja villi lapsi.

esim. meillä välillä "hyppii seinille", lyö, potkii, sylkee jne. ja mikään ei auta.

voisko joku vastata tähän?

Juu, olen hermostunut tosiaan tuolle 6-vuotiaalle mutta 1v 10 kk ikäiseen en ole ikinä, ikinä, ikinä menettänyt niin hermojani että olisin käsiksi käynyt. Sen ikäinen ei todellakaan tahallaan ärsytä

 

Ap, mulla on vähän samanlainen ongelma kun sullakin. Hiillyn myös melko pienistä asioista ja käyn lapseeni käsiksi. Saatan vetää tukasta tai läppästä poskelle. Olen todella, todella rauhallinen ihminen muuten ja tää on ollu mulle aika shokki, että käyttäydyn näin lapseni (pian 2v) kanssa. Mulla ei ole kyse pms-oireista vaan yksinkertaisesti luonteeni on sellainen, etten kestä yhtään vastoinkäymistä pienen lapsen kanssa. En pysty yhtään hillitsemään itseäni.

Neuvoja mulla ei ole sulle antaa. Itse olen kohta aloittamassa työelämän, se ehkä tuo helpotusta tilanteeseeni.

Ja niille, jotka väittävät, että lapseni pitäis ottaa multa pois, voin vain sanoa, että ei se nyt ihan niin mene. Lapsellani on kuitenkin maailman paras isä, joka käyttäytyy "normaalisti" eikä väkivaltaisesti niin kuin minä. Mieheni ei tiedä, että olen näin kauhea, onhan hän päivät töissä. Iltaisin hoitaa poikaamme todella paljon, että minä saan levätä.

Uskomatonta, että hakkaat lähes vauvaikäistä lasta (alle kaksi vee, ja kuinka pitkään tuota on sitten jatkunutkaan). Ja ihan pokkana täällä kerrot, ettet edes aio hakea apua tuohon "luonteeseesi". Älä ihmeessä hanki enempää lapsia. Parempi olisi jos miehesi saisi tietää, muuttaisi lapsen kanssa yksinhuoltajaksi ja
saisit siten valvotusti lastasi tavata. Uskomatonta. Aivan uskomatonta.

En minä pidä itseäni lapsen hakkaajana. Väkivaltaista käytöstä on ollut muutaman kerran tämän parin vuoden aikana, ei se minusta oikeuta kutsumaan minua lapsen hakkaajaksi. Jos olisin jatkuvasti väkivaltainen, asia olisi tietysti eri. Olen siis tukistanut ehkä kerran, pari kertaa läppäissyt poskelle. Joskus laitan lapsen rattaisiin voimaa käyttäen, kun ei muuten sinne suostu menemään. Ei nuo minun väkivaltaisuudet ole mielestäni rinnastettavissa lapsen hakkaamiseen. Lyhytpinnaisuuteni ilmenee ehkä enemmänkin niin, että huudan lapselleni. Juuri niin kuin ap, saatan tiuskaisti JOSKUS, että "nyt hiljaa perkele". Se ei kuitenkaan minusta tee ap:sta tai minusta lapsen hakkaajaa.

Toinen lapsi on tulossa. Liian myöhäistä varoittaa.

eli jos joku raiskaa vaan kerran niin häntä ei voi kutsua raiskaajaksi koska ei tee sitä jatkuvasti? okei, ihan kiva logiikka taas jollakulla..

 

Ap, mulla on vähän samanlainen ongelma kun sullakin. Hiillyn myös melko pienistä asioista ja käyn lapseeni käsiksi. Saatan vetää tukasta tai läppästä poskelle. Olen todella, todella rauhallinen ihminen muuten ja tää on ollu mulle aika shokki, että käyttäydyn näin lapseni (pian 2v) kanssa. Mulla ei ole kyse pms-oireista vaan yksinkertaisesti luonteeni on sellainen, etten kestä yhtään vastoinkäymistä pienen lapsen kanssa. En pysty yhtään hillitsemään itseäni.

Neuvoja mulla ei ole sulle antaa. Itse olen kohta aloittamassa työelämän, se ehkä tuo helpotusta tilanteeseeni.

Ja niille, jotka väittävät, että lapseni pitäis ottaa multa pois, voin vain sanoa, että ei se nyt ihan niin mene. Lapsellani on kuitenkin maailman paras isä, joka käyttäytyy "normaalisti" eikä väkivaltaisesti niin kuin minä. Mieheni ei tiedä, että olen näin kauhea, onhan hän päivät töissä. Iltaisin hoitaa poikaamme todella paljon, että minä saan levätä.

Uskomatonta, että hakkaat lähes vauvaikäistä lasta (alle kaksi vee, ja kuinka pitkään tuota on sitten jatkunutkaan). Ja ihan pokkana täällä kerrot, ettet edes aio hakea apua tuohon "luonteeseesi". Älä ihmeessä hanki enempää lapsia. Parempi olisi jos miehesi saisi tietää, muuttaisi lapsen kanssa yksinhuoltajaksi ja
saisit siten valvotusti lastasi tavata. Uskomatonta. Aivan uskomatonta.

En minä pidä itseäni lapsen hakkaajana. Väkivaltaista käytöstä on ollut muutaman kerran tämän parin vuoden aikana, ei se minusta oikeuta kutsumaan minua lapsen hakkaajaksi. Jos olisin jatkuvasti väkivaltainen, asia olisi tietysti eri. Olen siis tukistanut ehkä kerran, pari kertaa läppäissyt poskelle. Joskus laitan lapsen rattaisiin voimaa käyttäen, kun ei muuten sinne suostu menemään. Ei nuo minun väkivaltaisuudet ole mielestäni rinnastettavissa lapsen hakkaamiseen. Lyhytpinnaisuuteni ilmenee ehkä enemmänkin niin, että huudan lapselleni. Juuri niin kuin ap, saatan tiuskaisti JOSKUS, että "nyt hiljaa perkele". Se ei kuitenkaan minusta tee ap:sta tai minusta lapsen hakkaajaa.

Toinen lapsi on tulossa. Liian myöhäistä varoittaa.

eli jos joku raiskaa vaan kerran niin häntä ei voi kutsua raiskaajaksi koska ei tee sitä jatkuvasti? okei, ihan kiva logiikka taas jollakulla..

Ja mietin vaan että mitenhän hermot sitten kestää kun lapsi kasvaa ja alkaa tosissaan hermoja rassaamaan?

 

kysyn vaan että onko täällä/tässä ketjussa paljonkin äitejä jotka eivät ole KOSKAAN hermostuneet lapseen niin että olisivat tehneet jotain mitä ovat jälkeenpäin katuneet? enpä usko. itse olen esim. retuuttanut kädestä arestiin ja "tönäissyt" sangylle. en todellakaan ole näistä ylpeä, mutta ehkä noilla pyhimysäideillä on niin helpot ja kiltit lapset, ettteivät voi ymmärtää miten rasittava on vaativa ja villi lapsi.

esim. meillä välillä "hyppii seinille", lyö, potkii, sylkee jne. ja mikään ei auta.

voisko joku vastata tähän?

No, mitä tähän nyt voi sitten vastata. Mulla on kolme lasta, yksi aika rauhallinen, yksi vilkas ja yksi erittäin vilkas. Hermot on koetuksella päivittäin, mutta pakkohan tässä on ollut kasvaa sekä äitinä että ihmisenä näiden vuosien aikana. Jos mulle olis 6 vuotta sitten lyöty eteen tällainen sakki, niin olisin ollut alta aikayksikön lataamossa.

Mä en ole mikään tyyneyden perikuva, ja välillä tilanne on sellainen että mun on pakko mennä itse jonnekin muualle, kun en kestä enää. Siinä missä mä saan noilta lapsilta energiaa, ne myös syö sitä aivan valtavasti, erityisesti tämä erityisen vilkas. Monet kerrat olet itkenyt sitä tilannetta, monet kerrat olen suuttunut, monet kerrat olen ollut epätoivon partaalla.

Mä tiedän olevani luonteeltani... tai oikeastaan että minut on opetettu sellaiseen malliin, että hermot menee naps, huudetaan naps, ollaan aggressiivisia naps. Mä tiedän sen, ymmärrän sen, tiedostan sen. Enkä mä halua olla sellainen, joten ainoa vaihtoehto oli kasvattaa niitä omia hermoja, opetella toisenlainen käyttäytymismalli, analysoida omia reaktioita, tajuta ne, ottaa niistä vastuu.

Jos mä huomaan itsessäni sen tunteen, että alan olla aggressiivinen (eihän silloin vielä tarvi olla muita kohtaan väkivaltainen) niin mä tajuan samalla, että nyt täytyy viheltää peli poikki. Joko lähteä pois, hengittää syvään, tai levätä. Tai päästä purkamaan se oma aggressio jossain turvallisella tavalla.

 

Lapsesi on siis vielä uhmaiässä. Voimia, todella paljon voimia! En usko, että mitään traumaattista olisi tapahtunut. Uskothan, lapsi antaa anteeksi ja ei muistele pahalla. Anna itsellesi anteeksi ja mieti todellakin, miten seuraavalla kerralla toimit. Tärkeintä on nyt katkaista tuo kierre. Ja kertoa lapselle että rakastat häntä.
Pinnistele, että pysyt päätöksessäsi katkaista väkivalta. Kokeile vaikka itsesi rankaisemista epäsopivasta käyttäytymisestä.. Aina viiva jääkaapin oveen kun tulee toimittua tyhmästi. Lapselle rasti/hymynaama hyvästä käyttäytymisestä

Niin lapset on tosi lojaaleja ja antaa anteeksi, jos nämä pari äitiä nyt sattuu pyytämään. Kyllä näissä tapauksissa tarvitsee äidit apua, ei toistuva kiinni käyminen voi jatkua. Sekin on totta , että kyllähän me hermostutaan välillä kaikki, tulee sanottua pahasti mulla ainakin on tapana hetikohta pyytää anteeksi pieneltä, mutta käsiksi en käy.Kyllä aikuisenkin pitää opetella kokoajan uusia asioita , itsehillintää muunmuassa.Nuo pienet kullan murut kun osaa vedellä noita naruja.

 

Kyllä on ilkeitä ihmisiä taas vastaamassa.Luultavasti ovat itsekin joskus hermostuneet ja mennyt yli lasten kanssa.Ap sentään haluaa tilanteeseen muutoksen ja hänellä on syyllinen olo.Mitään peruuttamattoman kauheaa ei tuossa vielä ole tapahtunut.Yritä aina ennakoida tilanne, jossa epäilet hermosi pettävän.Yritä silloin puhua rauhallisesti ja asettua lapsen asemaan ja ajatella miltä hänestä jokin tilanne tuntuu.

 

Justiinsa näin kun metsänpeitto kirjoitti, veit ihan sanat "suustani"

 

on muuten jännä juttu että mä olen perusrauhallinen ihminen. mun äitini taas ei, ja monet tukkapöllyt ja huudot olen lapsena saanut osakseni ihan yhtäkkiä ja ilman kunnollista varoitusta. nyt oman villin lapsen kanssa mujlla välillä napsahtaa ja esim. sanon lasta tyhmäksi kuten äitini aina teki, vaikka olen päättänyt etten tee niin. silti tämä toistuu usein kun suutun. olen lapselle aina jälkeenpäin sanonut että niin ei saa sanoa, mutta en ymmärrä miten se aina tulee selkärängasta siinä kiukun puuskassa. onneksi en koskaan ole tukkapöllyä antanut, eikä ole edes ollut lähellä.

 

mua oikeesti naurattaa näiden pyhimysten tekstit. en nyt väitä että ap olisi käyttäytynyt oikein mutta noista teidän teksteistä saa kuvan että ap olisi parin tunnin ajan viskonut lasta päin seiniä tai jotain vastaavaa. ja että ette itse koskaan menettäisi hermoja lastenne kanssa. en ole fyysisesti ikinä kajonnut lapseen mutta ymmärrän kyllä ap:nkin tunteet jos lapsi kiukuttelee ja itse on väsynyt.

 

mua oikeesti naurattaa näiden pyhimysten tekstit. en nyt väitä että ap olisi käyttäytynyt oikein mutta noista teidän teksteistä saa kuvan että ap olisi parin tunnin ajan viskonut lasta päin seiniä tai jotain vastaavaa. ja että ette itse koskaan menettäisi hermoja lastenne kanssa. en ole fyysisesti ikinä kajonnut lapseen mutta ymmärrän kyllä ap:nkin tunteet jos lapsi kiukuttelee ja itse on väsynyt.

Siis ketkä täällä on pyhimyksiä? Naurattaako sua myös tämän "myös syyllinen" nikin tekstit?

 

en ole fyysisesti ikinä kajonnut lapseen mutta ymmärrän kyllä ap:nkin tunteet jos lapsi kiukuttelee ja itse on väsynyt.

Mutta eihän ap:n lapsi kiukutellut, vaan oli peloissaan. Se on mun mielestä siinä se oleellinen ero.

 

on muuten jännä juttu että mä olen perusrauhallinen ihminen. mun äitini taas ei, ja monet tukkapöllyt ja huudot olen lapsena saanut osakseni ihan yhtäkkiä ja ilman kunnollista varoitusta. nyt oman villin lapsen kanssa mujlla välillä napsahtaa ja esim. sanon lasta tyhmäksi kuten äitini aina teki, vaikka olen päättänyt etten tee niin. silti tämä toistuu usein kun suutun. olen lapselle aina jälkeenpäin sanonut että niin ei saa sanoa, mutta en ymmärrä miten se aina tulee selkärängasta siinä kiukun puuskassa. onneksi en koskaan ole tukkapöllyä antanut, eikä ole edes ollut lähellä.

Vanhemmuuskin on omilta vanhemmilta opittu käyttäytymismalli.

 

jännä että jos ei hyväksy jonkun tekemisiä, niin on olevinaan pyhimys sitten itse?

jokainen on varmasti menettänyt joskus hermonsa, mutta jotkut osaa tehdä sen järkevämmällä tavalla kuin toiset.

tässä ei vieläkään ole tullut esille, että miksei ap ole hakenut ammattiapua? hän tiedostaa kuitenkin asian, mikä on hyvä asia, niin miksei hän hae apua tähän?

 

No eipä minunkaan lapseni tosiaan pelkää minua, kaikkea muuta. Hyvin usein istuu sylissä ja mieluummin hakeutuu minun syliin kuin esim. isänsä, joka ei ole koskaan kiroillut tai korottanut ääntään. Lapseni on hyvin sosiaalinen, ei muutenkaan kyllä pelkää oikeastaan mitään.

Siis väittääkö joku tosissaan, etten ole kykenevä lapseni äidiksi, jos olen JOSKUS menettänyt hermoni? Minäkin sain piiskaa useaan otteeseen, kun olin lapsi. Ei siltikään tule mieleeni syyllistää äitiäni tai isääni siitä tai väittää, että he olisivat olleet huonoja vanhempia, puhettakaan siitä, että heistä olisi pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus. Ehei, ovat olleet aina olleet mulle rakkaita ja ovat sitä edelleen. En pelkää heitä eikä mulla ole traumoja lapsuudestani, vaikka piiskaa sainkin.

Koen, että olen paras äiti lapselleni, vaikka olenkin joskus menettänyt hermoni, kiroillut ja huutanut. 99,999 % ajasta olen kuitenkin lempeä ja kunnollinen äiti lapselleni. Niin kuin on varmasti ap myös. En väitä, että tekoni olisivat jotenkin oikeutettuja, mutta maltin menettäminen JOSKUS lapsen kanssa on mielestäni ihan inhimillistä eikä tee minusta mielestäni siitä syystä surkeaa äitiä, jolta pitäisi ottaa lapsi kokonaan pois.

 

Siis väittääkö joku tosissaan, etten ole kykenevä lapseni äidiksi, jos olen JOSKUS menettänyt hermoni? Minäkin sain piiskaa useaan otteeseen, kun olin lapsi. Ei siltikään tule mieleeni syyllistää äitiäni tai isääni siitä tai väittää, että he olisivat olleet huonoja vanhempia, puhettakaan siitä, että heistä olisi pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus. Ehei, ovat olleet aina olleet mulle rakkaita ja ovat sitä edelleen. En pelkää heitä eikä mulla ole traumoja lapsuudestani, vaikka piiskaa sainkin.

En noinkaan sanoisi, mutta mielestäni sinun pitäisi hankkia apua. Et selvästikään itse edes tajua mikä on oikein ja mikä väärin, kun olet itsekin kasvanut väkivaltaisessa ympäristössä. On inhimillistä menettää hermonsa, mutta sä sanot menettäneesi hermot useamman kerran alle 2-vuotiaan kanssa, joka on järkyttävää!
Tuo sun asenne tökkii...

 

mua oikeesti naurattaa näiden pyhimysten tekstit. en nyt väitä että ap olisi käyttäytynyt oikein mutta noista teidän teksteistä saa kuvan että ap olisi parin tunnin ajan viskonut lasta päin seiniä tai jotain vastaavaa. ja että ette itse koskaan menettäisi hermoja lastenne kanssa. en ole fyysisesti ikinä kajonnut lapseen mutta ymmärrän kyllä ap:nkin tunteet jos lapsi kiukuttelee ja itse on väsynyt.

Siis ketkä täällä on pyhimyksiä? Naurattaako sua myös tämän "myös syyllinen" nikin tekstit?

no ei. itsellä uhmaikäinen 3v toinen ja hänen kanssaan menee hermot (neuvolassa jopa "neuvottiin" tukistamaan mutta sitä en aio tehdä ) mutta pienempi on vain 1v8kk ja hänen kanssaan hermot ei oikeastaan edes mene. en voi ymmärtää miten joku voi satuttaa tarkoituksella niin pientä.

 

Ei, hermot ei menneet sen takia että vatsa oli kovalla, vaan siksi kun yritin
lapselle kertoa, että yrittää varovaisesti alkaa väkisin äkistää, että se helpottaa!!! Ja lapsi vain rupesi huutamaan ja huutamaan,
kysyin, että jos laskisin lämmintä vettä jne,. josta jo kirjoitinkin, mutta
huuto muuttui hysteeriseksi, siis siitä kun ehdotin sitä vettä!
Sitten meni ne hermot, siihen huutamiseen ja hysteeriseen käyttäytymiseen.
Kun yritin hyvällä sanoa, että miten auttaa kun kakkaaminen sattuu.

No totta kai se muuttui hysteeriseksi, kun lapsi pelkää kakkaamista. Se sattuu, kun vatsa on kovalla, ja se sattuu vaikka sitä vedellä auttaisi. Lapsi pelkää sitä tilannetta ja sitä kipua, eikä oikeastaan edes halua että sitä kakkaa autettaisiin ulos, koska tietää sen olevan kivuliasta, kun se sieltä väkisin tulee.

Mitä minun olisi pitänyt tehdä?
Olla vain ja katsoa kun lapsi huutaa pöntöllä?
ottaa pois ja jättää kakkaaminen väliin, tuskin olisi parantanut tilannetta?
Miten sitten kun olisi alkanu kakittaa uudestaan?

No parempi olisi ollut vaan katsoa, kun käydä käsiksi.

 

Mulla on edelleen niin helvetin paha olla.

Tuo mitä puhuitte avun hakemisesta, mulla on säännöllinen terapia( sairastan vaikeaa ahdistuneisuushäiriötä) eli puhun siellä myös näistä tuntemuksista, vihasta, raivosta, aggressiosta ym.
Mutta mitään "vihan hallinta" neuvoja en oikein ole saanut, sellaisia konkreettisia.

Puhuin asiasta lapsen kanssa, kerroin että äiti teki väärin, ei ollut lapsen vika
ja ei johtunut maha kipeästä ym.
Mutta ei ne puheet saa tehtyä tekemättömäksi. Se tässä pahinta onkin.
Olen ollut ilkeä, inhottava, paska äiti.
Ja pelkään, että olen sitä vielä joku muukin päivä.

Ja kyllä todella väitän että pms aika saa aikaan aggressioita ja raivareita ym.
epäsopivaa käytöstä.

 

Silmänisku ei todella kuulunut tekstiin.

 

nostaa vielä kerran

 

Itse kävin lääkärissä, kun en hallinnut hermojani, diagnosoitiin lievä masennus, sain masennuslääkkeet ja kaikki on jo paremmin.

 

Kyllä mäkin näkisin, et pms oireisiin haet nyt lääkettä, hermo jos on liian pinnassa ja alakulo valtaa ennen menkkoja niin siitä vois olla apua!

 

Mulla on lääkitys masennukseen ja ahdistukseen.
Pillereitä käytin joskus, mutta lihoin ja pahoinvointi kesti monta kuukautta.
Eli ei sopineet. Ja kuten sanoin, hormonaalista ehkäisyä en halua.

 

Mulla oli sama tilanne vielä muutama viikko sitten. En tosin hermostunut tuollaisissa tilanteissa kuin ap vaan sellaisissa ettei lapsi 1,5v uskonut kieltoja. Saatoin läpsäistä, tukistaa tai tönäistä ennenkö ehdin ajatellakaan mitä teen. Kuitenki niin ettei lapsi koskaan onneksi saanut kipeää. Ja voi luoja että mulla oli morkkis joka kerta ;( Purin miehelle tuntojani ja hän käski ottaa rennommin ja olla stressaamatta. Niin sitten otin neuvosta vaarin enkä ole tainnut kertaakaan hermostua tämän jälkeen eli ainakaan kuukauteen. Paljon mukavampi mennä nukkumaan illalla kun tietää viettäneensä kivan päivän lapsen kanssa, huutamatta ja ilman morkkista.

Sun täytyisi nyt takoa itselle päähän jokin "otan rennommin" mantra, mulle auttoi!

 

Mulla on lääkitys masennukseen ja ahdistukseen.
Pillereitä käytin joskus, mutta lihoin ja pahoinvointi kesti monta kuukautta.
Eli ei sopineet. Ja kuten sanoin, hormonaalista ehkäisyä en halua.

miksi et halua?