Muistatteko kun kirjoitin pari päivää sitten siitä, että olen tosi huono äiti, kun menetän hermoni usein...

Jos puhuisit vaikka neuvolassa siitä, että sun on vaikea hillittä hermojasi. jos vaikka sitä kautta saisit apua.
Mulla on itsell jossain vaiheessa masennuksen kourissa lähes mahdotonta hillitä itseäni. Huusin ja karjuin kuin hyeena :ashamed:
Mä kerroin tästä rehellisesti neuvolassa, ja sain sitten sitä kautta apua.

 

Ei pms-oireet aiheuta väkivaltaisuutta. Ihan idioottimaista sanoa että olen väkivaltainen koska mulla alkaa kohta menkat. Kyse on ihan sun luonteesta. Syyllisyys ei silti tunnu olevan sitä luokkaa että hakisit apua. Itse hain apua aikoinaan kun huomasin huutavani muutaman kuukauden ikäiselle vauvalle. Todettiin vakava synnytyksen jälkeinen masennus johon sain lääkityksen. Tämä auttoi. Menin ensin neuvolaan ja sieltä lähetyksen kanssa eteenpäin. Ihan turha jäädä odottelemaan että muutut. Mäkin odotin että mielenlujuudella saisin itseni aisoihin mutta "kotiparannus" ei kyllä tepsi luonteenheikkouksiin.

Siispa hae apua. Et saa ikinä lapseltasi tai itseltäsi anteeksi jos et tee mitään.

 

Ap, mulla on vähän samanlainen ongelma kun sullakin. Hiillyn myös melko pienistä asioista ja käyn lapseeni käsiksi. Saatan vetää tukasta tai läppästä poskelle. Olen todella, todella rauhallinen ihminen muuten ja tää on ollu mulle aika shokki, että käyttäydyn näin lapseni (pian 2v) kanssa. Mulla ei ole kyse pms-oireista vaan yksinkertaisesti luonteeni on sellainen, etten kestä yhtään vastoinkäymistä pienen lapsen kanssa. En pysty yhtään hillitsemään itseäni.

Neuvoja mulla ei ole sulle antaa. Itse olen kohta aloittamassa työelämän, se ehkä tuo helpotusta tilanteeseeni.

Ja niille, jotka väittävät, että lapseni pitäis ottaa multa pois, voin vain sanoa, että ei se nyt ihan niin mene. Lapsellani on kuitenkin maailman paras isä, joka käyttäytyy "normaalisti" eikä väkivaltaisesti niin kuin minä. Mieheni ei tiedä, että olen näin kauhea, onhan hän päivät töissä. Iltaisin hoitaa poikaamme todella paljon, että minä saan levätä.

Kyllä se vaan lapseen jättää ikuiset jäljet, jos toinen vanhemmista on väkivaltainen, vaikka toinen olisi kuinka "normaali".

Ihan ensimmäiseksi kannattaisi ottaa vastuu itsestään, eikä puolustella sellaisilla kliseilla, että "minä vaan olen tällainen enkä voi yhtään mitään itselleni". Kun se ei mene niin.

 

hyvää tässä se on, että tiedostat tekeväsi väärin.. nyt on aika hakea ammattiapua jotain kautta..

mieti miltä lapsesta tuntuu kun hän istuu kakalla ja se sattuu ja sitten äiti sen takia hermostuu ja ottaa naamasta kiinni

lapsesta voi kasvaa sulkeutunut, ei osaa näyttää tunteitaan.. jos kerran opetat hänet tuohon, että ei saa valittaa kipua tai äiti suuttuu..

 

Vaikutat aika väsyneeltä arkeen. Minkä ikäinen lapsesi on? Jos lapsella on paha uhmaikä ja haasteellinen luonne, en ihmettele, että hermot menee. Nimimerkillä kokemusta on.
Mua on auttanut se, että mietin jo ennakkoon, että mitä teen jos hermot menee. Yksi hyvä keino on mennä siinä vaiheessa toiseen huoneeseen tai ovesta hetkeksi ulos. Näin saat tasattua suuttumuksen tunteesi. Siinä ehtii hyvin hengittää pari kertaa syvään ja rauhoittua.Kokeile!
Ja muista järjestää itsellesi omaa aikaa, sillä se on kotiäidille äärettömän tärkeää, jotta jaksaa hoitaa ja kasvattaa lapsia. Muista olla itsellesi armollinen. Tärkeintä on se, että et itse hyväksy käyttäytymistäsi ja että sinulla on halu muuttua ja miettiä muita vaihtoehtoja toimia.
Saattaa tietty olla että olet masentunut. Kannattaa varata aika neuvolapsykologille tai lääkärille. Puhuminen auttaa selviytymään syyllisyydentunteen kanssa. Ja muistathan, että täydellisiä äitejä ei ole!!Kaikki, aivan kaikki, tekevät virheitä, mutta lapset on anteeksiantavaisia eikä muistele pahalla. (ja jos ei vielä ole tehnyt virheitä, viimeistään lasten tullessa uhmaikään, huomaa omat rajallisuutensa ja epätäydellisyytensä) Tärkeintä on nyt se, että pyydät lapseltasi anteeksi ja kerrot että teit väärin. Voimia! Kyllä sinä pärjäät, kun selvästi haluat muuttaa toimintatapaasi. Tsemppiä!
Suosittelen lukemaan Elina Reenkolan kirjan Nainen ja viha

 

Ap, mulla on vähän samanlainen ongelma kun sullakin. Hiillyn myös melko pienistä asioista ja käyn lapseeni käsiksi. Saatan vetää tukasta tai läppästä poskelle. Olen todella, todella rauhallinen ihminen muuten ja tää on ollu mulle aika shokki, että käyttäydyn näin lapseni (pian 2v) kanssa. Mulla ei ole kyse pms-oireista vaan yksinkertaisesti luonteeni on sellainen, etten kestä yhtään vastoinkäymistä pienen lapsen kanssa. En pysty yhtään hillitsemään itseäni.

Neuvoja mulla ei ole sulle antaa. Itse olen kohta aloittamassa työelämän, se ehkä tuo helpotusta tilanteeseeni.

Ja niille, jotka väittävät, että lapseni pitäis ottaa multa pois, voin vain sanoa, että ei se nyt ihan niin mene. Lapsellani on kuitenkin maailman paras isä, joka käyttäytyy "normaalisti" eikä väkivaltaisesti niin kuin minä. Mieheni ei tiedä, että olen näin kauhea, onhan hän päivät töissä. Iltaisin hoitaa poikaamme todella paljon, että minä saan levätä.

Uskomatonta, että hakkaat lähes vauvaikäistä lasta (alle kaksi vee, ja kuinka pitkään tuota on sitten jatkunutkaan). Ja ihan pokkana täällä kerrot, ettet edes aio hakea apua tuohon "luonteeseesi". Älä ihmeessä hanki enempää lapsia. Parempi olisi jos miehesi saisi tietää, muuttaisi lapsen kanssa yksinhuoltajaksi ja
saisit siten valvotusti lastasi tavata. Uskomatonta. Aivan uskomatonta.

En minä pidä itseäni lapsen hakkaajana. Väkivaltaista käytöstä on ollut muutaman kerran tämän parin vuoden aikana, ei se minusta oikeuta kutsumaan minua lapsen hakkaajaksi. Jos olisin jatkuvasti väkivaltainen, asia olisi tietysti eri. Olen siis tukistanut ehkä kerran, pari kertaa läppäissyt poskelle. Joskus laitan lapsen rattaisiin voimaa käyttäen, kun ei muuten sinne suostu menemään. Ei nuo minun väkivaltaisuudet ole mielestäni rinnastettavissa lapsen hakkaamiseen. Lyhytpinnaisuuteni ilmenee ehkä enemmänkin niin, että huudan lapselleni. Juuri niin kuin ap, saatan tiuskaisti JOSKUS, että "nyt hiljaa perkele". Se ei kuitenkaan minusta tee ap:sta tai minusta lapsen hakkaajaa.

Toinen lapsi on tulossa. Liian myöhäistä varoittaa.

 

ootko sä nyt ihan oikeasti tosissas että sulla meni hermot ku lapsella kakka kovalla? lapsella voi olla vaikkapa stressiä tai muuta noista sinun väkivalta- ja raivokohtauksista....
mutta joo, lopeta nyt ainakin se poskista puristelu ihan jo sen takia että se on sun lapsi etkä tahdo satuttaa lastasi!

Ei, hermot ei menneet sen takia että vatsa oli kovalla, vaan siksi kun yritin
lapselle kertoa, että yrittää varovaisesti alkaa väkisin äkistää, että se helpottaa!!! Ja lapsi vain rupesi huutamaan ja huutamaan,
kysyin, että jos laskisin lämmintä vettä jne,. josta jo kirjoitinkin, mutta
huuto muuttui hysteeriseksi, siis siitä kun ehdotin sitä vettä!
Sitten meni ne hermot, siihen huutamiseen ja hysteeriseen käyttäytymiseen.
Kun yritin hyvällä sanoa, että miten auttaa kun kakkaaminen sattuu.

 

kysyn vaan että onko täällä/tässä ketjussa paljonkin äitejä jotka eivät ole KOSKAAN hermostuneet lapseen niin että olisivat tehneet jotain mitä ovat jälkeenpäin katuneet? enpä usko. itse olen esim. retuuttanut kädestä arestiin ja "tönäissyt" sangylle. en todellakaan ole näistä ylpeä, mutta ehkä noilla pyhimysäideillä on niin helpot ja kiltit lapset, ettteivät voi ymmärtää miten rasittava on vaativa ja villi lapsi.

esim. meillä välillä "hyppii seinille", lyö, potkii, sylkee jne. ja mikään ei auta.

 

Ei, hermot ei menneet sen takia että vatsa oli kovalla, vaan siksi kun yritin
lapselle kertoa, että yrittää varovaisesti alkaa väkisin äkistää, että se helpottaa!!! Ja lapsi vain rupesi huutamaan ja huutamaan,
kysyin, että jos laskisin lämmintä vettä jne,. josta jo kirjoitinkin, mutta
huuto muuttui hysteeriseksi, siis siitä kun ehdotin sitä vettä!
Sitten meni ne hermot, siihen huutamiseen ja hysteeriseen käyttäytymiseen.
Kun yritin hyvällä sanoa, että miten auttaa kun kakkaaminen sattuu.

No totta kai se muuttui hysteeriseksi, kun lapsi pelkää kakkaamista. Se sattuu, kun vatsa on kovalla, ja se sattuu vaikka sitä vedellä auttaisi. Lapsi pelkää sitä tilannetta ja sitä kipua, eikä oikeastaan edes halua että sitä kakkaa autettaisiin ulos, koska tietää sen olevan kivuliasta, kun se sieltä väkisin tulee.

 

tollanenkin saattaa vaikuttaa siihen et kakkaaminen vaikeutuu... ja ei ton ikänen ymmärrä sun teoreettista juttelua...vaan se kakkaaminen kun sattuu niin se sattuu... hae apua

 

Ei, hermot ei menneet sen takia että vatsa oli kovalla, vaan siksi kun yritin
lapselle kertoa, että yrittää varovaisesti alkaa väkisin äkistää, että se helpottaa!!! Ja lapsi vain rupesi huutamaan ja huutamaan,
kysyin, että jos laskisin lämmintä vettä jne,. josta jo kirjoitinkin, mutta
huuto muuttui hysteeriseksi, siis siitä kun ehdotin sitä vettä!
Sitten meni ne hermot, siihen huutamiseen ja hysteeriseen käyttäytymiseen.
Kun yritin hyvällä sanoa, että miten auttaa kun kakkaaminen sattuu.

No totta kai se muuttui hysteeriseksi, kun lapsi pelkää kakkaamista. Se sattuu, kun vatsa on kovalla, ja se sattuu vaikka sitä vedellä auttaisi. Lapsi pelkää sitä tilannetta ja sitä kipua, eikä oikeastaan edes halua että sitä kakkaa autettaisiin ulos, koska tietää sen olevan kivuliasta, kun se sieltä väkisin tulee.

Mitä minun olisi pitänyt tehdä?
Olla vain ja katsoa kun lapsi huutaa pöntöllä?
ottaa pois ja jättää kakkaaminen väliin, tuskin olisi parantanut tilannetta?
Miten sitten kun olisi alkanu kakittaa uudestaan?

 

Ja lapsi on 3½ vuotta ja uskon todella että ymmärtää mitä yritän hänelle kertoa

 

Ei, hermot ei menneet sen takia että vatsa oli kovalla, vaan siksi kun yritin
lapselle kertoa, että yrittää varovaisesti alkaa väkisin äkistää, että se helpottaa!!! Ja lapsi vain rupesi huutamaan ja huutamaan,
kysyin, että jos laskisin lämmintä vettä jne,. josta jo kirjoitinkin, mutta
huuto muuttui hysteeriseksi, siis siitä kun ehdotin sitä vettä!
Sitten meni ne hermot, siihen huutamiseen ja hysteeriseen käyttäytymiseen.
Kun yritin hyvällä sanoa, että miten auttaa kun kakkaaminen sattuu.

No totta kai se muuttui hysteeriseksi, kun lapsi pelkää kakkaamista. Se sattuu, kun vatsa on kovalla, ja se sattuu vaikka sitä vedellä auttaisi. Lapsi pelkää sitä tilannetta ja sitä kipua, eikä oikeastaan edes halua että sitä kakkaa autettaisiin ulos, koska tietää sen olevan kivuliasta, kun se sieltä väkisin tulee.

Mitä minun olisi pitänyt tehdä?
Olla vain ja katsoa kun lapsi huutaa pöntöllä?
ottaa pois ja jättää kakkaaminen väliin, tuskin olisi parantanut tilannetta?
Miten sitten kun olisi alkanu kakittaa uudestaan?

LOHDUTTAA LASTA!!!!!!

 

Sinulle ap ja sinulle "myös syyllinen" : molempien jutut hirveää luettavaa!!! Teidän on haettava apua jotta saisitte vihanne hallintaan, ns. vihanhallintaterapiaahan on tarjolla. Tiedustelkaa neuvolasta tai perheneuvolasta. Mitkään selittelyt eivät nyt auta! Suoraan sanoen jos tuntisin teistä jommankumman tekisin välittömästi lastensuojeluilmoituksen - tämä siksi että lapsen etu on tärkein. Heidän hyvinvointinsa on nyt todella vaakalaudalla! Aikuinen jota kohtaan ollaan väkivaltaisia fyysisellä tai henkisellä tasolla voi vielä paeta mutta mitä voi tehdä pieni lapsi! Ap:llä on jo tervettä syyllisyyttä, mutta "myös syyllinen" ei edes näe tilanteen vakavuutta. Itselläni on kaksivuotias ja suoraan sanoen tekisi mieleni vetää "myös syyllistä" turpaan niin paljon hänen tekonsa ja välinpitämätön suhtautumisensa pistää vihaksi! Kun tietää kuinka puolustuskyvytön niin pieni on...Ok, väkivalta ei ole ratkaisu, mutta tuollainen mielikuva nousee kun voimattomana lukee noin hirveää tekstiä. Fyysinen ja psyykkinen väkivalta jättää aina jäljet! On varmaa että lapsenne pelkäävät teitä. Fyysisen väkivallan lisäksi tuo kiroaminen tuntuu todella pahalta.

 

Niin, lohduttaa lasta.
Entä jos lapsi ei kuuntele, ei anna hieroa selkää, eikä mahaa, hyvä jos antaa koskea.

 

ehkä lapsesi ei anna sun koskea koska pelkää.. enkä ihmettele yhtään jos ei anna koskea jos äiti hermostuessaan aina luttaa naaman..

 

Niin, lohduttaa lasta.
Entä jos lapsi ei kuuntele, ei anna hieroa selkää, eikä mahaa, hyvä jos antaa koskea.

EIKÄ IHME, on tainnut oppia pelkäämään kosketustasi, ja jos tämä kerrottu tilanne oli ensimmäinen kerta, sen jotenkin voisi ymmärtää. Tai ei sittenkään, kurittaa nyt lasta jos kakkaaminen ei onnistu,poskista kiinni ja kiroilua päälle. Pienten kanssa tarvitaan hermot, ja apua saa kun hakee.

 

Mitä minun olisi pitänyt tehdä?
Olla vain ja katsoa kun lapsi huutaa pöntöllä?
ottaa pois ja jättää kakkaaminen väliin, tuskin olisi parantanut tilannetta?
Miten sitten kun olisi alkanu kakittaa uudestaan?

Ei siinä oikein mitään muuta voi kuin saada lapsi ensin rauhoittumaan. Ja kannattaa muistaa se, että ei se lapsi (ainakaan tuossa tilanteessa) huuda sun kiusaksi tai huonon käytöksen vuoksi, vaan siksi että se pelkää ja on ihan kauhuissaan. Silloin kun se lapsi on siinä hysteerisessä tilassa, koko homma on jo mennyt käsistä (en tarkoita että sinun takiasi). Nythän lapselle vain jäi se mielikuva, että hän teki väärin kun ei pystynyt kakkaamaan. Eivät lapset etsi syytä vanhemmistaan, vaan itsestään.

Onko sillä lapsella usein ummetusta? Kannattaisiko kokeilla jotain lääkitystä?

Viimeksi aivan vastaavassa tilanteessa jouduin istumaan puoli tuntia vessan lattialla rauhoittelemassa lasta, kun tämä ei kivun vuoksi uskaltanut kakata. Se pelko on ihan äärimmäisen voimakas, ja jos lapsi sattuu olemaan sellainen vähän teatraalisempi niin äkkiä hän vetää sen tilanteen ihan överiksi. Helpoiten sen tilanteen kestää aikuisena ehkä niin, että tavallaan sulkee korvansa siltä huudolta ja on siinä tilanteessa kuitenkin läsnä. Koko ajan puhua rauhallisesti, selittää että miksi on tärkeää antaa sen kakan tulla sieltä nyt, koska jos pidättää edelleen niin sen on seuraavalla kerralla vaan vaikeampaa. Ja olen kyllä joutunut huutavalle lapselle laittamaan Microlaxin, kun kakkaaminen ei ole onnistunut ja olo on ollut tukala. Se on ehkä vaan sellaisia tilanteita missä pitää mennä automaattivaihteelle itse vanhempana.

 

Omalla kaksivuotiaallani kun on kakka kovalla, ei tulisi mieleenikään huutaa hänelle saati kajota häneen. Itselläkin on paha mieli kun pieneen sattuu...yritän lohduttaa ja kannustaa siinä tilanteessa ja jälkeenpäin halitaan ja rauhoitutaan. Lapsi joskus itkee, niin kovalla on. Menkää siis molemmat lastaan kaltoin kohtelevat hoitoon - tuo em. vihanhallintaterapia olisi nyt paikallaan. Ottakaa vastuu käytöksestänne ja lastenne hyvinvoinnista!!!
Jälkimmäisessä jutussa se että äiti salaa asian mieheltään kertoo jo siitä että hän tietää sen olevan väärin. Muistakaa että lapseen kohdistuva fyysinen ja psyykkinen väkivalta on rikos ja lastensuojeluasia!

 

Niin, lohduttaa lasta.
Entä jos lapsi ei kuuntele, ei anna hieroa selkää, eikä mahaa, hyvä jos antaa koskea.

EIKÄ IHME, on tainnut oppia pelkäämään kosketustasi, ja jos tämä kerrottu tilanne oli ensimmäinen kerta, sen jotenkin voisi ymmärtää. Tai ei sittenkään, kurittaa nyt lasta jos kakkaaminen ei onnistu,poskista kiinni ja kiroilua päälle. Pienten kanssa tarvitaan hermot, ja apua saa kun hakee.

Ei pelkää kosketustani, siitä voin olla 100% varma.

 

kysyn vaan että onko täällä/tässä ketjussa paljonkin äitejä jotka eivät ole KOSKAAN hermostuneet lapseen niin että olisivat tehneet jotain mitä ovat jälkeenpäin katuneet? enpä usko. itse olen esim. retuuttanut kädestä arestiin ja "tönäissyt" sangylle. en todellakaan ole näistä ylpeä, mutta ehkä noilla pyhimysäideillä on niin helpot ja kiltit lapset, ettteivät voi ymmärtää miten rasittava on vaativa ja villi lapsi.

esim. meillä välillä "hyppii seinille", lyö, potkii, sylkee jne. ja mikään ei auta.

voisko joku vastata tähän?

 

Lapsesi on siis vielä uhmaiässä. Voimia, todella paljon voimia! En usko, että mitään traumaattista olisi tapahtunut. Uskothan, lapsi antaa anteeksi ja ei muistele pahalla. Anna itsellesi anteeksi ja mieti todellakin, miten seuraavalla kerralla toimit. Tärkeintä on nyt katkaista tuo kierre. Ja kertoa lapselle että rakastat häntä.
Pinnistele, että pysyt päätöksessäsi katkaista väkivalta. Kokeile vaikka itsesi rankaisemista epäsopivasta käyttäytymisestä.. Aina viiva jääkaapin oveen kun tulee toimittua tyhmästi. Lapselle rasti/hymynaama hyvästä käyttäytymisestä

 

Niin, lohduttaa lasta.
Entä jos lapsi ei kuuntele, ei anna hieroa selkää, eikä mahaa, hyvä jos antaa koskea.

EIKÄ IHME, on tainnut oppia pelkäämään kosketustasi, ja jos tämä kerrottu tilanne oli ensimmäinen kerta, sen jotenkin voisi ymmärtää. Tai ei sittenkään, kurittaa nyt lasta jos kakkaaminen ei onnistu,poskista kiinni ja kiroilua päälle. Pienten kanssa tarvitaan hermot, ja apua saa kun hakee.

Ei pelkää kosketustani, siitä voin olla 100% varma.

hän ei ehkä pelkää yleensä mutta tollasissa tilanteissa varmasti.. et voi sitäpaitsi olla siitä noin varma..

miksi et hae apua? et taida tietää mitä kaikkea voitkaan saada lapsellesi aikaan tuolla käytöksellä..

 

myös syyllinen: Mun käy ihan tosissani sääliksi sun lasta
Mä itse tiedän kyllä millaista on menettää hermonsa ja olen menettänyt 6-vuotiaan kanssa ja hakenut apua. Mutta että rupeaisin tukistamana ja läpsimään tuota 1v 10 kk ikäistä. Kauhea ajatus
Eikä TIETENKÄÄN ole oikeutta menettää hermoja 6-vuotiaan kanssa mutta sen ikäinen kuitenkin jo osaa ihan itse ärsyttää ja toisekseen olen sitä apua hakenut-.

 

kysyn vaan että onko täällä/tässä ketjussa paljonkin äitejä jotka eivät ole KOSKAAN hermostuneet lapseen niin että olisivat tehneet jotain mitä ovat jälkeenpäin katuneet? enpä usko. itse olen esim. retuuttanut kädestä arestiin ja "tönäissyt" sangylle. en todellakaan ole näistä ylpeä, mutta ehkä noilla pyhimysäideillä on niin helpot ja kiltit lapset, ettteivät voi ymmärtää miten rasittava on vaativa ja villi lapsi.

esim. meillä välillä "hyppii seinille", lyö, potkii, sylkee jne. ja mikään ei auta.

voisko joku vastata tähän?

Itse ainakin olen todella epäonnistunut... lapsille tulee karjuttua ja joskus on tullut läppäistyäkin. Niistä on ollu todella syyllinen olo ja olen katunut katkerasti!