Muille Tulistuville Äideille

[tulistuva tahtomattaan]

Olen kotona 1,5 v lapseni kanssa, kotiäitinä siis ja pidän kotiäitinä olemisesta. Ongelmani on tulistuvaisuuteni. Rakastan lastani yli kaiken enkä toivoisi hänelle ikinä mitään pahaa. Silti huomaan raivoavani hänelle tuon tuostakin. Hän on todella vilkas ja tekee kotona pahojaan minkä ehtii. Nolottaa ja hävettää todella paljon kun huomaan välillä huutaneeni "vauvalleni" esim. perkelettä ja saatanaa :/ Lyömistä tms en harrasta mutta toisinaan saatan "siirtää" hänet kovakouraisestikin paikasta a paikkaan b. Julkisilla paikoilla pystyn kontrolloimaan itseni ja mieheni kotona ollessa usein myös. Pahinta on näin päivisin ollessani lapsen kanssa kotona kahden. Sitten kyllä pyytelen suuttumistani anteeksi lapseltani, mutta voiko hän sitä ymmärtää?

Pelkään myös lapseni oppivan "toimintamallini" kun hän jo opettelee puhumistakin. Ja eihän pieni lapsi voi tällaista käytöstä ymmärtää, ainakaan omalta rakkaalta äidiltään?!

Tämä asia rasittaa minua henkisesti todella paljon ja olisin kiitollinen oikeista neuvoista, en kaipaa mitään v***ilua enkä epäasiallisia kommentteja tähän. Haluaisin oppia komentamaan/ohjaamaan/kasvattamaan lastani asiallisesti ilman turhia raivoamisia. Suuttumiseni ei ole harkittua vaan räjähtelen aivan tahtomattani enkä pysty sitä juuri mitenkään kontrolloimaan (muuta kuin sen suhteen että vaikka mieli tekisi läimäistä niin huudan vaikka sen sijaan).

Miten te muut helposti tulistuvat äidit saatte itsenne pysymään kontrollissa?
Mitä voisin tehdä? Onko olemassa jotain keskusteluryhmää vai painunko suoraan psykologin juttusille?

terveisin, tulistuva tahtomattaan

 

[Rukoilijasirkka]

Ota vähän välinpitämättömämpi asenne.

 

[vieras]

oi.. ihan kun mun näppikseltä.. :/

 

[oih]

Täällä toinen ja tekstisi oli kuin omalta näppikseltäni.

 

[Iloinen Possu]

No mulla keittää usein. Olen opetellut laskemaan kymmeneen ja hengittämään syvään, auttaa yleensä. Sitten, tee kodista sellainen että se "pahan teko" ei ole vakavaa. Ei ole kivaa olla lapsellakaan jos mihinkään ei saa koskea tai mitään ei saa tehdä.

 

[miten tämä?]

http://www.vakivalta-apua.fi/index.shtml

 

[ap]

No mulla keittää usein. Olen opetellut laskemaan kymmeneen ja hengittämään syvään, auttaa yleensä. Sitten, tee kodista sellainen että se "pahan teko" ei ole vakavaa. Ei ole kivaa olla lapsellakaan jos mihinkään ei saa koskea tai mitään ei saa tehdä.

tähän kodin lapsiystävälliseksi tekemiseen olen pyrkinyt, mutta jotenkin hän keksii koko ajan lisää jotain...

 

[määä]

Mulla auttaa se, että poistun paikalta. Menen vaikka vessaan tai ihan mihin vain.

 

[Iloinen Possu]

No mulla keittää usein. Olen opetellut laskemaan kymmeneen ja hengittämään syvään, auttaa yleensä. Sitten, tee kodista sellainen että se "pahan teko" ei ole vakavaa. Ei ole kivaa olla lapsellakaan jos mihinkään ei saa koskea tai mitään ei saa tehdä.

tähän kodin lapsiystävälliseksi tekemiseen olen pyrkinyt, mutta jotenkin hän keksii koko ajan lisää jotain...

Voitko kertoa mitä asioita lapsi tekee mistä suutut? Ihan siksi haluan tietää että mä itse nipotin alkuun tyyliin lehtikorin tyhjentämisestä tai keittiön tuolien kaatamisesta. Että tosiaan tuo sirkan neuvo olla hiukan väliinpitämättömämpi tai lunkimpi auttaa siinä arjessa.

 

[Vernalis]

Itse olen tosi tulistuva luonne ja kyllä on tehnyt tuskaa meidän uhmiksen kanssa.
Mulla auttoi omega-3-6 ja se että lasken aina 10 ennen kuin sanon yhtään mitään.
Omegat rauhoittaa yleensä ihmisiä paljon joten suosittelen kokeilemaan

 

[Tulisielu]

Mä olen helposti tulistuva. Olen joutunut painimaan asian kanssa paljon, ja tilanne oli kieltämättä hankala silloin kun olin kaiket päivät kotona. Mä olen katsellut esim noita supernanny ohjelmia, ja yrittänyt niistä saada vinkkejä. Lisäksi huomasin että lapsi meni ihan hämilleen kun ärähtelin "turhasta" ja silloin ei ainakaan totellut, alkoi kiukutella vaan enemmän. Opettelin siihen että sanon kauniisti, mutta napakasti, esim "älä koske telkkariin". Lisäksi kiroileminen tarttuu, ja oli aika ikävän kuuloista kun lapsi ensimmäisen kerran sanoi multa kuulemansa kirosanan, vaikka ei ymmärtänytkään sanomaansa. Mutta mua hävetti.

Ootko miettinyt miksi et pysty hillitsemään itseäsi yksin ollessa, vaikka muitten läsnäollessa se onnistuu? Oletko vain väsynyt kotona olemiseen tms? Helpottaisiko tilanne jos menisit töihin tai vaikka saisit enemmän äitikavereita joiden kanssa olla päivisin.

Tosiasia on että jos vain riittävästi haluat, sä pystyt siihen kyllä! Ellet ihan oikeasti pysty, niin sitten kehotan hakemaan ammattiapua.

 

[miu]

ihanaa on täälä muitakin herkästi räjähtäviä kuin itse olen =) . itse menen hetkeksi ulos hetämään henkeä tai lasken kymmeneen (yleensä pääsen 5 tai kunnes mukelot tekee taas jotain mistä kipinät lentää silmistä suu aukeaa omia aikojaan). Toivottavasti sinulla on illalla aikaa itsellesi ha jollekin harrastukselle. Itse aloitin raivokkaan lenkkeilyn että saa pahimman kiehumisen kuriin päivät sujuivat sen jälkeen paremmin, toisaan joutuu edelleen menemään ulos istumaan ja rauhottumaan kun lapset ottaa omassa huoneessa yhteen jostain lelusta enkä haluaisi olla jatkuvasti ovella kiljumassa että ei saa tehdä sitä tai tätä.

 

[olkinalle]

Kyllä se perinteinen kymmeneen laskeminen auttaa tai jos tilanne oikein pahaksi pääsee niin mä käytän nykyään tuota keinoa mitä Keittiönoita sanoi silloin joskus käyttäneensä eli ajattelen pahinta: tässä tapauksessa se on se pieni valkoinen arkku jota kantaisin, sen jälkeen taas pienet taaperon kiusanteot jopa hymyilyttää.

 

[vieras]

Suomessa on (osittain tämän palstan täydellisten mammojenkin ansioista) tullut yleinen asenne, että ei saa lasten aikana osoitta mitään muuta reaktioita kuin pussailla mussukkaa päähän.

Suuttuminen ja äänen korottaminen puhumattakaan käteen tarttumisesta on ehdottomasti kielletty ja vähintään lastensuojeluilmoituksen tekemisen paikka tai sitten heti leikkikentän telineisiin hirttäminen mammojen pikatuomioistuimessa on tuomiona. Kunka monta avausta täälläkin on ollut siitä "kuinka näin kaupassa..." "teenkö lastensuojeluilmoituksen?".

Kyllä äitikin saa raivota ja näyttää tunteensa. Se on osa palautetta lapselle. Tietysti silloinkin on muistettava jonkinlainen sivistynyt käytös. Uuden-Seelannin äänestys meillekin, eikä mitään "siskot vartioi huonoja äitejä" käytäntöä. En siis puolusta väkivaltaa.

 

[...]

Siis tuo teksti oli kuin suoraan minun kirjoittamaani. Lapsikin on samanikäinen, vilkas poika.

 

[xx]

Mulla tuo tulistuminen liittyy aina siihen, jos yritän itse tehdä jotain samaan aikaan. Esim. laittaa pyykkejä tai ruokaa, siivota. Silloin tuntuu ettöä se tekeminen menee edelle ja pinna ei veny. Yritän aina ajatella, että että hetkinen, tiskitkös tässä nyt olikaan tärkeitä....

 

[mama]

samat ajatukset ku ap:lla paitsi että itellä on kolme lasta joissa todellakin on vahtimista, tuntuu että välillä on lopenuupunut ja siksi väsyneenä ei osaa ollenkaan kontrolloida omaa ärtymystä tai käyttäytymistä en ole muuta keksinyt kun vaan opetella sitä kärsivällisyyttä.
oletko katsonut yleltä sellasta kun lapsityrannit? sen voi jälkeenpäin katsoa myös yle areenasta, siellä voisi olla joitain ideoita tottelemattomien lapsien kasvatukseen ja itsellekkin apua haleja ja voimia!! <3

 

[Tulisielu]

Mulla tuo tulistuminen liittyy aina siihen, jos yritän itse tehdä jotain samaan aikaan. Esim. laittaa pyykkejä tai ruokaa, siivota. Silloin tuntuu ettöä se tekeminen menee edelle ja pinna ei veny. Yritän aina ajatella, että että hetkinen, tiskitkös tässä nyt olikaan tärkeitä....

Ota lapsi mukaan puuhiin. Meillä ainakin tykkää laittaa pyykkiä koneeseen, ja räpeltää pyykkikorin kanssa. Ja voi sitä riemua kun saa painaa napista koneen käyntiin. Tiskikonetta tyhjennettäessä annan jotain muoviastioita tms ja pyydän viemään laatikkoon. Hyvin onnistuu.

 

[mie]

Suomessa on (osittain tämän palstan täydellisten mammojenkin ansioista) tullut yleinen asenne, että ei saa lasten aikana osoitta mitään muuta reaktioita kuin pussailla mussukkaa päähän.

Suuttuminen ja äänen korottaminen puhumattakaan käteen tarttumisesta on ehdottomasti kielletty ja vähintään lastensuojeluilmoituksen tekemisen paikka tai sitten heti leikkikentän telineisiin hirttäminen mammojen pikatuomioistuimessa on tuomiona. Kunka monta avausta täälläkin on ollut siitä "kuinka näin kaupassa..." "teenkö lastensuojeluilmoituksen?".

Kyllä äitikin saa raivota ja näyttää tunteensa. Se on osa palautetta lapselle. Tietysti silloinkin on muistettava jonkinlainen sivistynyt käytös. Uuden-Seelannin äänestys meillekin, eikä mitään "siskot vartioi huonoja äitejä" käytäntöä. En siis puolusta väkivaltaa.

tämä on todellakin totta! silti kun katsoo lukuja kyselyistä kuinka moni hyväksyy tukistamisen tjm.. ni prosentit on aina melkein yli 50%.
kyllähän täällä kaikki saa pyhistellä ja on helpompi olla toinen hirttämässä huonosta äitiydestään mutta entä ite, eihän sinne kotiin kukaan nää.
eli toivoisin kans että ymmärrettäis sitä äitiä jolla on joku ongelma ja yritettäis neuvoa ja antaa apua. ei tuomita!!

 

[sipuli]

Mulla tuo tulistuminen liittyy aina siihen, jos yritän itse tehdä jotain samaan aikaan. Esim. laittaa pyykkejä tai ruokaa, siivota. Silloin tuntuu ettöä se tekeminen menee edelle ja pinna ei veny. Yritän aina ajatella, että että hetkinen, tiskitkös tässä nyt olikaan tärkeitä....

Ota lapsi mukaan puuhiin. Meillä ainakin tykkää laittaa pyykkiä koneeseen, ja räpeltää pyykkikorin kanssa. Ja voi sitä riemua kun saa painaa napista koneen käyntiin. Tiskikonetta tyhjennettäessä annan jotain muoviastioita tms ja pyydän viemään laatikkoon. Hyvin onnistuu.

Meillä on sama.
Ja pienin on 1v5kk.
Auttaa tosi mielellään tiskarin tyhjennyksessä ja muussa, siivoaakin mielellään pyydettäessä.
Koskaan en ole ääntäni pienelle korottanut, ihan rehellisesti en ikinä.
Isompien hetkellisiin uhmiksiin riittää omassa huoneessa miettiminen.
Ja mä olen luonteeltani todella tulinen ja temperamenttinen, siltikään en koe aiheelliseksi raivota lapsille.
Ota lapsi mukaan kaikkeen mitä teet, tai keksi kivoja virikkeitä siksi aikaa.
Meidän kolmosen lemppari hommaa lienee mustikoilla/punajuurilla ym väritäminen, eli luvan kanssa sotkeminen ja piirtäminen, eikä ole myrkyllistäkään

 

[ap]

Kyllä se perinteinen kymmeneen laskeminen auttaa tai jos tilanne oikein pahaksi pääsee niin mä käytän nykyään tuota keinoa mitä Keittiönoita sanoi silloin joskus käyttäneensä eli ajattelen pahinta: tässä tapauksessa se on se pieni valkoinen arkku jota kantaisin, sen jälkeen taas pienet taaperon kiusanteot jopa hymyilyttää.

tätä pienen arkun kantamista välillä ajattelenkin ja sen avulla saatan olla "hyvä kiltti äiti" vaikka viikonkin, mutta sittenkun taas pääsee puoleksi sekunniksi unohtumaan että se lapsi on se oma ja kallisarvoinen ja rakas niin enköhän ole siinä välissä jo ehtinyt raivota jostain aiheesta... :/

 

[Unneli]

Auttaisiko (jos et jo ole kokeillut) selkeä päivärytmi? Vie lapsi puistoon aamupäivisin niin saa siellä juosta ja kirmata ilman, että on tekemässä pahojaan. Itsellekin löytyy usein juttuseuraa muista äideistä. Päivien rytmittäminen auttoi meillä aikoinaan tosi paljon.. tiesivät mitä on tulossa. Joskus oli sadepäivinäkin pakko lähteä ulos kun tiesi, että päivästä tulee helpompi. Samoin yhteinen leikkihetki kun meno hurjistui auttoi, eivät hakeneet huomiota pikkuteoillaan. Anna paljon positiivista palautetta kun asiat sujuu. Laske kymmeneen ja muista, että lapsi on vielä taapero. JOku jo ehdottikin omaa aikaa esim. lenkki iltaisin. Tsemppiä!

 

[ap]

lisäksi vielä: kiitos kaikille TODELLA paljon jo kommentoineille :flower:
tämäkin näköjään helpottaa

 

[nimettä]

minäkin olen tulinen äiti. mutta aika ja oppiminen on auttanut minuakin. lapsia on useampi, joten uhmaikiä on tullut nähtyä. ratkaiseva on se huomio, että oma tulistuminen (kohtuuttomasti) vain pahentaa tilannetta. itse kun lähtee sille kiljumislinjalle niin asia vaan pehenee. jos itse on edes jotenkuten rauhallinen niin lapsikin on rauhallisempi.

toki tunteet näytetään. voin ihan hyvin sanoa ja ärjähtää että äiti on nyt kyllä ihan tosissaan suuttunut. isommat jo ymmärtävät kun sanon että anna minä hengitän hetken rauhassa ja yritän rauhoittua, koita sinäkin tehdä niin. siitä on tullut tapa- isommat osaavat sanoa että nyt mua raivostuttaa, ärisevät sivummalla hetken ja sitten keskustellaan oikeasti.

toki siinä on sekin, että selkeät rajat ja tavat pitää olla. oma pinna ei ole niin kireällä kun lapset tietävät että mitä tapahtuu jos meno on ihan sopimatonta; pöydästä poisteutaan jos ruokaa heitellään tms ja takaisin pääsee kun osaa käyttäytyä pöydässä. jos meno on hurjaa voin sanoa ennen räjähdystä, että katsokaapa pojat- minä suutun kohta ihan tosissani: ja lapset tietävät että äiti kohta ärjyy , rauhoitutaan ja sitten puidaan niin lasten kuin äidinkin käytöstapoja ja pyydetään puolin jos toisin anteeksi jos meni överiksi.

iältään noin pienet on kyllä pahiten pinnaa venyttäviä kun eivät vielä oikein ymmärrä. sillon on joustettava ja yritettävä vaan olla kärsivällinen kun opettaa tapoja. itkupotkut kuuluu kuvioon. menevät ohi aikanaan.

noh, en mä tiedä mitään oikeaa tapaa. näin tämä on meillä saatu haltuun ja niin ettei tavarat lennä, kiroilla tms. ja suuttumistilanteet puidaan sitten kyllä. olen vakuuttunut siitä että lapset tekevät juuri kuten aikuiset näyttävät. ainakin meillä näyttäisi pitävän paikkansa.

 

[vieras]

Ap ET todellakaan ole yksin!!! Asiasta EI VAAN PUHUTA kun eihän äiti saa huutaa! Täällä myös saman ongelman kanssa painitaan vielä hetki, sitten menen töihin ja huutelu jää toivottavsti vähemmälle..Lapset 3v ja 1,5v ja uhmaa löytyy ja tappelevat keskenään myös jatkuvasti...