Mua ottaa niin päähän. Tulkaa vaan haukkumaan ja sanomaan, että pitää tehdä niin kuin mies haluaa. Ottaa silti päähän!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kiki"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei saatu miehen kanssa puhuttua kun pelasi varmaan kolmeen asti yöllä ja minä menin aiemmin nukkumaan. Tänä aamuna omakin olo on jo vähän lauhtuneempi, mutta aion kyllä ottaa asian myöhemmin puheeksi. Pakkohan tämä on loppuun asti selvittää. Ei aina kaikki voi mennä vaan toisen mielen mukaan. Johonkin kompromissiin tässä on päästävä (joko ilman toista tai toisen lapsen kanssa), mutta en kyllä ainaisesti anna hänen jyrätä minua kaikissa ns. tärkeissä päätöksissä.

Mies saa toki kieltäytyä toisesta lapsesta, ketään ei voi pakottaa, mutta samalla hänen täytyy ymmärtää, että se tulee jollain tavoin vaikuttamaan meidän suhteeseen ja minun onnellisuuteeni.
 
[QUOTE="kiki";25494170]Ja miten saan mieheltä enemmän tilaa? En ole tossukka ja meillä on muuten tasapuolinen suhde, mutta miehen työ ja harrastukset ovat aina sellaisia joihin joudun sovittamaan elämäni, että arki pyörii. Mies totta kai antaa minulle mahdollisuuden harrastaa omiani, mutta hänen harrastuksensa ovat ensisijalla. Olisi myöskin itsekästä alkaa perumaan myönnytyksiäni nyt kuyn olen jo niihin suostunut. en vaan tahtoisi myöntyä tässä asiassa, en ainakaan näin helpolla.[/QUOTE]

Eli koet asian niin, että mieskin on itsekäs peruessaan omansa, kun on muuttanut mieltään lapsiluvun suhteen? Mutta mitä itsekästä siinä on, että pyytää sopimuksen uuteen tarkasteluun silloin, kun käy ilmi että asetelma ei toimi
kaikkien osapuolten kannalta hyvin. Ihminen muuttuu, tilanteet muuttuvat, kertyy havaintomateriaalia. Eihän alkutilanteessa vielä tiedetä mistä sovitaan, kun ei ole kokemusta.

Mammapalsta on oma maailmansa. Täällä abortti on murha, ainoat lapset ovat niin säälittäviä että ne olisi pitänyt abortoida mieluummin kuin päästää maailmaan kitumaan yksikseen, mies on sika jos se ei sohvanvaltauksen lomassa suostu, mutta muutoin nainen on aina väärässä joka asiassa paitsi lapsiluvun suhteen, jonka on oltava mieluiten neljä tai yli. Ja ennen kaikkea, vanhemmat ovat itsekkäitä, jos tarvitsevat omaa aikaa tai rajatun määrän lapsia.

Mutta on hyviä ja huonoja syitä olla suostumatta lisälapseen. Siitä vain tervemenoa muokkaamaan miehen vakaumusta, mutta jos mies ei hievahda, syyn ei tarvitse olla itsekkyys. Vaikka sanoisi ettei huvita ja se on niin raskasta - no, ne ovat ihan hyviä syitä. Lapsella olisi hyvä olla vanhemmat, joita huvittaa eikä homma ole liian raskasta.

Ja mielestäni ei ole itsekkyyttä sekään, jos katsot miehen puuhia hiukan objektiivisemmin. Et ole ehkä tossukka, mutta itsekkyyskäsitteessäsi olisi säätämisen varaa. Kaikilla on oikeus muuttaa mieltään ja neuvotella asioista. Pidä huoli, että mies ymmärtää että koska ollaan hänen maassaan, sinä tarvitset hiukan enemmän tilaa kuin mitä kotona tarvitsisit. Sinulla täytyy olla myös tilaa ja aikaa solmia omat suhdeverkkosi. Se ei ole itsekkyyttä sinulta, vaan miehen etu.

Vieraassa maassa asuminen on omiaan ripustamaan sinut läheisiisi liian tiukkaan, ja jos et uskalla ripustautua mieheen tai laajempaan verkkoon itsekkyyden pelossa, alat jossain vaiheessa kerjätä lapsilta sääliä. Jos nyt vaadit oikeutta almujen sijaan, niin lapset hyötyvät. Enkä puhu siitä, kun lapset ovat pieniä. Mielenterveysvaikeudet tulevat usein näkyviin vasta teininä tai aikuisuudessa. Et ole hankkimassa lapsia, vaan tulevia aikuisia. Mitä enemmän teet vääriä myönnytyksiä nyt, sitä vaikeampaa lapsen tai lasten on kasvaa onnellisiksi aikuisiksi.

Eli älä tee vääriä myönnytyksiä ainakaan siksi, että sitten sinulla olisi vuorostasi oikeus tähän yhteen isoon myönnytykseen miehen puolelta. Ei se niin mene.
 
No nyt on keskusteltu. Mies ei halua lisää lapsia. piste. Minun on vaan sitten opeteltava elämään tämän tiedon kanssa. itkettää ja surettaa, mutta parempi saada piste tähän asiaan nyt kuin vuosien päästä. Mutta mä olen ilkeä ihminen ja en todellakaan aio antaa miehen pelata golfia kesällä joka päivä. Tämä rouva aikoo ihan piruuttainkin hommata itselleen kaupunkiloman, kesäharrastuksen ja aikaa lepäilyyn :).

Onneksi on yksi ihana lapsi. Miehen sisarukset lisääntyvät myös kovaa vauhtia eli kesällä on kolme uutta vauvaa hoidettavana. pitääkin sitten yökyläilyttää niitä meillä että pääsee hoitamaan vauvakuumetta.
 
[QUOTE="kiia";25493823]mä ymmärrän miestäsi,en sua.[/QUOTE]

Niinpä. On ihan selvää että mies haluaa lapsen nuoren naisen kanssa, kun nykyinen akka alkaa jo rupsahtaa.
 
[QUOTE="reijo";25500860]Niinpä. On ihan selvää että mies haluaa lapsen nuoren naisen kanssa, kun nykyinen akka alkaa jo rupsahtaa.[/QUOTE]

Oletpa mukava ihminen! Tämä on kuule tarpeeksi kivulias kokemus, että en tarvitse tällaisia viestejä.
 
[QUOTE="kiki";25500890]Oletpa mukava ihminen! Tämä on kuule tarpeeksi kivulias kokemus, että en tarvitse tällaisia viestejä.[/QUOTE]

pakko kysyä, että missä maassa asutte nyt? ja onko sinusta ok, että sinä olet hoitanut ensimmäisen lapsen yöheräilyt ja muut? mun mielestä se kuulostaa kummalliselta :(
 
[QUOTE="kiki";25500657]No nyt on keskusteltu. Mies ei halua lisää lapsia. piste. Minun on vaan sitten opeteltava elämään tämän tiedon kanssa. itkettää ja surettaa, mutta parempi saada piste tähän asiaan nyt kuin vuosien päästä. Mutta mä olen ilkeä ihminen ja en todellakaan aio antaa miehen pelata golfia kesällä joka päivä. Tämä rouva aikoo ihan piruuttainkin hommata itselleen kaupunkiloman, kesäharrastuksen ja aikaa lepäilyyn :).

Onneksi on yksi ihana lapsi. Miehen sisarukset lisääntyvät myös kovaa vauhtia eli kesällä on kolme uutta vauvaa hoidettavana. pitääkin sitten yökyläilyttää niitä meillä että pääsee hoitamaan vauvakuumetta.[/QUOTE]
Minusta miehesi vaikuttaa kusipäältä. En tarkoita että hänen tarvitsisi suostua sinun toiveeseesi, mutta vaikuttaa siltä, että hän saa jotain päähänsä ja se on sitten siinä. Niin tehdään, piste. Mitään ei harkita tai jousteta. Jos lapsen kanssa on ollut rankkaa niin toisen tekemistä voi siirtää parempaan elämäntilanteeseen, miehesi on kuitenkin saanut enimmäkseen tulla ja mennä kun sinä olet hoitanut lasta. Nytkö sitten se toinen lapsi, jota alunperin on haluttu on vaan naks poissa kuvioista ikuisiksi ajoiksi. Kuka edes voi sanoa ehdottomasti ei jonnekin kymmenen vuoden päähän?

Ja mulkkuus ei siis johdu pelkästään tästä lapsilukuasiasta, vaan mies vaikuttaa muutenkin itsekkäältä ja itsekeskeiseltä tomppelilta.
 
[QUOTE="mie";25500953]pakko kysyä, että missä maassa asutte nyt? ja onko sinusta ok, että sinä olet hoitanut ensimmäisen lapsen yöheräilyt ja muut? mun mielestä se kuulostaa kummalliselta :([/QUOTE]

Ollaan etelä-Euroopassa. Enempää en sano ettei kukaan tunnista. Siis meillähän on nyt niin, että mies on näyttelijä/muusikko ja tekee pitkälti iltatyötä. siksikin olen saanut pitkälti hoitaa yöheräämiset yksin. Mies on kyllä päivisin ihana isä lapselle ja pitää minuakin hyvänä, mutta aika itsekeskeinen ja ehdoton tuo kyllä on, myönnetään.
 

Yhteistyössä