Mua niiiiin jurppii äidit, jotka tekevät kaksi lasta putkeen muodon vuoksi

  • Viestiketjun aloittaja paskaa niskaan vaan :)
  • Ensimmäinen viesti
m
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eikös parin vuoden ikäeroa ole joskus suositeltu myös siksi, että vauvan synnytys onnistuisi helpommin kuin jos ikäeroa on reilusti enemmän.
varmaan jos kyse alkaa olemaan reilusta erosta esim. kymmenestä vuodesta.
 
jepjep
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tuleeko lapsillenne 5 vuoden ikäero? Ikäero on niin suuri, että lapset eivät koskaan leiki yhdessä. Parin vuoden ikäero on äidille rankempi vaihtoehto silloin alussa, mutta lasten kannalta sikäli hyvä, että lapsille löytyy yhteisiä leikkejä kaikenikäisenä.
Ja pöh! Meidän tytöillä on juuri 5v ikäeroa ja ovat kuin paita ja peppu, vaikka vanhempi jo teini. Nuoremman syntyessä esikoinen oli niin iso, että ymmärsi hyvin kun äiti joutui keskittymään vauvaan, oli innokas apurikin. Ja nuorempi on vastaavasti ihaillut vanhempaa aina, oppinut mallista ja kehittynyt mm. kielellisesti huimaa vauhtia kun isompi on siinä lahjakas.

Ei se ikäero mitään takaa. Minä ja pari vuotta nuorempi siskoni oltiin koko lapsuus toistemme kimpussa, vasta pahimman murkkuiän jälkeen ollaan ystävystytty oikeasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ei, tää alotus on ihan vaan siksi, että niin usein saa kuulla, että 2 vuotta olisi jotenkin ideaali ikäero lapsille. Sitä se ei ole. :)
ja tiedät tämän koska...?
Mietin kanssa että millä perusteella ei.
Henk.koht. ihan sama miten muut tekevät mutta olen huomannut että lapset ovat läheisempiä toistensa kanssa pienestä pitäen jos ikäeroa on vähän koska ovat suunnilleen samalla tasolla.
 
tjaah
Kaikessa on puolensa. Elämää ei voi suunniella pilkun tarkasti.
Mun ja mun pikkusiskon ikäero on 5v. Kyllä me leikittiin lapsena yhdessä. Tällähetkellä kun ollaan jo aikuisia, ollaan paljonkin tekemisissä eikä 5v ole "mitään".
Omien lasteni ikäerot on ekan ja keskimmäisen kohdalla 6v, keskimmäisen ja nuorimman kohdalla 1v. Kaikessa on paljon plussaa ja miinusta. Mutta ylipäätänsä hurja "lasten teko suunnitelma" on mun mielestä aikamoista....
 
ap
Kyllä olen hyvin saamaton ja laiska kotiäiti. Työtön opiskelija jopa.

Tosissaan, tästä on tehty oikein tutkimuksiakin, että vaikka monet lapset on tehty 2 vuoden ikäerolla niin se on kai molempien lasten kannalta huonompi juttu. Esikoinen on niin pieni ja vauva taas kärsii tästä.

Puistossa taas olen jutellut monen äidin (joiden lapsilla on n. 3,5-> ikäeroa) kanssa ja he ovat onnellisen oloisia (ja lapset myöskin). Samaa en voi sanoa näistä n. 2 vuoden ikäerolla tehdyistä.

Silti meitä isomman ikäeron omaavien lapsien äitejä katsovat kieroon nämä, jotka työntävät kaksostenrattaansa puiston pihaan.
 
Blue

Mikä taho on tehnyt tutkimuksia?
 
vieras

eli nytkö sä sanot että 2-vuoden ikäerolla olevat lapset eivät saa tarpeeksi rakkautta, kärsivät siitä ja äidit ovat loppuun palaneita? aikamoista soopaa ja yleistämistä, oletko todella noin epävarma omista ratkaisuistasi?
mutta kuinka vaan, en jaksa vääntää asiasta johon ei ole oikeaa vastausta.
 
riw
Alkuperäinen kirjoittaja paskaa niskaan vaan :):
Tunnen niin monta äitiä, jotka ovat saaneet lapsen ja alkavat sitten höpöttää pian toisesta lapsesta. Ihan vaan siksi, että yksi lapsihan ei riitä, kun kyllä niitä kaksi pitää olla. Ja ne kannattaa tehdä vielä 2 vuoden ikäerolla, että hyötyy mahdollisemman paljon rahallisesti siitä ja saa laittaa molemmat mukulat mahdollisimman pian hoitoon...ja yleensä esikko on jo ollut sen toisen elinvuotensa hoidossa, kun äiti on töissä ja samalla puuhailee sitä toista lasta...

Tietty jokainen äiti todella haluaa lapsensa ja jokainen lapsi on tärkeä, mutta tää sama "kaksi lasta kahden vuoden sisällä ja sitten töihin"-kaava tuntuu toistuvan vähän turhankin usein...

Itse odotan toista lasta nyt kun esikoinen on 4-vuotias ja voin sanoa teille, että lällällää, mulla on ihana lapsi joka on saanut elämänsä ensimmäiset neljä vuotta nauttia vanhempiensa huomiosta eikä todellakaan ole joutumassa päiväkotiin kun vauva syntyy. :p
Just. Ja toisten perheiden ratkaisut kuuluvat sinulle, koska ...? Meillä on ekan ja tokan ikäero 1v7kk. Ja ihan suunniteltusti. Ei niinkään minkään rahallisten yms syiten takia, vaan sen takia, että miehelläni on omiin sisaruksiin 5v ja 10v ikäero, hän kokii sen pienenä liian isona (hän oli siis nuorin). Hän kuulemma on vasta aikuisena saanut luotu isoveljiin lähesemmän suhteen, pienenä sitä ei ollut. Hän halusi omille lapsilleen pienemmän ikäeron, jotta he voisivat ja lapsuuden viettää yhdessä.

Eli voin sanoa sinulle: lällälllääääää, mulla on kaksi ihanaa lasta vajaa 5v ja 3v, jotka kummatkin ovat saanet nauttia vanhempien huomiosta ja kaupan päälle vielä tiiviin ja rakastavan veljessuhteen.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Blue:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kyllä olen hyvin saamaton ja laiska kotiäiti. Työtön opiskelija jopa.

Tosissaan, tästä on tehty oikein tutkimuksiakin, että vaikka monet lapset on tehty 2 vuoden ikäerolla niin se on kai molempien lasten kannalta huonompi juttu. Esikoinen on niin pieni ja vauva taas kärsii tästä.

Puistossa taas olen jutellut monen äidin (joiden lapsilla on n. 3,5-> ikäeroa) kanssa ja he ovat onnellisen oloisia (ja lapset myöskin). Samaa en voi sanoa näistä n. 2 vuoden ikäerolla tehdyistä.

Silti meitä isomman ikäeron omaavien lapsien äitejä katsovat kieroon nämä, jotka työntävät kaksostenrattaansa puiston pihaan.
Mikä taho on tehnyt tutkimuksia?
Minen usko muutako omaan kokemukseen ;) Meillä lapset lyhyvillä ikäeroilla ja hyvä niin.

meillä
Meillekin on tulossa lähes 5v ikäero esikoisen ja kuopuksen välille. Ihan senkin takia, että omassa lapsuuden perheessäni meitä oli 4 lasta juuri tuolla 2v ikäerolla ja koen että ainakin minut vanhimpana pakotettiin aina olemaan se "iso" ja sain vähemmän huomiota. Kaupungissa asuessa lapsia ei tarvitse tehdä toisilleen leikkikavereiksi, kavereita löytyy muutenkin. Lisäksi minusta on kiva ajatus, että voin olla hoitovapaalla vielä kun esikoinen menee kouluun.

Ai niin, eräälle kaverilleni oli työnantaja sanonut että tee se toinen lapsi heti perään kun nyt kerran olet äitiyslomalle jäämässä... Kaveri meni ja teki 1v5kk ikäerolla...
 
vieras
Mun mielestä lasten bygääminen vaikka joka vuosi on ok niin kauan kun omat resurssit riittävät ne itse hoitamaan. Mä tiedän paljon pienten ikäerojen vanhempia joilla käy perhetyöntekijät yms. lapsia hoitamassa kun ei itse jakseta ja kaiken kukkuraksi mies aina töissä jne..
 
surettaa
Täällä vaan kaikki ovat tehneet lapsensa. Entä jos ei saa vaikka kuinka tekisi? Pian 8 kk yritetty pikkusisarusta (esikoinen 1,5 v.) Ja taas negatesti.

Että se suunniltemallisuudesta :(
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mun mielestä lasten bygääminen vaikka joka vuosi on ok niin kauan kun omat resurssit riittävät ne itse hoitamaan. Mä tiedän paljon pienten ikäerojen vanhempia joilla käy perhetyöntekijät yms. lapsia hoitamassa kun ei itse jakseta ja kaiken kukkuraksi mies aina töissä jne..
Ja tähän mä aina huokasen et hei ne yhdenki lapsen vanhemmat voivat väsyä tai ne joilla on vain ne kaks viiden vuoden ikäerolla.
Mä jouduin turvautuun apuun ja olen kokenut ihan järjettömästi siitä syylisyyttä mut minua lohdutti sosiaalialan ammattilainen et se on yhteiskunnan velvollisuus auttaa jos perhe apua tarvii. Älä välitä muiden sanomisista.Piste.
 
Yhteistyössä