Onko kellään kokemuksia MS-taudista?
Olen rampannut lääkärissä mitä erilaisimmista nivel- ja lihaskivuista, jotka eivät varsinaisesti tunnu johtuvan oikein mistään tietystä tekemisestä tms. Lihakset ja nivelet vain ovat kipeitä ja jäykkiä ja toisinaan liikkeetkin tuntuvat kömpelöiltä, olen ikäänkuin "hidastunut" kaikissa toiminnoissani (esim. kirjoittaminen, ajatteleminen ylipäätään). Lisäksi minulla tuntuu olevan pohjaton väsymys, ennen olin todella aktiivinen ja aikaansaava, nyt en tunnu jaksavan oikein mitään, väsyn nopeasti. Mieliala on hyvä enkä ole masentunut tms. Verikokeissa ei ole löydetty mitään poikkeavaa.
Nyt muutamana päivänä kädet ja jalat ovat olleet yhtämittaa puutuneen tuntuiset ja niitä pistelee, viime yönä en nukkunut kunnolla näiden puutumistuntemusten vuoksi. Multippeliskleroosi.fi -sivuilta luin taudin ensioireista ja siellä kuvailtiin tuonkaltaisia oireita, mutta todettiin myös, että oireisto voi olla moninainen. Lukisin mielenkiinnolla muiden kokemuksia ja kommentteja oireistani, mistä tässä voi olla kysymys? Kohta en enää kehtaa mennä lääkärillekään, kun olen siellä useasti käynyt näistä epämääräisistä oireistani joita lääkäri ei oikein tunnu ottavan todesta, mutisee vaan että "no onpas kummallisia oireita..."