Montako lasta ja miksi?

Minua myös surettaa että mieheni on ainokainen ja itsellä ei oma veli tee lapsia eli meidän lapsilla ei tule olemaan serkkuja ollenkaan.se ainoa enokin on kelvoton :/
olis mukava kun elämänpiirissä ja lapsilla olis muitakin ihmisiä kun isovanhemmat elämässään.

 

Mun täytyy kyl sanoa että olen Katjan kanssa samaa mieltä. Ei "vain" yhden lapsen teossa ole mitään itsekästä. Jotkut eivät VOI saada enempää lapsia. Jotkut yrittää eikä silti saa. Jos äidillä, tai vanhemmilla ei ole voimavaroja, niin silloin se on ainoa oikea ratkaisu.

 

Mun täytyy kyl sanoa että olen Katjan kanssa samaa mieltä. Ei "vain" yhden lapsen teossa ole mitään itsekästä. Jotkut eivät VOI saada enempää lapsia. Jotkut yrittää eikä silti saa. Jos äidillä, tai vanhemmilla ei ole voimavaroja, niin silloin se on ainoa oikea ratkaisu.

Joo, mulla aina vähän särähtää korvaan tuo "vain" yksi lapsi. Tuntuu että monilla on heti ajatukset jo seuraavissa lapsissa, kun esikoinen on vielä ihan pieni, niin kamala kiire jo suunnittelemaan lisää lapsia, ihan kun ei oltais tyytyväisiä siihen yhteen. Mulle poika ei ole mikään vain-juttu.

Ei tarvii kenenkään vetää palkokasveja nenään tästä, ei mitenkään pahalla ketään kohtaan ole tämä. Tämä vaan ihmetyttää minua.

 

No minä olen kans sitä mieltä että tarkoitus tässä ketjussa on vaihtaa mielipiteitä eikä sit ottaa nokkaan jos jonkun vstaus ei miellytä.

minäkään en ymmärrä sitä että nykyään lapset "pitää tehdä putkeen" vaikka ei jaksettaisi pätkääkään.itsellä oli esikoisen kanssa tosiaan niin vaikeeta ekat 1.6v että ajattelin lapsiluvun jäävän siihen.mut niin vaan tuli oikee vauvakuume ja ikäerokin ihan sopiva meille ja silti välillä on liian raskasta.

 

Sanaa "itsekäs" käytetään lastenhankinan yhteydessä harvoin ja mielestäni sitä voitaisiin käyttää enemmänkin. Se ei ole mielestäni negatiivinen ilmaisu. Yksi merkittävä syy jättää lasten lukumäärä tähän yhteen on nimen omaan halu saada enemmä aikaa itselleni ja omille harrastuksille yms. Yksi syy useaan lapseen on myös vanhuuden turva. Eli haluaisin, että minulla on vanhana perhettä ympärillä enkä mahdollisesti olisi niin yksinäinen. Tämä on myös itsekästä. Itsekkäistä syistä voi jättää lapset myös kokonaan hankkimatta, mikä on minusta erittäin ok. On hyvä jos pystyy myöntämään ja tunnistamaan itsestään, mihin voimat riittävät mielummin etukäteen kuin jälkikäteen.

Itse mietin tätä lasten lukumäärää siksi jo nyt, että se vaikuttaa muihinkin tulevaisuuden tapahtumiimme. Eli jos yrittäisimme saada enemmän lapsia niin silloin yrittäisimme myös muuttaa omakotitaloon lisätilan vuoksi ja tätä varten pitää säästää. Jos emme yrittäisi lisää niin mahtuisimme nykyiseen asuntoomme vaikka elämän loppuun asti. Haluaisin päättää säästänkö omakotitaloon vai käytänkö rahat nykyisen asuntomme remontoimiseen. Haluaisin myös henkisesti valmistautua siihen, että olenko yhden lapsen kanssa kotona nyt pari vuotta vai kahden kanssa mahdollisesti neljä vuotta. Minulle myös rahallisesti kaikkein edullisinta olisi olla yhteen putkeen kotona kahden kanssa kuin mennä välissä töihin pieneksi pätkäksi. Tämäkin painostaa päättämään asiasta. Olen hyvin suunnitelmallinen ihminen ja pystyn paremmin nauttimaan nykyhetkestä, kun tiedän mihin tulevaisuudessa pyrin (omakotitalo, monta vuotta kotona vai tämä talo ja töihin). Eihän sitä tulevaisuutta kiveen kirjoiteta, mutta onnistumismahdollisuus on parempi jos tiedän mitä haluaisin

Minusta on mukava kuulla, millä tavalla muiden päätösprosessi on mennyt vai onko asiat vain heitetty lonkalta. Tietenkin lapsilukumäärään vaikuttaa mahdollisuus saada lapsia ja sehän on jo itsessään syy yhteen tai lapsettomuuteen. Ymmärrän kyllä jos pariskunta ei halua käydä hoitoja läpi uudelleen jne.

Olen jutellut aiheesta usean eri elämäntilanteessa olevan henkilön kanssa ja keskustelut ovat antaneet kaikki omalla tavallaan mielenkiintoisia näkökulmia aiheesta. Tästä voi keskustella loputtomiin ja se tekee aiheesta niin mielenkiintoisen. Kaikki ovat tehneet eri tavalla eri syistä ja yleensä ovat onnellisia valintoihinsa. Minusta on mukava pohtia tulevia ratkasuita, koska niihin voi vielä vaikuttaa. Muiden tarinoita on mukava kuulla, koska se antaa vinkkiä siitä, minkälaisia eri vaihtoehdot mahdollisesti voisivat olla. Näitä asioita kun ei voi kokeilla ja sitten palata takaisin

 

Niin, noita asioita ei aina voi niin hirveästi suunnitella. Olisi tietysti mukavaa kun voisi päättää että ensi vuonna tulee seuraava lapsi, muutetaan tätä ennen jotta saadaan uusi kämppä kuntoon jne. Mitä mieltä miehesi on, tilliäinen? Ettekö voisi säästää muuten vaan (oli se sitten remonttia varten tai uutta asuntoa) ei se hukkaan mene kuitenkaan. Ei sitä lapsilukua täydy vielä lyödä lukkoon, eikä varsinkaan niiden ikäeroa.

Esimerkkinä kerron perheestä jolta ostimme nykyisen asuntomme. Lapsia oli, uusi oli tulossa. Kämppä myyntiin, uutta rakentamaan. Sillä perheellä tuskin oli liikoja ylimääräistä päätellen vanhempien ammateista ja muutamista lauseista joita sanoivat. Kaiken piti olla selvää, vaan kuinka kävi? Tuli keskenmeno. :/ Onneksi myöhemmin sitten tärppäsi. Heillläkin kaikki oli valmiiksi suunniteltu mutta aina ei mene niinkuin suunnitellaan. Voi kun menisikin!

 

No mun mielestä on itsekästä jättää ne lapset tekemättä ja ihan vaan yhteiskunnan kannalta ajatellen. Nyt tätä lapsettomuutta paikataan ulkomaalaisilla.. :snotty: En usko niin ison työvoimapulan iskevän mitä nuo Helsingin herrat päivittelee, tarve on mukamas 300000-400000 ulkolaista työntekijää. Onhan se ihan hyvä, että ulkomaalaisia tulee tänne, muttei niin laajassa mittakaavassa. Aikaisemmin on uutisoitu lähivuosina eläkkeelle jäävien määrän olen n. 600000. Teollisuus on katoamassa täältä ja sieltä tulee lisää työttömiä, puhumattakaan tästä talouskriisistä.. Työttömiä on jo valmiiksi paljon jne jne.. Ikimaailmassa Suomi ei tarvitse niin paljoa väkeä.

Itse oon vähän kahden vaiheilla haluanko toista lasta. Raskausaikaa en pitänyt erityisen kamalana, viimeiset kolme kuukautta yöt oli yhtä helvettiä, mutta muuten suht ok. Synnytys oli kamalaa, aivan hirveää :x Olihan se normaalia vaikeampi ja siitä jäi kammo, joka on saanut ajatukset toisesta lapsesta aika vastentahtoiseksi. Poika on ns. helppo lapsi, on saatu nukkua, ei koliikkia jne..
Mikäli nyt jostain syystä mieli kallistuisi sen pikkukakkosen puoleen niin ikäero saisi olla vähintään sen 3 vuotta, jolloin esikko on "kasvanut ulos jatkuvasta hoivasta". Mies haluaisi lisää lapsia, muut sukulaisetkin puhuu siitä seuraavasta jatkuvasti. Myös ukon sukulaiset, jotka vastustivat kiivaasti tätä ensimmäistä ja mihen muummu kävi meillä kotona asti haukkumassa tulevan vauvan, sisustuksen, meidän valinnat, ammatit..

 

Vastauksena Oiskun kysymykseen "Mitä mieltä mies?" on:
Olemme pohtineet tätä kysymystä sunnuntaikävelyillä kailita kanteilta mitä mieleen tulee. Siitä lähti tämä idea kysyä vähän muidenkin mielipiteitä. Olemme yhdessä täällä lukeneet mitä kommentteja ketjuun tulee. Mieheni on oikein tyytyväinen tähän nykyiseen lapsilukuumme ja minulla on tuo pieni päähänpinttymä (josta alussa selitin). Molemmat kuitenkin vakavasti pohdimme yhdessä ja erikseen, miten haluaisimme tulevaisuudessa toimia.

Tiedän että aika ratkaisee tulevan päätöksen, on vain ollut niin mukava keskustella aiheesta ja miettiä sitä kaikilta kanteilta. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, eikä ikäeroa päättää tarkalleen, sehän on selvää, lisää lapsiakaan ei välttämättä tule vaikka haluaisi.

Vastaus säästämiseen:
Säästämme koko ajan, mutta remonttiin sitä voisi tuhlata jo aikaisemmin , mutta jos on pistänyt kaiken remonttiin ja sitten haluaisikin muuttaa toisaalle niin voi olla ettei ole varaa . Tietenkin remontointi nostaa asunnon arvoa jne. (Tämä menee vähän aiheen sivusta...)

Tämä keskusteleminen on todella auttanut asian pohtimista ja luulen tietäväni jo mitä todellisuudessa haluan. Keksin jo päähänpinttymänikin syyn ja sen tiedostaminen helpottaa elämää nykyhetkessä ja ratkaisujen tekemistä ja niiden kanssa elämistä tulevaisuudessa. Nyt voi täysin rinnoin nauttia tästä hetkestä ja antaa ajan näyttää mitä todellisuudessa tapahtuu.

 

Meillä on toistaiseksi vain yksi lapsi, tyttö nyt reilu 8½kk. Toinen on lapsi on ehdottomasti toiveissa muutaman vuoden sisällä. Kolmannesta en ole vielä ihan varma..

Itse olen ainut lapsi, koska vanhempani eivät voineet hankkia enempää äitini terveyden takia. Olen saanut kaiken mitä lapsi vain tarvitsee -rajoja ja rakkautta-, mutta silti tuntuu että jotain suurempaa puuttuu elämästäni. Tämän takia en halua, että lapsemme joutuu kokemaan samalaista. Haluan luoda hänelle turvaa mahdollisista sisaruksista. Ja jos ajattelee asiaa, niin hänellä ei tule olemaan koskaan serkkuja minun puolelta (miehellä 2 pikkuveljeä - ehkä sieltä jossain vaiheessa tulee), ei tätiä eikä enoa. Tämä on minun mielipiteeni, mutta yksi lapsi on erittäin itsekäs ratkaisu.

Mun mielestä siinä ei oo mitään itsekästä jos on sen verrran fiksu, että ymmärtää sen ettei vomavaroja ole kasvattaa useampaa lasta. Esim. itse jos tekisin toisen lapsen tähän saumaan, niin esikoinenkin joutuis kärismään tilanteesta aivan suunnattoman paljon. :/ Mut niinhän se on joka asiassa, että mikä sopii yhdelle, ei välttämättä toiselle

Mä olen Katjan kanssa samaa mieltä tästä. On ehdottoman hyvä, että ihmiset tunnistavat omat voimavaransa ja ajattelevat perhettä kokonaisuutena. Ja tosiaan, yhdelle perheelle sopii yksi ratkaisu ja toiselle toinen.

Keskimäärinhän suomalaisissa perheissä on kaiketi 2,2 lasta, mikä tarkoittaa sitä, että on paljon monilapsisia perheitä ja paljon lapsettomia perheitä. Suomessa tuntuu 2 lasta olevan pakko ja vakio. Keski-Euroopassa taasen yksilapsisia perheitä on paljon.

 

Katja olisit sitten voinut tummentaa koko virkkeen. Mä sanoin että se on minun mielipiteeni asiassa. Ja piste.

Ööh, no eikait täällä kukaan puhukaan kuin omia mielipiteitä
Ja toisekseen kyllä lasten tekeminen ylipäätään on aina itsekästä, omista tarpeistahan se lähtee

Niinpä. Epäitsekkäästi jos ajattelisimme, niin emme tosiaankaan kuormittaisi maapalloa entisestään. Ja kuten tilliäinen tuossa aiemmin kirjoitti, itsekkyyttä ja epäitsekkyyttä voi mitata niin monilla tavoilla. :/

 

Mun täytyy kyl sanoa että olen Katjan kanssa samaa mieltä. Ei "vain" yhden lapsen teossa ole mitään itsekästä. Jotkut eivät VOI saada enempää lapsia. Jotkut yrittää eikä silti saa. Jos äidillä, tai vanhemmilla ei ole voimavaroja, niin silloin se on ainoa oikea ratkaisu.

Joo, mulla aina vähän särähtää korvaan tuo "vain" yksi lapsi. Tuntuu että monilla on heti ajatukset jo seuraavissa lapsissa, kun esikoinen on vielä ihan pieni, niin kamala kiire jo suunnittelemaan lisää lapsia, ihan kun ei oltais tyytyväisiä siihen yhteen. Mulle poika ei ole mikään vain-juttu.

Ei tarvii kenenkään vetää palkokasveja nenään tästä, ei mitenkään pahalla ketään kohtaan ole tämä. Tämä vaan ihmetyttää minua.

Samoin. Mulla myös särisee tuo vain. Usein olen vastannutkin, että "ai miten niin vain".

 

Meillä on kaksi lasta, esikoinen täyttää kohta 3v ja kuopus on nyt 8kk. :heart: Itselläni on aina ollut ajatus kolmesta lapsesta, mutta nyt näyttää siltä, että ainakin toistaiseksi ja ehkä lopullisesti lapsiluku jää kahteen. Mies on tyytyväinen tähän kaksikkoon ja vaikka omassa mielessäni itää vielä haave yhdestä lapsesta, ei olla joka tapauksessa sitä useampaan vuoteen edes ajattelemassa. Suurin syy tähän on se, että olemme hoitoja tarvinneet, vaikkakin kevyitä, näihin kahteenkin ja jo pelkkä ajatus siitä, että lähtisimme vielä kerran hoitoihin ei todellakaan houkuta. :/ Lisäksi takana on melko rankka ja väsyttävä puoli vuotta johtuen kuopuksen refluksista-nyt onneksi oireet takanapäin lääkityksen johdosta ja siitä johtuen arkikin viimein rullaa kahden lapsen kanssa.

Ikäeroa lapsilla 2v3kk ja kuopuksen syntymä ajoittui esikoisen pahimpaan uhmavaiheeseen-lisäksi esikoinen oli useamman kuukauden TODELLA mustasukkainen vauvasta ja silmät sai olla selässäkin, ettei ehdi tekemään toiselle mitään. :/ Mustasukkaisuus yllätti kyllä rajuudellaan, nyt se on onneksi mennyt ohi ja huomaa jo tässä vaiheessa, että lapset ovat toisilleen kovin rakkaita. :heart:

Halusimme toisen lapsen omana itsenään, ei esikoisen sisarukseksi. Silti taustalla oli vaikuttamassa myös se, että haluamme että lapsilla olisi joku, jonka kanssa kasvaa, joku jonka kanssa jakaa yhteiset muistot, joku johon turvata kun meitä ei miehen kanssa enää ole. Itselläni on veljeeni viha-rakkaussuhde =) kuten varmasti useimmilla on sisarustensa kanssa, mutta näen sisarukset lapselle ennenkaikkea rikkautena ja voimavarana keskinäisestä nahistelusta huolimatta.

 

Ihana teksti hilunen! Tällainen elämänkokemusten jakaminen hyödyttää ainakin minua näin tuoreena vanhempana. Minullakin on isoveli ja pienenä on nahisteltu ja leikitty. Nyt ollaan taas enemmän tekemisissä kun asutaan lähekkäin. Välillä oli vuosia että nähtiin vain "jouluna". Tiedän kuitenkin, että hän on aina siellä kun tarvitaan ja se olisi kyllä mukava omallekin lapselle/lapsille suoda.

 

Tuo sama kokemus on itsellänikin oman veljeni suhteen-hän asuu toisella paikkakunnalla ja tässä välillä yhteyttä on pidetty vähemmän tiiviisti. Silti tiedän voivani luottaa siihen, että tarvittaessa hän on viivana tukenani ja apunani ja yhteys välillämme ei ole riippuvainen siitä, miten usein nähdään tai soitellaan. =) Tämän yhteyden ja turvan haluaisin välittää myös omille lapsilleni, ihan samoin kuin oma äitini on aina sanonut meille, että muistakaa, teillä on aina toisenne. =) Tällä hetkellä yhteydenpito on varsin tiivistä, johtuen osittain jo siitäkin että veljeni on avopuolisonsa kanssa kummeina molemmille lapsillemme-mukava seurata näin aikuisenakin, miten kummilapset ovat saaneet tähän asti ei niin lapsirakkaasta veljestäni uusia puolia esille. :heart:

Itse pohdin puolestani sitä, miksi ylipäätänsä sen kolmannen vielä haluaisin, haaveilenko siitä vain siksi, että olen joskus mieleeni saanut että kolme olisi kiva määrä. Mietin riittäisikö meistä miehen kanssa vielä kolmannelle, jaksaisimmeko vielä yhden vauva-ajan, olkoonkin että esikoinen oli helpon vauvan prototyyppi. Tällä hetkellä kun kuopuksen refluksista ollaan juuri selvitty ja esikoisen uhma ja mustasukkaisuus rauhoittunut, tuntuu tosiaan siltä, että kolmas saa jäädäkin haaveeksi. En missään nimessä haluaisi lisää lapsia tällä samalla parin vuoden välillä ja toisaalta, jaksaisiko sitä vaikkapa viiden vuoden päästä enää aloittaa alusta yhden kanssa, kun nämä kaksi ovat jo isompia ja sitä kautta helpompia kuin tällä hetkellä. :/ Ja vaikka vielä yhtä yrittäisimmekin, tulisiko meille edes kolmatta lasta vaikka sitä toivoisimmekin. Onneksi mitään ei tarvitse kuitenkaan tässä hetkessä päättää, eikä lyödä lopullisesti lukkoon-eihän elämästä koskaan tiedä. Itse ajattelen niin, että meillä on juuri ne lapset, jotka meille oli tarkoituskin tulla =) :heart: , toki me olemme antaneet lasten tulolle tilaisuuden-sen näkee sitten tulevaisuudessa, onko lapsia tarkoitus tulla lisää.

 

Tiedän kuitenkin, että hän on aina siellä kun tarvitaan ja se olisi kyllä mukava omallekin lapselle/lapsille suoda.

Tää on just sitä mitä itsekin toivoisin elämässäni olevan / mistä olen jäänyt paitsi ainoana lapsena. Vaikka onkin todella hyviä ystäviä ihan lapsuudesta (jotka ovat kuin "sisaruksia" minulle) niin silti he ovat VAIN ystäviä. Oma sisko/veli on sellainen, joka ei häviä koskaan, ja jota tietyllä tavalla pyyteettömästi rakastaa (vrt. omat vanhemmat).