Tuo sama kokemus on itsellänikin oman veljeni suhteen-hän asuu toisella paikkakunnalla ja tässä välillä yhteyttä on pidetty vähemmän tiiviisti. Silti tiedän voivani luottaa siihen, että tarvittaessa hän on viivana tukenani ja apunani ja yhteys välillämme ei ole riippuvainen siitä, miten usein nähdään tai soitellaan. =) Tämän yhteyden ja turvan haluaisin välittää myös omille lapsilleni, ihan samoin kuin oma äitini on aina sanonut meille, että muistakaa, teillä on aina toisenne. =) Tällä hetkellä yhteydenpito on varsin tiivistä, johtuen osittain jo siitäkin että veljeni on avopuolisonsa kanssa kummeina molemmille lapsillemme-mukava seurata näin aikuisenakin, miten kummilapset ovat saaneet tähän asti ei niin lapsirakkaasta veljestäni uusia puolia esille. :heart:
Itse pohdin puolestani sitä, miksi ylipäätänsä sen kolmannen vielä haluaisin, haaveilenko siitä vain siksi, että olen joskus mieleeni saanut että kolme olisi kiva määrä. Mietin riittäisikö meistä miehen kanssa vielä kolmannelle, jaksaisimmeko vielä yhden vauva-ajan, olkoonkin että esikoinen oli helpon vauvan prototyyppi. Tällä hetkellä kun kuopuksen refluksista ollaan juuri selvitty ja esikoisen uhma ja mustasukkaisuus rauhoittunut, tuntuu tosiaan siltä, että kolmas saa jäädäkin haaveeksi. En missään nimessä haluaisi lisää lapsia tällä samalla parin vuoden välillä ja toisaalta, jaksaisiko sitä vaikkapa viiden vuoden päästä enää aloittaa alusta yhden kanssa, kun nämä kaksi ovat jo isompia ja sitä kautta helpompia kuin tällä hetkellä. :/ Ja vaikka vielä yhtä yrittäisimmekin, tulisiko meille edes kolmatta lasta vaikka sitä toivoisimmekin. Onneksi mitään ei tarvitse kuitenkaan tässä hetkessä päättää, eikä lyödä lopullisesti lukkoon-eihän elämästä koskaan tiedä. Itse ajattelen niin, että meillä on juuri ne lapset, jotka meille oli tarkoituskin tulla =) :heart: , toki me olemme antaneet lasten tulolle tilaisuuden-sen näkee sitten tulevaisuudessa, onko lapsia tarkoitus tulla lisää.