N
Nykyaikana ei
Vieras
Ap:lle sanoisin kyllä että jos kahden kanssa tuntuu vaikealta, ei kannata kolmatta ajatella. Ainakaan ennen kuin sitä turvaverkkoa jostain on löytynyt.
En ylipäätänsä ymmärrä miten joku ajautuu siihen tilaan ettei lähellä ole yhtään sukulaista, tuttavaa, kaveria? Onhan lapsella aina kummit.... ja ne kannattaa valita vaikka naapurista.
Nykyisin moniakaan lapsia ei kasteta, joten lapsilla ei ole kummejakaan. Juuri katsoin tilastoja ja kasteiden määrä on laskenut tosi rajusti. On selvää, että kun nuoret aikuiset eroavat kirkosta, eivät he kastata lapsiaan kirkon jäseniksi. Omassa tuttavapiirissä on nyt syntynyt vähän ajan sisään neljä vauvaa, joista yksi kastettiin ja olen hänen kumminsa. Muilla lapsilla oli nimiäiset. Meidän naapuriin muutti perhe toiselta puolelta Suomea ja heidän sukunsa asui satojen kilometrien päässä. He muuttivat työn perässä. on täysin mahdollista, että asuu paikassa, jossa ei ole ketään läheisiä tai sukulaisia. Tuo perhe ei ole luterilainen vaan eri uskontoa, ja heidän uskonnossaan ei määrätä kummeja. Sanoin kerran, että jos tulee tiukka tilanne, voidaan ottaa lapsi hoitoon, mutta ainakaan vielä eivät ole tulleet kyselemään. Kerran kuitenkin mainitsi, että ei ole hoitajaa, joten sanoin, että meille voi tuoda lapsen äidin lääkärikäynnin ajaksi.
Viimeksi muokattu: