monta kummia

Saahan niitä olla niin monta kun haluu. Täytyy olla kaks. Meillä tulee kaks ja yks "epävirallinen" (eli ei kuulu kirkkoon). Ei haluttu enempää pyytää, jotta säästyy hyviä läheisiä ystäviä myös tuleville pikkusille.
 
Kaste
Kastettavalla lapsella ja aikuisella tulee olla vähintään kaksi kummia, jotka ovat joko luterilaisen kirkon tai ns. Porvoon yhteisön jäsenkirkon konfirmoituja jäseniä. Tämän lisäksi kummina voi toimia evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva henkilö (KJ 1:4 §; 2:17 §). Näiden ryhmien ulkopuolelle jäävä voi olla kasteen todistaja, mutta hän ei voi toimia kummina eikä pappi voi antaa hänelle kummikirjaa.
 

Yhteistyössä