Monetko vaunut on liikaa lapselle?

  • Viestiketjun aloittaja Aviomiehensä painajainen(ko)?
  • Ensimmäinen viesti
åäöäå
On se hyvä että asutaan maalla. Ei ole mitään tarvetta hankkia vaunuja värin perusteella vaan riittä hyvin edellisen kauden alennusmyynnistä. Vaunuissa oli tärkeintä pyörät jotta ne kulkee paksummaassakin lumessa.
 
kolmet
Kolmet on ollu meillä. Ja kaikilla on ollut käyttöä. Yhdistelmät nukkumista ja lenkkeilyä varten, sekä yleistä liikkumista seisomalaudan kanssa. Matkarattaat kääntyvillä etupyörillä kaupunkiolosuhteisiin. Lisäksi brion ponyt, matkarattaina vähän isommalla lapsella. Matkiksia + ponyja käytettiin yhtaikaa esim. kaupunkilomilla silloin kun lapset oli 1 ja 3. Aika paljon kätevämpää kuin tuplilla liikkuminen. Ja turvallisuussyistä myös 3 v. tarvitsi rattaita. :) Nykyisin käytössä enää ponyt, kun kukaan ei enää nuku ulkona ja vain pienempi tarvitsee rattaita. Mutta itse olen hankkinut kolmet lähinnä käytännön tarpeista lähtien, en pelkän värin vuoksi lähtisi hankkimaan. Mies piti minunkin varustelua liiallisena, mutta kyllä vaan oli molemmat pikkurattaat kovassa käytössä sinä kesänä kun lapset oli just 1 ja 3.
 
"vieras"
Meillä on autossa atkarattaat joihin saa turvakaukalon kiinni, ja jotka mahtuu kätevästi autoon. Meillä on myös yhdistelmävaubut joita käytetään kun ei olla autolla liikenteessä. Tämän lisäksi ymmärrän myös esim. huonommat parvekevaunut ja tuplarattaat jos on vanhempi sisarus joka ei vielä kävele pitkiä matkoja. Muut mun mielestä tod.näk. turhia. Mun mielestä vöhö hassua omistaa ylimääräisiä vaunuja muutakuin oikeeseen tarpeeseen. Ja rattaiden väri ei lukeudu oikeisiin tarpeisiin. Jokainen kuitenkin tehköön rahoillaan mitä lystää, jos on varaa saa ostaa uudet vaunut hienon värin takia, ei oo multa pois
 
"vieras"
[QUOTE="Vieras";28327618]Oottekste tosissanne? Mihin tarvii useempia? Jos on siis vain yksi lapsi.
Vielä siinä vaiheessa kun lapsi ei osannu istua niin yhdistelmät oli meillä, mutta ne meni rikki joten siks ostin pienemmät rattaat. Muuten tuskin ois tarvinnu niitäkään hankkia.[/QUOTE]

Mihin tarvii useampaa autoa? Jos on siis vain yksi mies?
 

Yhteistyössä