Monellekko miehelle lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja anika harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
[


Enhän mä sanonut, ettei saisi. Ihmettelin vain ääneen, miksi se olisi.

Periaate kun on yleensä aika sitova. Enkä mä olisi valmis sitomaan itseni kanssa sopimusta, että jos vaikka mies kuolisi jäisin äidiksi vain yhdelle tai kahdelle lapselle...

Voihan olla, etten enempää tekisikään, mistä sitä tietää. Mutta jos kuitenkin haluaisin, niin sen periaatteenko takia pitäisi jättää tekemättä?

Ymmärrän mitä ajat takaa kyllä. Periaate tosiaan on sitova ja minulle ainakin sellainen asia, jota olen tarkkaan harkinnut. Minulla ei ole montaa periaatetta elämässäni ja tämä päätös sattuu olemaan niistä yksi.

Tästä asiasta olisi mielenkiintoista keskustella laajemminkin. Millainen periaate on järkevä? Millaisesta asiasta voi päättää niin, että mieli ei enää muutu? Voiko mikään oikeastaan olla periaate?

Minulle tämä asia on tärkeä ja vakava. En millään tavalla väheksy tai hämmästele ihmisiä, joilla ei ole lasten lukumäärään tai isyyteen liittyviä periaatteita. Tai ihmisiä, joilla on periaatteena se, ettei koskaan ota tatuointia...=)

Se on vakava mullekin, eri tavalla vain. Korkea kynnys se olisi, eron jälkeen lähteä uutta vauvaa tekemään uuden miehen kanssa. Kyllä sitä tulisi pohdittua pitkään. Mutta en pysty lupaamaan ettenkö tekisi, tykkään tästä lapsiperhe-elosta ihan liikaa että sen voisin itseltäni kieltää, vain siksi että perhetilanne muuttuu. En mä niitä lapsia väenvängällä tekisi lisää, mutta jos sopiva kumppani sattuisi, ehkäpä..

Neitin isästä erotessani oli ihan selvää, että lisää vauvoja uuden miehen kanssa tulee. Olisin halunnut niitä jo aiemmin, mutta en tytön isän kanssa. Joten isä piti laittaa vaihtoon ensin, sitten vasta vauva oli tervetullut. Karulta kuulostaa, mutta totisinta totta joka sana. :D

 
mitäs sit jos joskus se ero tai muu yllättää ja ajan kanssa löydätte mitä ihanimman miehen ja herääkin tunne siitä että haluaisi lapsen tämän kanssa? pidättekö silti kiinni periaatteesta? vai pystyttekö säätelemään mieltänne niin ettei sellaista halua tai kaipuuta tule enää ikinä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rosalee:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja Rosalee:
Joo, tässä nyt taitaa tulla ilmi se perustavaa laatua oleva ero meidän ajatusmaailmassa. Mulle yksikään mies ei ole omien lasteni isänä korvaamaton, voin hyvin kuvitella jonkun muunkin olevan hyvä isä mun lapsilleni, kuin vain oman mieheni. Mieluiten tietysti soisin loppuelämäni viettävän tuon yhden kanssa, ja hänen kanssaan lapsetkin sitten siinä sivussa saavan. Mutta jos näin ei ole, voin hyvin kuvitella lapsilleni jonkun muunkin isäksi.

Mulle mun lasten isä on ainut ja korvaamaton isä meidän lapselle/lapsille.

Ja en tosiaan halua lapsia enää sitten jos jotain sattuu. Piste. Finito.

Hei, mä en millään pahalla kysynyt enkä pohtinut.

Toki näille lapsille on molemmille omat isänsä korvaamattomia, ei siitä ole epäilystäkään. Mutta mulle he eivät ole sillä tavalla korvaamattomia, ettenkö voisi löytää jotain yhtä hyvää isätyypiä, jonka kanssa tekisin uuden lapsen. Sehän on selvä, ettei se uusi isä korvaisi jo olemassa oleville lapsille niiden omaa isää, missään vaiheessa.

Älä toki mulle luokkaannu, ethän? Kunhan pohdiskelen, ja luulen että pääsin kyllä kärryille tuosta sun perimmäisestä ajatuksestasi tässä asiassa. :)

En loukkaannu, en. Monesti me ollaan kuitenkin samaakin mieltä asioista, ainakin minusta =)


Ollaan useasti oltu, ja vaikka oltaisiin erimieltä, ollaan sen verran samoilla pituuksilla ettei meillä ole kai koskaan mennyt nälvimiseksi meidän väliset keskustelut vaikka muotia se tällä palstalla olisikin. :D
 
Ollaan useasti oltu, ja vaikka oltaisiin erimieltä, ollaan sen verran samoilla pituuksilla ettei meillä ole kai koskaan mennyt nälvimiseksi meidän väliset keskustelut vaikka muotia se tällä palstalla olisikin.

Näin juuri, ja en minä kenenkään kanssa edes halua riidellä, mut kyl mää aika kova oon sanomaan... :whistle: Tiiän itekin :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
mitäs sit jos joskus se ero tai muu yllättää ja ajan kanssa löydätte mitä ihanimman miehen ja herääkin tunne siitä että haluaisi lapsen tämän kanssa? pidättekö silti kiinni periaatteesta? vai pystyttekö säätelemään mieltänne niin ettei sellaista halua tai kaipuuta tule enää ikinä?

No minä vaan en millään usko että niiiiin paljon haluaisin (en usko että yhtään haluan edes ajatella lapsen tekoa siinä tilanteessa, ja sen tekisin uudellekin heti selväksi) että muuttaisinkin mieleni.

Ja kyllä jotkut asiat pystyy ajattelemaan ihan omien periaatteiden mukaisesti. Mulle tää on ja tulee olemaan ainakin niin selvää, on ollu jo pikkutytöstä asti ja tunne vaan vahvistunu ajan myötä. Kyllä mä aion päätöksessäni pysyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja anika harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
[


Enhän mä sanonut, ettei saisi. Ihmettelin vain ääneen, miksi se olisi.

Periaate kun on yleensä aika sitova. Enkä mä olisi valmis sitomaan itseni kanssa sopimusta, että jos vaikka mies kuolisi jäisin äidiksi vain yhdelle tai kahdelle lapselle...

Voihan olla, etten enempää tekisikään, mistä sitä tietää. Mutta jos kuitenkin haluaisin, niin sen periaatteenko takia pitäisi jättää tekemättä?

Ymmärrän mitä ajat takaa kyllä. Periaate tosiaan on sitova ja minulle ainakin sellainen asia, jota olen tarkkaan harkinnut. Minulla ei ole montaa periaatetta elämässäni ja tämä päätös sattuu olemaan niistä yksi.

Tästä asiasta olisi mielenkiintoista keskustella laajemminkin. Millainen periaate on järkevä? Millaisesta asiasta voi päättää niin, että mieli ei enää muutu? Voiko mikään oikeastaan olla periaate?

Minulle tämä asia on tärkeä ja vakava. En millään tavalla väheksy tai hämmästele ihmisiä, joilla ei ole lasten lukumäärään tai isyyteen liittyviä periaatteita. Tai ihmisiä, joilla on periaatteena se, ettei koskaan ota tatuointia...=)

Se on vakava mullekin, eri tavalla vain. Korkea kynnys se olisi, eron jälkeen lähteä uutta vauvaa tekemään uuden miehen kanssa. Kyllä sitä tulisi pohdittua pitkään. Mutta en pysty lupaamaan ettenkö tekisi, tykkään tästä lapsiperhe-elosta ihan liikaa että sen voisin itseltäni kieltää, vain siksi että perhetilanne muuttuu. En mä niitä lapsia väenvängällä tekisi lisää, mutta jos sopiva kumppani sattuisi, ehkäpä..

Neitin isästä erotessani oli ihan selvää, että lisää vauvoja uuden miehen kanssa tulee. Olisin halunnut niitä jo aiemmin, mutta en tytön isän kanssa. Joten isä piti laittaa vaihtoon ensin, sitten vasta vauva oli tervetullut. Karulta kuulostaa, mutta totisinta totta joka sana. :D

Sinullakin on siis ollut tällainen lasten saantiin liittyvä päätös, jota voisi kai periaatteeksikin sanoa.

Vähän aikaa kun jatketaan, niin ollaan samaa mieltä =)

Jos tässä nyt niin kauheesti eri mieltä edes ollaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
mitäs sit jos joskus se ero tai muu yllättää ja ajan kanssa löydätte mitä ihanimman miehen ja herääkin tunne siitä että haluaisi lapsen tämän kanssa? pidättekö silti kiinni periaatteesta? vai pystyttekö säätelemään mieltänne niin ettei sellaista halua tai kaipuuta tule enää ikinä?

Entäs jos on teettänyt sterilisaation, koska ei yksinkertaisesti halua lisää lapsia? Eihän silloin mitään mielen säätelyä tarvitse, jos homma on näin hoidossa.
Miksei steriloitua naista (saati miestä) kukaan ala syyttämään, että "oletpa naivi kun ajattelet noin"?

Eihän silloinkaan eron tullessa ole hankkimassa uusia lapsia uuden miehen kanssa, vaikka kuinka olisi ihana uusi mies.

En minäkään halua lapsia kun tämän yhden miehen kanssa ja aion myös itse käydä strerilisaatiossa kun siihen pääsen. Vaikka mies kuolisi huomenna, en silti aio tehdä lisää lapsia. Mun lapsilukuni on täynnä.
Pitäkää ihan kuinka lapsellisena vaan, mutta se on mun (ja miehen) päätös.
Voispa sanoa jopa että periaate, koska aina olen 2 lasta halunnut, enkä enempää.

Ja jos eron tai miehen kuoleman jälkeen uuteen suhteeseen joskus ylipäätään pystyn, kerron kyllä heti alkumetreillä että lapsia ei enää tule vaikka kuinka elämä olisi muuten ihanaa uuden miehen kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rosalee:
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
mitäs sit jos joskus se ero tai muu yllättää ja ajan kanssa löydätte mitä ihanimman miehen ja herääkin tunne siitä että haluaisi lapsen tämän kanssa? pidättekö silti kiinni periaatteesta? vai pystyttekö säätelemään mieltänne niin ettei sellaista halua tai kaipuuta tule enää ikinä?

No minä vaan en millään usko että niiiiin paljon haluaisin (en usko että yhtään haluan edes ajatella lapsen tekoa siinä tilanteessa, ja sen tekisin uudellekin heti selväksi) että muuttaisinkin mieleni.

Ja kyllä jotkut asiat pystyy ajattelemaan ihan omien periaatteiden mukaisesti. Mulle tää on ja tulee olemaan ainakin niin selvää, on ollu jo pikkutytöstä asti ja tunne vaan vahvistunu ajan myötä. Kyllä mä aion päätöksessäni pysyä.

Mä intän vielä tästä yhdestä jossittelusta siinä toisessa ketjussa, johon kukaan teistä, jolla on vastaava periaate ei ottanut kantaa. Näinkin vaan voi elämässä käydä. Haluaisin tietää, uskotteko, että periaatteenne silti pysyisi:

Entäpä jos käy niin kamalasti, että lapsesi kuolee vaikka liikenneonnettomuudessa ja sen jälkeen sinä ja miehesi ajaudutte surussanne erillenne. Ehkä sinä lopulta toipuisit lapsesi menetyksestä ja siitä 5 vuoden päästä rakastuisit uuteen ihmiseen, joka haluaisi saada kanssasi lapsen. Entäpä siinä tapauksessa?
 
Miksei steriloitua naista (saati miestä kukaan ala syyttämään, että "oletpa naivi kun ajattelet noin"?

Koska se ajatus on sterilisaation myötä viety pidemmälle ja mahdolliset tulevat raskaudet miltei 100% estetty.
 
Mä intän vielä tästä yhdestä jossittelusta siinä toisessa ketjussa, johon kukaan teistä, jolla on vastaava periaate ei ottanut kantaa. Näinkin vaan voi elämässä käydä. Haluaisin tietää, uskotteko, että periaatteenne silti pysyisi:

Entäpä jos käy niin kamalasti, että lapsesi kuolee vaikka liikenneonnettomuudessa ja sen jälkeen sinä ja miehesi ajaudutte surussanne erillenne. Ehkä sinä lopulta toipuisit lapsesi menetyksestä ja siitä 5 vuoden päästä rakastuisit uuteen ihmiseen, joka haluaisi saada kanssasi lapsen. Entäpä siinä tapauksessa?


Mä todellakin uskon että sittenkin jätän sen lapsen teon muille. Mulla ois silti se mun lapsi sydämessäni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja punaolkaturpiili:
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
mitäs sit jos joskus se ero tai muu yllättää ja ajan kanssa löydätte mitä ihanimman miehen ja herääkin tunne siitä että haluaisi lapsen tämän kanssa? pidättekö silti kiinni periaatteesta? vai pystyttekö säätelemään mieltänne niin ettei sellaista halua tai kaipuuta tule enää ikinä?

Entäs jos on teettänyt sterilisaation, koska ei yksinkertaisesti halua lisää lapsia? Eihän silloin mitään mielen säätelyä tarvitse, jos homma on näin hoidossa.
Miksei steriloitua naista (saati miestä) kukaan ala syyttämään, että "oletpa naivi kun ajattelet noin"?

Eihän silloinkaan eron tullessa ole hankkimassa uusia lapsia uuden miehen kanssa, vaikka kuinka olisi ihana uusi mies.

En minäkään halua lapsia kun tämän yhden miehen kanssa ja aion myös itse käydä strerilisaatiossa kun siihen pääsen. Vaikka mies kuolisi huomenna, en silti aio tehdä lisää lapsia. Mun lapsilukuni on täynnä.
Pitäkää ihan kuinka lapsellisena vaan, mutta se on mun (ja miehen) päätös.
Voispa sanoa jopa että periaate, koska aina olen 2 lasta halunnut, enkä enempää.

Ja jos eron tai miehen kuoleman jälkeen uuteen suhteeseen joskus ylipäätään pystyn, kerron kyllä heti alkumetreillä että lapsia ei enää tule vaikka kuinka elämä olisi muuten ihanaa uuden miehen kanssa.

no jos sterilisaatio on tehty niin sittenhän asia on eri.. sille ei voi enää mitään vaik haluaiskin. mutta sitähän se ei muuta että mieli vois alkaa tekemään. jos siis on mahdollista saada se lapsi ja alkaa sitä myöhemmin päätöksistään huolimatta haluamaan niin jääkö se tekemättä aiemmin tehdyn periaatteen vuoksi vaik sydän sanois toisin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja anika harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tällä hetkellä yhdelle miehelle yksi lapsi, mutta jos satutaan eroamaan ja löydän uuden, niin ihan varmasti sitten on kahdelle. Mulle on ihan yhdentekevää onko mun mahdolliset lapset TÄYSsisaruksia tai ei, mutta se on varmaa että kaikkeni teen, että lapseni saa sisaren.

Nyt on pakko langeta provoiluun ja kysyä, että onko tämäkin päätös naiivi vai miten?

Peesi. Kirjoitin jo pari pätkää yhden lapsen periaatteesta ja uudesta parisuhteesta ilman uusia lapsia - ihan periaatteen vuoksi. Joku sanoi, ettei lasten isä ole korvaamaton. Tämä on tavallaan kypsä ajatus, toisaalta kuvaa hyvin tämän päivän asennetta yllä olevan mielipiteen mukaisesti eli "minulle lapsia vaikka isästä ei olisikaan rinnalle". Kyllä se oma isä lapselle on lähtökohtasesti korvaamaton, varsinkin jos on ollut lapsen elämässä mukana vuosia. Ja varmasti lapsi pohtii äidin valintoja, jos usealla sisaruksella on eri isä.


Edelleenkin: mä kirjoitin että lapsen isä ei ole korvaamaton minulle. lapselle se luonnollisesti on.

Niin, mä olen edelleen sitä mieltä kuten kirjoitin, jos sattuu niin käymään että erotaan ja uuden miehen satun löytämään, niin miksen voisi saada lasta hänen kanssa? Onko se jotenkin pois siltä esikoiselta, jos on toinen sisarus jolla eri isä? Ja varmasti, lapselle se oma sä on tärkein, jos sellainen sattuu olemaan. Itselläni ei ole, hän kuoli ollessani kymmenen. Ja se että minulla on veli, on todella tärkeä tuki ollut minulle elämässä ja sen haluan suoda omalle lapsellenikin. Ja ei kyllä edes olla eroamassa, mutta mistä sitä koskaan tietää mitä tapahtuu, eipä tiennyt äitinikään kun isäni kanssa meni naimisiin, ettei hän ole meidän kasvua aina näkemässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
mitäs sit jos joskus se ero tai muu yllättää ja ajan kanssa löydätte mitä ihanimman miehen ja herääkin tunne siitä että haluaisi lapsen tämän kanssa? pidättekö silti kiinni periaatteesta? vai pystyttekö säätelemään mieltänne niin ettei sellaista halua tai kaipuuta tule enää ikinä?

En tietenkään pysty säätelemään mieltäni mitenkään - saatan aika ajoin kaivata ja haluta asioita. En kuitenkaan toteuta niitä kaikkia.

Ne pienimmät ja vähämerkityksisimmät toteuttaa yleensä kovin paljoa miettimättä. Nämä isot ja tärkeät ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavat haluamiset joutuu sitten pohtimaan tarkemmin. Minä olen pohtinut ja päätökseni tehnyt. Lapsia haluan kyllä, mutta vain tämän miehen kanssa.

Kyllä minä olen elämässäni ennenkin halunnut kaikenlaista, mitä en sitten ole toteuttanut, koska jokin muu asia on ollut tärkeämpi.
 

Mä intän vielä tästä yhdestä jossittelusta siinä toisessa ketjussa, johon kukaan teistä, jolla on vastaava periaate ei ottanut kantaa. Näinkin vaan voi elämässä käydä. Haluaisin tietää, uskotteko, että periaatteenne silti pysyisi:

Entäpä jos käy niin kamalasti, että lapsesi kuolee vaikka liikenneonnettomuudessa ja sen jälkeen sinä ja miehesi ajaudutte surussanne erillenne. Ehkä sinä lopulta toipuisit lapsesi menetyksestä ja siitä 5 vuoden päästä rakastuisit uuteen ihmiseen, joka haluaisi saada kanssasi lapsen. Entäpä siinä tapauksessa? [/quote]

Tuotapa tuota.. Jos vaikka on periaate, ettei osta ikinä kun saksalaisen auton, niin sillonkun saksalaisten autojen valmistus lopetetaan, on pakko periaatteestaan luopua, jos auton meinaa saada. Eli kärjistäen: jos ei halua synnyttää kuin yhden miehen kanssa alkuun laitettuja lapsia niin periaate ei lähde huomioimaan mitään lapsen kuolemaa - se nyt on selvä. Nainen voi hallita hedelmöittymistään tässä maailmassa. Lasten teko "käsillä olevan miehen" kanssa vain siksi, että haluaa lapsia tai niin kuin eräs sanoi "ei ole valmis luopumaan kotiäitiydestä" on aivan naisen omassa päätettävissä oleva asia. Ja kyllä, siitä voi tehdä periaatteen. Mutta lapsen kuolemaa ei kukaan voi ikinä ennakoida periaatteen tasolla - minusta tämän asian vetäminen ketjuun on vähintään kyseenalaista, jollei hävytöntä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Entäpä jos...:
Mä intän vielä tästä yhdestä jossittelusta siinä toisessa ketjussa, johon kukaan teistä, jolla on vastaava periaate ei ottanut kantaa. Näinkin vaan voi elämässä käydä. Haluaisin tietää, uskotteko, että periaatteenne silti pysyisi:

Entäpä jos käy niin kamalasti, että lapsesi kuolee vaikka liikenneonnettomuudessa ja sen jälkeen sinä ja miehesi ajaudutte surussanne erillenne. Ehkä sinä lopulta toipuisit lapsesi menetyksestä ja siitä 5 vuoden päästä rakastuisit uuteen ihmiseen, joka haluaisi saada kanssasi lapsen. Entäpä siinä tapauksessa?

Ihan näin pitkälle en tätä ole koskaan pohtinut...

Minulla on 3 lasta. Kysyjä ilmeisesti tässä olettaa, että menettäisin heidät kaikki. Sekä vielä miehenikin.

Minun on vaikea itseni tuntien kuvitella pystyväni haluamaan uutta perhettä ikäänkuiin korvaamaan entistä. En luultavasti haluaisi lasta enää siksikään, että pelkäisin menetystä niin kovin. Joten en usko tällaiseen tilanteeseen ajautuvani.

Itse asiassa tiedän, etten lasta enää hankkisi. Pyrkisin muulla tavoin täyteen elämään. Lapsenihan jatkaisivat elämäänsä sydämessäni.
 
En jaksa plarata koko ketjua, mutta jaksaisko joku tehä yhteenvedon? :laugh: Eli mikä on ennätys, monellekko isälle joku on pukannut muksuja ja muuta juorua tästä ketjusta :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mä intän vielä tästä yhdestä jossittelusta siinä toisessa ketjussa, johon kukaan teistä, jolla on vastaava periaate ei ottanut kantaa. Näinkin vaan voi elämässä käydä. Haluaisin tietää, uskotteko, että periaatteenne silti pysyisi:

Entäpä jos käy niin kamalasti, että lapsesi kuolee vaikka liikenneonnettomuudessa ja sen jälkeen sinä ja miehesi ajaudutte surussanne erillenne. Ehkä sinä lopulta toipuisit lapsesi menetyksestä ja siitä 5 vuoden päästä rakastuisit uuteen ihmiseen, joka haluaisi saada kanssasi lapsen. Entäpä siinä tapauksessa?

Tuotapa tuota.. Jos vaikka on periaate, ettei osta ikinä kun saksalaisen auton, niin sillonkun saksalaisten autojen valmistus lopetetaan, on pakko periaatteestaan luopua, jos auton meinaa saada. Eli kärjistäen: jos ei halua synnyttää kuin yhden miehen kanssa alkuun laitettuja lapsia niin periaate ei lähde huomioimaan mitään lapsen kuolemaa - se nyt on selvä. Nainen voi hallita hedelmöittymistään tässä maailmassa. Lasten teko "käsillä olevan miehen" kanssa vain siksi, että haluaa lapsia tai niin kuin eräs sanoi "ei ole valmis luopumaan kotiäitiydestä" on aivan naisen omassa päätettävissä oleva asia. Ja kyllä, siitä voi tehdä periaatteen. Mutta lapsen kuolemaa ei kukaan voi ikinä ennakoida periaatteen tasolla - minusta tämän asian vetäminen ketjuun on vähintään kyseenalaista, jollei hävytöntä..
[/quote]

Niin, tässä maailmassa tänä aikana, ei taida saada puhua kuoleman mahdollisuudesta. Kuolemaa ei ole, ennen kuin se osuu omaan lähipiiriin. Kuolema on tabu. En ymmärrä, miksi kuoleman esille ottaminen on hävytöntä, joidenkin on täytynyt oppia ottamaan huomioon, että niinkin voi elämässä käydä.

Autoesimerkkiäsi käyttäen, ymmärtääkseni tämän periaatteen omaavat ovat julistaneet, että olisivat periaatteensa mukaisesti sitten ilman sitä autoa.

Minun pointtini on just siinä, että ihmettelen miksi julistaa ehdottomuuksia asioista, joita ei voi ennalta täysin tietää.
 
Onko sinulle Entäpä jos vaikea hyväksyä muiden ihmisten vakaumuksia? Kerta on ihmisiä jotka ovat päättäneet toimia niinkuin ovat päättäneet, se ei liene sinulta pois. Ei ihmisiä voi PAKOTTAA muuttamaan mieltään esittämällä kauhukuvia, vaikka ne voisivatkin mahdollisesti tapahtua.
Minä en jaksa millään uskoa että minä horjuisin tässäkään sinun esittämässäsi tilanteessa päätöksessäni. Minä täyttäisin elämäni muilla asioilla sitten, en kaipaisi enää uutta perhettä vanhan tilalle. Ei miestäni ja lapsiani uudet korvaisi, vaan minä tekisin kaikkea sitä mistä olen luopunut perheen perustamisen takia sitten.
 
Yhdelle yksi. Mies tosin kuoli. Olis varmaan pitänyt pakastaa spermaa, että sais joskus täyssisaruksia. Tää on oikeesti varmaan kaikkein pimein ketju mitä täällä on kirjotettu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rosalee:
Onko sinulle Entäpä jos vaikea hyväksyä muiden ihmisten vakaumuksia? Kerta on ihmisiä jotka ovat päättäneet toimia niinkuin ovat päättäneet, se ei liene sinulta pois. Ei ihmisiä voi PAKOTTAA muuttamaan mieltään esittämällä kauhukuvia, vaikka ne voisivatkin mahdollisesti tapahtua.
Minä en jaksa millään uskoa että minä horjuisin tässäkään sinun esittämässäsi tilanteessa päätöksessäni. Minä täyttäisin elämäni muilla asioilla sitten, en kaipaisi enää uutta perhettä vanhan tilalle. Ei miestäni ja lapsiani uudet korvaisi, vaan minä tekisin kaikkea sitä mistä olen luopunut perheen perustamisen takia sitten.


No mä myönnän, että vähän on vaikeaa hyväksyä, että ihmiset haluavat vapaaehtoisesti pitää kiinni sellaisista vakaumuksista, joita ei olisi pakko pitää, ja joista he ehkä voivat joutua myöhemmin luopumaan.

Asia ei tietenkään ole minulta pois. On vaan niin paljon ihmisiä, jotka elämässä julistavat yhtä ja toista ja myöhemmin eivät edes muista mitä tulikaan julistettua, kun oma elämä ei mennytkään ihan niin kuin suunnitteli. Tulevaisuudessa voivat sitten saman fanaattisuuden voimalla julistaa jotain ihan muuta.

Älkääkä loukkaantuko, en tarkoita, että juuri joku teistä tekisi niin.

En voi pakottaa ketään olemaan julistamatta ehdottomia periaatteita asioista, joissa niitä ei ole pakko julistaa. Ehkä kuitenkin kirjoitukseni saivat jonkun ajattelemaan, ettei ole pakko julistaa mustavalkoisia periaatteita, jos niitä ei ole ihan loppuun asti miettinyt. Eivät saaneet sinua muuttamaan mieltään, eivätkä varmaan kaikkia muitakaan. Mutta ehkä jonkun, joka näitä lukee. Elämä kun ei ole mustavalkoista.

Niin ja mulla itselläni on yksi lapsi yhdelle miehelle ja toivottavasti saan lisää lapsia mieheni kanssa, jos Jumala suo.
 

Yhteistyössä