Täällä vielä sinnitellään ongelmien parissa :\|
Tilanne tuntuu käyvän aina vain vakavammaksi ja vauvan
ennuste huononee joka kerta jonkin tutkimuksen jälkeen :'( Olin magneettikuvassa viikko sitten ja tänään sitten Taysissa äitipolilla ultrassa. Kuvat eivät onnistuneet kovin hyvin, kun vauva liikkui niin paljon siinä kuvaustilanteessa. Mutta kuvista kuitenkin selvisi, että suolisto on työntynyt vasemman keuhkon paikalle ja vasenta keuhkoa ei siis juuri ole -jos on ollenkaan
Oikea keuhko on kasvanut joskin verran, mutta siltäkin kasvutilaa vie jossain määrin sydän. Sydän myös painaa oikeaa keuhkoa kasaan, tosin kuulemma kaikkien palleatyrävauvojen keuhkot ovat enemmän ja vähemmän kasassa jos ne nyt yleensäkään ovat kasvaneet.
Aika pahalta alkaa näyttää, lääkäri sanoi että kannattaa varautua pahimpaan eli siihen, että syntymänsä jälkeen vauva ei jaksa elää :'( Tosin kuulemma on vielä mahdollisuus että vauva onkin sitkeä ja selviää. On tällaisissa tapauksissa kuulemma niin yksilöllistä ja paljon riippuu vauvan vahvuudesta ja "elämänhalusta".
3.8 on seuraava aika Taysiin ja silloin on lastenlääkärikin paikalla kertomassa mitä synnytyksen jälkeen tulee tapahtumaan. Yrittävät myös vielä arvoioida keuhkon/keuhkojen kokoa.
Ihan hyvillä mielin oltiin ennen tätä päivää, mutta nyt tuntuu kyllä tosi kurjalta :'( Kesäloma alkaa ens viikolla ja sen jatkoksi alkais äitiysloma. Tulee tosi kurja loma kun mielessä pyörii koko ajan jääkö vauva eloon. Hyvin vauva oli onneksi kasvanut, 1100g oli paino nyt rv:lla 29 ja on tosi vilkas liikkuja vatsassa. Teki jo mieli hankkia vaunut ym. tarvikkeita, mutta mitään en kyllä osta ennen kuin vauva on syntynyt. Esikoinenkin kysyi
tänään, että "äiti harmittaako sinua?" Tajusi, että äiti on
surullinen, ei vain tiedä siihen syytä. :heart:
Että tällaista.. Kiva kuulla että sullla Sussu alkaa olo helpottamaan. Gringalle myös jaksamisia :hug: