Mitkä asiat muuttuvat kun tulee toinen lapsi perheeseen

Meillä vaan yksi lapsi, mutta joskus ollut mielessä hankkia toinenkin lapsi.

Mutta nyt kun arki on ollut jo niin sujuvaa yhden lapsen kanssa, niin on mietityttänyt, että miten se arki sitten toisen lapsen kanssa muuttuu/ vaikeutuu. Että mitä asioita kannattaa ottaa huomioon...

Kokemuksia, pliiiiz...

 

No tietty se että perheeseen syntyy taas vauva. Jos isompi on jo omatoiminen ja sen kanssa voi puuhastella kaikenlaista, niin vauva-arkihan taas muuttaa sen. Mutta sitten se vauvakin kasvaa ja arki alkaa taas sujua helposti. Mutta ei toinen lapsi muuttanut elämää samalla lailla kuin ensimmäinen.

 

Riippuu paljon esikoisen iästä kuopuksen syntyessä. Meillä ikäeroa 2v eikä vauvavuosi ollut hullumpi, mutta kun pienempi otti jalat alleen niin sitten alkoi haasteet. Oikeastaan elämä on suoraan sanoen nyt helvettiä kun on 2,5v ja 4,5v talossa. Jatkuvaa tappelua ja mustasukkaisuutta. Isommalle ei ole aikaa samalla tavalla. Isomman taidot riittäsi haastavampiin juttuihin ja pienempi taas osaltaan pilaa kaikki yritykset tehdä jotain pikkulegoja tms mitään rauhallista.

Vuorokaudessa ei tunnu olevan tarpeeksi tunteja, että voisi kummallekin antaa rauhallista "omaa aikaa". Ja kyllä, meitä on kaksi vanhempaa ja olin ne 4 ensimmäistä vuotta täysipäiväisesti kotonakin, eikä tilanne ollut silloin sen helpompi.

Kuopus on itsenäisempi leikkijä kuin esikoinen. Esikoinen ehti olla 2v huomion keskipiste eikä tänä päivänä osaa olla oikein hetkeäkään ilman yleisöä.

 

Kun viet toista lasta jonnekin, sitä toistakin joutuu raahaamaan mukana tai sitten hankkimaan hoitajan. Esim. iltatoimet sitoo helposti kaksi aikuista, vaikka tokihan sitä tarvittaessa yksinkin selviää.

Lapset kyllä riitelee välillä, mutta toisaalta on ihanaa seurata niitä hetkiä, kun puhaltavat yhteen hiileen. Pienempi ihailee ja matkii isompaa ihan kaikessa.

Esikoisen vauva-aika tuntui hetkittäin tylsältä, toisen kanssa vain vilahti ohi, kun oli isompi lapsi seurana. Itse ei pysty lepäämään yhtä paljon, mutta osaa nauttia toisesta vauvasta ihan eri tavalla, kun on jo itsellä vähän kokemusta.

 

Mun mielestä ensimmäinen lapsi muutti asioita radikaalisti, toinen ei. Sitä jo tiesi millaista vauvan kanssa on, oli itse paljon rennompi. Ja meillä lapsilla on 4 vuotta ikäeroa, joten isompi oli jo ihan omatoiminen (vessassa käynti, pukeminen, syöminen) kun vauva syntyi.

Kahden lapsen kanssa on paljon hempompaa, kuin yhden, mun mielestä. Ellei sitä ikäeroa ole tyyliin vuosi. Sitten on varmaan rankkaa jos molemmat on vaipoissa ja autettavia joka asiassa.

 

Meillä lasten välissä on ikäeroa 4 vuotta. Silti leikit jo yhdessä sujuvat ja paljon helpompaa on kuin yhden kanssa. Arki ei enää juurikaan muutu kuten ensimmäisen kanssa. Isomman kanssa täytyy käydä luistelemassa, hiihtämässä jne joten pienempi pääsee nuorempana jo tutustumaan tällaisiin juttuihin isomman mukana.

 

Perusarki ja lapsen kanssa oleminen helpottuu

 

Meillä elämä muuttui melko radikaalisti toisen syntyessä, joskin osuutta asiaan oli kyllä pienellä ikäerollakin. Ikäeroa on vain 13 kuukautta ja olihan se alku raskasta mutta nyt lapset ovat mitä parhaimmat kaverit keskenään ja odotamme jo kolmatta. Kumpikin vanhemmista lapsista on jo päiväkuivia joten vauvan synnyttyä helpotus ettei ole muita vaippapeppuja.

 

Rakkaus esikoista kohtaan vähenee ja vauva vie kaiken huomion.

 

Minkä verran ikäeroa:Suosittelen 3-5v:n ikäeroa.Kun meillä kakkonen syntyi esikoinen oli vasta 1,5v ja täytyy sanoa,että rankkaa oli!Molemmat vielä vaipoissa.Taapero jäi kyllä vauvan varjoon.Kun kolmas lapsemme syntyi oli esikoinen 5v ja keskimmäinen 3.Huomattavasti helpompaa!

 

on se miten vaikuttaa teidän arkeenne.

Meillä on reilu vuosi ikäeroa kahdella ekalla, eikä mitään valittamista. Esikoinen ei jäänyt millään lailla varjoon, vauva oli helppo ja tupsahti siihen muun elämän ja hulinan keskelle.

 

Meillä kyllä muutti elämää enemmän kuin mitä odotin. Esikoinen oli "helppo" lapsi, toinen kaikkea muuta, joten hyvin monet vauvan hoitoonkin liittyvät asiat olivat minulle aivan uusia. Joku vauvan käsittely, imetys ja vaipan vaihto oli tietysti tuttua, mutta ne nyt oppii muutenkin nopeasti. Kaikki muu olikin toisen lapsen kanssa sitten aivan erilaista, ja suoraan sanottuna jos olisin tiennyt minkälaista, olisimme jättäneet toisen lapsen tekemättä... Toinen lapsi ei esim. viihtynyt vaunuissa ollenkaan eikä muutenkaan nukkunut päiväunia kuin sisällä tissi suussa, ja voin sanoa että oli aika p****estä ulkoilla lasten kanssa aina niin että pienempi huutaa Manducassa.

Eikä ole muuten paljoa helpottanut vaikka vauva-ajoista on jo vuosia, pienempi on edelleen erittäin voimakastemperamenttinen ja jättää isomman varjoonsa, isompi sitten oireilee huomion puutetta muilla tavoin...

 

Rakkaus esikoista kohtaan vähenee/QUOTE]

totta, miksi niin harva tunnustaa???!

 

Rakkaus esikoista kohtaan vähenee/QUOTE]

totta, miksi niin harva tunnustaa???!

Koska ei ole mitään tunnustettavaa, osaan kylmästikin sanoa asioita lapsistani, mutta tätä en voi sanoa kun ei ole totta. Sori.

 

Luulen, että se sopiva ikäerokin on tosi paljon siitä kiinni minkälaisia lapset on. Meille olisi ehkä sopinut pienempikin kuin se 3 vuotta vaikka toisin luulin ja kolmas halutaankin mielellään nopeammin. Eli en traumatisoitunut tokan lapsen tulosta.

 

Syyllisyys ja riittämättömyys kasvoi. Pahimmalta tuntuu esim. tilanne kun esikoinen pyytää katsomaan rakentamaansa legoa ja haluaa näyttää kuinka se pomppaa. Juuri, kun hän tekee sen liikkeen, niin kuopus meinaa kompastua juuri kävelemään opetellessaan johonkin siinä vieressä, ja katse harhautuu häneen - esikoinen pahastuu kun en tietysti katso hänen juttujaan, ja itkee niin surkeana että. Tämän tyyliset tilanteet ovat hirmuisen kurjia, kun ei ehdi ja pysty jakautumaan.

Onneksi monta kertaa kuitenkin pystyy! Olen kuitenkin ajatellut että myös parisuhde on yksi "este" ainoan lapsen huomiolle, eli kyllä isän, äidin ja yhden lapsenkin perheessä voi tapahtua sama sivuun jääminen. Triangulaatioksihan sitäkin kutsutaan.

Minusta tuntuu että sisarukset ovat toisilleen hyvin tärkeitä. Pääasia on käsitellä se ulkopuolisuus mahdollisimman hyvin. Mutta kyllä harmittaa joskus. Esim. kuopuksen kohdalla muistan kuinka pahalta tuntui hänen puolestaan, kun aina kun halusin paijata häntä, esikoinen juuri silloin huusi lisää maitoa / leipää tai vaikka katsomaan jotain ja koskaan en päässyt siihen samaan symbioosiin täysin kuin ekan lapsen kanssa. Kumpaankaan ei ehdi "syventyä" aina niin paljon kuin haluaisi.

 

Rakkaus esikoista kohtaan vähenee/QUOTE]

totta, miksi niin harva tunnustaa???!

Höpö höpö. Rakkaus on vaan kasvanut.

Meillä lapsilla ikäeroa 2v2kk, ja mustasukkaisuutta ei toistaiseksi ole juurikaan ollut (vauva pian 10kk). Ihan pari kertaa muistan, että olisi ollut jotain pientä (vauvan ensimmäisen kotipäivän aamulla esikoinen oli kämpimässä aamulla viereen, mutta mulla olikin vauva rinnalla - esikoisen naama vähän venähti, mutta leppyi saman tien kun sanoin, että molemmat mahtuvat äidin kainaloon. Toinen oli kun vauva lähti ryömimään ja alkoi ottaa esikoisen leluja, ekoina päivinä otti esikoisella vähän koville, mutta hyvin on mennyt sen jälkeen) Niin ja siitä tuli itkua, kun esikoinen olisi halunnut imettää, ja selitin, ettei se valitettavasti onnistu! Esikoinen on ollut tosi kova hoitamaan vauvaa, ja olin yllättynyt, miten aikaisin lapsista on jo ollut seuraa toisilleen. Heti kun vauva alkoi viihtyä lattialla, esikoinen on heti aamusta pyytänyt että laitan vauvan "leikkimään", ja esimerkiksi hilannut oman leikkinsä jumppamaton päällä loikoilevan vauvan viereen

Jossain vaiheessa vauva oli itkuinen, eikä sitä oikein voinut laskea sylistään, mutta aloin kantaa vauvaa liinassa, niin sain esikoisen kanssa tehtyä kaikkea normaalisti, ja kotityötkin sai tehtyä.

Isoin ero on ollut - ihan odotettavasti - että kaiken joutuu tekemään tuplana, joten esimerkiksi lähtemiseen pukemisineen, ruokailuihin ym. menee kauemmin aikaa kuin ennen, kun täytyy huolehtia kahden lapsen tarpeista. Kun ollaan liikkeellä, on kaksi tenavaa nosteltavana autoon, talutettavana ja kannettavana kauppaan jne. Huonossa tapauksessa molemmat vääntää vaippaan kakat juuri kun olen saanut heidät puettua (esikoinen ei ole vielä täysin kuiva, kakat tulee vaippaan)

Joskus on tullut olo, että kädet ei riitä (esimerkiksi hiljattain kun molemmilla oli oksennustauti), mutta yllättävän hyvin on voinut sumplia niin, ettei kumpikaan jää huomiotta - ja tuossa vanhemman iässä sitä omaa vuoro onkin jo hyvä oppia välillä odottamaan. Esikoinen on onneksi ollut tosi kiinnostunut katsomaan vauvan hoitoa ja auttamaan (hakee vaipan ja rasvat, puhtaat sukat, pyyhkii maidot suupielestä ym.), mikä on helpottanut tietysti tosi paljon, kun se vauvanhoito ei ole esikoiselta pois, vaan mukavaa yhteistä tekemistä. Välillä kumpikin lapsi on heräillyt yöllä ja on tuntunut, ettei koskaan saa nukkua. Vauvan synnyttyä esikoinen vielä nukkui päikkärit, mutta harvoin vauvan kanssa samaan aikaan.

Ei ole tarvinnut stressata vaate- ja tarvikehankinnoista (inhoan kaupoissa juoksemista), kun on saanut hakea vaatehuoneesta seuraavan koon vaatelaatikon

Tosi kivaa on ollut, helpompaa kuin odotin.

 

Unohtui vielä lisätä, että uskon että meillä on käynyt tosi hyvä tuuri esimerkiksi siinä, että toinen lapsi on ollut ns. helppo vauva ja esikoinen ei ole ollut mustasukkainen, eikä se ole meidän vanhempien ansioita. Voisi olla paljon vaikeampaakin, esimerkiksi kaverilla oli hieman pienemmällä ikäerolla tosi vaikeaa, kun isompi oli hurjan mustasukkainen ja töni ja löi vauvaa ym. Meillä toinen vauva on ollut enimmäkseen todella hyvä nukkumaan, joten olen ollut paljon energisempi nyt kahden lapsen kanssa kuin esikoisen vauva-aikana (refluksia, itki paljon)