Mitenkä tästä selviää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huijattu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Huijattu

Vieras
Tapasinpa tuossa kertana eräänä miehen. Mies teki kaikkensa, että sai mun huomioni. Flirttasi, tuli lähelle, antoi todellakin ymmärtää että on kiinnostunut. Tätä kaikkea jatkui kolmisen kuukautta. Lämpenin pikkuhiljaa ja lopulta rakastuin. Sydän juuriani myöden.

Seuraavan kerran kun tavattiin, mies oli kuin olisin ilmaa. Ei katsetta, ei mitään. Ei edes tervehdystä. Mua ei enää ollutkaan olemassa.

Yhtäkkiä olinkin polvillani, lyötynä, sydän sirpaleina. En edes ehtinyt tajuamaan, mitä tapahtui. En ymmärrä vieläkään. Olen nyt jotenkuten kasassa, mutta huomaan ajattelevani etten enää ikinä halua nähdäkään kyseistä miestä. En puhua hänelle, en katsoa häntä. Minussa on vihaa ja kiukkua, surua, hämmennystä. Pahinta on se, että olemme työssä samassa talossa joten tapaan häntä väkisinkin joskus. Mutta aion kohdella häntä kuin ilmaa.

Mitenhän tästä selviää.. taisin sitten oikeasti rakastua, sillä vaikka olenkin pettynyt aiemmin olen silti pystynyt olemaan ystävällinen ja fiksusti. Nyt en edes halua. Musta tuntuu että mua huijattiin törkeästi, olin vaan joku pelinappula, en ihminen. Ja mä olen vihainen sille miehelle tästä kaikesta. Todella.
 
Pariin kertaan kun olen noita sun kirjotuksia lukenu, niin onko mahdollista että mies ei oikeesti ollut kiinnostunut vaikka antoi todellakin niin ymmärtää ja kun huomasi että sulla on tunteita niin löin jarrut pohjaan.

Jotku miehet on ystävällisiä vaikka niitä ei nainen siinä mielessä kiinnostakkaan. joten se koko romanssi on ikävä kyllä vain naisen omassa päässä kun ei ole rohkeutta kysyä suoraan mikä meininki... :( Mulle käyny kanssa pari kertaa noin, ja sen takia nykyään heti kysynkin että ihanko kaverimielessä siinä olet vai onko muutakin. Näin ei ala kuvittelemaan omassa päässään mitään.
 

Similar threads

S
Viestiä
3
Luettu
517
V
O
Viestiä
6
Luettu
488
V

Yhteistyössä