miten

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kihlauspäätös
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kihlauspäätös

Vieras
Minua oikein askarruttaa, voiko enää nykyaikana toimia vanha malli, että mies kosii yllättäen, ja nainen onnellisena suostuu, sanoo jopa odottaneensa sitä!

Tasa-arvon nimissä asian luulisi olevan yhteispäätös, eikä kiinni siitä, että mies haluaa....

Käytäntöhän tukee käsitystä, että nainen etsii aviomiestä.
mallihan tukee miesten ylivaltaa perheasioissa.

Toisekseen, voiko nykynaiselle ostaa sormuksen valmiiksi, eli eikö nainen halua valita itse sen?


Oikein rakastuneet, kertokaapa miten päätös syntyi.
Keskustelitteko (ja mietitte tahoillanne) ensin, vai päättikö mies kosia ja nainen odotti sitä?
 
Eikai se koskaan ole kiinni vain siitä, että mies haluaa. Pitäähän jonkun siihen kosintaan suostuakin.
Kosinta voi olla nykymiehelle vaikea paikka, jos se helppoa on ollut koskaan.
Ensin hän ajattelee, että onpas hieno nainen. Sitten hän kuvittelee miltä tuntuisi, jos muut miehet veisivät naisen häneltä. Sitten hän alkaa miettiä keinoja varmistaakseen, että niin ei käy. No, yksi vaihtoehto on sitoa nainen patteriin, toinen vaihtoehto on uhkailla naista ja kilpakosijoita nyrkein ja ampuma-asein. Hyvä konsti on myös olla niin hyvä sängyssä että naiselle eivät muut kelpaa, mutta harva mies pohjimmiltaan uskoo niin hyvä olevansa, varsinkin jos nainen ei kauheasti seksiin eläydy. Yksi konsti perustuu naisen vapaaehtoisuuteen, ja siihen että rengas, eli reviirimerkki, on naisen sormessa.
Tehtyään päätöksen että viimeisin vaihtoehto on paras, mies alkaa tarkkailla naisen sanomisia, ja kuulostelemaan mitä mieltä nainen on kihlautumisesta.
Jos nainen kuulostaa liikaa yltiöfeministiltä tai puhuu kihlauksesta alentuvaan sävyyn, mies saattaa luopua kosinnasta jotta ei tulisi nolatuksi. Entä jos nainen nauraa hänelle? Entä jos hän kieltäytyy, kuinka siitä jatkettaisiin eteenpäin? Olisiko parempi jättää kosimatta niin tilanne pysyisi stabiilina, eikä mitään peruuttamatonta tapahtuisi?
Mies ei myöskään tiedä kuinka monesti naista on kosittu, ja kuinka paljon vertailua tulee esiintymään. Entä jos hän kosiikin ""väärin"", nainen nauraa hänelle, kieltäytyy, ja kertoo jälkeenpäin tyttökavereilleen kuinka naurettava ääliö häntä kosi tässä eräänä päivänä. Entäs kukat ja sormus? Mitkä ovat oikeat kukat? Vai voiko nykynaiselle tuoda kukkia, kun hänelle ei saa edes avata ovea?
No, siinä on syitä kerrakseen miksi naiset saavat odottaa kosintaa.
Jos nainen alkaa vihjailemaan kihloista itse oikein silmiinpistävästi, muuten kuin olemalla myönteinen, osoittaa pettymystään kosimattomuudesta tai antaa ymmärtää että ei ole elämää ilman kihloja, silloin mies alkaa harkita kannattaako antaa naiselle periksi, koska mikä on seuraava asia johon nainen hänet kiristää tunteilla. Jos asiasta käydään itkuisia riitoja, mies alkaa miettiä, onko itseasiassa naiselle tärkeämpää olla kihloissa kuin olla hänen kanssaan. Ehkäpä nainen löytää jonkun miehen, joka suostuu kaikkeen, sama kuka kunhan mies osaa olla anopille mieliksi ja kosii naista jouluaattona koko suvun edessä. Vai onko nainen pyrkyri, joka jahtaa hänen sukutilaansa, vai onko hän niitä lehmiä jotka ovat lapsesta asti eläneet vain sitä ""tärkeää päivää"" varten, ja kun sormus on sormessa käy sohvalle ja lihoo muodottomaksi?

Eli tästä voidaan vetää johtopäätös, että nainen ei voi kosia miestä, koska naiselle ei ole tarjolla oikeaa tapaa kosia. Poikkeuksia löytyy, mutta ns. Perus-Liisan ja Perus-Matin kannattaa yleensä noudattaa perusmenettelytapaa, jossa mies tekee aivotyön ja nainen vain elää ja huolehtii omasta kukoistuksestaan kosinnalla tai ilman. Sillä kun katsoo miehen aivojen sisälle, niin mikä vaihe tuosta edellämainitusta päättelyketjusta antaa naiselle tilaa tehdä kosinta? Ei ainakaan se vaihe, jossa mies miettii onko naiselle tärkeämpää olla kihloissa vai miehen kanssa. Eikä ainakaan se vaihe jolloin mies tulee siihen tulokseen, että kilpakosijat pitäisi tappaa tai ainakin karkoittaa. Jos nainen esim. siinä vaiheessa alkaa puhumaan ikuisesta rakkaudesta ja suurista tunteistaan, mies vain tuntee itsensä paskiaiseksi kun mielessä on vain mustasukkainen eläimellisyys. Silloin hän jopa alkaa arvella onko hän naisen arvoinen, kun ei kykene niin juhlallisiin tunteisiin,vai onko niin että nainen teeskentelee rakkautta, kun hänkään ei sitä missään näe.


 
Naisen päättelyketjussa on paljonkin tilaa miehen kosinnalle.
Naisen aivotoiminta:

"" Kosisipa hän jo tänään""
""Kosiikohan hän minua ikinä""
""haluan olla hänen kanssaan loppuelämän, hän on sielunkumppani""
""Hän muistuttaa isääni, onneksi ei liikaa""
""Tuleekohan hänestä hyvä isä?""
""Olen jo valinnut salaa sormuksen. Toivottavasti mies ei osta väärää""
""Huomasikohan mies kun huokaisin kultasepänliikkeen kohdalla?""
""Kuulikohan mies että Sanna ja Lassekin ovat jo kihloissa?""
 
ja tän naisen aivoissa tuo tuollainen jatkui muutaman vuoden ja sitten siihen väliin tuli näitäkin ajatuksia:

""Ei vieläkään eikä vielä eikä vielä""

""Kummastipa ohitetaan aina tämä aihe, vaikka muutkin jo kyselevät""

""taitaa mies pelätä sitoutumista, kun on noin vanhaksi päässyt vapaana eikä pidä kiirettä vieläkään""

""Tuskinpa häntä haittaisi, vaikka joku muu mut veisikin. Tai meinaa, ettei tuommosta kukaan edes yritä.""

""Ei vieläkään""

""No antaa olla sitten, mihin sitä olis tarvinnutkaan ja tää nyt on tämmöstä vuosikausia.""

""Kosispa edes joku joskus, niin saisi edes harkita. Kuka vaan, niin vois suostuakin, jos edes joku olis sen verran kiinnostunut.""

""No ne prinsessahäät ja sormukset ei sitten olleet mua varten, tuokohan edes kukkia 50-vuotispäivänä...""

""Älä nyt viiti, ukkoparka, mitä sitä nyt semmosia enää...""


 
sormukset sormeen, pappi sanoi aamen.

Mitä sitten. Eikö millään muulla asialla ole elämässä yhtä suurta periaatteellista arvoa. Sormusten vaihto on elämän ja kuoleman kysymys?
 
Minusta on outoa odottaa kosintaa - sama kumpi sitä odottaa..

Kihlaushan on päätös avioliitosta ja se päätös pitää tehdä yhteisesti, ei naisen odottaa, kunnes mies niin päättää!

Kihlaushan on lupaus sitoutua tähän ihmiseen loppuiäksi. Naisen kosinnanodotuis enteilee huonoa avioliittoa!
 
En ymmärrä kuinka kihlaus on joku tasa-arvoasia.
Ei ole pakko mennä kihloihin jos on femakko. Mutta minusta ihmisellä on joku ongelma jos pitää liittää ""mieskö aina päättää ja nainen odottaa"" -asetelma asiaan, jolla ei ole senkanssa mitään tekemistä.
Miehet ja naiset on erilaisia, siksi jotkut asiat ovat vuosien saatossa muodostuneet sellaisiksi kuin ovat.
Kertoo vain siitä että naiset ovat edelleenkin epävarmoja itsestään, jos eivät kestä sitä että miehellä on joku tehtävä joka sopii USEIMMITEN paremmin miehelle eikä naiselle.
Eikä millään ""mallilla"" ole joka asiassa sormia pelissä.
Mikä vitun ""malli"" muka tulee ja pakottaa ja asettelee?
Ei ole minun kotonani näkynyt ketään ""mallia"" tai varsinkaan ""yhteiskuntaa"" pakottamassa mihinkään, muuhun kuin töihin olis joskus hyvä aamulla herätä.
Miehen kosinta teki minut onnelliseksi, suostuin, enkä tunne itseäni yhtään vähempää tasa-arvoiseksi kuin ennenkään.
Voin jopa paistaa silloin tällöin miehelle pellillisen pullaa ruutuessu päällä, eikä mun itsetunto siitä kärsi.
Mites muilla, onko kaikki asiat jotenkin tasa-arvoasioita?
 
Minusta kannattaa jo suhteen alkumetreilla keskustella molempien tulevaisuuden haaveista. Onko ylipaataan haluja muuttaa yhteen, arvostaako avioliittoistituutiota, haluaako lapsia jne... Ei se ole viela tulevaisuuden suunnittelua tai painostamista, mahdollisuuksien kartoitusta mielumminkin.

Jos haaveet kohtaavat, aletaan elamaan yhdessa. Arki tulee ja jossain vaiheessa on aika pohtia, onko vierella se ihminen, jonka kanssa niita haaveita haluaa toteuttaa. Jos on hyva keskusteluyhteys (muutoinhan ei kannata naimisiinmenosta haaveillakaan), niin kylla sita johdattelevilla keskusteluilla saa selville, milloin aika olisi oikea.

Mina ainakin tiesin, milloin vaimoni oli valmis menemaan naimisiin. Kun olin asiasta samoilla linjoilla, oli helppo kosia. Olin aivan varma, etta saan myonteisen vastauksen. Sitten otettiin yhteistuumin kalenteri kateen, katsottiin passeli haapaiva ja mentiin ostamaan kihlasormus. Olisinhan voinut ostaa sen jo valmiiksikin, mutta olin hieman epavarma vaimoni mieltymyksista, koska han ei juuri koruja kayttanyt.

Olipas simppelia. Jokainen toki taaplaa tyylillaan, mutta kylla minua suuresti huvittaa parit, jotka menevat kihloihin ilman puhettakaan avioitumisesta. Sitten 10 vuotta myohemmin itketaan, kun mies ei ymmarra kosia tai ei valttamatta halua naimisiin lainkaan. Ymmartamattoman miehen vikako se on, ettei han olekaan ajatustenlukija?
 
Inhorealisti,

juuri noinhan sen pitäisikin toimia.

Tänä tasa-arvon aikanakin saa mies minusta edelleen kosia. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö päätös olisi yhteinen. Jos sitä puolisoa ei tunne edes sen vertaa, että tietäisi haluaako tämä naimisiin vai ei eikä pysty asiaa keskustellen selvittämään niin olisikohan syytä jättää naimapuuhat välistä...
 
""oo"":lle:

Kas kun monet ""modernit"" ihmiset haluavat hamartaa kihlauksen alkuperaisen merkityksen avioliittolupauksena. Se on vain joku teinejen epamaarainen lupaus pysya yhdessa. Vuosien saatossa sitten unohtuu, etta kihlaus olikin kosinnan seurausta ja aletaan odotella uutta kosintaa.

Mies on sitten ymmartamaton idiootti, kun ei osaa lukea ajatuksia ja kosia uudelleen, kun nainen onkin muuttanut mielensa ja haluaakin jostain syysta naimisiin. Hulluksi on maailman meno yltynyt.
 

Yhteistyössä