Miten voi olla noin kauhean kamalaa jos lapsilisästä lähtee se muutama euro?

  • Viestiketjun aloittaja nauran
  • Ensimmäinen viesti
Vierasmiess
no vaikka meillä ei ole enää kuin kaksi lasta joisa maksetaan lapsilisää niin kyllä se vaikuttaa ja paljon!
Jos jokaisesta lapsesta viedään esim 6e, niin se on 12e/kk, jolla saamme sen 12 purkkia maitoa . vuodessa tämä on jo iso raha pienituloiselle.
Minusta olisi ollut kohtuullista niin että lapsilisä olisi laitettu verolle ja verotus olisi noussut tulojen mukaan. jolloin ne isotuloisilta, jotka eivät oikeasti lapsilisää tarvitse, koska tämä raha on tarkoitettu tasaamaan lapsista aiheutuvia kuluja, menisi enemmän. Ja siis saiis normaaliti rahan joka kuuukausi käteen , mutta veroilmoituksessa sitten ilmoitettaisiin normaalisti lasten lukumäärä ja se näkyisi verotuksessa
Jätä ne maidot ostamatta niin säästät 12€.
 
Määrittele "rikas". Ja miksi heiltä pitäisi ottaa etuus pois, kun he jo muutenkin maksavat "köyhien" perheiden elatuksesta? Hyvin toimeentulevat ovat itse omalla toiminnallaan mahdollistaneet elintasonsa, miksi heidän pitäisi jakaa rahaa kotona loisiville sossupummeille (anteeksi kärjistys), jotka laskee kannattaako mennä töihin ettei joku asumistuki tai elarit pienene?
Niin, vaikeahan se on määritellä kun esim. asuminen kustantaa enemmän toisaalla etc., menoeroja on. Mutta kaipa sellanen yli sata koota pärjäis ilman lapsilisiä?

Suomi on hyvinvointivaltio, kyllä meidän tulis taata että käyhätkin pärjää.
Törkeää viedä heiltä!
 
M32
Toiseksi, sinäkin sait ilmaisen koulutuksen ja kouluruuan ja siihen aikaan ne oli ne perheelliset jotka myös verotuloillaan sen maksoivat.
Tässä on ajatusvirhe. Jos maksutonta (ei "ilmaista") koulutusta ei kustannettaisi verovaroin, vanhemmat kustantaisivat sen itse. Minun koulukseni tukemisesta ovat hyötyneet omat vanhempani, joiden ei ole tarvinnut ottaa velkaa laittaakseen minut hyvään kouluun. Lapsi tietenkin hyötyy koulutuksesta, mutta jos yhteiskunta ei sitä tukisi, maksajat olisivat lapsen huoltajat. Lapsi itse ei jää velkaa.
 
Mitäs jos säilyttäisi opinnot ilmaisena suomalaisille.
Eikös tänne Suomeen tulla opiskelemaan ihan ilmaiseksi muualta, jospa heiltä menisi lukukausimaksut!
Ei muutkaan yliopistot vedä porukkaa sillä että ovat ovat ilmaisia. Suomi taitaa olla harvoja ellei ainoa. (jos nyt oikein olen käsittänyt)
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
-

Mitä sä selität?
Eikö koko homman pointti ollut juurikin se, että sinäkin olet saanut maksuttoman koulutuksen (jos nyt haluat saivarrella), joten eikö se ole hyvä, että tulevaisuudessakin suomalaiset lapset saavat maksuttoman koulutuksen siitä huolimatta, ettet sinä halua omia lapsia?
 
Tabu(laattori)
kannattaa hiemna kurkata mihin nuo verovarat menee. Esim osoitteessa www.verokuitti.fi näet mihin juuri sinun omat verovarat jaetaan sekä valtion budjettia osoitteessa http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2014&lang=fi&maindoc=/2014/tae/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&opennode=0:1:127: . Siellä huomaa jänniä juttuja kun käy tekstejä läpi. Tässä voisi heittää leikkauskohteita esim:
valtionrahoitusta yliopistojen toimintaan 1 851 920 e.sta vaikka - 20%
Suomen akatemian tutkimusrahat 10 milj - 20%
Kansainvälinen kehitysyhteistyö 908 520 000 e - 50%
Maatalouden yrittäjä tulo 917 000 000 e - 10%
Maaseudun kehittäminen 86 200 000 e -30 %
Valtion avustus laajakaista hankkeeseen 10 500 000 e - 30 %
Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot 26 526 000 e -20%
Pakolaisten ja turvapaikkahakijoiden vastaanotto 30 511 000 e -20 %
Vastaanottotoiminnan asiakkaille maksettavat tuet 1 263 720 000 e -20%

Yht. 841 491 784 e säästöjä / vuodessa

Suomessa on oikeastaan neljä rotua, joihin ei saa kajota, jotka ovat tabuja, joiden etuuksiin ei saa koskea. Ne ovat:
1. Kansanedustajat
2. Maanviljelijät
3. Maahanmuuttajat
4. Pääomatulo
 
"vieras."
Mitä sä selität?
Eikö koko homman pointti ollut juurikin se, että sinäkin olet saanut maksuttoman koulutuksen (jos nyt haluat saivarrella), joten eikö se ole hyvä, että tulevaisuudessakin suomalaiset lapset saavat maksuttoman koulutuksen siitä huolimatta, ettet sinä halua omia lapsia?
Ja kun työssäkäyvä lapseton maksaa veroja, niin siitä hyötyvät lapsiperheet mm. sen koulutuksen muodossa.

Tämähän taisi lähteä siitä, että astro halusi lapsettomille lisäveroja lapsiperheiden menoja tukemaan.
 
M32
Eikö koko homman pointti ollut juurikin se, että sinäkin olet saanut maksuttoman koulutuksen (jos nyt haluat saivarrella), joten eikö se ole hyvä, että tulevaisuudessakin suomalaiset lapset saavat maksuttoman koulutuksen siitä huolimatta, ettet sinä halua omia lapsia?
On ehdottoman hyvä asia. Kannatan maksutonta koulutusta täysin varauksetta. Se on hienoimpia asioita suomalaisessa yhteiskunnassa. Minä tai kukaan muukaan ei ole kuitenkaan mitään moraalista velkaa siitä, että on käynyt kouluja. Yhteiskunnan tuki on kohdistunut omiin vanhempiini, koska muuten he olisivat joutuneet maksamaan laskun koulutuksestani. Itse en lapsettomana tule hyötymään samanlaisesta hyväntekeväisyydestä.
 
M32
Ja kuten sanottu, jos jokaisen pitäisi itse vastata sekä eläkkeensä rahastoimisesta että lapseen liittyvistä kustannuksista, tämä hyödyttäisi nimenomaan kaltaisiani lapsettomia työssäkäyviä ihmisiä. Jotkut vanhemmat tuntuvat olevan täysin sokeita sille, miten paljon heitä tuetaan erilaisilla epäsuorilla eduilla. Ei ihme, että hyvinvointiyhteiskunta rapautuu, kun sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
 
Mitäs jos säilyttäisi opinnot ilmaisena suomalaisille.
Eikös tänne Suomeen tulla opiskelemaan ihan ilmaiseksi muualta, jospa heiltä menisi lukukausimaksut!
Ei muutkaan yliopistot vedä porukkaa sillä että ovat ovat ilmaisia. Suomi taitaa olla harvoja ellei ainoa. (jos nyt oikein olen käsittänyt)
Taikka maksullinen koulutus mutta takaisinmaksu vain jos palkkataso ylittää tietyn summan (vaikka 60.000 euroa/vuosi) tai siinä tapauksessa jos muuttaa pois maasta. Takaisinmaksu suoritettaisiin osissa. Oppivelvollisuutta koskeva koulutus olisi ilmaista.
 
"niinpä"
todennäköisesti olet itsekkin nauttinut kyseisitä eduista välillisesti, kun äitisi on sinu hoitanut, vienyt päiväkotiin yms. Hassuahan se olis kun ihminen syntys suoraan aikuiseksi ja olis heti töissä.
Nimenomaan välillisesti. Aikuisen taskuun ne on menneet ne tuet silloin.

Lapseton työssäkäyvä aikuinen elää sellaista elämänvaihetta, ettei saa mitään yhteiskunnan tukia suoraan takaisinpäin.
Opiskelijana sain viimeeks, sitten meni kymmenen vuotta että olin nettomaksaja (maksoin yksistään tuloveroa noin 1500e kk, lisäksi kiinteistövero, autovero, jne jne) enkä saanut mitään takaisin - en käytä julkista terveydenhuoltoa, kirjastoa, jne jne.

Lapsiperheet saavat tukia (ja se on oikein) mutta lapsettomalta työssäkäyvältä ei voi tukia POISTAA kun ei se mitään saakaan. Tukia saavat vähäosaiset, lapselliset, vanhukset; vain niiltä voidaan poistaa joille jotain tuetaan.
 
Taikka maksullinen koulutus mutta takaisinmaksu vain jos palkkataso ylittää tietyn summan (vaikka 60.000 euroa/vuosi) tai siinä tapauksessa jos muuttaa pois maasta. Takaisinmaksu suoritettaisiin osissa. Oppivelvollisuutta koskeva koulutus olisi ilmaista.
Miks ei.

Toisaalta kehitysmaille on hyvä, että viedään sitä osaamista Suomesta. Tällaisissa tapauksissa ei maksua.
 
Viimeksi muokattu:
Vastasit kysymykseeni epäsuorasti: ei voi leikata mistään tuista, kun emme mitään tukia saa. Meillä on suuremmat tulot per naama, koska olemme päättäneet käyttää itse ansaitsemamme rahat eri tavalla kuin te. Minusta olisi hyvä, jos ihmiset kantaisivat itse vastuuta omasta elämästään sen sijaan, että muiden kukakrolla käyminen katsottaisiin perusoikeudeksi.

Olisi vähinkäänkin mielenkiintoista, jos Suomessakin jokainen vastaisi sekä omasta eläkekertymästään että lastensa koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Näinhän tehdään esimerkiksi Yhdysvalloissa. Se kyllä konkretisoisi lapsiperheellisillekin, kuinka paljon suoraa ja epäsuoraa yhteiskunnallista tukea heille tällä hetkellä maksetaan. Tukien puuttuessa lapsen hankkiminen olisi suuri taloudellinen riski ja rasite.

Yhdysvalloissa lapsettomat työssäkäyvät aikuiset jäävät eläkkeelle paljon aikaisemmin kuin saman verran ansaitsevat lapsiperheet ja nauttivat myös paremmasta elintasosta. Tämä ei ole kellekään ongelma, koska lähtökohta on se, että jokainen elättää itse omat lapsensa.

Maksan kyllä veroja ihan mielelläni enkä toivo Yhdysvaltojen mallia tänne, mutta joidenkin lapsiperheiden vaatimukset ja uhiutuminen ovat kyllä kaukana kohtuullisesta.
Monista asioista olen kanssasi samaa mieltä mutta tätä en voi kuin ihmetellä. :O Mitä tukia ne lapsiperheet nyt muka saavat kun he vievät lapsettomilta ja sinkuilta kaiken veropotista? Ja jos Suomeen tulee lähellekään Usa:n mallia tai Englannin yhteiskunta mallia (koulutus maksullista yms) niin täältä lähtee MONET helvettiin :D Ollaan nyt edes siitä ylpeitä ja iloisia että meillä ei ole eriarvoistavaa koulutusjärjestelmää!! Kaikkien kakarat ja puolisot, sisarukset, naapurit voi opiskella ja menestyä tasapuolisesti.
 
Mitäs jos säilyttäisi opinnot ilmaisena suomalaisille.
Eikös tänne Suomeen tulla opiskelemaan ihan ilmaiseksi muualta, jospa heiltä menisi lukukausimaksut!
Ei muutkaan yliopistot vedä porukkaa sillä että ovat ovat ilmaisia. Suomi taitaa olla harvoja ellei ainoa. (jos nyt oikein olen käsittänyt)
Aivan samaa mieltä, näitä vaihtariopiskleijoita on baaritkin pullollaan ja jotenkin huvittavaa että pääsevät tänne opiskelemaan ja nauttimaan meidän työn hedelmistä antamatta mitään takaisin. :/ Kohtuulliset lukukausimaksut kuuluisi ehdottomasti maksaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
ja niinpä
Ja kuten sanottu, jos jokaisen pitäisi itse vastata sekä eläkkeensä rahastoimisesta että lapseen liittyvistä kustannuksista, tämä hyödyttäisi nimenomaan kaltaisiani lapsettomia työssäkäyviä ihmisiä. Jotkut vanhemmat tuntuvat olevan täysin sokeita sille, miten paljon heitä tuetaan erilaisilla epäsuorilla eduilla. Ei ihme, että hyvinvointiyhteiskunta rapautuu, kun sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
Näin on, siis epäsuoria etuja on hirveän paljon.
Päivähoitopaikka vaikkapa, maksaa kunnalle reilut 1000,- josta vanhempi maksaa ehkä 250. Töihin palaavan vanhemman verotulotkaan eivät välttämättä kata sitä lapsen päivähoitopaikan kustannusta. Saatika niiden vanhempien, jotka ovat kotona vaikka lapsi hoidossa.

Lapsiperheitä tuetaan Suomessa ruhtinaallisesti, joku aiemmin vertasi mm Saksaan, no siellähän on kotirouvakulttuuri ja naiset käyvät hyvin usein vain osa-aikatyössä koska kunnallista päivähoitoa ei ole samoin kuin täällä. Päivähoito pitää itse kustantaa kokonaan. Toisaalta Saksassa on perheverotus, eli yhdenkin ihmisen palkalla mahdollista elää.

Mutta täähän ei käy tasa-arvoiseen Suomeen kun molempien vanhempien on mentävä töihin ja piltit hoitoon vuoden ikäisenä.

Monia asioita otetaan niin itsestäänselvyytenä ja mistään saavutetuista eduista ei haluta luopua; vaikka pian olisi pakko... turhaan sanotaan että "meidän lapset maksaa teidän eläkkeet" - eivätkä maksa, niitä tulevaisuuden maksajia ei ole tarpeeksi näitä nykytyössäkäyviä elättämään. Lapsia ei synny nytkään niin paljoa että Suomen väkiluku pysyisi ennallaan. Tällä hetkellä maahanmuuton avulla Suomen väkiluku pysyy siinä mitä se on nyt. (lähde: tilastokeskus)
 
M32
Mitä tukia ne lapsiperheet nyt muka saavat kun he vievät lapsettomilta ja sinkuilta kaiken veropotista?
Koulutus, terveydenhuolto, kirjastolaitos, liikuntamahdollisuudet ja ylipäätään kaikki verovaroin lapsille kustannettavat hyvinvointipalvelut. Ilman yhteiskunnan tukea vanhemmat joutuisivat maksamaan lastensa käyttämistä palveluista itse, ja se tulisi heille hyvin kalliiksi.
 
Eikä tulisi vain kalliiksi, osalla ei olisi varaa näihin lainkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Blue
Koulutus, terveydenhuolto, kirjastolaitos, liikuntamahdollisuudet ja ylipäätään kaikki verovaroin lapsille kustannettavat hyvinvointipalvelut. Ilman yhteiskunnan tukea vanhemmat joutuisivat maksamaan lastensa käyttämistä palveluista itse, ja se tulisi heille hyvin kalliiksi.
Sinäkö et käytä näitä ollenkaan? Mikset, kerran sinun rahaasi sinne syydetään? Luulisi että MINÄ-ihmisenä olisit ensimmäisenä roikkumassa kirjaston kahvassa "nää kaikki on mun, MINÄ olen nämä maksanut". :)
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
Koulutus, terveydenhuolto, kirjastolaitos, liikuntamahdollisuudet ja ylipäätään kaikki verovaroin lapsille kustannettavat hyvinvointipalvelut. Ilman yhteiskunnan tukea vanhemmat joutuisivat maksamaan lastensa käyttämistä palveluista itse, ja se tulisi heille hyvin kalliiksi.
Noh eikös liikunta ja -muut harrastukset maksa? Kirjastoa käyttää eniten aikuiset. Ja kuitenkin me tarvitaan tulevaisuuteen hyvinvoivia aikuisia jotka huolehtii sitten meistä ja meidän jälkeläisistä.
 
"Tikruemo"
Meillä on kuusi lasta, joten leikkaus on yli 650 euroa vuodessa. Meille se on iso raha. Siihen kun lasketaan vielä muiden leikkausten aiheuttaman kulut (esim. asuntolainan verovähennykset), niin kyllä se "muutama euro" on aika kauhean kamalaa.
 
M32
Sinäkö et käytä näitä ollenkaan?
Pointtini taisi ikävä kyllä mennä sinulta ohi. Kyse ei ole siitä, etteivätkö kirjastopalvelut olisi hyvä asia ja laajalti suomalaisten käytössä. Vanhemmat vain hyötyvät tavattomasti siitä, ettei heidän tarvitse kustantaa niitä lapsilleen. Vastaavaa hyötyä ei lapseton tule koskaan samaan. Siksi on vähän kohtuutonta syyttää lapsettomia vapaamatkustamisesta. Jos kaikki joutuisivat vastaamaan näistä palveluista, eläkkeistään ja toimeentulostaan itse, sinullekin kyllä selviäisi, paljonko yhteiskunta tulee lapsiperheitä vastaan.
 
"vieras."
Monista asioista olen kanssasi samaa mieltä mutta tätä en voi kuin ihmetellä. :O Mitä tukia ne lapsiperheet nyt muka saavat kun he vievät lapsettomilta ja sinkuilta kaiken veropotista? Ja jos Suomeen tulee lähellekään Usa:n mallia tai Englannin yhteiskunta mallia (koulutus maksullista yms) niin täältä lähtee MONET helvettiin :D Ollaan nyt edes siitä ylpeitä ja iloisia että meillä ei ole eriarvoistavaa koulutusjärjestelmää!! Kaikkien kakarat ja puolisot, sisarukset, naapurit voi opiskella ja menestyä tasapuolisesti.
Kai ne jotain saavat, siitä tässä ketjussakin vissiin on kyse? Vai mistä niitä leikkauksia ei haluta tehtävän, jos mitään ei edes saada?
 
Ken guru
[QUOTE="Tikruemo";29713429]Meillä on kuusi lasta, joten leikkaus on yli 650 euroa vuodessa. Meille se on iso raha. Siihen kun lasketaan vielä muiden leikkausten aiheuttaman kulut (esim. asuntolainan verovähennykset), niin kyllä se "muutama euro" on aika kauhean kamalaa.[/QUOTE]

Uskon että pärjäilette kuitenkin kun teillä on tuota omaisuuttakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91

Yhteistyössä