V
vierailija
Vieras
Näen usein unia että mieheni on käynyt huorissa. Samoin kun hän ilmoittaa joskus että viipyy töissä pidempään ja saapuu vasta yöllä myöhään, epäilen että on käynyt vieraissa. Ongelmana on ettei minulla ole selviä todisteita, vain epäilyksiä.
Asiat jotka puoltaisivat epäilystäni ovat seuraavia: mies on myöntänyt käyneensä huorissa joskus nuorena miehenä joten kynnys kokeilemiselle on jo takanapäin. Mies katsoo paljon pornoa netistä ja hänellä on ollut siellä profiileja erilaisilla seuranhakupalstoilla. Tyhjentää aina kännykkänsä/tietokoneen historiat. Kun seksiä ei ole ollut vähään aikaan, on oudon etäinen käytökseltään. Jos joskus kysyn että pettääkö, hän suuttuu siitä ja huutaa mulle. Joskus aamuyöstä kun tulee, haistan että on juonut alkoholia (on töissä siis baari/ravintolassa) ja väittää ottaneensa joskus paukun työkaverien kanssa ennen kotiin lähtöä. Hänellä on tapana purkaa stressiä addiktioiden kautta, on riippuvainen nikotiinista, kahvista ja suhteemme alkuaikoina vaikutti siltä että seksikin on hänelle tosi tärkeää (seksiä oli useita kertoja päivässä). Työpäivät venyy monesti 2-3 tuntia, puolustelee sillä että on nähnyt kavereitaan tai työpäivä on venynyt jostain syystä. Viimeisin löytöni oli kun löysin autostamme penkin alta pullon miesten kallista parfyymia. Mihin hän sellaista oikein tarvitsee?
Luuloharhaisuus on ikävä piirre. En ymmärrä miksi epäilen että mies on käynyt huorissa. Jos hän pettäisi jonkun naisen kanssa johon suhde, oletan että olisin saanut siitä todisteita! Mutta epäilen että mies käy huorissa koska haluaa jatkuvaa vaihtelua sekä kiinnijäämisen riski on olematon... Olenkohan tulossa mielisairaaksi? Miten saisin asiasta varmuuden?