Kiitos Aubrieta pikaisesta vastauksesta, jos mahdollista printtaa vaikka kysymykseni proffalle, jos hänellä olisi aikaa vastata... sen verran kommervenkkisiä varmaan ovat, että niitä on hankala ihan tismalleen suusanallisesti muistaa ja esittää...
Tuosta imukupista syntyneestä mustelmaa siis asteeltaan vakavammasta hematoomasta oli puhetta viime viikon synnytysvalmennuksessa, kun ihmiset halusivat tietää imukupin vaaroista. Parikymmentä vuotta synnytyskätilönä toiminut vetäjä kertoi, että yksi vaara on imukupin aiheuttamasta hematoomasta syntynyt aivoverenvuoto. Nämä tapaukset ovat hyvin harvinaisia, kuten totesitkin marginaalisia, mutta riski on sikäli suuri sille jonka kohdalle se sattuu, koska tällöin läsnä ovat pahoin vammautumisen tai jopa kuoleman vaara. Siksi toivoin, että tätäkin vaaraa verrattaisiin sektion vaaroihin, onko suunnitellussa sektiossa olemassa yhtäläinen, mutta jonkin muun välineen kuin imukupin käytöstä syntynyt vaara, joka aiheuttaa kuitenkin saman lopputuloksen?
Tuosta laseraatioriskistä verrattaessa suunniteltua ( hitaammin etenevää ) sektiota hätäsektioon ( tehdään nopealla pystyviillolla hätätilanteessa lapsen ulosauttamiseksi ) on muuten muistaakseni olemassa vertailutietoa. Saattaa löytyä Ylikorkalan Naistentaudit ja synnytykset tai Haukkamaa et. al Obstetriikka -kirjoista. Voithan kysäistä tästäkin proffalta, jos hän muistaa. Mutta ihan vähän maalaisjärkeäkin käyttämällä tuntuisi, että jos vetäiset esim. vedellä täytetyn ilmapallon jonka sisälle et näe nopeasti ylhäältä alas puhki ja jossa sisällä on pehmeää lihamassaa on riski suurempi, että veitsesi osuu lihamassaan helpommin kuin jos voit aloittaa hitaasti ilmapallon tyvestä lyhyellä poikkiviillolla ja vetää ilman hätää lihamassan ulos pienestä aukosta. Anteeksi kovin ällö vertaus...
Pelkosektion saamisesta asuinalueesta riippuen: Vastaukseni kysymykseesi sekä - että! Eli juuri tuota tarkoitin, että suhtautuminen synnytyspelkoisiin ja pelkopoleille lähetteen antamiseen vaihtelee paikkakunnittain. Ja sitä kautta tietenkin itse sektioon pääsy pelkosyistä ei näin ollen ole tasavertaista. Tämähän ei koske meitä helsinkiläisiä, ei tamperelaisia tai turkulaisiakaan, mutta kun mennään pienille paikkakunnille esim. Kainuussa tai Lapissa alkaa tilanne muuttua. Kun kunnilla on käytettävissä terveydenhuoltoon vähemmän rahaa aletaan ns. ei-välttämättömistä kuluista karsia. Synnytyksen pelko ei ole tällöin listan alkupäässä. Kun yhtälöön otetaan vielä pitkät välimatkat, lähin pelkopoli saattaa olla 300 - 400 km päässä, missä on lähin synnytyssairaalakin, on kai itsestään selvää, ettei lähetteen antamiseen ole samanlaista hanakkuutta kuin pääkaupunkiseudulla, koska myös matkasta tulee kuluja ja sairaala/pelkopoli laskuttaa kuntaa.
Itse perustan näkemykseni yleiseen tietoon suomalaisen terveydenhuollon epätasa-arvoisesta tilasta (jota myös työssäni käsittelen) sekä mm. ihmisten henkilökohtasiin kertomuksiin syyskuussa synnyttävien pinossa. En osaa tältä istumalta kertoa syyskuun pinosta kuukauden ja sivun numeroita, joilta ihmisten omakohtaisia kokemuksia löytyy, koska sivuja on satoja, mutta jos jaksaa kaivaa mm. siellä niitä on. Pyydettäessä pelkopolille pääsyä, neuvolalääkärien asenteissa on ollut vastauksia alkaen tyypistä: "No kyllä se sieltä tulee, ei sinne kukaan ole jäänyt." Varmaankin lääkäri tämän tapaisilla kommenteilla ajattelee rauhoittavansa potilasta, mutta nyt tullaankin siihen toiseen kohtaan, joka aiheuttaa epätasa-arvoa terveydenhuollossa eli ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Rohkeampi, verbaalisesti ja/tai kirjallisesti lahjakas, usein korkeasti koulutettu ihminen pärjää valitettavasti terveydenhuollon(kin) viidakossa arkaa, alhaisesti koulutettua tai muutoin tietämykseltään heikkotasoista paremmin, koska hänellä on paremmat mahdollisuudet ottaa itse asioista ennalta selvää, esittää hyvin perusteltuja näkemyksiä sekä enemmän itseluottamausta vaatia asioita sivuuttaen joissakin tapauksissa lääkärin auktoriteettiaseman.
Raskausajan seurannassa ei siis muuten ainoastaan pelkopolille pääsyn suhteen esiinny epätasa-arvoa. Tässä vain muutama esimerkki syyskuisten pinosta: muistaakseni ainakin KYS:n piirissä jopa synnytystapa-arvioon pääsemiseen ei lähetettä ole pikkukunnassa herunut aneluista huolimatta, vaikka taustalla aiempi vaikea synnytys ja tulossa kokoarvion mukaan iso lapsi. Tasa-arvoa ei liene myöskään se, että esim. K-Suomen sairaanhoitopiirissä saa valita joko niskaturvotus- tai rakenneultran, ei molempia. Tässä sairaanhoitopiirissä myös ilokaasun anto kivun lievityksenä on lopetettu. No itse asiassa onpa viittaus tämänkin päivän tekstissä jopa HUS:n naistenklinikkaan, jossa perätilassa olevan lapsen sektiosta on saanut vääntää kättä... ei meilläkään siis ihan täydellistä... Itselläni sektiopäätös KOS:sta on myös, sen aikaansaamiseksi vaadittiin yksi käynti pelkopolilla, kaksi kädenvääntöä lääkärien kanssa, kaksi täyttä A4:sta perustelutekstiä, siitäkin huolimatta että taustalla on tammikuisen häntäluumurtuman seurauksena röntgenkuvien perusteella sisäänpäin kääntynyt häntäluu, joka jo sinällään saattaa olla synnytyseste. Kukaan lääkäri ei tätä suoraan sanonut, alan oppikirjoista luin, muttei toisaalta voinut luvata etteikö sen takia hätäsektioon lopulta alatiesynnytyksessä päädyttäisi, joten aika hyvä oli jälleen asioista itse olla perillä. Minun tapauksessani kun epäonnistunut alatiesynnytys, joka saattaisi vammauttaa vauvaa ja joka kuitenkin päätyisi lopulta huomattavasti elektiivistä sektiota riskirikkaampaan hätäsektioon on se pahin mahdollinen skenaario jota saatan ajatella.
Se miksi olin jo aiemmin joutunut perehtymään tämän lääketieteen saran osa-alueseen ja oppikirjoihin, johtuu siitä, että tätä tietämystä vaadittiin maaliskuussa kun aluksi yritin saada oikeanlaista hoitoa ja myöhemmin valmisteltiin hoitovirhevalitusta tilanteesta, jossa myös minut sikiön ohella asettiin hengenvaaraan useiden lääkärien tekemien virheellisten diagnoosien, virheellisten hoitotapa-arvioiden ja jälkikontrollien puutteen vuoksi. Tietenkään tämä kokemus ei ole ollut omiaan kasvattamaan luottamustani hoitohenkilökuntaan ja koko terveydenhuoltosysteemiimme, johon aiemmin luotin täysin sokeasti.
Tässä tilanteessa kun jouduin ottamaan täyden vastuun itse siitä, että sain lopulta oikeanlaisen diagnoosin ja sen seurauksena oikeata hoitoa kovan taistelun jälkeen, vaikka jo alkumetreiltä oma ( pelkkiin alan oppikirjoihin ja ulkomaisiin lääketieteellisiin teksteihin perustuva ) diagnoosini oli oikea ja lääkärien väärä. Jouduin siten ennalta odottamattomalla tavalla kyseenalaistamaan minua hoitaneen henkilökunnan osaamisen, kiinnostuksen ja arvovallan. Lopulta lääkäritkin myönsivät, että on enää 24 tuntia aikaa saada tilanne kääntymään tai omakin henkeni alkaa olla vaarassa. Tilanteeni vakavuuden havainnut lääkäri oli siis kolmas, jonka puoleen käännyin saman vuorokauden aikana ja kuudes saman viikon aikana, että ihan helpolla ei heille auennut... Tasa-arvoa? Mahdollisuus hakeutua ( tunkea itsensä ) näin monen eri lääkärin pakeille viikon aikana - napapiirin tuolla puolen pikkukunnissa myös? Ottaa itse laillani selvää asioista netin, kirjastoista löytyvän materiaalin ym. turvin lääketieteellisiä tekstejä lukemalla? Uskaltaa kyseenalaistaa kerta toisensa jälkeen lääkärien päätökset?