Miten varmistan sektion saamisen / Tampere ?

Söinpä sitten sanani ja palasin, mutten väittämään. Joku pyysi faktoja, tässä niitä, tosin vain lyhyesti ja artikkelikatkelman muodossa. Koko Erja Halmesmäen ja Terhi Saiston artikkelin "Keisarileikkauksen riskit" voi lukea Duodecim-lehdestä 2003;119(7):593-598. Liitän tähän vain kappaleen "Lapsen riskit", koska nimen omaan niihin on tässä keskustelussa vedottu.

Jos joku ei tiedä, niin alempana mainittu elektiivinen keisarileikkaus tarkoittaa siis suunniteltua, kiireetöntä sektiota. Perinataalikuolleisuus alempana tarkoittaa karkeasti suomennettuna syntymään liittyvää kuolleisuutta.

"Lapsen riskit

Välittömät leikkaukseen liittyvät vaarat. Suomessa suurin osa keisarileikkauksista tehdään spinaali- tai epiduraalipuudutuksessa, joihin joskus liittyvä äidin verenpaineen lasku heikentää istukan verenvirtausta nopeasti ja paljon. Vaikka lapsi syntyy vain muutamia minuutteja äidin verenpaineen laskun jälkeen, hän voi olla kärsinyt lyhytaikaisesta hapenpuutteesta (Rout ja Rocke 1994). Yleisanestesiassa nukutusaineet menevät istukan läpi ja lamaavat lapsen hengitystä ja ärtyvyyttä.

Elektiiviseen keisarileikkaukseen liittyy suurentunut vastasyntyneen hengitysvaikeuksien riski. Se on sitä suurempi, mitä aikaisemmin ennen laskettua aikaa lapsi syntyy. Raskausviikolla 37 vaara on seitsenkertainen (esiintyvyys 7,4 %), ja vielä 39. raskausviikolla, jolloin suurin osa elektiivisistä keisarileikkauksista tehdään, riski on kuusinkertainen (esiintyvyys 1,8 %) (Jackson ja Paterson-Brown 2001). Keisarileikkauksella syntyneillä lapsilla on suurempi vaara joutua hoitoon vastasyntyneiden valvonta- ja teho-osastolle myös veren pienen glukoosipitoisuuden ja matalan ruumiinlämmön vuoksi (Wagner 1994). Synnytyksen aiheuttama katekoliamiinien erityksen käynnistyminen valmistaa lasta syntymänjälkeistä sopeutumista (adaptaatiota) varten. Elektiivinen keisarileikkaus ei käynnistä eritystä, ja koko adaptaatioprosessin täytyy tapahtua syntymän jälkeen (Agata ym. 1995).

Kirurgiset komplikaatiot vaanivat myös lasta; riski saada ihon laseraatio veitsestä kohtua avattaessa on 1,3-1,9 %, perätilassa olevalla sikiöllä vielä suurempi (Goer 2001).

Keisarileikkauksen jälkeiseen synnytykseen liittyy lisääntyneitä vaaroja myös lapsen kannalta. Perinataalikuolleisuus on suurentuneen kohturuptuurariskin vuoksi kahdeksan kertaa suurempi verrattuna ensisynnyttäjien tai niiden uudelleensynnyttäjien lapsiin, joille ei ole aikaisemmin tehty keisarileikkausta (Smith ym. 2002).

Myöhempään terveyteen liittyvät riskit. Synnytystapa saattaa vaikuttaa vastasyntyneen immunologiaan. Alateitse syntyneiden lasten veressä on enemmän liuskatumaisia valkosoluja, monosyyttejä ja luonnollisia tappajasoluja kuin keisarileikkauksella syntyneillä. Lisäksi fagosyyttien toimintakyky on alateitse syntyneillä lapsilla parempi jopa vielä kuusi kuukautta syntymän jälkeen (Grönlund ym. 1999). Näillä tekijöillä saattaa olla merkitystä myöhemmän atopian, astman tai infektiokierteen syntymisen kannalta (Xu ym. 2001)."

 

Aubrieta kirjoitti sektion riskeistä vauvalle, mutta toisaalta, alatiesynnytyksessä on monia sellaisia riskejä jotka sektiolla vältetään (hapenpuute, solisluun murtuma, puhumattakaan mitä vaurioita esim. imukuppi tekee vauvalle). Alatiesynnytyksessä on vauvalle enemmän kuolemaan tai vakavaan vammaan johtavia riskejä kuin sektiossa.

Ja vauvan matala verensokeri sektion jälkeen johtuu varmasti useimmiten siitä että äiti on paastonnut edellisestä illasta eikä sektiota päästäkään tekemään heti aamulla kiireellisempien tapausten tullessa edelle. Nimim. kokemusta on, suunniteltu sektio tehtiin vasta neljän jälkeen iltapäivällä!

 

Aubrieta kirjoitti sektion riskeistä vauvalle, mutta toisaalta, alatiesynnytyksessä on monia sellaisia riskejä jotka sektiolla vältetään (hapenpuute, solisluun murtuma, puhumattakaan mitä vaurioita esim. imukuppi tekee vauvalle). Alatiesynnytyksessä on vauvalle enemmän kuolemaan tai vakavaan vammaan johtavia riskejä kuin sektiossa.

Ja vauvan matala verensokeri sektion jälkeen johtuu varmasti useimmiten siitä että äiti on paastonnut edellisestä illasta eikä sektiota päästäkään tekemään heti aamulla kiireellisempien tapausten tullessa edelle. Nimim. kokemusta on, suunniteltu sektio tehtiin vasta neljän jälkeen iltapäivällä!

Minusta tuossa Aubrietan kirjoituksessa oli paljon enemmän riskejä mainittu, kuin itse tähän keksit mm. myös tuo hapenpuute. Minusta on kyllä ihan järjetöntä tulla väittämään, että sektio olisi vauvalle jotenkin riskittömämpi kuin alatiesynnytys, joka on kuitenkin luonnollinen tapahtuma. Monesti nämä suunnitellusti leikatuthan eivät olisi olleet vielä valmiita syntymään...

En kuitenkaan ole mikään sektionvastustaja, vaan jos pelko oikeasti on niin ylitsepääsemätön ettei alatiesynnytystä voi ajatella, niin toivon että aloittaja (nimimerkki jo unohtui) sen halutessaan saa. Toivon kuitenkin, että aloittaja käy siellä pelkopolillakin avoimin mielin, jos pelon takana on jotain muutakin kuin kivunpelko ja saisi ehkä apua tähän.

 

Minäkin toivon että aloittaja saa sektionsa jos pelko käy ylitsepääsemättömäksi. Ja tiedän että saa. Kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessani tähän ketjuun totesin.

Asioista vaan hyvin harvoin kannattaa tehdä pelottavia, salaperäisiä peikkoja, ja ainakaan toisen peikkoja ei kannata alkaa suurentelemaan, ainakaan sellaiseen suuntaan jonka seuraaminen itse asiassa johtaisi vain suurempien riskien äärelle.

Meni sektioon tai alatiehen, niin toivon lämpimästi aloittajalle kaikkea hyvää ja uskallusta äitiyteen. Ei ollenkaan huonompi valinta elämälle =)

 

Minusta tuossa Aubrietan kirjoituksessa oli paljon enemmän riskejä mainittu, kuin itse tähän keksit mm. myös tuo hapenpuute.

Eipä oltu mainittu kuinka usein sektionaikainen äidin lyhytaikainen verenpaineen lasku todella aiheuttaa hapenpuutetta vauvalle. Kun vertaa siihen, että alatiesynnytyksessä saatetaan seurata pitkäänkin vauvan sykkeen laskemista supistusten aikana ja tällaisessa tapauksessa supistuksia usein vain tehostetaan lääkkeellisesti että vauva saataisiin mahdollisimman pian ulos, sen sijaan että tehtäisiin kiireellinen sektio. Ja vauva on entistä pahemmassa ahdingossa kovempien ja tiheämpien supistuksien vuoksi. Kuvittelisin tämän olevan kuitenkin yleisempää.

Ja epiduraalihan ei ole riskitön myöskään alatiesynnyttäjän vauvalle, samalla tavalla se alatiesynnytyksessäkin saattaa aiheuttaa verenpaineen laskua. Aubrietan mainitsema yleisanestesia taas ei mitenkään liity suunniteltuun sektioon, koska nukutuksessa tehdään ainoastaan hätäsektioita.

Onko julkaistu tilastoja kuinka moni täysiaikaisena suunnitellulla sektiolla syntynyt on vammautunut synnytyksessä vrt. täysiaikaisena alateitse syntyneisiin? Olisi todella mielenkiintoista tällainen tilasto nähdä.

En kannata sektion tekemistä heppoisin syin, koska se on äidille iso leikkaus. Mutta minusta silti tuntuu että alatiesynnytyksen vaaroja vauvalle hyssytellään ja sektion kohdalla niitä paisutellaan. Ja Suomessahan ei sanallakaan puhuta alatiesynnytyksen aiheuttamista vammoista _äidille_, joka kuitenkin saattaa kärsiä pidätyskyvyttömyydestä ja huonosti kursitun alapään aiheuttamista kivuista ja seksuaalisesta haluttomuudesta/kyvyttömyydestä pitkäänkin.

 

Tässä koko artikkeli, jos se vastaa yhtään Jellonaisen kysymykseen. Siitä löytyy myös kannanotto taloudelliseen puoleen. Valitettavasti taulukoita en saa tähän asettumaan.

Kaksi yli 4,5kg lasta alateitse synnyttäneenä ja yhden nelikiloisen perätilavauvan suunnitellulla sektiolla saaneena toivon edelleen alatiesynnytystä tulevankin vauvan synnytystavaksi. Olkoonkin, että sektion jälkeen toivuin itse huomattavan nopeasti, vauva (kuten kyllä kaikki lapseni ovat olleet) on ollut erittäin helppo ja terve, ja että koin sektion todella helpoksi tavaksi synnyttää.

Jellonaisen kannattaa varmaan itse etsiä artikkelinsa alatiesynnytyksen äidille aiheuttamista vaivoista. Kyllä niistä puhutaan, tehdään tutkimuksia ja kirjoitetaan. Harva vaan viitsii etsiä todellisia faktoja, kun mutu-tuntuman pohjalta on niin helppo argumentoida. Muistutan myös, että ei pidä puhua artikkelin sisällöstä minun kirjoituksenani, koska se ei ole sitä. Tutkijalääkäreiden nimet näkyvät tekstin yhteydessä.

Keisarileikkauksen riskit
Duodecim
2003;119(7):593-598
Terhi Saisto ja Erja Halmesmäki

* Äidin riski
* Lapsen riskit
* Taloudelliset näkökohdat
* Lopuksi
* Kirjallisuutta

Synnytyspelon tai synnyttäjän toiveen vuoksi tehtävät keisarileikkaukset ovat yleistymässä. Vaikeita komplikaatioita esiintyy vain prosentissa kaikista synnytyksistä, mutta keisarileikkauksiin liittyy niitä ja äitikuolleisuutta vähintään neljä kertaa enemmän kuin alatiesynnytykseen. Merkittävän verenhukan riski on kolminkertainen verrattuna alatiesynnytykseen, ja verenhukasta johtuvan kohdunpoiston vaara on keisarileikkauksen yhteydessä kuusinkertainen. Riski kuolla keuhkoveritulppaan on 26-kertainen ja kohtutulehduksen vaara 15-kertainen antibioottiprofylaksiasta huolimatta. Riskit lisääntyvät seuraavissa raskauksissa varsinkin istukkaongelmien vuoksi. Elektiivisellä keisarileikkauksella syntyneen lapsen sopeutuminen kohdunulkoiseen elämään käynnistyy hitaammin. Synnytystavalla voi olla merkitystä myös myöhemmän terveyden kannalta. Vaikka keisarileikkaus on nyky-Suomessa turvallinen, sille on riskien vuoksi oltava selkeä aihe. Antibiootti- ja trombiprofylaksia ovat tietyille potilasryhmille tarpeellisia.

Vuonna 2000 15,8 % suomalaisista syntyi keisarileikkauksella. Keisarileikkaukset alkoivat yleistyä meillä noin 25 vuotta sitten. Vuonna 1975 7,9 % suomalaisista syntyi keisarileikkauksella, mutta jo v. 1985 luku oli 14,9 %. Keisarileikkausten osuus kaikista synnytyksistä vaihtelee kuitenkin sairaaloittain 10,8 %:sta 26,8 %:iin. Syitä keisarileikkausten lisääntymiseen ja keinoja tämän kehityksen ehkäisemiseen on mietitty paljon: yhtä ainoaa syytä tai ratkaisua ei ole. Yksi selkeä syy kuitenkin löytyy: aiempi keisarileikkaus. Sen perusteella tehdyt uusintaleikkaukset muodostavat Yhdysvalloissa ja Britanniassa kolmanneksen kaikista keisarileikkauksista. Uudeksi keisarileikkausaiheeksi nousivat 1990-luvulla synnytyspelko ja synnyttäjän oma pyyntö. Sillä perusteella tehdään jopa joka viides elektiivisistä keisarileikkauksista mm. Skotlannissa (Wilkinson ym. 1998). Vuosina 1999-2000 synnytyspelko oli syynä 8 %:iin kaikista HYKS:n naistenklinikan keisarileikkauksista. Määrä on lähes 2 % kaikista klinikan synnytyksistä (Saisto 2000).

Miksi keisarileikkausten vähentämiseen tai ainakin lisääntymisen estoon pyritään? Tähän toimenpiteeseen liittyy huomattavasti enemmän komplikaatioita kuin alatiesynnytykseen, joten jälkimmäinen on selvästi turvallisempi synnytystapa sekä äidin että lapsen kannalta. Kaiken kaikkiaan noin 1,2 %:iin kaikista synnytyksistä liittyy vaikea komplikaatio (Waterstone ym. 2001) (taulukko 1). Keisarileikkauksessa osuus on 4,5 % (Goer 2001). Keisarileikkauksen riskeistä tulee kertoa kaikille naisille, erityisesti niille, jotka toivovat keisarileikkausta ilman lääketieteellistä syytä.
Taulukko 1. Kaikkiin synnytyksiin liittyvä vaikea sairastavuus synnytystavasta riippumatta. Esiintyvyys tuhatta synnytystä kohti Viitteet
1. Tehohoitoon joutuneita
2. Hemolyysi, maksaentsyymien määrän lisääntyminen ja trombosytopenia
Tehohoidon tarve 0.7 Baskett ja Sternadel 1998
1.7 Loverro ym. 2001
Merkittävä verenhukka 6.7 Waterstone ym. 2001
0.151) Baskett ja Sternadel 1998
0.251) Loverro ym. 2001
Vaikea raskausmyrkytys 3.9 Waterstone ym. 2001
1.291) Loverro ym. 2001
Raskauskouristukset (eklampsia) 0.2 Waterstone ym. 2001
0.24 Salmi ym. 1999
Keuhkoembolia 1-2 Goer 2001
0.8 Greer 1997
0.5-1 Jackson ja Paterson-Brown 2001
HELLP-syndrooma2) 0.5 Waterstone ym. 2001
Sepsis 0.4 Waterstone ym. 2001
0.111) Baskett ja Sternadel 1998
Äidin riski

Kuoleman vaara. Raskaana olevan, synnyttävän tai enintään kuusi viikkoa aiemmin synnyttäneen naisen kuolema on kehittyneissä maissa hyvin harvinainen. Kuoleman riski on tuoreen, yli kaksi miljoonaa synnytystä käsittäneen brittiaineiston mukaan noin kolminkertainen ennalta suunnitellussa ja lähes yhdeksänkertainen päivystyskeisarileikkauksessa alatiesynnytykseen verrattuna (Hall ja Bewley 1999). Äitikuoleman vaara oli kyseisessä aineistossa noin 1/17 000 synnytystä. Alatiesynnytyksissä riski oli 1/49 000, ennalta suunnitelluissa keisarileikkauksissa 1/17 000 ja päivystyskeisarileikkauksissa 1/5 500. Suomessa äitikuolleisuus on 6/100 000 eli 1/17 000 synnytystä ja yleisimmät kuolinsyyt hallitsematon verenvuoto ja tromboemboliset komplikaatiot (Erkkola 1997).

Välittömät leikkaukseen liittyvät riskit. Ongelmattoman raskauden päättyessä spontaaniin alatiesynnytykseen verensiirtoa tarvitaan vain 0,4-0,6 %:ssa. Keisarileikkauksen jälkeen verensiirron tarvitsee noin 6 % potilaista (Ekeroma ym. 1997). Merkittävän (yli 1 500 ml tai vähintään neljä punasoluyksikköä vaativan tai hemoglobiinipitoisuutta yli 40 g/l pienentävän) verenhukan riski on kolminkertainen alateitse synnyttäneisiin verrattuna (Waterstone ym. 2001).

Synnytyksiä hoidettaessa joudutaan joskus tilanteeseen, jossa verenvuotoa ei saada tyrehdytettyä muuten kuin poistamalla kohtu. Riski on kuusinkertainen, jos synnytys on tapahtunut keisarileikkauksella (Rageth ym. 1999). HYKS:n naistenklinikassa 80 % synnytyksen yhteydessä tehdyistä kohdunpoistoista on liittynyt keisarileikkaukseen (A. Ropponen, henkilökohtainen tiedonanto).

Kuten kaikissa gynekologisissa leikkauksissa myös keisarileikkauksessa on virtsarakon ja virtsanjohdinten vaurioitumisen vaara. Yhteensä kirurgisia komplikaatioita ilmaantuu noin 2 %:ssa keisarileikkauksista (Goer 2001). Rakkovaurioita esiintyy alle 0,3 %:ssa ja virtsanjohdinvaurioita alle promillessa, mutta kuitenkin yli kymmenkertaisesti alatiesynnytykseen verrattuna (Rajasekar ja Hall 1997, Jackson ja Paterson-Brown 2001).

Toipumiseen liittyvät komplikaatiot. Toipuminen suuresta vatsan alueen leikkauksesta on työlästä ilman komplikaatioitakin. Kipu ja vaikeudet suoriutua tavallisista päivän askareista ja vauvan hoidosta jatkuvat usein kaksi kuukautta keisarileikkauksen jälkeen (Goer 2001).

Tavallisin synnytyksestä toipumista hidastava tulehdus on virtsatietulehdus, jolle altistaa virtsateiden katetrointi. Kaikilla keisarileikkauksella synnyttäneillä on kestokatetri, ja virtsatietulehdus ilmaantuu heistä lähes 10 %:lle, jos antibioottiprofylaksiaa ei ole käytetty. Antibioottiprofylaksia vähentää tulehdusten määrää yli puolella (Smaill ja Hofmeyr 2000). Kohtutulehdus on alatiesynnytyksen jälkeen harvinainen (0,2 %) (Chaim ym. 2000); keisarileikkauksen jälkeen se on 15 kertaa yleisempi antibioottiprofylaksiasta huolimatta (2,6 %). Keisarileikkaushaava tulehtuu 4-7 %:lla (Chaim ym. 2000). Ilman antibioottiprofylaksiaa haava- ja kohtutulehdus komplisoivat jopa joka neljättä keisarileikkausta (Smaill ja Hofmeyr 2000). Sepsis on kuitenkin harvinainen: brittiaineistossa sitä esiintyi 0,4 promillessa kaikista synnytyksistä, mutta 12 kertaa useammin keisarileikkauspotilailla kuin alateitse synnyttäneillä (Waterstone ym. 2001). Suomessa antibioottiprofylaksiaa käytetään yhä enemmän päivystyskeisarileikkausten yhteydessä, jos synnytys on käynnissä tai lapsivesi on mennyt (J. Uotila, S. Heinonen, T. Raudaskoski, U. Ekblad, henkilökohtaiset tiedonannot).

Kuten kaikessa vatsaelinkirurgiassa myös keisarileikkauksen jälkeen on mahdollista, että suolisto lamaantuu (postoperatiivinen ileus) (Jackson ja Paterson-Brown 2001). Tilanne laukeaa usein konservatiivisella hoidolla mutta pitkittää sairaalassaoloaikaa.

Kaikista synnyttäjistä noin 1 % joutuu kotiutumisen jälkeen sairaalaan uudelleen kahden kuukauden kuluessa, keisarileikkauksella synnyttäneet 2 kertaa useammin (Lydon-Rochelle ym. 2000). Leikatuilla äideillä tavallisimmat uudelleen sairaalaan joutumisen syyt ovat kohtu- ja haavatulehdukset sekä tromboemboliset komplikaatiot.

Lapsivuodeajan komplikaatiot. Raskaus lisää laskimotukoksen riskin kuusinkertaiseksi, ja keuhkoveritulppa on yleisimpiä kuolemaan johtavia komplikaatiota raskauden ja lapsivuoteuden aikana (Jackson ja Paterson-Brown 2001). Keisarileikkaus on sekä laskimotukoksen että keuhkoveritulpan selkeä itsenäinen riskitekijä. Riski kuolla keuhkoveritulppaan keisarileikkauksen jälkeen on 26-kertainen alatiesynnytykseen verrattuna (Greer 1997). Suomessa ei käytetä rutiinimaista tromboosiprofylaksiaa keisarileikkauksen yhteydessä (J. Uotila, U. Ekblad, S. Heinonen, T. Raudaskoski, henkilökohtaiset tiedonannot). Tromboosiprofylaksiaa käytetään, jos potilas on aikaisemmin sairastanut laskimotukoksen tai hänellä on perinnöllinen tai hankinnainen tukostaipumus, vaikka tukosta ei olisi aiemmin esiintynytkään. Lisäksi profylaksia olisi suotava, jos keisarileikkausta edeltää pitkä immobilisaatio ennen synnytystä (yli kaksi viikkoa) tai pre-eklamptinen raskaus tai jos synnyttäjä on yli 40-vuotias (Kaaja 2001).

Raskaus altistaa muillekin verisuonitukoksille, myös aivoverenkierron tukoksille (valtimotukoksesta johtuva aivoinfarkti tai laskimotromboosi), vaikka ne ovatkin harvinaisia. Lanskan ja Kryscion (2000) yli miljoona synnytystä sisältäneessä aineistossa aivoinfarktin esiintyvyys oli 13,1/100 000 synnytystä ja aivolaskimotukoksen esiintyvyys 11,6/100 000 synnytystä. Riskiä lisäsivät taustalla oleva hypertensio (sekä essentiaalinen että raskauden provosoima) ja synnytystapa: keisarileikkauksella synnyttäneillä oli 2,4-kertainen aivoinfarktiriski ja nelinkertainen aivolaskimotromboosin vaara.

Seuraaviin raskauksiin liittyvät riskit. Tärkein keisarileikkauksen jälkeisessä raskaudessa huomioitava asia on istukan kiinnittyminen. Eteisistukan todennäköisyys kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän keisarileikkauksia on tehty (taulukko 2). Matalalle tai tiukasti kohdunseinämään kiinnittynyt (placenta accreta) istukka altistaa verenvuodolle raskauden aikana ja synnytyksen yhteydessä, ennenaikaiselle synnytykselle, pitkälle sairaalassaoloajalle ennen ja jälkeen synnytyksen ja keisarileikkaukselle. Poikkeavaan paikkaan kiinnittynyt istukka on myös todennäköisemmin kasvanut kiinni kohtulihakseen, ja 89 %:ssa tapauksista, joissa istukka on kiinnittynyt keisarileikkausarpeen, joudutaan kohdunpoistoon synnytyksen yhteydessä (Jackson ja Paterson-Brown 2001).
Taulukko 2. Ongelmat keisarileikkauksen jälkeisessä raskaudessa. Seuraavan raskauden ongelma Esiintyvyys, jos ei aiempia keisarileikkauksia ( %) Riskisuhde Viitteet
Eteisistukka 0.26 1 aiempi leikkaus: 1.4-4.5 Ananth ym. 1997, Jackson ja Paterson-Brown 2001, Lydon-Rochelle ym. 2001a
2 aiempaa: 7.4
3 aiempaa: 6.5
= 4 aiempaa: 44.9
Placenta accreta 0.01 1 aiempi leikkaus: 162 Lydon-Rochelle ym. 2001a
2 aiempaa: 80
3 aiempaa: 100
= 4 aiempaa: 690
Istukan ennenaikainen irtoaminen 1.4-2.2 1.3-3.9 Hemminki ja Meriläinen 1996, Lydon-Rochelle ym. 2001a
Kohdunulkoinen raskaus 1-2 1.35 Hemminki ja Meriläinen 1996
Keskenmeno 8-10 1.21 Hemminki ja Meriläinen 1996
Perinataalikuolema 0.3 1.33 Rageth ym. 1999

Uusintaleikkauksiin liittyvät vaarat. Merkittävän verenhukan ja tulehdusten riski lisääntyy uusintakeisarileikkauksissa arpikudoksen aiheuttamien ongelmien ja siten pidemmän leikkausajan vuoksi (Kirkinen 1987, Chaim ym. 2000). Kirkisen aineistossa kohtuarven fenestraatiota (oireetonta repeämistä) esiintyi neljänneksellä niistä, joille oli aiemmin tehty enemmän kuin kolme keisarileikkausta. Samassa aineistossa 13 %:lle jouduttiin tekemään kohdunpoisto seuraavan keisarileikkauksen yhteydessä. Niillä uudelleensynnyttäjillä, joille ei ole tehty keisarileikkausta, synnytykseen liittyvän hysterektomian riski on 0,5 promillea (Rageth ym. 1999). Myös kirurgisia komplikaatioita (varsinkin virtsarakkovaurioita) esiintyy sitä enemmän, mitä useampia keisarileikkauksia potilaalle on tehty (Jackson ja Paterson-Brown 2001).

Alatiesynnytys aiemman keisarileikkauksen jälkeen. Keisarileikkauksella synnyttäneille naisille tehdään usein seuraavan raskauden viimeisen kuukauden aikana ns. synnytystapa-arvio. Jos syy leikkaukseen on liittynyt nimenomaan aiempaan raskauteen, ei estettä alatiesynnytykselle yleensä todeta. Alatiesynnytys onnistuu noin kolmessa neljäsosassa tapauksista, joissa edellinen synnytys on hoidettu keisarileikkauksella (Weinstein ym. 1996, Rageth ym. 1999). Jopa kaksi kolmasosaa niistä, joiden edellisessä synnytyksessä on päädytty keisarileikkaukseen synnytyksen pysähtymisen tai lantion ja sikiön koon arvioidun epäsuhdan vuoksi, synnyttää normaalisti seuraavalla kerralla (Weinstein ym. 1996), vaikka keisarileikkaus olisi edellisellä kerralla tehty vasta ponnistusvaiheessa tarjoutuvan osan laskeutumattomuuden vuoksi (Jongen ym. 1998). Vertailun vuoksi mainittakoon, että alateitse synnyttämään lähtevistä ensisynnyttäjistä 10 % päätyy keisarileikkaukseen (Seyb ym. 1999).

Synnytystapa-arvio tehdään pitäen mielessä kohdun seinämään keisarileikkauksesta jääneen arven repeämisen (kohturuptuuran) riski seuraavassa synnytyksessä. Arpikudoksen heikkouden vuoksi alatiesynnytystä ei yleensä suositella kahden keisarileikkauksen jälkeen. Tuoreen tutkimuksen mukaan aiemman keisarileikkauksen jälkeen omin supistuksin käynnistyneessä synnytyksessä kohturuptuuran riski on kolminkertainen mutta käynnistetyssä synnytyksessä jopa 15-kertainen (Lydon-Rochelle ym. 2001b). Kyseisessä aineistossa repeämän esiintyvyys oli prostaglandiinein käynnistetyssä synnytyksessä 2,5 % ja kokonaisesiintyvyys oli noin 0,2-0,5 %. Ragethin ym. (1999) aineistossa kaikki muut äidin komplikaatiot olivat kuitenkin harvinaisempia alatiesynnytyksessä keisarileikkauksen jälkeen kuin uusintaleikkauksessa.

Psyykkiset komplikaatiot. Synnytyksen päätyminen etukäteen suunnittelemattomalla tavalla päivystyskeisarileikkaukseen tuottaa synnyttäjälle usein pettymyksen niin omiin kykyihin kuin synnytystoiminnan turvallisuuteenkin, vaikka lapsi olisi terve ja äiti paranisi ongelmitta (Saisto ym. 1999, Clement 2001). Päivystyskeisarileikkaus altistaa synnytyksenjälkeiselle traumaattiselle stressireaktiolle (Clement 2001, Henriksson ja Huttunen 2000) ja on suurin yksittäinen syy synnytyspelkoon seuraavassa raskaudessa (Saisto ym. 1999).
Lapsen riskit

Välittömät leikkaukseen liittyvät vaarat. Suomessa suurin osa keisarileikkauksista tehdään spinaali- tai epiduraalipuudutuksessa, joihin joskus liittyvä äidin verenpaineen lasku heikentää istukan verenvirtausta nopeasti ja paljon. Vaikka lapsi syntyy vain muutamia minuutteja äidin verenpaineen laskun jälkeen, hän voi olla kärsinyt lyhytaikaisesta hapenpuutteesta (Rout ja Rocke 1994). Yleisanestesiassa nukutusaineet menevät istukan läpi ja lamaavat lapsen hengitystä ja ärtyvyyttä.

Elektiiviseen keisarileikkaukseen liittyy suurentunut vastasyntyneen hengitysvaikeuksien riski. Se on sitä suurempi, mitä aikaisemmin ennen laskettua aikaa lapsi syntyy. Raskausviikolla 37 vaara on seitsenkertainen (esiintyvyys 7,4 %), ja vielä 39. raskausviikolla, jolloin suurin osa elektiivisistä keisarileikkauksista tehdään, riski on kuusinkertainen (esiintyvyys 1,8 %) (Jackson ja Paterson-Brown 2001). Keisarileikkauksella syntyneillä lapsilla on suurempi vaara joutua hoitoon vastasyntyneiden valvonta- ja teho-osastolle myös veren pienen glukoosipitoisuuden ja matalan ruumiinlämmön vuoksi (Wagner 1994). Synnytyksen aiheuttama katekoliamiinien erityksen käynnistyminen valmistaa lasta syntymänjälkeistä sopeutumista (adaptaatiota) varten. Elektiivinen keisarileikkaus ei käynnistä eritystä, ja koko adaptaatioprosessin täytyy tapahtua syntymän jälkeen (Agata ym. 1995).

Kirurgiset komplikaatiot vaanivat myös lasta; riski saada ihon laseraatio veitsestä kohtua avattaessa on 1,3-1,9 %, perätilassa olevalla sikiöllä vielä suurempi (Goer 2001).

Keisarileikkauksen jälkeiseen synnytykseen liittyy lisääntyneitä vaaroja myös lapsen kannalta. Perinataalikuolleisuus on suurentuneen kohturuptuurariskin vuoksi kahdeksan kertaa suurempi verrattuna ensisynnyttäjien tai niiden uudelleensynnyttäjien lapsiin, joille ei ole aikaisemmin tehty keisarileikkausta (Smith ym. 2002).

Myöhempään terveyteen liittyvät riskit. Synnytystapa saattaa vaikuttaa vastasyntyneen immunologiaan. Alateitse syntyneiden lasten veressä on enemmän liuskatumaisia valkosoluja, monosyyttejä ja luonnollisia tappajasoluja kuin keisarileikkauksella syntyneillä. Lisäksi fagosyyttien toimintakyky on alateitse syntyneillä lapsilla parempi jopa vielä kuusi kuukautta syntymän jälkeen (Grönlund ym. 1999). Näillä tekijöillä saattaa olla merkitystä myöhemmän atopian, astman tai infektiokierteen syntymisen kannalta (Xu ym. 2001).
Taloudelliset näkökohdat

Synnytystavoista keskusteltaessa nousee toistuvasti esiin myös kustannuskysymys. Keisarileikkaus on yhteiskunnalle karkeasti arvioiden noin kaksi kertaa kalliimpi kuin alatiesynnytys. Kustannusarviot perustuvat kuitenkin vain lyhyen aikavälin kustannusten arviointiin, eikä esimerkiksi seuraaviin raskauksiin liittyviä edellisestä keisarileikkauksesta johtuvia lisäkustannuksia ole otettu huomioon (Henderson ym. 2001). Synnytyspelosta kärsivän naisen tapaaminen useankin kerran raskauden aikana kannattaa myös taloudellisesti, jos sen avulla osa leikkausta toivovista päätyy synnyttämään normaalisti (Sjögren ja Thomassen 1997). Aiemman keisarileikkauksen jälkeisen synnytyksen kustannuksia tutkittaessa on todettu myös, että alatiesynnytyksen yrittäminen on taloudellisesti kannattavampaa kuin uusintakeisarileikkaus (Grobman ym. 2000).
Lopuksi

Keisarileikkaus on monessa tilanteessa lapsen hengen ja terveyden pelastava toimenpide, ja myös äidin sairauksien perusteella joskus aiheellinen. Perinataalikuolleisuus ei kuitenkaan ole vähentynyt siinä suhteessa kuin keisarileikkaukset ovat yleistyneet (Wagner 1994). Keisarileikkaus on suuri toimenpide, ja päätöksen siitä tulee perustua huolelliseen harkintaan. Toimenpide altistaa äidin ylimääräisille riskeille toipumisen aikana ja tulevissa raskauksissa. Myöskään lapselle keisarileikkaus ei ole yksiselitteisesti helppo ja turvallisempi tapa syntyä silloin, kun normaalille synnytykselle ei ole estettä. Kansallisten gynekologiyhdistysten kattojärjestö FIGO on ottanut eettisissä ohjeissaan kannan, että keisarileikkauksia ei tule tehdä ilman lääketieteellistä aihetta (Schenker ja Cain 1999).

 

Jellonainen kirjoitti: nukutuksessa tehdään ainoastaan hätäsektioita.

Halusin vain tähän kommentoida että ei pidä paikkaansa. Itsellä kiireellinen sektio ja nukutettiin koska spinaali epäonnistui ja epiduraali ei vaikuttanut tarpeeksi nopeasti.

 

Jellonaisen kannattaa varmaan itse etsiä artikkelinsa alatiesynnytyksen äidille aiheuttamista vaivoista. Kyllä niistä puhutaan, tehdään tutkimuksia ja kirjoitetaan. Harva vaan viitsii etsiä todellisia faktoja, kun mutu-tuntuman pohjalta on niin helppo argumentoida.

Toivoisin että tulevana ammattilaisena (?) Aubrieta ottaisi huomioon myös naisten omiin kokemuksiin perustuvat kommentit. Kaunis ajatus, että alatiesynnytyksen äidille aiheuttamat vaivat ja vammat huomioitaisiin ja kirjattaisiin jne. Itselleni jäi alatiesynnytyksestä pysyvä vamma, ja kahden vuoden ajan olen koittanut saada apua, olen antanut palautetta oman synnytyssairaalani ylilääkärille jne. Edelleen oma synnytykseni on kirjoissa ja kansissa "normaali alatiesynnytys" eikä vammaan, josta kärsin joka päivä edelleen, suhtauduta lainkaan vakavasti. Kuitenkin sairaalan fysioterapeutti totesi että joka vuosi tulee "tällaisia tapauksia".

Minulla on muutama ystävätär, joille olen asiasta kertonut, ja heistä osalla on vastaava kokemus kanssani. Naisen fyysiset vaivat ja vammat, joista osa pysyviä, kuitataan niin synnytyssairaalassa kuin neuvolassakin usein erittäin ala-arvoisilla kommenteilla tyyliin sellaista se on kun on äiti ja oho no mutta kyllä se siitä. Kun naisella on ongelmia seksielämässä, ulostamisessa, virtsaamisessa ja muussa vastaavassa, ongelmat ovat tuskallisia ja niin intiimejä, että väitän tällä kahden vuoden kokemuksellani ja halveksimallasi mutu-tuntumalla, että erittäin moni jättää avun hakemisen sikseen, kun ensimmäisiin avunpyyntöihin ei vastata tai ne väheksytään penkin alle.

Ensimmäisen raskauteni aikana missään (neuvola, synnytysvalmennus, oppaat) ei kerrottu lainkaan alatiesynnytyksen riskeistä. Monesti tämä kuitataan sanomalla, että ei saa pelotella naisia - aivan kuin synnyttämään menevät naiset olisivat pikkulapsia! Järkevämpää mielestäni olisi, että alatiesynnytyksen riskeistä kerrottaisiin oikeasti avoimesti, ja se joka ei halua kuulla, saisi olla kuulematta, esim. riskit kerrottaisiin synnytysvalmennuksen viimeisenä osiona, jota ennen se saisi poistua, joka ei halua niistä tietoa.

Tiedon saaminen ei mielestäni tarkoita sitä, että joukoittain vaadittaisiin sektiota, vaan sitä, että alateitse synnyttämään menevä nainen ei olisi ymmällään mahdollisten ongelmien kanssa ja osaisi vaatia niihin apua, vaikka ammattilaiset hyssyttelisivät että semmoista-se.

 

FSS: olet oikeassa, ehdottomasti naisten omat kokemukset on otettava huomioon, vammat kirjattava jne, juuri kuten sanoit. Itse en tarkoittanut vammojen ja vaivojen kirjaamista potilastietoihin (jota sinä ilmeisesti tarkoitit?), vaan yleisemmän tason asiasta kirjoittamista ja keskustelua.

Tuota alatiesynnytyksen riskeistä keskustelemista olen joskus itsekin miettinyt; miten se tehtäisiin yleistä ahdistusta ja pelkoa lisäämättä. Koska yksikään vauvahan ei äitinsä vatsaan jää, sehän on fakta. Sektiossa on riskinsä, tilastollisesti huomattavasti suuremmat kuin alatiesynnytyksessä. Suunnitellussakin sektiossa. Suurin osa naisista saa synnyttää alateitse. Jotkut kokevat joutuvansa synnyttämään alateitse. Jotkut pelkäävät sitä aivan hirveästi. Monet pelkäävät sektioon joutumista kamalasti. Toiset toivovat pääsevänsä sektioon. Jokainen toipuu kustakin alatiesynnytyksestä/sektiosta yksilöllisesti.

Tietenkään tiedon saamista ei pidä estää eikä rajoittaa, ennemminkin sitä pitää jakaa auliisti. Mutta miten jaetaan ensisynnyttäjälle tietoa alatiesynnytyksen riskeistä niin, ettei lietsota turhia pelkoja? Repeämät, inkontinenssit, hapenpuutteet, erbin pareesit, seksiongelmat, peräpukamat, kipujen traumaattisuus, napanuorakomplikaatiot, virheasennot, jopa lapsi- ja äitikuolemat. Kaikkihan ovat mahdollisia, mutta osa erittäinkin harvinaisia. Ja miten kerrot näistä niin, että äiti ei hämmenny ja kauhistu aivan tolaltaan? Syöksy nettiin ja päämäärättömästi hae netin tarjoilemia kauhujuttuja ja saa itseään aivan paniikkiin? Aika moni nimittäin toimii juuri niin. Erittäin moni on loppuraskauden neuvolassa jo aika jännittynyt synnytyksen läheisyydestä ja kulusta.
Miten haluaisit että juuri Sinulle kerrotaan riskeistä, niin ettei Sinulle tule sellainen tunne että "tuon on pakko olla iso vaara, koska siitä neuvolassa/valmennuksessakin puhuttiin"? Synnytysvalmennuksen "mikä kaikki voi mennä pieleen" -osiokaan ei minusta kuulosta kovin paljon turvallisuuden- ja valmistautuneisuudentunnetta herättävältä. Tulevana ammattilaisena kuulisin mielelläni äitien omia ehdotuksia aiheesta =) Tosin tämä ketju ei liene niille oikea paikka, koska ketjun tarkoitus on tainnut olla aivan muu alun perin...

Ja mitä mutu-tuntumaan tulee, niin kai se nyt on sanomattakin selvää että tarkoitin sitä asiayhteydessä, jossa edellinen kirjoittaja virheellisesti väitti ettei äitien komplikaatioista alatiesynnytysten yhteydessä puhuta ja kirjoiteta. Jos juuri hän ei ole lukenut lukuisia olemassa olevia artikkeleita ym aiheesta, niin silloin hänen väittämänsä perustuu vain mutu-tuntumaan.

Aivan eri asia on se äitien oma kokemus, jota FSS nimeät mutu-tuntumaksi ja josta he esimerkiksi neuvolassa ja lääkärin vastaanotolla puhuvat. Minä en sanoisi sitä mutu-tuntumaksi, mutta kukin tyylillään.

 

Halusin vain tähän kommentoida että ei pidä paikkaansa. Itsellä kiireellinen sektio ja nukutettiin koska spinaali epäonnistui ja epiduraali ei vaikuttanut tarpeeksi nopeasti.

Huoh, tätä voisi kutsua jo pilkunviilaamiseksi, normaalikäytöntö on että nukutuksessa tehdään vain ja ainoastaa hätäsektioita. Tietenkin voi tulla jotain poikkeuksenpoikkeuksia, jolloin tehdään toisin. Onko sektiosi sitten todella luokiteltu kiireelliseki (ja tehty vaakaviillosta)? Vai tuliko siitä kuitenkin hätäsektio, koska jouduttiin nukuttamaan? Viiltohan tehdään (tavallisesti) nukutuksessa pystyyn, koska vauva on saatava ulos ennen kuin nukutusaine alkaa vaikuttaa häneen.

 

Jellonainen Papereissa lukee kiireellinen sektio ja vaakaviilto. Juttelin vielä kätilön kanssa synnytyksestä ja hän sanoi että ei ollut hätä. Kai se sit vähän riippuu paikasta ja lääkäristä miten menetellään. Mutta turhaan tässä aletaan kinaamaan koska tämä ei liittynyt alkuperäiseen asiaan mitenkään.

 

Tietenkään tiedon saamista ei pidä estää eikä rajoittaa, ennemminkin sitä pitää jakaa auliisti. Mutta miten jaetaan ensisynnyttäjälle tietoa alatiesynnytyksen riskeistä niin, ettei lietsota turhia pelkoja? Repeämät, inkontinenssit, hapenpuutteet, erbin pareesit, seksiongelmat, peräpukamat, kipujen traumaattisuus, napanuorakomplikaatiot, virheasennot, jopa lapsi- ja äitikuolemat. Kaikkihan ovat mahdollisia, mutta osa erittäinkin harvinaisia. Ja miten kerrot näistä niin, että äiti ei hämmenny ja kauhistu aivan tolaltaan? Syöksy nettiin ja päämäärättömästi hae netin tarjoilemia kauhujuttuja ja saa itseään aivan paniikkiin? Aika moni nimittäin toimii juuri niin. Erittäin moni on loppuraskauden neuvolassa jo aika jännittynyt synnytyksen läheisyydestä ja kulusta.
Miten haluaisit että juuri Sinulle kerrotaan riskeistä, niin ettei Sinulle tule sellainen tunne että "tuon on pakko olla iso vaara, koska siitä neuvolassa/valmennuksessakin puhuttiin"? Synnytysvalmennuksen "mikä kaikki voi mennä pieleen" -osiokaan ei minusta kuulosta kovin paljon turvallisuuden- ja valmistautuneisuudentunnetta herättävältä. Tulevana ammattilaisena kuulisin mielelläni äitien omia ehdotuksia aiheesta =) Tosin tämä ketju ei liene niille oikea paikka, koska ketjun tarkoitus on tainnut olla aivan muu alun perin...

Vaikkei tämä olekaan ehkä oikea paikka, niin minusta reilu keskustelu olisi paikallaan niiden riskienkin kertomisen kanssa. Ihan jo ajatuspohjalta, että nainen nyt vaan synnyttää 3-4 kiloisen pikku ihmisen alapäästään ulos ei kyllä alunperinkän kuulosta mitenkään leppoisalta puuhalta joka tapahtuisi ilman mitään muutoksia (ongelmia).

Ja ehkäpä tärkeämpää kun niiden riskien etukäteen kertominen laidasta laitaan olisi jälkikäteen kysyminen ja kuunteleminen, onko synnytyksessä tullut jotain ongelmia ja jäänyt vammoja tai vaivoja jotka haittaa naisen elämää. Eikä pelkästään jälkitarkastuksessa, vaan vielä lastenneuvolassakin asia olisi esillä ja siihen suhtauduttaisi vakavasti.

 

Ikävä tosiasiahan on kyllä se, ettei monesti noihin synnytyksen jälkeisiin vaivoihin saa hakemalla hakea apua, kun ensimmäinen eikä toinen eikä aina kolmaskaan lääkäri ota asiaa vakavasti. Itse saa kyllä olla aktiivisesti apua hakemassa vaivoihinsa (mikä ei missään nimessä ole mielestäni oikeanlainen käytäntö!). Mutta kuitenkin noita vakavia, elämään vaikuttavia, haittoja alatiesynnytyksestä tulee vain pienelle osalle synnyttäjistä, joten tästäkään syystä turhaa pelottelua ei saisi harjoittaa, mutta asiallista keskustelua kyllä sekä myös pitäisi kertoa mistä apua saa, jos näitä vaivoja tulee! Ja, kyllä, lääkäreiden pitäisi ehdottomasti suhtautua vakavammin äitiin, joka kertoo tällaisista ongelmista, eikä MISSÄÄN tapauksessa vähätellä, vaan oikeasti tutkia vaurioiden laajuus ja kertoa miten niitä mahdollisesti voidaan korjata (jos ei julkisella niin sitten vaikka yksityisellä)!

Viides, joka synnyttänyt 4 lasta alatietä eikä mitään ongelmia "alakerrassa"

 

tuo ensimmäinen merkki ei ollut sitten tarkoituksellinen, vaan unohdin taas, että jos sulkumerkin edessä on ä-kirjain se heittää ton merkin, pahoittelut...

 

Tietenkään tiedon saamista ei pidä estää eikä rajoittaa, ennemminkin sitä pitää jakaa auliisti. Mutta miten jaetaan ensisynnyttäjälle tietoa alatiesynnytyksen riskeistä niin, ettei lietsota turhia pelkoja? Repeämät, inkontinenssit, hapenpuutteet, erbin pareesit, seksiongelmat, peräpukamat, kipujen traumaattisuus, napanuorakomplikaatiot, virheasennot, jopa lapsi- ja äitikuolemat. Kaikkihan ovat mahdollisia, mutta osa erittäinkin harvinaisia. Ja miten kerrot näistä niin, että äiti ei hämmenny ja kauhistu aivan tolaltaan? Syöksy nettiin ja päämäärättömästi hae netin tarjoilemia kauhujuttuja ja saa itseään aivan paniikkiin? Aika moni nimittäin toimii juuri niin. Erittäin moni on loppuraskauden neuvolassa jo aika jännittynyt synnytyksen läheisyydestä ja kulusta.
Miten haluaisit että juuri Sinulle kerrotaan riskeistä, niin ettei Sinulle tule sellainen tunne että "tuon on pakko olla iso vaara, koska siitä neuvolassa/valmennuksessakin puhuttiin"? Synnytysvalmennuksen "mikä kaikki voi mennä pieleen" -osiokaan ei minusta kuulosta kovin paljon turvallisuuden- ja valmistautuneisuudentunnetta herättävältä.

Jos nainen synnyttää alakautta, riskeistä ei puhuta. Jos nainen synnyttää sektiolla, hänelle kerrotaan riskit. En siis oikein ymmärrä, miksi sektion riskeistä kerrotaan, alatiesynnytyksen riskeistä vaietaan. Kumpikaan ei ole täysin riskitön, ei äidille eikä lapselle.

Olen päinvastaista mieltä kanssasi: mielestäni naiset turvautuvat nettiin, koska muualta tietoa ei saa. Eikö ammattilaisen tulisi vakavasti harkita uran vaihtoa, jos hän ei pysty kertomaan realistisesti riskeistä kauhua herättämättä? Käsittääkseni kaikissa sairaalassa tapahtuvissa toimenpiteissä yleinen käytäntö on se, että ennen toimenpidettä riskit ja mahdolliset komplikaatiot otetaan puheeksi ja niistä kerrotaan? Onko synnytykseen osallistuvilla lääkäreillä ja muulla henkilökunnalla todella niin paljon vähemmän ammattitaitoa vai mikä tässä kiikastaa?

Mielestäni suhtaudut naisiin edelleen juuri niin kuin vähä-älyisiin, kun pidät TIEDON jakamista vaarallisena tai hankala ja vertaat sitä pelon lietsontaan. Perustelusi ontuu siinäkin mielessä, että se koskee vain alatiesynnytystä, ei lainkaan sektiota. Monessa tapauksessa sektio on ainoa mahdollisuus, ei naisen valinta. Jos realistisen tiedon jakaminen vaikuttaa naisiin kuvailemallasi tavalla, eikö silloin aika moni sektioon menevä vetäisisi mieluummin ranteet auki, kuin suostuisi sektioon..?

Ja mitä mutu-tuntumaan tulee, niin kai se nyt on sanomattakin selvää että tarkoitin sitä asiayhteydessä, jossa edellinen kirjoittaja virheellisesti väitti ettei äitien komplikaatioista alatiesynnytysten yhteydessä puhuta ja kirjoiteta. Jos juuri hän ei ole lukenut lukuisia olemassa olevia artikkeleita ym aiheesta, niin silloin hänen väittämänsä perustuu vain mutu-tuntumaan.[quote/]

Itse olet todennut että komplikaatioista puhuminen neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa olisi kyseenalaista. En oikein ymmärrä mitä siis tuolla kommentillasi tarkoitat? Pitäisikö ns. kadunnaisen tutustua lääketieteellisiin raportteihin, joihin ilmeisesti viittaat, ja jotka ovat täynnä sanoja, joita ei tavis tajua?

 

Huoh. Ensinnäkin en missään ole sanonut että tiedon jakaminen olisi kyseenalaista. Kirjoitukseni perusajatus oli, että "miten se tehtäisiin yleistä ahdistusta ja pelkoa lisäämättä". Nimittäin hirvittävän moni äiti ihan oikeasti suurentelee riskejä sitä enemmän mitä enemmän niistä puhutaan, älykkyystasosta (joka on ihan asiatonta edes vetää tähän keskusteluun!!) riippumatta. Nimen omaan kysyin, että miten äidit haluaisivat tiedon saada. Ja kyllä, ihan avoimesti myönnän, ja varmasti professoristasoisia lääkäreitä myöten ammattikuntani on valmis myöntämään, että joistakin asioista todellakin on hankala puhua potilaalle. Niin, että asia tulisi ymmärrettyä ja niin, ettei sitä tulisi sivuutettua liian kevyesti. Ja niin, ettei sillä lietsottaisi vaikkapa turhia pelkoja, kuten tämän keskustelun aiheella tahattomasti helposti aiheutetaan.
Ja artikkeleista ym puhuin yhteydessä, jossa perustelin sitä, että kyllä alatiesynnytyksen äidille aiheuttamista komplikaatioista puhutaan ja kirjoitetaan. Sitä paitsi niitähän ne ovat nettikeskustelutkin väärällään. Jos ns "kadunnaiset" (kuten FSS nimittää) eivät suostu/pysty/halua lukea asiallista ja paikkansa pitävää kirjallisuutta, Vauva-lehdissä ja kaksplussissa tai synnytysoppaissa/nettipalstoilla ei kerrota, neuvoloissa saatu tieto tuntuu riittämättömältä, niin miten se tieto tulisi jaella? Kertokaa se minulle! Varmasti kysymyksiin vastaavat kaikki lääkärit ja neuvoloiden terveydenhoitajat? Näin ainakin sydämestäni toivoisin. Eiväthän äiditkään niin vähä-älyisiä (näin en todellakaan kuvittele olevan!) ole, etteivät osaisi mieltä askarruttavia kysymyksiä ottaa puheeksi. Itse asiassa luulen että kysymisen ja vastaamisen tie on se pisimmälle kantava ja kullekin kohdallaan sopivin tässä asiassa. Toki luulen, en tiedä. Mielestäni kuitenkin esim kauhutarinoiden linkittäminen, kuten tässä keskustelussa aiemmin, ei missään tapauksessa ole asiallista tiedon jakamista synnytystä jo valmiiksi pelkäävälle äidille. Mikäli riskeistä puhuminen on tosiaan riittämätöntä, niin aiheellehan olisi tietenkin tehtävä jotakin.

Sektion riskejä olen tässä keskustelussa ottanut esille nimen omaan siksi, koska alun perin vastasin kirjoittajalle joka virheellisesti väitti suunniteltua sektiota lapselle turvallisemmaksi tavaksi syntyä kuin keskivertoa alatiesynnytystä. Jos joutuisin kertomaan lähtökohtaisesti aiheesta "erilaisten synnytystapojen riskit", niin aivan varmasti painotus olisi erilainen kuin miksikä se tässä keskustelussa on muodostunut.

Mitä ammattilaisuuteen tulee, niin olen avoimesti kertonut olevani vain kandidaatti, ja kysynyt nimen omaan äitien mielipidettä siitä miten näistä vaikeista asioista pitäisi puhua. Alan vaihtoa en ole nyt juuri harkitsemassa; sen verran hyvää palautetta olen saanut työstäni suoraan äideiltä sekä työnantajiltani =)
Ymmärrän tietenkin että kirjoitetun tekstin - niin minun kuin muidenkin kirjoittaman - äänenpainot ja -sävyt kuulostavat lukijasta helposti kärkeviltä ja osoittelevilta. Asioiden tahallinen vääristeleminen ja asiayhteyksistä irrottaminen inttämisen vuoksi ei kuitenkaan aja minkään keskustelun asiaa ja saa siitä ikävää kaikkien osapuolien kannalta. Aihe sinänsä kuitenkin on kovin tärkeä.

kookosta: naisen alapää on kuitenkin tarkoitettu sen pikkuihmisen ulos pukkaamiseen. Että sinänsä on mielestäni ihan ymmärrettävää olettaa että valtaosassa se toimii tehtävässään moitteettomasti. Niin kuin muuten toimiikin. Ja sekin on tosiasia, että synnyttäneen naisen alapää ON erilainen kuin synnyttämättömän. Ei kai kukaan kuvittele että se palautuisi muutoksettomaksi sen nelikiloisen synnytyksen jälkeen? Ja jottei kukaan heittäisi tästä saivarteluksi, niin kyllä, olen sitämieltä että ehdottomasti mikäli äidille on synnytyksestä jäänyt ongelmia alapäänsä tms kanssa, niin lääkärin on niihin suhtauduttava vakavasti.

emmaa ja Jellonainen: ainoastaan hätäsektiot tehdään lähtökohtaisesti yleisanestesiassa ja pystyviillosta. Mutta mikäli spinaali esimerkiksi ei toimi, niin suunniteltukin sektio voidaan joutua muuttamaan yleisanestesiassa tehtäväksi.
Ainakin yhdessä sellaisessa olen itsekin ollut mukana, jossa äiti ilmoitti leikkauksen jo alettua että puudutus on riittämätön; sitä lisättiin tuloksetta -> yleisanestesiaan. Pystyviilto on lähes yksinomaan hätäsektion leikkaustapa. Erityistapauksissa sitä voidaan joutua muissakin sektioissa käyttämään.

 

FSS: Mun on kyllä pakko ilmaista eriävä mielipide. Teilatkaa vaan, mutta sanon silti. Toki alatiesynnytyksen riskeistäkin pitää puhua, mutta mielestäni on ihan ok ettei niitä painoteta esim. synnytysvalmennuksessa sen kummemmin. Toki niille, jotka alatiesynnytyksen riskeistä tarkemmin haluavat kuulla, tietoa pitäisi olla tarjolla. Ja onhan sitä. Mun mielestä tää on ihan hyvä näin, ei niitä kauhutarinoita meille tarvitse tuputtaa jotka haluavat synnyttää alateitse joka tapauksessa. Olen kuullut niitä ihan tarpeeksi eikä oma ensimmäinen synnytyskään ihan nappiin mennyt, mutta alateitse haluan synnyttää edelleen.

Sektion vaaroista toitottaminen sen sijaan on mielestäni paikallaan, koska näistä kahdesta vaihtoehdosta se on vaarallisempi. Potilaan täytyy saada tietää riskit tehdessään sellaisen valinnan, joka on selkeästi tilastojen valossa vaarallisempi sekä hänelle että lapselle.

Se on toki harmi, että olet saanut synnytyksestä pysyvän vamman ja lääkärien pitäisi ottaa se tosissaan, mutta en ihan ymmärrä miten riskien painottaminen etukäteen esim. synnytysvalmennuksessa vähentäisi niitä? Päinvastoin, sehän lisäisi komplikaatioita jos synnytyspelko kasvaisi ja sektiot yleistyisivät entisestään. Jotenkin sivusta katsoen sinun ja Aubrietan mielipiteet näyttävät eriävän niin paljon toisistaan, koska sinä näet päälimmäisenä oman tilanteesi ja Aubrieta alan ihmisenä yrittää katsoa asiaa yleisemmin, kaikkien kannalta. Ja tilastojen mukaan (en sitten tiedä kuinka paljon ne valehtelevat) sinä kuulut vähemmistöön. Anteeksi, ei ole tarkoitus loukata, mutta minä haluan ainakin mennä synnyttämään uskoen että kaikki menee hyvin, ja jos ei mene se on sen ajan murhe sitten, ei raskausajan. Todennäköisempää on että kaikki menee hyvin, joten en halua stressata turhaan.

Anteeksi alkuperäiselle, tämä meni nyt ihan aiheen vierestä. Toivon tietenkin, että sinä saat haluamasi sektion. Mulla ei ole hajuakaan millaista on elellä synnytyspelon kanssa, joten en ota kantaa siihen.

 

Aubrieta - kopioit onnistuneesti Halmesmäki et al. artikkelin, mutta edelleenkään siinä ei ole vertailutietoja siitä, montako TÄYSAIKAISEN SUUNNITELLUSSA SEKTIOSSA MENEHTYY TAI PSYVÄSTI VAMMAUTUU SYNNYTYSTAVAN SEURAUKSENA SUHTEESSA ALATEITSE SYNTYNEISIIN?

Itse tunnen yhden 2000-luvulla menehtyneen tapauksen - tuon heinäkuun pinossa olevan lisäksi, sekä yhden pysyvästi vammautuneen tapauksen molemmissa syynä synnytyksen aikainen hapenpuute synnytyksen pitkittyessä. Koska kuitenkin alatiesynnytyksiä on suhteessa elektiivisiin täysaikaisten sektioihin niin paljon enemmän, olisi erittäin mielenkiintoista saada suhteutettua vertailutietoa näistä!

Tämä on mielestäni juuri se pohja tai kulmakivi, jonka perusteella asiasta pitäisi keskustella, mikäli halutaan kulkea ilman silmälappuja! Äidin kannaltahan kaikenlaiset muodot sektioista on todettu enemmän äidin henkeä uhkaaviksi kuin alatiesynnytykset, jos tässä kohtaa keskustelua muut alatiesynnytyksen vaivat ja haitat suljetaan hetkeksi keskustelusta pois.

Halmesmäen lista elektiivisen sektion vaaroista lapselle on pitkä (TOISAALTA ENTÄPÄ JOS SAMALLA TAVALLA LISTATTAISIIN VIEREEN VERTAILUN VUOKSI KAIKKI MAHDOLLISET ALATIESYNNTYKSEN RISKIT?). Listalta ei kuitenkaan millään tapaa käy ilmi vertailutietoja mm.:

- Hapenpuutteen aiheuttamista riskeistä:
Hän voi olla kärsinyt lyhytaikaisesta hapenpuutteesta (Rout ja Rocke 1994).MIKÄ ON RISKI SUHTEESSA ALATIESYNNYTYKSEN LYHYT- TAI PITKÄAIKAISEEN HAPENPUUTTEESEEN? JA MITÄ SEURAUKSIA / PYSYVIÄ VAMMOJA NÄILLÄ VOI OLLA TS. MIHIN PAHIMMILLAAN ELEKTIIVISEN SEKTION LYHYTAIKAINEN HAPENPUUTE VOI JOHTAA?

- Kirurgiset koplikaatiot vertailtaessa esim. ihon laseraatio-ongelmia suhteessa imukuppi- tai pihtisynnytyksiin:
Kirurgiset komplikaatiot vaanivat myös lasta; riski saada ihon laseraatio veitsestä kohtua avattaessa on 1,3-1,9 %, perätilassa olevalla sikiöllä vielä suurempi. KUMPI ON SUUREMPI RISKI LAPSELLE AIHEUTUNEEN PYSYVÄN VAMMAN TAI HAITAN VUOKSI IHON LASERAATIO (1-2:lle sadasta lapsesta syntyy siis laseraatioita) VAI ESIM. IMUKUPIN AIHEUTTAMA HEMATOOMA TAI PAHKA PÄÄSSÄ? SEKÄ TIETO SUHTEUTTUNA SIIHEN MONESSAKO SYNNYTYKSESTÄ 100:STA IMUKUPPIA TAI PIHTEJÄ JOUDUTAAN KÄYTTÄMÄÄN?

KUITENKIN LOPUKSI HALMESMÄKI TOTEAA: Myöskään lapselle keisarileikkaus ei ole yksiselitteisesti helppo ja turvallisempi tapa syntyä silloin, kun normaalille synnytykselle ei ole estettä. MITEN NIIN YKSISELITTEISESTI HELPPO JA TURVALLISEMPI, jos juuri yritettiin osoittaa sen olevan alatiesynnytystä turvattomampi syntymätapa?

 

Sinya:


Sektio (suunniteltu) tehdään yleensä spinaalipuudutuksessa, joka tarkoittaa sitä että leikkauksen jälkeen äiti on heräämössä toipumassa ja heräämöön ei vauvelia oteta.



Tähän vain halusin kommentoida, että TAYSissa vauvan saa heräämöön.





Ei välttämättä saa. Itse en ainakaan saanut, oli kuulemma ruuhkaa... Huutava väryys!!! En siis nähnyt kuin vilaukselta tytärtäni yli kolmeen tuntiin.

 

Ei välttämättä saa. Itse en ainakaan saanut, oli kuulemma ruuhkaa... Huutava väryys!!! En siis nähnyt kuin vilaukselta tytärtäni yli kolmeen tuntiin.[/i]

Itse olen joka kerralla saanut vaikka kolmannella kerralla oli ruuhkaista (suunniteltu sektio tehtiin vasta klo 16 jälkeen, koska edelle tuli aina kiireellisiä tapauksia). Se on siis TAYSissa normaalikäytäntö että vauvan saa heräämöön (tai oikeammin tarkkailuhuoneeseen).

Missä sitten olit siihen asti kunnes puudutus haihtui?

 

Kieltämättä, selkeää kunnon taulukkoa ei artikkelissa ole. Nopealla vilkaisulla löysin nämä:
(ryssin tuon lainauksen jotenkin, seuraavat 2 kappaletta suora lainaus artikkelista)

"Elektiiviseen keisarileikkaukseen liittyy suurentunut vastasyntyneen hengitysvaikeuksien riski. Se on sitä suurempi, mitä aikaisemmin ennen laskettua aikaa lapsi syntyy. Raskausviikolla 37 vaara on seitsenkertainen (esiintyvyys 7,4 %), ja vielä 39. raskausviikolla, jolloin suurin osa elektiivisistä keisarileikkauksista tehdään, riski on kuusinkertainen (esiintyvyys 1,8 %) (Jackson ja Paterson-Brown 2001).

.....


Perinataalikuolleisuus on suurentuneen kohturuptuurariskin vuoksi kahdeksan kertaa suurempi verrattuna ensisynnyttäjien tai niiden uudelleensynnyttäjien lapsiin, joille ei ole aikaisemmin tehty keisarileikkausta (Smith ym. 2002)."




Sinänsä, jos jätetään akateeminen mielenkiinto tilastoihin, niin eikö kahdeksankertainen kuolemanriski jo ole aika pysäyttävä luku? Ja sehän tuossa on ihan selkeästi sanottu. Pysyvän vammautumisen riskiä ei ole suhteutettu alatiesynnytysten aiheuttamiin pysyviin vammautumisiin.

Voin yrittää kyllä selvittää onko (luulisi että on!!) myös alatiesynnytysten riskejä (komplikaatioita) selkeästi tilastoitu. Tuossa artikkelissahan on taulukkona "Kaikkiin synnytyksiin liittyvä vaikea sairastavuus synnytystavasta riippumatta" joka on alkuperäisestä artikkelista kunnolla luettavissa.

"Koska kuitenkin alatiesynnytyksiä on suhteessa elektiivisiin täysaikaisten sektioihin niin paljon enemmän, olisi erittäin mielenkiintoista saada suhteutettua vertailutietoa näistä! " toivoi Mizy

Juuri tuo artikkelin moninkokertainen kuolemanriski on vastaa ainakin hieman kysymykseesi. Kaivelen, ja maanantaina käyn gynen proffan puheilla muutenkin, yritän muistaa kysyä.

Imukupin aiheuttama pahka (hematooma, mustelma, verenpurkauma) päässähän ei sinänsä yleensä ole kovinkaan suuri haitta. Itse olen nähnyt synnytyksen jossa kaksi kätilöä veti imukupista
ja vauvalle tuli hurja pahka - ja kahden päivän iässä kotiinlähtötarkastuksessa pahkasta ei ollut tietoakaan. Panadolilla lääkitään pahkakipua kyllä ihan tehokkaasti. Minä kuvittelisin ainakin leikkausveitsestä saadun haavan (laseraation) olevan huomattavasti ikävämpi seuraus?

 

Jellonainen

Olin ihan heräämössä odottelemassa, että puudutus häviää. Minullekin sanottiin ennen leikkausta, että isä ja vauva tulevat sitten heräämöön katsomaan, mutta kappas, kun pääsin heräämöön, niin hoitaja tokaisi tylysti, että "tänne ei kyllä tänään tule ketään ylimääräistä". Kyllä harmitti niin vietävästi, mutta alappa siinä ajamaan omia oikeuksia, kun vuoteen oma ja päästä pyörällä. Leikannut lääkäri oli kuitenkin ihana ja tuli kertoaan, että vauva voi hienosti. Harmi vaan, että isäkään ei saanut mitään tietoa minun voinnistani, joten hänkin oli hieman peloissaan, viimeksi kun näki minut leikkauspöydällä ja sitten kukaan ei tule kertomaan mitään... Ne kolme tuntia olivat tooooodella pitkät, hädin tuskin muistin miltä vauva näytti ennen kuin sain hänet syliini osastolla. Eipä silti muutkaan saaneet vauvojaan silloin heräämöön, omituista. Eli ei se niin itsestäänselvyys taida olla.

 

Jellonainen: Minulle tehtiin suunniteltu perätilasektio 2002, ja silloin isä sai olla minun kanssani heräämössä, ja synnärin kätilö toi vauvankin meitä moikkaamaan sinne kun saivat sille kapalot päälle. Kovin erilaisia käytäntöjä näyttää olevan!

 

Jellonainen: Minulle tehtiin suunniteltu perätilasektio 2002, ja silloin isä sai olla minun kanssani heräämössä, ja synnärin kätilö toi vauvankin meitä moikkaamaan sinne kun saivat sille kapalot päälle. Kovin erilaisia käytäntöjä näyttää olevan!

TAYSissa normaalisti isä odottaa vauvan kanssa siellä tarkkailuhuoneessa kun äitiä kursitaan kokoon. Mieheni taitaa olla hiukan ylpeäkin kun on saanut kokea ensihetket vauvojen kanssa Tarkkailuhuoneessa tapahtuu myös ensi-imetys, siellä saa enimmän aikaa olla ihan oman perheen kesken, hoitaja käy välillä vain katsomassa että kaikki on kunnossa. Ihan hyvä käytäntö!

 

Synnyttämään meidät naiset on tehty. Kuten ubrieta ja muutkin on todenneet, toivon minäkin, että ketjun aloittaja ja muut samassa tilanteessa olevat saavat sektion jos kerta kaikkiaan pelkopoli jne. ei auta, mutta kyllä sen pitäisi olla vihoviimeinen vaihtoehto. Syitä ei tarvinne toistella, lapsen ja äidin henkinen ja fyysinen hyvinvointi, leimautuminen, vuorovaikutuksen kehittyminen jne. Kaikki puhuvat sektiota vastaan.

Samaa ajattelen lääkkeellisestä kivunlievityksestä. Vasta viimeisenä vaihtoehtona, komplikaatioista tai jostakin muusta todellisesta poikkeustilanteesta johtuen, pitäisi käyttää esim. epiduraalia tai petidiiniä.

Minulle itselleni riittää vilkaisu taaksepäin. Miten miljardit esiäidit ovat synnyttäneet ennen meitä. Näillä samoilla lihaksilla. Se voima, jolla he ovat lapset synnyttäneet on meissäkin. Tämän päivän ihmisen pitää valitettavasti etsiä sitä syvemmältä, koska erityisesti viimeinen kulunut vuosisata on tehokkaasti halunnut vaimentaa naisessa itsessään piilevän voiman ja taidon synnyttää.