Miten tulla vahvemmaksi??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja appelsiini.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

appelsiini.

Jäsen
24.10.2013
34
0
6
Tuntuu että olen niin heikko ja liian herkkä ihminen. Usein tuntuu ihan toivottomalta ja pelkään etten tule pärjäämään nyky yhteiskunnassa. Olen jo työtön ja varmaan jossain määrin jo syrjäytymässä. Ei kivaa. :/
 
Ei herkkä ole sama kuin heikko, mutta tiedän kyllä mitä tarkoitat. Ehkä sun kannattaisi kouluttautua sellaiselle alalle jossa saa tehdä työtä omaan tahtiin, eikä joudu juurikaan olemaan tekemisissa negatiivisten asioitten ja ihmisten kanssa.
Vaikka puutarhuriksi.
 
:hug:

Hyväksymällä itsensä juuri sellaisena kuin on. Olemalla armollinen itselleen. Huomaamalla, että kaikesta huolimatta ja kuitenkin pärjää. Keskittymällä huomioimaan sekä olemalla ylpeä omista vahvuuksistaan ja osaamisistaan.

Ei herkkyys suinkaan haitaksi ole, päinvastoin! Nykyään on tarpeeksi kylmää ja tunteetonta menoa. Työttömyys koskettaa monia muitakin ihmisiä, joten et ole sen asian kanssa yksin. Joka päivä on kuitenkin uusi päivä, jolloin voi tapahtua vaikka mitä - myös työllistymisen saralla :)!
 
Kannattaa tutustua itseensä mm. Kiinalaisen horoskoopin avulla (kiinalainen horoskooppimerkki, tuntihallitsija, elementti) niin oppii enemmän ymmärtämään itseään ja läheisiään. Aiemmin ihmettelin esim. itse, että miksi olen niin turvallisuudenhakuinen ..
 
Työelämän ulkopuolella oleva ja syrjäytynyt ei ole synonyymejä -paitsi ehkä jossain viraston pöydällä papereita pyörittävän virkailijan päässä.
Ihminen voi elää eritäin mielekästä ja täyttä elämä työelämän ulkopuolella; osallistua itseä kiinnostavaan vapaaehtoistyöhön, opiskella, lukea, keskittyä hoitamaan ja kehittämän itseään.
Herkkä ihminen on terve ihminen. Luin tänään hienoa sivustoa aiheesta. Siellä sanottiin mm: ""...se mitä rikkoutuminen yhteiskunnan kannalta merkitsee, saattaa merkitä yksilön kannalta terveyttä." Särkyminen on kaunista – yksi näkökulma mielenongelmiin | Maailmankaikkeuden lähteillä - Sari Maanhalla
 
niin no oikeammin sanottuna olen syrjäytynyt siitä työelämästä. Muutoin elän suht samanlaista elämää kuin ennenkin. Tai no köyhänä ei tietty varaa ostella mitään tai suunnitella mitään suurempaa.

mitä jos en koskaan saa työtä? minusta itsestänikin tuntuu etten osaa täyttää niitä vaatimuksia mitä työnantajat haluaa ainakaan nykyisellä alallani.

opiskelu pelottaa. en ole koskaan ollut koulussa mitenkään hyvä en tiedä miksen. viimeaikoina minusta tuntuu siltä kun päässä olisi tapahtunut jotain.. en muista, en osaa keskittyä, en opi uutta...
 
On luonnollista olla "sekava" kun on stressaantunut ja sähän olet selkeästi ihan kamalan stressaantunut. Mutta kuka ne mahdottomat vaatimukset sinulle asettaa, sinä itse vai joku muu?

Kai minä itse osan vaatimuksista kehitän. Sukulaiset tuttavatkin kummastelee miksei minulla ole vieläkään töitä. Joka kerta kun työhakemuksen johonkin laittaa eikä pääse edes haastatteluun tulee kyllä sellainen olo että ei mulla taida ollakaaan mitään tarjottavaa.

Menin yhdelle kurssille ja olen käynyt siellä vain kerran. Kaksi kertaa olen jättänyt väliin. Koska koin sinne ajamisen 80km(meno-paluu) niin ahdistavaksi ja stressaavaksi. Ensi viikolla pitäisi taas saa nähdä kykenenkö.
 
Kai minä itse osan vaatimuksista kehitän. Sukulaiset tuttavatkin kummastelee miksei minulla ole vieläkään töitä. Joka kerta kun työhakemuksen johonkin laittaa eikä pääse edes haastatteluun tulee kyllä sellainen olo että ei mulla taida ollakaaan mitään tarjottavaa.

Menin yhdelle kurssille ja olen käynyt siellä vain kerran. Kaksi kertaa olen jättänyt väliin. Koska koin sinne ajamisen 80km(meno-paluu) niin ahdistavaksi ja stressaavaksi. Ensi viikolla pitäisi taas saa nähdä kykenenkö.

Entä jos ihan suosiolla luovuttaisit ja hakisit sairauslomaa ja niille sukulaisille ja tuttaville sanoisit, että ei ole töitä kun nyt sun pitää keskittyä omaan hyvinvointiin, etkä jaksa ?
 
[QUOTE="Vieras";29134705]Millaisella alalla sä olet? Ehkäpä täältä saisi vähän tukea siihen työnhakuun, ja samaa työtä tekevät osaisi antaa vinkkejä alkuun.[/QUOTE]

myynti ja asiakaspalvelu töitä olen tehnyt ja koulutus myös siihen löytyy(merkonomi). ongelma on aika paljon siinä ettei niitä töitä juuri nyt tunnu olevan ei sitten mitään. Ja ne harvat paikat mitä ollut niin en ole niihin kelvannut kun ei ole kutsua haastatteluun tullut. Mutta alaa haluaisin vaihtaa. Ei tämä ala todellakaan ole mua varten enää.
 
Entäpä joku puhelinasiakaspalvelu? Myyntihenkisyys on aina plussaa, ja asiat opetellaan siinä tullessa. Raskas ala siinä mielessä, että se on hyvin usein säästökohde, mutta saisit kokemusta ja itseluottamusta.
 
Harvemmin vain näkee mitään avoimia paikkoja missä olis puhelinasiakaspalvelua...
Puhelinmyyntiin en enää kyllä ryhdy se oli jotain ihan hirveää enkä saanut myytyä mitään.
 

Yhteistyössä