Miten toimia?

Tuntuu etten pysty hyväksymään mieheni lasta,vaikka hän asuu meillä. Olen miettinyt syitä tähän ja olen ne jopa löytänyt.
Ensimmäinen on se,että minä hoidan tätä lasta joka päivä ja paljon enemmän kuin hänen isänsä(mieheni). Lapsi ei ole säännöllisesti viikonloppuja poissa. Joten käytännössä en saa vapaata kyseisestä lapsesta.

Jotenkin hölmöllä ja lapsellisellakin tavalla tähän liittyy se tunne,että kun en ole tehnyt/halunnut kyseistä lasta tähän maailmaan,niin en pysty myöskään ymmärtämään miksi minun pitäisi olla hänen pää-asiallisin hoitajansa.

Lapsen äiti on täysin rappiolla,eikä pysty tapaamaan lastaan.
Välillä tunnen jopa jotain sääliä lasta kohtaan ja pystyn toimimaan kaikissa tilanteissa oikein lasta kohtaan. En voi kuitenkaan esittää olevani kiinnostuneempi hänestä kuin olen.
Lapsi on vielä kokenut äitinsä hylkäämisen ja nyt jo eskarilaisena alkaa tulla pientä katkeruutta ja välinpitämättömyyttä äitiä kohtaan.
Lapsi on vielä ns.todella oireileva lapsi. Valehtelee,käyttää itkua huomion hakuun ja yms "kivaa",joten ymmärrätte varmaan,että tälläiseen lapseen on vaikea kiintyä jo näiden oireilujen takia.
Lisäksi lapsi saa isältään liian vähän huomiota. Olemmekin puhuneet miten voisimmme antaa enemmän positiivista huomiota.
Tässä tälläinen alkusepostus. Vastailen kyllä. Olisi mielenkiintoista saada kommentteja myös samassa tilanteessa olevilta.

 

Samassa tilanteessa en ole. Mutta mieleen tulee kysymys, miksi ei edes oma isä anna aikaa lapselle? Siis kumpikin biologinen vanhempi hylkää ja sitten sinä saat päällesi pikkuihmisen tuskan? Lapsen vika ei se huomionhakuinen, negatiivinen käytös ole, vaikka ei varmasti paras mahdollinen tapa toimia. Miten tulevaisuus, jos sinäkin vain turhaudut yhä enemmäån, teille tulee yhteisiä lapsia, ja sitten on tämä, "ylimääräinen"? Lapsi raukka. Tarvitsee jonkun pysyvän ihmisen elämäänsä.

Keskustele isän kanssa. Ajatelkaa lapsen tulevaisuutta. Ei ketään, joka todella välittäisi. Ymmärrän hyvin turhautumisesi, jos sinä pääasiallisessa vastuussa.

 

Itseasiassa meillä on jo yhteinen lapsi ja minullakin on edellisestä suhteesta lapsi.
Olen koittanut puhua isälle.Ensimmäiset reaktiot olivat suuttumisia siitä,etten haluaisi hänen lastaan hoitaa. Nyt olemme jo käyneet keskusteluja asiallisemmalla tasolla,mutta jotenkin tuntuu ettei itse asia ole mennyt perille.
Välillä on jopa tunne ettei isä hirveästi tytöstä välitä. Olen yrittänyt viestittää,että jos isä viettäisi enemmän aikaa tytön kanssa ja saisi tältä kahden kesken huomiota,niin tytön käytökseenkin se vaikuttaisi positiivisemmin. Ja minä taas sitten jaksaisin paremmin tyttöä.

 

\

Itseasiassa meillä on jo yhteinen lapsi ja minullakin on edellisestä suhteesta lapsi.
Olen koittanut puhua isälle.Ensimmäiset reaktiot olivat suuttumisia siitä,etten haluaisi hänen lastaan hoitaa. Nyt olemme jo käyneet keskusteluja asiallisemmalla tasolla,mutta jotenkin tuntuu ettei itse asia ole mennyt perille.
Välillä on jopa tunne ettei isä hirveästi tytöstä välitä. Olen yrittänyt viestittää,että jos isä viettäisi enemmän aikaa tytön kanssa ja saisi tältä kahden kesken huomiota,niin tytön käytökseenkin se vaikuttaisi positiivisemmin. Ja minä taas sitten jaksaisin paremmin tyttöä.

Oikeassa tunnut olevan. Voi harmin paikka, mikä tilanne. Lapsi purkaa sinuun kaiken, mikä olisi kyllä omien vanhempien korjattavissa. Niin, varmasti menisi paremmin, jos isänsä panostaisi enemmän. Toivottavasti jaksat!

 

Kiitos sinulle vastauksista,vieras:
Edistystä asiassa tapahtui tänään,kun isä otti tytön ja meni tämän kanssa näyttelyyn. ...eli ilmeisesti toivoa on,että tämä alkaa sujumaan. :hug:

 

Mitäs jos sopisitte vaikka yhden illan viikossa jolloin Isä tekisi jotain yhdessä tämän lapsen kanssa eli siis Isä-tytär ilta. Aikoinaan kun perheydyimme minulla oli yksi muurosikäinen ja miehelläni (leski) yksi 5 vuotias ja me sovimme että kerran viikossa on Äiti tytär ilta jolloin tein jotain oman tyttäreni kanssa ja kerran viikossa ilta jolloin Mieheni teki jotain kivaa oman tyttärensä kanssa. Tämä järjestely auttoi meidän perheytymistä. Minä sain siis tyttären myöskin hyvin omakseni heti alettuamme seurustella ja mieheni reissu työnsä vuoksi joutuu olemaan paljon poissa kotoa mutta me olemme jo tähän tottuneet. Ja tuo silloin murrosikäinen on nyt aikuinen kohta 20 vuotta täyttävä aikuinen muualla opiskeleva nuorinainen.

 

muoks <br><br>

 

Ihan hyvä idea tuo isä/tytär ilta kerran vkossa. Vakipäivää ei voi sopia miehen töiden takia,mutta joka viikolle voi sopia etukäteen päivän,jolloin he ovat kahdestaan.Täytyy ehdottaa.

 

sopisitte vaikka joka viikolle erikseen etukäteen niin olisi aina päivä jota lapsikin osaisi odottaa. Eikä tuon tekemisen kovin ihmeellistä tarvitsisi olla vaikka yhteinen retki johonkin tai vaikka kahdestaan pelaamista yms. meillä ainakin toimi ihan hyvin joskus käytiin elokuvissa joskus keilaamassa joskus vaan kävelemässä tai shoppailemassa.

 

Hei,
Minä olen myös uusioperheen äiti, ja meillä miehen 2 tytärtä asuu koko ajan luonamme. Meillä on myös kaksi yhteistä lasta, joten samoja asioita olen myös minäkin miettinyt ja oirehtinut suhteemme jossakin vaiheessa.
Suhteemme seurusteluaikana en voinut sietää uhma-ikäistä 4v. neitiä, joka taisteli isänsä huomiosta aina, kun oltiin yhdessä. Olin silloin niin sinkku, kuin olla voi, eikä minulla ollut harmainta aavistustakaan lapsiperheen kuvioista. Meillä jopa kävi niin, että laitoimme suhteemme vuodeksi jäihin, koska minä koin, etten ollut valmis perheeseen, jossa oli näitä uhmiksia, ja ongelmia.
Nooh, vuoden kun asiaa kuulostelin ja katsastelin suhdeasiaa Suomen rajojen ulkopuolella, niin tulinkin siihen tulokseen, että haluan muuttaa tämän mieheni ja hänen tyttärien luokse. Välimatka silloin toi etäisyyttä, ja antoi aikaa ajatella.
Mutta uusioelämä ei kuitenkaan ole meillä ollut auvoista ruusuilla tanssimista. Ongelmia on ollut, ja sanotaan, että nyt, kun on oltu jo 6 vuotta saman katon alla (tunnettu 8 vuotta), niin elämä alkaa löytää omat uomansa.
Voin sanoa sen suoraan, etten edelleenkään rakasta mieheni tyttäriä samalla tavalla, kuin näitä omia biologisiani, ja siihen minulla on ihan oikeus. Olen tämänkin asian pystynyt sanomaan miehelleni, ja tavallaan hän sen myös ymmärtää.
Olenkin ajatellut näin, että kun voi olla toisen aikuisen roolissa/, niin se riittää. Hoidan ja vastaan meidän arkirutiineista (ruoka,pyykit,vaatetus) tyttöjenkin osalta, ja minusta se on sitä aikuisen välittämistä. Samoin, jos he tarvitsevat apuani esim. kyydityksissä tms. olen apuna, eli yritän olla aikuisena läsnä. Tärkeintä on, että kaikki voi kotona asua tasavertaisina perheenjäseninä.
Olen tietysti kuullut välillä tyttöjen suusta, kun ollaan riidelty, että olen erilainen näille omilleni, ja vaadin heiltä enemmän (tytöt 12 ja 16v, ja tää nuorempi kaarti 4 ja 4kk), mutta olen perustellut asian aina sillä, että he on jo isompia ja heillä on omat velvollisuudet.
Mun mielestä kuitenkin pää vastuu tyttöjen suhteen on heidän isällään, ja näin se on ollutkin alusta asti. Mieheni ei ole sysännyt vastuuta minulle. Hän on joutunut tytöt hoitamaannnen mua, joten on tottunut siihen (mieheni on leski).
Jaksamista sulle!
:\|

 

kyllä se sopeutumista todellakin vaatii, kun rakastuu ihmiseen jolla lapsia entuudestaan..kyllä minäkin jaksan kirota joka kerta näitä vkoja kun miehen lapsi meillä, vaikka häntä rakastan,niin joskus vaan tuntuu etten ole näinä hetkinä kun lastenhoitaja, ja kodinhoitaja..hoidan lapsen kun mies käy päivisin töissä, teen kotihommat, viihdytän ja leikin kun kotihommiltani kerkeen..

sitten tulee isi töistä, 100% huomio lapselle, lähtee ulos, minä kokkaan tms sillä aikaa, tulevat, syövät ja lakavat touhuta taas..ja minä en miehelleni lausetta saa sanottua, niin on lapsi isissä kiinni, ja isin huomio lapsessa, sitten iltapalaa, isin kanssa pesulle, isi nukuttaa, ja nukahtaa itsekkin..mitä väliä on minulla, ei kerrassaan mitään, olenhan hoitanut lapsen ja kodin pvän osalta, siitä on isin hyvä jatkaa kun tulee kotiin, olen aikaa sitten lakannut puhumasta mitään tärkeetä miehelle, hän ei ole läsnä yksinkertaisesti, minä ison mahani kanssa olen hyvin yksin näinä aikoina..

sitten kun lapsi ei ole meillä elämme kahden, juttelemme, käymme kylässä ja suunnittelemme tulevaa, hoidamme kodin yhdessä,MINULLA ON MIES TAAS! kunnes taas tulee se vko jolloin minua ei ole..

tämmöstä se vaan on, oon sopeutunu ihan hyvin, ja nykyään sanon jos en jaksa tai halua jotain tehdä, on minullakin elämää..ja raskauteni ohessa aina ei jaksa kaikkeen panostaa sata lasissa.. joskus mietin onko tulevalla lapsella isää vkoilla joilloin etäsisar meillä, sillä sitä en tule hyväksymään, lapset ovat molemmat mieheni lapsia,ja saa luvan kohdella heitä tasapuolisesti!!

 

Kiitos,sinulle äityli savosta,kun jaksoit kertoa omaa tarinaasi. Tuo helpottaa,kun toteaa,että toisillakin on samanlaisia tuntemuksia.

Meillä taas tytön tilanne on sellainen,että ovat isäsä ja äitinsä kanssa asustelleet ensin yhdessä ja välillä eronneet ja taas palanneet yhteen,kunnes sitten tytön ollessa noin kaksi eronneet lopullisesti.
Minä taas tulin isän kuvioihin tytön ollessa melkein kolme. Erossa lapsi jäi ensin äidilleen ja siirtyi isälleen asumaan vajaa kolme vuotiaana. Lapsi oli vajaan viiden,kun muutimme yhteen.Siitä on nyt puolitoista vuotta aikaa.

Joten aikamoista pyöritystä lapsellakin on ollut.On vielä kokenut äitinsä hylkäämisenkin. Äiti täysin huumeiden vietävänä,ollut jo 3-4 vuotta. Välillä tunnen todellista riittämättömyyttä ja huonoa omaa tuntoa,siitä etten tunne tätä lasta kohtaan samaa kuin omiani,mutta minkäs teet tämän asian kanssa. Sääliä tunnen,mutta sen sanotaan olevan vain puolirakkautta.
Tilanteesta ahdistavan tekee se,ettei lapsi saa ollenkaan omalta äidiltään huomiota. Tyttö oireilee myös vahvasti,jos äidistä kuuluu jotain uutisia.
On tämä aikamoista välillä....Jotenkin tuntuu välillä,että helpottaakohan tämä uusperhekuvio lainkaan koskaan,kun sitten tulee seuraavaksi murrosikä???

Kiva tosiaan,että olette kommentoineet kirjoitustani ja kertoneet omista perheistänne.Tälläinen vertaistuki on loistavaa!!!

Sinä,joka et ole äiti vielä,sinulle haluaisin sanoa,että puhu asiasta miehellesi,ei ole oikein,ettei hän huomioi sinua ollenkaan lapsen ollessa paikalla. Lapsihan alkaa käyttämään asiaa hyväkseen!!!! Lapselle täytyy opettaa,että on olemassa muitakin ihmisiä,jotka ovat yhtä arvokkaita kuin hän. Tuntuu,että isän elämä pyörii vain lapsen ympärillä.Jos lapselle ei opeteta isän huomion jakamista nyt,miten isä kuvittelee sen onnistuvan kun vauva tulee taloon. Taitaa olla mustasukkaisuutta tiedossa ja paljon. Ehkä isä kuvittelee antavansa huomita tytölle varastoon. Luulen kyllä että tuossa käy juuri toisinpäin ja tyttö tulee oirehtimaan vauvan syntyessä. Puhukaa asiat selväksi ettei niin pääse käymään. Ja ei kai isä tosiaan kuvittele,että vuoroviikoin sinä hoidat vauvan yksin ja hän tytön.Nyt kiireesti juttelemaan...


:hug: