\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.04.2007 klo 11:29 Lionheart kirjoitti:
Minä vain en tiedä mitään ääliömäisempää kuin unikoulutus niin että vauva nukkuu pinnasängyssä ja vanhempi istuu täysin hereillä siinä vieressä ja selittää että nyt on yö, nyt nukutaan. Jos kerran on yö, miksei äitikin nuku? Esimerkin voima tekee todella paljon, perhepedissä vauva saattaa vaikka herätä keskellä yötä ja äiti puoliunessa häntä imettää tai muuten hyssyttelee, ja vauva huomaa että kaikki muutkin nukkuvat, ei ole mitään hätää eikä tässä tapahdu mitään kiinnostavampaa, siis nukutaan. Ymmärrän ettei toisille sovi pehepeti jos ovat kovin herkkäunisia, mutta kaikkien pitäisi sitä edes kokeilla jos on ongelmia jaksamisen kanssa.
Valitettavasti vain on näitä vanhempia jotka eivät pysty sen aikaa harrastamaan seksiä muualla kuin sängyssä ja kokevat vauvan tulevat jotenkin heidän suhteensa väliin, ja ihan asenteen takia mieluummin unikouluttavat vauvan sen sijaan ottaisivat pienen olennon, joka peilaa olemustaan vielä täysin äidin kautta, viereensä nukkumaan. Tai ovat niin auktoritettiuskoisia että aloittavat heti unikoulun kun neuvolassa sanotaan ettei puolivuotias vauva tarvitse enää yösyöttöjä. Tai tulkitsevat allergiaitkut kiukutteluksi ja unikouluttavat vatsakipujaan huutavaa vauvaa (kuinka paljon saakaan lukea kertomuksia kuinka allergiat havaittiin vasta myöhemmin ja äidit katuvat kun huudattivat vauvaa turhaan).
Ja tässäkin ketjussa joku väitti itkun olevan vauvan tapa kommunikoida, niin tähän sanoisin että näin on vain silloin jos kukaan ei huomaa hänen hienovaraisempia viestejään. Kun kukaan ei huomaa vauvan nälkää, läheisyydentarvetta tai muuta hätää muista eleistä, vauvan on korotettava ääntään. Monesti paljon kantoliinassa kannetut tai muuten sylissäpidetyt sekä perhepedissä nukutetut vauvat ovat niitä, joita kutsutaan tyytyväisiksi vauvoiksi, koska tarvetta itkulle ei juuri ole. Edes yöllä.
No unikoulu ei kestä kovin kauaa eli jos kahtena yönä äiti tai isä valvoo tunnin, toisena 15 minuuttia, ja sen jälkeen kaikki saavat nukkua yönsä, niin mikä ihme siinä on!? Äiti ei nuku koska vauva (esim. 7-8-kuinen) heräilee koko ajan. Ei vauvalla ole mihinkään tarvetta, ei viihdy sylissä, ei halua syödä, ei halua mitään. Korvat on tutkittu, masuvaivoja ei ole. Perustarpeet tyydytetty ja läheisyys ei ole se, mitä vauva hakee. Ei vaan osaa nukahtaa herättyään.
Oletko kuullut untaan itkevistä lapsista, jotka nukahtaessaan itkevät? Tämä on vastaavaa, mutta sanotaan huudatukseksi. Sitä toista kutsutaan kauniisti "unilauluksi". Vaikka huutoahan sekin on.
Perhepeti on hieno juttu jos se tosiaan toimii. Mutta jälleen kerran, ihmiset on erilaisia. En ole nukkunut koskaan perhepedissä. Hätkähtelen hereille, vauva potkii ja ähisee, reagoi jokaiseen liikkeeseeni... Olen jopa nukkunut jalkopäässä kippurassa, että miehelläni ja vauvallani olisi rauha nukkua ja tarvitsemaansa tilaa.
Ja toi sun seksiväite on niin naurettava! Kuulun unikoulupiiriin (paljon unikouluttaneita vanhempia), enkä ole ikipäivänä törmännyt tollaseen syyhyn.
Mistä sen keksitkin? Todella marginaalinen porukka miettii unikoulua ton takia.
Pääsyy on totaalinen uupumus, joka on kiduttavaa ja elämänhaluja vievää. Se saa masentumaan ja muuttumaan välinpitämättömäksi vauvaa kohtaan. Ja pitkällä tähtäimellä se on kauheinta lapselle, että oma äiti ei enää välitä...
Voin valehtelematta sanoa, kahden lapsen äitinä, että tunnistan kipuitkun ja ns. raivoitkun. Unikoulussa ei lohduttomnuutta ole kuulunut. Se on sitä "unilaulua" Välillä kovempaa ja välillä hiljempaa. Korvatulehduksia sairastanut lapseni on itkenyt kivusta, mutta jo 2 kk:n iässä suuttunut yöllä valojen sammuessa ja aloittanut protestointinsa. Ja olen valvonut niitä öitä leikkien, sillä ei niin pienellä ole vuorokaudentajua. Tiedän ja moni muukin varmasti tietää, että itkulla on sävynsä, mutta ei unikoulutus satu. Äiti on lähellä ja tarkistaa koko ajan, mutta ei anna maitoa, tissiä, tuttia tms. Vain ilmoittaa säännöllisellä läsnäolollaan olemassaolostaan.
En tiedä lapsistasi, kun olet heitä kanniskellut ja passannut. Ehkä he tykkäävät pompotella sinua, kun räjähtävät milloin mistäkin ja samantien. Jos viitataan aiempaan viestiisi liittyen taaperon uhmaikään. Meilläkin on uhmaa, mutta kyllä sitä nyt maltetaan leipää odottaa... Ja äidin syli maistuu aina, vihaisenakin. Ei siinä mitään holding-otteita tarvita.
Olen tyytyväinen, sillä olen unikoulun jälkeen jaksanut panostaa lapsiini, olla kotona heidän kanssaan, leikkiä ja touhuta ja keskittyä. Se inho omasta äitinä olosta, jonka väsymys toi, on väistynyt ja mitä parasta lapsilleni. Omien kokemuksieni kautta ymmärrän eri elämäntilanteita ja eri vaihtoehtoja. Uskon, että suurinta osaa unikoulttajia ei voi lokeroida, että he olisivat vain metsästämässä omaa rauhaa itsekkäin perustein. Minusta äidillä on velvollisuus tehdä jotain, jos perheen hyvinvointi alkaa kärsiä.
Haet selvästi ääripäitä, joka on lapsellista ja korostaa tietämättömyyttäsi ja kokemattomuuttasi. Voidaan ottaa muitakin asetelmia tyyliin imettäjät vst. korvikeäidit, kotonaoleminen vst. hoitoon vieminen. Ei tulisi mieleenkään tuomita ketään vaikka itse teenkin toisin. Sillä en elä sen perheen sisällä sitä heidän arkeaan. En vaan tiedä tarpeeksi voidakseni alkaa neuvomaan ja arvostelemaan.
Ihmetellä voi ja yrittää ymmärtää, mutta siskoseni, ei saa kokemattomana alkaa moralisoimaan ja arvostelemaan. :\|
