Miten te kotiäidit saatte uusia kavereita?

hanna
Mä sain uusia ystäviä mll:n perhekerhosta. Menin aktiivisesti keskusteluihin mukaan ja siitä se lähti. Ehdottelin samanikäisten ja samanhenkisten lasten äideille toimintaa kerhon ulkopuolella. Nyt käydään kahvittelemassa, puistoissa, retkillä yhdessä, suunitellaan kesäksi picnic risteilyä. Mun ystävillä ei ole lapsia, joten toi kerho oli meidän pelastus!
 
Alkuperäinen kirjoittaja miimu:
omat ystävät entuudestaan mutta ei muuten. olen reilun vuoden asunut täällä ja en ole YHTÄÄN kaveria saanut :/ johtunee kyllä itsestä. ja muut mammat jota on näkynyt leikkipuistossa on reilusti vanhempia niin tuskin niillä kiinnostaa alkaa juttelemaan tai edes kuuntelemaan minua. ajattelevat varmasti mun olevan vielä jollain teini tasolla vaikka ihan aikuisten juttuja osaan jutella vaikka nuori olenkin.
olen jo 3vuotta ollut kotiäiti niin ei edes opiskelujen kautta tule tuttuja. no joo yhden naapurin kanssa aina moikkaamme, siinä se :D huhhuh, aikas köyhä elämä mulla...
kuullostaa aikalailla miulta :). Vuoden verran asuttu tässä kaupungissa.

Mutta omalla tavalla helpottavaa kuulla, ettei ole ainoa "yksinäinen". Vaikakaan en ole koskaan ollut niin kavereista/ystävistä riippuvainen. Niin olisi se kuitenkin kiva kun edes muutama olisi.
 
,
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme:
.

Puistossa kun käy päivittäin, niin siellä kivasti pikkuhiljaa tutustuu suureen joukkoon ihmisiä. Samoin tutustuu hyvin naapureihin, jotka samassa elämäntilanteessa. Kerhossa onkin sitten jo niin paljon puistotuttuja, ettei siellä oikeastaan ihan uusiin ole tullut tutustuttua.

.
Mä tunnen kaikki mun naapurit täällä, mut iso osa on yli viiskymppisiä. Puistoja täällä on aika harvassa, lähin taitaa olla noin viiden kilsan päässä.
Joo, mä sanoinkin, että asiaa auttaa, että on uusi alue. VAnhempaa väkeä täällä on melko vähän. Sulla on selvästi hankalampi tilanne...
 
;)
Alkuperäinen kirjoittaja moona81:
Alkuperäinen kirjoittaja moona81:
Ja muutenkin tuntuu, vaikka tälläkin alueella on lapsiperheitä. Niin tuntuu, että muut mammat on vanhempia ku mie. Niin ei ossaa niin kaveria olla niiden kanssa.
Ikähän on vain numeroita! Itse olin 29v. kun esikoinen syntyi, eli kerhoissa oli ihmisiä molemmin puolin. Sain hyviä ystäviä joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä nykyäänkin ( 10v. sitten) eli ystäväni ovat +-10v. omasta iästäni ja meillä on kivaa yhdessä.
Ehkä oon sitten vaan liian arka ottamaan yhteyttä vanhempiin. Tuntuu vaan, ettei kemiat kohtaa. Vaikka mistä sitä tietäisi ennenkuin tutustuu.

Kaikki vaan tuntuu niin "täydellisiltä" äideiltä ulkoa päin.
Höpsis, kukaan ei ole täydellinen! Rohkeasti vain mukaan ja äkkiähän sen huomaa jos ei kemiat synkkaa. Sitten hakeudut taas uusien ihmisten seuraan.
 
Tadaa- Täältä!

Mä asun täällä korvessa kaukana kaikesta eikä samassa elämäntilanteessa olevia tässä lähistöllä oikein ole.
Mutta täältä on tullut bongattua pari omanpaikakuntalaista äitiä ja pari muutakin joitten kanssa synkkaa oikeassakin elämässä hyvin yksiin!

Esikoisen eskarikamun äiti osoittautui kanssa sukulaissieluksi.
 
sanna
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme:
.

Puistossa kun käy päivittäin, niin siellä kivasti pikkuhiljaa tutustuu suureen joukkoon ihmisiä. Samoin tutustuu hyvin naapureihin, jotka samassa elämäntilanteessa. Kerhossa onkin sitten jo niin paljon puistotuttuja, ettei siellä oikeastaan ihan uusiin ole tullut tutustuttua.

.
Mä tunnen kaikki mun naapurit täällä, mut iso osa on yli viiskymppisiä. Puistoja täällä on aika harvassa, lähin taitaa olla noin viiden kilsan päässä.
Mistä päin olet? Itse olen Porista.... mutta ikää on 37.
 
esikoisen äiti

kuullostaa aikalailla miulta :). Vuoden verran asuttu tässä kaupungissa.

Mutta omalla tavalla helpottavaa kuulla, ettei ole ainoa "yksinäinen". Vaikakaan en ole koskaan ollut niin kavereista/ystävistä riippuvainen. Niin olisi se kuitenkin kiva kun edes muutama olisi.[/quote]

itse totuin opiskeluaikoina isoon ystäväpiiriin, nyt tuntuu sitten vaikealta, kun kaverit kaikonneet pitkin poikin maailmaa. mutta itse pärjään. enemmän mietityttää, että kaipaiskohan vauva (8kk) jo vähän muitakin naamoja kuin äidin päivisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja moona81:
No laitetaan samalla "deittipalsta" tähän (jos se ei ole säännöissä kiellettyä) Eli itse olen kuopiosta. Vaikka empä oo pahemmin kuopiolaisia täältä bongannut. Toisella palstalla kaikki asui väärällä puolella kuopiota. Ja kun ei oo autoo niin ei sinne asti viitsi...
Moona81

Täällä myös Kuopiolainen kolmen lapsen äiti, asumme Saaristokaupungissa. Meillä on maanantaina 23. leipomuskekkerit meidän kotona, joten palstalaisillekin tervetuloa! Kysykää yv. lisää :)
 
Kun muutettiin, löytyi tämän tuppukylän perhekerhosta ihan hyvä "mammarinki", olin varautunut pahimpaan ja vastaanotto olikin tosi positiivinen.
Tuo melkein lähin naapurin emäntä on oikeastaan mun paras ystävä nykyään.

Sitten hain osa-aikatöihin, pääsinkin, ja sitä kautta löysin pomoni (joka nykyään on virallisemmin kai mun asiakas).

Täältä palstaltakin on yhteisen harrastamisen kautta tarttunut mukaan jokunen.
Ja harrastuksen kautta muutenkin...

Niitä vaan on ilmaantunut sieltä sun täältä matkan varrelta. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja sanna:
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme:
.

Puistossa kun käy päivittäin, niin siellä kivasti pikkuhiljaa tutustuu suureen joukkoon ihmisiä. Samoin tutustuu hyvin naapureihin, jotka samassa elämäntilanteessa. Kerhossa onkin sitten jo niin paljon puistotuttuja, ettei siellä oikeastaan ihan uusiin ole tullut tutustuttua.

.
Mä tunnen kaikki mun naapurit täällä, mut iso osa on yli viiskymppisiä. Puistoja täällä on aika harvassa, lähin taitaa olla noin viiden kilsan päässä.
Mistä päin olet? Itse olen Porista.... mutta ikää on 37.
No mulla on "vasta" 34 syksyllä. Mä asun tässä kiviaikaisen kirkon kupeessa, naapurikaupungissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minä:
Kangasalta :)

:wave: Minä myös Kangasalta :) Ja kavereita ei täällä kovin montaa ole...

Vajaa kaksi vuotta on asuttu täällä, alunperin muutettu ihan toiselta puolelta Suomea... Muutama tuttava on löytynyt, netin kautta lähinnä. Puistossa on tullut juteltua muiden äitien kanssa myös, mutta se on vaan sitä jutustelua... Viime viikolla käytiin ekan kerran srk:n kerhossa, ja sielläkin sai kyllä juttuseuraa, ehkäpä ajan kanssa sitten tutustuu paremminkin.

Mutta aika vaikealta tuntuu uusien kavereiden löytäminen, varsinkin kun itse olen vähän hiljaisempi ja varautuneempi aluksi...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja esikoisen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja kiki:
ihan vauvaikäisen kanssa ei viitsi puistonlaidalle mennä seiskolemaan.. :D ja tää on muutenkin niin paska kaupunki :D!
sepäs, meilläkin vauva uinuu ulkoiluhetket onnellisena vaunuissa ja tuntuisi tosi tyhmälle mennä pyörimään alueen hiekkalaatikoille. pihapiirissä asuvilla on jo isommat lapset, useimmat hoidossakin.
Vauvatreffeille tai vauvajumppaan!!!
En tiedä kylläkään, että järjestetäänkö teidän paikkakunnalla sellaisia, mutta ainakin meillä opetustoimi järjestää vauvatreffejä ja kansalaisopisto vauvajumppaa :)
 
esikoisen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

saako kysyä mitä on vauvatreffit?
 
kaik kestää
ne valmiit leikkipuisto- tai perhekerhokaveripiirit ovat joskus alkaneet sillai että ajan kanssa kun viikottain nähdään niin juttu helpottuu ja syvenee. Eli jokainen mamma on ollut samassa tilanteessa, tullut uutena perhekerhoon ja koettaa tutustua muihin. Mutta kun valmiina ei mitään tässä maailmassa saa niin pitää itse mennä ja jutella, kommentoida ja tehdä itsensä näkyväksi niille muille. Aikasta harvoin ulkonäkö, vaatteet, ikä tai jokin muu pinnallinen asia oikeasti estää kaverustumisen jos kysymyksessä on väsyneet kotiäidit =)
 
Ujo piimä
Mä lähdin srk vauvakerhoon mukaan ja sieltä ajan myötä löytyi kavereita. Ei tietenkään heti, ja mä olen aika hidas lämpeämään ja ujokin alkuun vieraiden ihmisten kanssa. Ensin juteltiin niitä näitä ja kun tosiaan on kiinnostunut toisesta eikä puhu vain omista asioistaan niin saa helpommin kavereita. Näitten kanssa on sitten edelleen pyöritty, ja olen peesissä mennyt mm avoimen pk:n toimintaan mukaan.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja esikoisen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja esikoisen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja kiki:
ihan vauvaikäisen kanssa ei viitsi puistonlaidalle mennä seiskolemaan.. :D ja tää on muutenkin niin paska kaupunki :D!
sepäs, meilläkin vauva uinuu ulkoiluhetket onnellisena vaunuissa ja tuntuisi tosi tyhmälle mennä pyörimään alueen hiekkalaatikoille. pihapiirissä asuvilla on jo isommat lapset, useimmat hoidossakin.
Vauvatreffeille tai vauvajumppaan!!!
En tiedä kylläkään, että järjestetäänkö teidän paikkakunnalla sellaisia, mutta ainakin meillä opetustoimi järjestää vauvatreffejä ja kansalaisopisto vauvajumppaa :)
saako kysyä mitä on vauvatreffit?
Samanlainen kuin avoin pk, mutta sinne saa tulla vain alle 1v. lapsen kanssa. Siellä sitten mammat turisee ja kahvittelee ja jutustelee :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja helmee:
Alkuperäinen kirjoittaja moona81:
No laitetaan samalla "deittipalsta" tähän (jos se ei ole säännöissä kiellettyä) Eli itse olen kuopiosta. Vaikka empä oo pahemmin kuopiolaisia täältä bongannut. Toisella palstalla kaikki asui väärällä puolella kuopiota. Ja kun ei oo autoo niin ei sinne asti viitsi...
Moona81

Täällä myös Kuopiolainen kolmen lapsen äiti, asumme Saaristokaupungissa. Meillä on maanantaina 23. leipomuskekkerit meidän kotona, joten palstalaisillekin tervetuloa! Kysykää yv. lisää :)
:| No justiinsa sitten tämä. Me asutaan toisella puolella kuopioo. Saarijärvellä. Kaikki keneen oon täällä törmännyt tuntuu asuvan sillä puolella kuopiota.
 
esikoisen äiti
olen aika puhelias ja tavallisesti saanut aika helposti uusia kavereita, esim. opiskellessa, töissä. nyt kotiäitinä en vain osaa enää kommunikoida muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. tuntuu, että kotona oleminen vauvan kanssa on vienyt multa kaikki ajatukset ja keskustelukyvyn...
 
Ujo piimä
Alkuperäinen kirjoittaja moona81:
Alkuperäinen kirjoittaja helmee:
Alkuperäinen kirjoittaja moona81:
No laitetaan samalla "deittipalsta" tähän (jos se ei ole säännöissä kiellettyä) Eli itse olen kuopiosta. Vaikka empä oo pahemmin kuopiolaisia täältä bongannut. Toisella palstalla kaikki asui väärällä puolella kuopiota. Ja kun ei oo autoo niin ei sinne asti viitsi...
Moona81

Täällä myös Kuopiolainen kolmen lapsen äiti, asumme Saaristokaupungissa. Meillä on maanantaina 23. leipomuskekkerit meidän kotona, joten palstalaisillekin tervetuloa! Kysykää yv. lisää :)
:| No justiinsa sitten tämä. Me asutaan toisella puolella kuopioo. Saarijärvellä. Kaikki keneen oon täällä törmännyt tuntuu asuvan sillä puolella kuopiota.

Ihan täältä sivusta huutelen että eikö siellä kulje bussit? Ellei kerran ole autoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja moona81:
Alkuperäinen kirjoittaja helmee:
Alkuperäinen kirjoittaja moona81:
No laitetaan samalla "deittipalsta" tähän (jos se ei ole säännöissä kiellettyä) Eli itse olen kuopiosta. Vaikka empä oo pahemmin kuopiolaisia täältä bongannut. Toisella palstalla kaikki asui väärällä puolella kuopiota. Ja kun ei oo autoo niin ei sinne asti viitsi...
Moona81

Täällä myös Kuopiolainen kolmen lapsen äiti, asumme Saaristokaupungissa. Meillä on maanantaina 23. leipomuskekkerit meidän kotona, joten palstalaisillekin tervetuloa! Kysykää yv. lisää :)
:| No justiinsa sitten tämä. Me asutaan toisella puolella kuopioo. Saarijärvellä. Kaikki keneen oon täällä törmännyt tuntuu asuvan sillä puolella kuopiota.
Höh, niin täällä Petonen/saaristokaupunki... Mutta jos saa auton aina välillä, niin voihan sitä kyläillä? :)

Toivottavasti löydätte myös teitä läheltä lapsiperhetuttavuuksia.

Yhteistyössä