Miten te jaksatte ( joitten lapset on harvoin mummulla tai hoidossa )

Aika aikaansa kutakin. Tämä on ohimenevä juttu, siis se että lapset ovat pieniä, mulla ei ongelmia.

 

onneksi lapset iltaunisia, eli laatuaika alkaa klo 20
hyvin on jaksettu, lapset ei ikinä ole olleet yökylässä, kyllähän sitä odottaa
että kun menevät kouluun niin alkaa nää kavereidn yökyläilyt
jaksamisesta ei kiinni, mutta välillä vaikea saada järjestettyä
esim. parturia tai omaa lääkäriä jne.

 

Hyvin jaksetaan. ja kyllä meillä miehen kanssa aikaa on toisillemma antaa. Ja omaakin aikaa osataan ottaa.

 

Hyvin, eikai siinä ole muita vaihtoehtoja kuin jaksaa.

 

Me loihditaan sitä aikaa toisillemme.
Keskellä arkea, iltaisin, viikonloppuisin ja öisin :heart:

Näin meilläkin! =)

 

Ootteko muuten huomannu, että nää 48 - 55 luvulla syntyneet nykyisovanhemmat eivät ole pätkääkään kiinnostuneita lastenlasten hoidosta tms. Mutta sillon kun me jotka on synnytty -70 luvulla niin meitä kyllä hoiti mummut ja ukit... en ole katkera, mutta kuitenkin....
Niinku yhdessä lehdessäkin sanottiin, että nykyajan isovanhemmat elävät "voimavuosiaan", läträävät viinan kanssa ja reissaavat ympäri maailmaan ts. nauttivat vapaudestaan. Enkä nyt tarkoita sitä, että niitten pitäs jatkuvaan olla paapomassa ja hoitamassa vaan sitä, että joskus vois auttaa omaa lastaan ja kehittää sitä isovanhempi suhdetta lapsenlapseen.

Olen. Meillä ihan sama tilanne. Tosin isovanhemmat kyläilee ja näkee joskus näitä lapsenlapsiaan, mutta eivät halua ottaa hoitovastuuta. Joskus kaipaisi miehen kanssa yhteistä aikaa, mutta kun asiat on näin, pitää ottaa vapaa-aikaa yksin.

 

Eipä siinä muu auta kuin jaksa, ei meillä kyllä tosin ole ongelmia ollut sen suhteen.
Ainoa, että tässä toisen raskauden lopussa sain liikkumiskiellon enkä päässyt esikoisen kanssa mihinkään.. Silloin kyllä olisi apu kelvannut.
TIlanne on tämä ja sillä siisti, eipä tähän valitus auta. Eikä kyllä ole tarvettakaan valittaa.

 

Nåå kyllä välillä tuntuu,että kumpa olisi mahdollista..
Mutta sitten taas näitä aurinkoisia päiviä kuinka ihania ipanoita nuo oiken ovatkaan :heart:
Näistä päivistä imen kaiken voimat jatkaa niitä synkkiä päiviä..
Kyllä sitä jaksaa,kun ei ole muuta vaihtoehtoa eli pakko.

Ja kerran vuodessa ollaan puolitoista vuorokautta kahdestaan.. Ja riittää minulle ihan hyvin.

 

Kotona en olisi jaksanut yhtään pitempään. palasin työelämään ja nyt jaksan huomattavasti paremmin. Meillä lapset 3v ja 1v7kk. Alussa jaksoin oikein hyvin, mutta sitten tuli totaalinen uupumus, johon työhön palaaminen auttoi. Nyt minulla on oikeasti joskus jopa omaa aikaa ja mieheni voi joskus mennä myöhemmin työhön ja ollaan viety lapset aamusta päiväkotiin, että saadaan hetki olla kahdestaan. Toki harvoin näin, mutta pakko käyttää kaikki keinot.

 

Hyvin pärjätään. Silloin kun on itse ja lapset kipeinä, niin on rankkaa, mutta muuten menee ihan kivasti.

Meillä ei hoitoapuja juurikaan ole, mutta toisaalta enpä raskis noita sydänkäpysiäni yökylään antaakaan. Eriasia on sitten, kun ovat isompia ja ilmaisevat itse halunsa mennä.

Pieniä kahdenkeskisiä hetkiä (leffaan, syömään tms) kaipaan joskus ja joskus niihin tarjoutuukin tilaisuus. Mutta muuten meille riittää hyvin se aika, kun lapset on nukkumassa, meillähän on silloin koko yö aikaa...

 

Ootteko muuten huomannu, että nää 48 - 55 luvulla syntyneet nykyisovanhemmat eivät ole pätkääkään kiinnostuneita lastenlasten hoidosta tms. Mutta sillon kun me jotka on synnytty -70 luvulla niin meitä kyllä hoiti mummut ja ukit... en ole katkera, mutta kuitenkin....
Niinku yhdessä lehdessäkin sanottiin, että nykyajan isovanhemmat elävät "voimavuosiaan", läträävät viinan kanssa ja reissaavat ympäri maailmaan ts. nauttivat vapaudestaan. Enkä nyt tarkoita sitä, että niitten pitäs jatkuvaan olla paapomassa ja hoitamassa vaan sitä, että joskus vois auttaa omaa lastaan ja kehittää sitä isovanhempi suhdetta lapsenlapseen.

Mua ei ole ikinä hoitanut isovanhemmat koska he olivat kuolleet.
Enkä ollut missään sukulaisillakaan hoidossa vaan kotihoidossa + kerhoissa. Eikä vanhemmat käyneet missään kahdestaan.

 

Oon tosi kateellinen niille joilla mummot ja papat yms kilvan hoitaa lapsia. Meillä ei oo mitään hoitoapua, ellei MLL:stä tilata (ei oo vielä tilattu). Pakkohan se on jaksaa ... ja kyllä siihen tottuukin, jotenkin. Meillä vanhempi laps 3 ja 1/2 vuotta ja nuorempi vajaa kaks.
Nyt haaveillaan et joku ottais keväällä lapset päiväks, että saatais siivottua koti kerralla ja kunnolla . Pienet on haaveet .

 

Nyt voi jo sanoa, että hyvin! Kai sitä jotenkin suhtautui asiaan oikein, kun itsehän asetuimme asumaan kauas suvuistamme.

 

Mä voisin tähän sanoo että kumpa ois jätkä joskus vkl kotonakin ( 5 v ), mummu haluaa ottaa pojan tai poika haluaa mennä sinne melkein joka vkl, koko vkl.opuksi tai yksi yö, mut mitä sitä rupee ruikuttaa et ei nyt kun molemmat niin tahtoo

 

Kyllä odotan sitä aikaa, että raaskin antaa kuopuksen 10kk yökylään. Vielä en halua, joten turha minun on enempiä purnata. 4v ja 7v yökyläilevät isovanhempien pyynnöstä n. 2 kertaa kuussa. Yökylään emme koskaan pyydä ottamaan, vaan odotamme aloitteen tulevan heiltä.

 

[
Mua ei ole ikinä hoitanut isovanhemmat koska he olivat kuolleet.
Enkä ollut missään sukulaisillakaan hoidossa vaan kotihoidossa + kerhoissa. Eikä vanhemmat käyneet missään kahdestaan.

[/quote]

Sama täällä. Pakkohan se vaan on jaksaa kun ei muuta vaihtoehtoa ole. Joskus ärsyttää kun lehdissä on haastateltu perheitä niin lähes poikkeuksetta heille on sitä apua isovanhempien taholta tarjolla ts. pärjääminen "perustuu" siihen et isovanhemmat auttavat. Joskus ois kiva lukea ihmisten arjesta joilla EI ole käytössä isovanhempien apua vaan joutuvat pärjäämäään ns. omillaan.

 

On sitä aikaa, montakin tuntia sen jälkeen kun poika menee nukkumaan 20-21 välillä ja itse tottunut valvomaan johki 1-2 yöllä.

 

Pakkohan se on jaksaa.
Mä en varmaan edes kehtais viedä lapsiamme vanhemmilleni hoitoon.

 

Siihen tottuu aika äkkiä että ei ole aikaa miehen kanssa ja se aikakin mikä on niin on keksittävä jostain ja siihen on tyytyminen ainakin meillä.Meillä asuu sukulaiset kaukana ja oikeastaan ei ole mitään tuliverkostoa mihin voisi turvautua jos tarttee lapsille hoitajaa tai muuta.

 

Pian 7 vuoteen ei olla miehen kanssa missään oltu kahden, ei edes ruokakaupassa puhumattakaan mistään illanvietoista. Yhtään yötä ei olla oltu pois kotoa lasten luota, eikä koskaan lapset ole olleet mummolassa.
Toinen mummo on sairaalloinen, ja toista mummoa ei meidän lapset voisi vähempää kiinnostaa.
Tuo tutkimus 48-55 syntyneistä nyt isovanhemmista on kyllä niin totta, ikävä kyllä.
Silti kehdataan olla valittamassa, jos itse ei tukka putkella juokse niitä auttamaan, jos jotain tulee.
Pakko jaksaa, ei auta muu. Paikkakunta niin pieni ja kaukana muista, ettei tänne saa edes maksullista hoitajaa mistään, kokeiltu ollaan jo vuosia.

 

Me loihditaan sitä aikaa toisillemme.
Keskellä arkea, iltaisin, viikonloppuisin ja öisin :heart:

Peesaan.

 

Olemme itse halunneet lapsemme, kukaan ei ole pakottanut niitä tekemään. Toki me nyt omien lasten kanssa jaksamme!

 

No oikeestaan aika hyvin. Tietty välillä kaipaa olla ihan kahdestaan, mutta jotenkin saa voimaa ajatuksesta, että pian nää mukulat on isoja eivät tarvitse meitä enää, niin kuin nyt.. Meillä ei ole minkäänlaista apua lastenhoidossa, paitsi sillon, kun mennään mummolaan ja sekin on 2000km:n päässä.

 

Ootteko muuten huomannu, että nää 48 - 55 luvulla syntyneet nykyisovanhemmat eivät ole pätkääkään kiinnostuneita lastenlasten hoidosta tms. Mutta sillon kun me jotka on synnytty -70 luvulla niin meitä kyllä hoiti mummut ja ukit... en ole katkera, mutta kuitenkin....
Niinku yhdessä lehdessäkin sanottiin, että nykyajan isovanhemmat elävät "voimavuosiaan", läträävät viinan kanssa ja reissaavat ympäri maailmaan ts. nauttivat vapaudestaan. Enkä nyt tarkoita sitä, että niitten pitäs jatkuvaan olla paapomassa ja hoitamassa vaan sitä, että joskus vois auttaa omaa lastaan ja kehittää sitä isovanhempi suhdetta lapsenlapseen.

Mua hoiti mummo 70-luvulla NIIN hyvin että jäin sitten asumaankin hänen luokseen useammaksi vuodeksi, kun äitini kehitteli uutta perhettään. Hyvin ovat nuo vuodet äidiltäni unohtuneet, sillä ei hoida ainoaan lastenlastaan juuri koskaan, ei soittele kuulumisia eikä mitään muutakaan - ja lahjaksi ostelee kaikkea p***aroinaa, vaikka ei ole rahasta kiinni. Mielenkiinnolla odotellaan muuttuuko ääni kellossa sitten kun tulee lähtö vanhainkotiin... juna tosin on hänen osaltaan jo mennyt.
Mies ei kehtaa kysyä sukulaisiltaan hoitoapua edes pariksi tunniksi. Joskus kun on ollut ihan pakko, niin änkyttämällä voi kysyä parin tunnin kaitsijaa. Mies käy aika ajoin mökillä kavereiden kanssa, minä en edes sitä. Keksitään sitten lapsen kanssa jotain kivaa tekemistä. Jos jotain hyvää pitää tästä repiä, niin oman lapseni perhe-elämää aion kyllä tukea parhaani mukaan, ettei joudu samaa kokemaan.

 

Me loihditaan sitä aikaa toisillemme.
Keskellä arkea, iltaisin, viikonloppuisin ja öisin :heart:

Täälläkin tehdään näin. Sitä paitsi on romanttista, kun jaksaa vaan toiselle sanoa, että tänä iltana on sitten meidän aikuisten ilta ja suunnitella tekemistä. Tosin sen tekemisen valinnan suorittaa aina "jännistysmomentti", että herääkö lapsi kesken elokuvan esim.. Mutta meilläkään ei ole ketään kenelle laittaa hoitoon, joten näin mennään ja hyvin meneekin.