Miten tästä eteenpäin? Lapsihaaveasiaa..

[Hoi]

Voi hyvänen aika, ei 1,5v nyt kovin lyhyt aika seurustelulle ole. Ehkä 20 vuotiaana, mutta ei enää kolmekymppisenä. Kyllä siinä vaiheessa ja tuossa ajassa jokainen jo tietää onko kumppani itselle sopiva vai ei. Yllätyksiä voi aina tulla (kuten joku mainitsi mt-ongelmia), mutta ei kaikki sellaiset asiat tule välttämättä esille edes 5 tai 10 vuodessa.

Olin itse seurustellut mieheni kanssa 2v kun päätimme hankkia lapsia (olin silloin 22v eli oikeasti nuori). Siitä on nyt 10vuotta ja edelleen olemme onnellisesti yhdessä. Ystäväni oli vielä 1,5v sitten sinkkuna, mutta kas kummaa, se oikea löytyi, 3kk päästä seurustelusta oli jo raskaana ja onnellisesti naimisissa. Ovat niin toistensa kaltaiset kuin vain olla voi! Turhaa ihmistä pitää vuosikausia "koeajalla", tuleehan pareille eroja vielä 30v jälkeenkin. Koskaan ei voi tietää, pitää tehdä niinkuin oikeasti tuntuu hyvältä (kunhan nyt sltä elämänkokemusta on ehtinyt jo vähän kertyä että tuntee edes itsensä).

Ap:lle sanoisin että suhteesi ei kuulosta siltä mitä sinun kannattaa jäädä odottamaan. Tää pika-avioliittoystäväni muuten jätti pitkäaikaisenkumppaninsa aiemmin juuri siksi että kumppani ei halunnut lapsia. Sä löydät varmasti parempaa, itsellesi sopivampaa!

 

[Toimi!]

No hyvänen aika, pakkaa isoin matkalaukkusi ja kun mies tulee kotiin, sanio, että lähdet, koska kerta kaikkiaan haluat lapsen. Kyllä se totuus sieltä selkenee eli ukko huomaa heti, mitä todella tahtoo, sinut ja toiveesi vai yksinäisen elämän.

 

[M32]

Ennen kuin päätät erota, kannattaa tiedostaa realiteetit. Monille ellei suorastaan useimmille miehille lapsettomana pariskuntana vietetty aika on mukavampaa kuin lapsiperhearki. Tämän vuoksi harva on valmis hankkimaan lapsia heti, vaan pohjalle pitää saada runsaasti yhteiselokokemuksia. Kaikille lasten hankkiminen ei ole tuollainen elämän ja kuoleman kysymys, eikä sen vuoksi olla välittämättä valmiita uhraamaan mitä tahansa.

 

[realiteetti]

 

[realititititti]

4 Reasons Not to Settle in a Relationship | Psychology Today

 

["Melina"]

Voi hyvänen aika, ei 1,5v nyt kovin lyhyt aika seurustelulle ole. Ehkä 20 vuotiaana, mutta ei enää kolmekymppisenä. Kyllä siinä vaiheessa ja tuossa ajassa jokainen jo tietää onko kumppani itselle sopiva vai ei. Yllätyksiä voi aina tulla (kuten joku mainitsi mt-ongelmia), mutta ei kaikki sellaiset asiat tule välttämättä esille edes 5 tai 10 vuodessa.

Olin itse seurustellut mieheni kanssa 2v kun päätimme hankkia lapsia (olin silloin 22v eli oikeasti nuori). Siitä on nyt 10vuotta ja edelleen olemme onnellisesti yhdessä. Ystäväni oli vielä 1,5v sitten sinkkuna, mutta kas kummaa, se oikea löytyi, 3kk päästä seurustelusta oli jo raskaana ja onnellisesti naimisissa. Ovat niin toistensa kaltaiset kuin vain olla voi! Turhaa ihmistä pitää vuosikausia "koeajalla", tuleehan pareille eroja vielä 30v jälkeenkin. Koskaan ei voi tietää, pitää tehdä niinkuin oikeasti tuntuu hyvältä (kunhan nyt sltä elämänkokemusta on ehtinyt jo vähän kertyä että tuntee edes itsensä).

Ap:lle sanoisin että suhteesi ei kuulosta siltä mitä sinun kannattaa jäädä odottamaan. Tää pika-avioliittoystäväni muuten jätti pitkäaikaisenkumppaninsa aiemmin juuri siksi että kumppani ei halunnut lapsia. Sä löydät varmasti parempaa, itsellesi sopivampaa!

Komppi kahdelle ekalle kappaleelle!

 

["Melina"]

Ennen kuin päätät erota, kannattaa tiedostaa realiteetit. Monille ellei suorastaan useimmille miehille lapsettomana pariskuntana vietetty aika on mukavampaa kuin lapsiperhearki. Tämän vuoksi harva on valmis hankkimaan lapsia heti, vaan pohjalle pitää saada runsaasti yhteiselokokemuksia. Kaikille lasten hankkiminen ei ole tuollainen elämän ja kuoleman kysymys, eikä sen vuoksi olla välittämättä valmiita uhraamaan mitä tahansa.

...mitä tähänkin nyt sanoisi.

 

["Melina"]

No hyvänen aika, pakkaa isoin matkalaukkusi ja kun mies tulee kotiin, sanio, että lähdet, koska kerta kaikkiaan haluat lapsen. Kyllä se totuus sieltä selkenee eli ukko huomaa heti, mitä todella tahtoo, sinut ja toiveesi vai yksinäisen elämän.

En mä nyt taida tehdä sitä ihan tuolla tavalla.

 

[Miksi?]

[QUOTE="Melina";29942721] Mietin parinkympin paremmalla puolella, miten säälittäviä yksinelävät nelikymppiset ovat jotka pokailevat itseään nuorempia baareissa eivätkä olleet saaneet aikaan mitään muuta kuin kasan luottokorttivelkaa ja oman kämpän, ja nyt näyttää siltä, että olen itse pian samanlainen. Miksi haluaisin ikuisesti riekkua baareissa ja tehdä äkkilähtöjä ulkomaille reppu selässä, jos elämällä voi olla paljon muutakin annettavaa..? Toisilla se olisi näissä tienristeyksissä urakehitys, mulla se on nyt että tahdon lapsen. Oman pienen pojan tai tytön. Minusta tuntuu, että tämä nykyinen elämäntilanne ei anna enää mitään uutta, vaan haluaisin elää nyt oikeasti aikuisen vastuullista elämää - oli lapsia tai ei.[/QUOTE]
Sulla on surullisen kapea näkemys sekä nuoruudesta että "hauskan pidosta" (tai ainakin ns. aikuisesta hauskanpidosta). En ymmärrä teitä ilmeisen lukuisia ihmisiä, jotka näkevät mustavalkeat vaihtoehdot ainoina - joko hommataan lapsia ja ollaan aikuisia ja vastuullisia, TAI huidellaan sinkkuna baareissa harrastamassa irtosuhteita ja ryyppäämässä. Ja sitten lasten tekoa perustellaan sillä, ettei haluta tuota jälkimmäistä. Hei, en kuule minäkään halua! Ja silti en halua lapsiakaan, ohhoh!

Minne sulta siis unohtui siitä lapsettomasta vaihtoehdosta esimerkiksi harrastukset, kulttuuri, rauhallinen ja kaunis, siisti koti, pitkään nukkuminen, kumppanin ja ystävien seurasta nauttiminen, vapaus valita asuinpaikkansa ja -tapansa ja työskentelynsä ilman että lasten tarpeet niitä rajoittavat... Lista näistä lapsettoman aikuisen elämän hauskoista puolista olisi vaikka kuinka pitkä, eikä mulla (eikä itseasiassa kellään +30v lapsettomalla tutullani) niihin kuulu ollenkaan ryyppääminen, baarissa ramppaaminen ja reppureissaaminen intiassa. Ja turha väittää että noita mainitsemiani voi ihan yhtä hyvin tehdä lasten kanssa. Ei vaan voi, ei samalla lailla.

Mullehan on ihan sama kuka haluaa tai tekee lapsia, mutta se ärsyttää, kun aina tarjotaan tuota iän ikuista "en halua ryypätä ja rellestää loppuikääni" selityksenä. Ehkä sinunkin kannattaisi vähän oikeasti aikuistua ja huomata kaikki muutkin elämän tarjoamat ihanuudet kuin se baarielämä. Sen näkeminen ainoana vaihtoehtona lisääntymiselle kun on.. no, lapsellistahan se on. Varmaan tuo lapsipakkomiellekin helpottaisi jos näkisit muutkin _oikeat_ vaihtoehdot, ei vain noita kliseisiä "lapseton pubiruusu" tai "vastuullinen vanhempi" stereotypioita.

Muutes, ainoat +30v säännöllisesti ryyppäävät ja baareissa juoksevat tuntemani ihmiset ovat äitejä ja isiä. Voin kuvitella, että hekin ovat kaltaisiasi ihmisiä jotka eivät keksi muuta "hauskanpitoa" kuin teinikännääminen. Jo ihan mahdollisten tulevien lastenkin takia kannattaisi siis keksiä itselleen muitakin huvituksia, ettei sitten lapsiperheellisenä kuitenkin tule jatkettua samaa kännäämistä...

[QUOTE="Melina";29942721] Haluan lapsia, kun rakkautta on vielä jäljellä, eikä sitten kun olemme totaalisen kyllästyneitä toisiimme. Toisaalta tuo ajatus alkoi itsestänikin kuullostaa oudolta, mutta taustalla on aiemmat kokemukset parisuhteessa. Silloin, kun olin valmis taas tekemään lapsia, mies halusi vetkutella, ja lopulta kun hän oli valmis, minusta tuntui että se juna meni jo. Pian tämän jälkeen erosimmekin.[/QUOTE]
Todellakin kuulostaa oudolta. Olisiko sinusta siis ollut parempi tehdä ne lapset hätiköiden noihin suhteisiin ja _sitten_ erota? Koska se kyllästyminenhän olisi ollut edessä joka tapauksessa, jos kerran kumppani ei ollut oikea. Eikö nimenomaan ollut HYVÄ juttu että ette ehtineet tehdä huonoksi osoittautuneen kumppanin kanssa lapsia??

 

["Mirabel"]

Eroaisin jos mies ei suostuisi kompromissiin tai edes ala keskustella lapsen teosta. Liian riskialtista lykätä kolmekymppisenä lapsentekoa. Varsinkin kun mies tiennyt koko suhteen ajan, että haluat lapsia.

 

[viera.s]

Kuulostat melko ailahtelevaiselta. Varsinkin tuo ihmetyttää, että exältäsi kovasti lapsia kärtit, mutta kun hän sitten oli siihen valmis, sinun mielestäsi "juna meni jo" ja halusitkin erota. Mitäs jos olisittekin ehtineet laittaa lapsen alulle, olisiko sinulle silloinkin tullut tuo kyllästyminen suhteeseen ja eropäätös?

Lapsi selkeästi ohittaa tärkeysjärjestyksessäsi parisuhteen, mikä on tavallaan ihan ok ja ymmärrettävää, joskaan ei kumppanin kannalta välttämättä kovin mukavaa. Mutta mietitkö ollenkaan sitä, että lapsi ansaitsee ehjän perheen? Tietysti aina voi sattua ennakoimattomia asioita ja joskus ero on paras ratkaisu, mutta sillä asenteella lapsia ei pidä minusta hankkia, että tehdään ne ennen kuin totaalinen kyllästyminen iskee. Itse haluan varmistaa, että jaksan olla kumppaniin sitoutunut myös huonoina aikoina ja vaikka kyllästyttäisikin, joten siksikään en noin nopeasti lapsentekoon ryhtyisi. Nimittäin sitten kun niitä lapsia hankitaan, tarkoitus on todellakin pysyä yhdessä.

Tuo myös jäi ihmetyttää, kun kerrot että tässä kohtaa toiset valitsee uran ja sinä valisisit lapset. Pakenetko lapsen teon kautta aikuiselämän vastuita ja ulkopuolisten odotuksia esim. työelämään liittyen? Kai ymmärrät, että et sinä voi olla loppuelämääsi vain äiti. Uraan tai ainakin omillaan toimeentulemiseen pitää panostaa juuri lapsen takia. Ja kuinka tyhjää elämäsi olisikaan neli/viisikymppisenä kun lapset on aikuisia, mutta muut elämänalueet täysin laiminlyöty. Silloin on vaikeaa enää uraa alkaa rakentamaan, kyllä se pitäisi tehdä nyt. Jokaisella on omat tavoitteensa, eikä välttämättä tarvitse miksikään uraohjukseksi ryhtyä, mutta jo vakinaisen työsuhteen löytyminen on nykypäivänä haaste. Onko sinulla sellainen?

Sinun pitäisi mielestäni miettiä pitkän tähtäimen tavoitteitasi, ei pelkästään sitä että nyt haluat lapsen ja sitten olla pari vuotta kotona. Jos lapsensaanti ei nyt kuitenkaan onnistu ihan heti, niin kannattaisi välillä panostaa muihin tavoitteisiin elämässä, joista osa on myös lapsen kannalta tärkeitä. Eli esim. vakaa toimeentulo ja taloudellinen turvallisuus sekä hyvä parisuhde.

 

["Melina"]

Kuulostat melko ailahtelevaiselta. Varsinkin tuo ihmetyttää, että exältäsi kovasti lapsia kärtit, mutta kun hän sitten oli siihen valmis, sinun mielestäsi "juna meni jo" ja halusitkin erota. Mitäs jos olisittekin ehtineet laittaa lapsen alulle, olisiko sinulle silloinkin tullut tuo kyllästyminen suhteeseen ja eropäätös?

Luit sitten tekstiäni kuin piru raamattua ja heittäydyit vielä jeesukseksi.