Meillä on kaksi lasta vanhempi täytää kesällä 5v ja nuorempi on nyt 3v5kk. Kaikki tuntuu menevän päin mäntyä en osaa olla rakastava äiti vaan oikea hirviö joka hermostuu kaikesta ja purkaan pahan olon lapsiin.Mies ei ymmärrä ollekaan ja tuntuu ettei edes välitä minun pahasta olosta.
Tuntuu että kaikki ahdistaa enkä jaksa keskittyä mihinkään.Aina on kiire ja aika ei riitä mihinkään kaikki vapaa-aika menee rästissä oleviin koti töihin.
Meillä ei ole koskaan olllut minkäänlaista tukiverkostoa. Molempien lähisuku asuu lähellä mutta minkäänlaista apua ei koskaan olla saatu enkä nykyään edes uskalla pyytää koska olen saanut nenälleni muutaman kerran ja se kielteinen vastaus vaan lisää mun pahaa oloa.
Me molemmat tehdään vuorotyötä joten tuntuu,että elämä on jatkuvaa aikataulujen järjestämistä työvuorojen ja hoito aikojen välillä.
Mies viellä tekee ylitöitä ja välilä joudun huijaamaan päiväkotia työaikojen suhteen jotta lapset voi olla hoidossa ja vaikka joka kolmas viikko pyritään hoitoajat merkkaa yhdessä silti niistä tulee riitaa. Olen kyllä sanonut miehelle ettei lapset voi olla hoidossa mun työaikojen mukaan ,mutta eipä auta.
Koskaan ei lapset ole ollut missään hoidossa tai vanhempi vauvana kaksi kertaa.
Meillä ei ole koskaan yhteistä aikaa ja mitää siitä olisikaan hyötyä koska ei siitä keskustelusta ole mittän apua ,kun hän uhohtuu heti mitä on puhuttu.Enkä varmaan osaa enään edes puhua omista tunteista niin kaun ole niitä pyrkinyt salaa ja sitä paitsi hän kokisin sen arvosteluna ja taas olisi riita valmiina.Tuntuu että olen jatkuvasti varpaillani ja yritän estää riitoja.
Olen avioeroakin harkinnut,mutta se on niin pelottava ajatus.Miten mä sit pärjään taloudelliseti ja sit mä olisin ihan yksin lasten kanssa.
Tuntuu että kaikki ahdistaa enkä jaksa keskittyä mihinkään.Aina on kiire ja aika ei riitä mihinkään kaikki vapaa-aika menee rästissä oleviin koti töihin.
Meillä ei ole koskaan olllut minkäänlaista tukiverkostoa. Molempien lähisuku asuu lähellä mutta minkäänlaista apua ei koskaan olla saatu enkä nykyään edes uskalla pyytää koska olen saanut nenälleni muutaman kerran ja se kielteinen vastaus vaan lisää mun pahaa oloa.
Me molemmat tehdään vuorotyötä joten tuntuu,että elämä on jatkuvaa aikataulujen järjestämistä työvuorojen ja hoito aikojen välillä.
Mies viellä tekee ylitöitä ja välilä joudun huijaamaan päiväkotia työaikojen suhteen jotta lapset voi olla hoidossa ja vaikka joka kolmas viikko pyritään hoitoajat merkkaa yhdessä silti niistä tulee riitaa. Olen kyllä sanonut miehelle ettei lapset voi olla hoidossa mun työaikojen mukaan ,mutta eipä auta.
Koskaan ei lapset ole ollut missään hoidossa tai vanhempi vauvana kaksi kertaa.
Meillä ei ole koskaan yhteistä aikaa ja mitää siitä olisikaan hyötyä koska ei siitä keskustelusta ole mittän apua ,kun hän uhohtuu heti mitä on puhuttu.Enkä varmaan osaa enään edes puhua omista tunteista niin kaun ole niitä pyrkinyt salaa ja sitä paitsi hän kokisin sen arvosteluna ja taas olisi riita valmiina.Tuntuu että olen jatkuvasti varpaillani ja yritän estää riitoja.
Olen avioeroakin harkinnut,mutta se on niin pelottava ajatus.Miten mä sit pärjään taloudelliseti ja sit mä olisin ihan yksin lasten kanssa.
