Meillä oli samankaltainen tilanne aiemmin, kun uusperheemme muutti yhteen ja nuorin lapsi oli 4-5vuotias ja sai seurakseen kolme kissaa. Hän on todella eläinrakas lapsi, tottunut äidillään koiraan, mutta kissoihin tottuminen kesti kauan. Sain olla jatkuvasti vahtimassa, ettei puristele tms. liian lujaa. Kerran puristeli sisäelinten kohdalta niin paljon, että kissa rääkäisi ja oksensi. Sen jälkeen huolestuin todella, ja aloin olla liiankin herkkä...
Eli huuto, jäähy, keskustelut, etuuden evääminen -kaikki ne käytiin läpi päivästä ja kuukaudesta toiseen läpi. Harkitsin jo kissoista luopumista, mutten kyennyt.
Meillä huomattiin tässä yhteydessä se, että paras keino kuitenkin oli se, että kun poika teki jotain kissaa ärsyttävää, niin mentiin jopa liioitellun elein ja äänensävyyn lohduttamaan kissaa, eikä kiinnitetty mitään huomiota poikaan. Korkeintaan vilkaisten ankarasti tai paheksuvasti, pettyneen näköisenä. Kissaa sen sijaan siliteltiin ja leperreltiin sille minuutteja.
Eli meillä pojalle oli palkinto se huomio ja moite, jonka sai kun teki jotain kissalle. Poika on muutenkin sellainen, että kaipaa aina huomion keskipisteeksi, ja jos ei saa sitä hyvällä, saattaa ottaa sen pahalla.
Sitten kun vielä itse sain itseni lopettamaan jatkuvan vahtimisen ja reagoimisen "kiusaamiseen", niin ongelma on poistunut nyt kokonaan. Ei kiinnitä kissoihin enää kuin hellää huomiota, ja kissan voi huoletta jättää hänen seuraansa. Nukkuvat jopa vierekkäin öisin.
Voisiko joku tällainen auttaa?
Meilläkin muuten huutoa ja rangaistusta tehokkaampi oli se, että kerrottiin lapselle, että kissat ei halua olla hänen kanssaan, jos hän kiusaa niitä. Sekä alettiin päivittäin yhdessä silittelemään ja antamaan kissalle sitä oikeanlaista huomiota, ja kerrottiin millainen käytös ärsyttää kissaa. Kyllä se pinnaa vaati, mut lopputulos nyt palkitsee.
.
