Asia ymmärretty, isosisko lähtee moikkaamaan ja tuo siskonsa mukanaan jos siltä vaikuttaa. Menisin itse jos se olisi mahdollista, silti olen sitä mieltä että olette väärässä siinä että Suomessa mikään tae turvallisuudesta olisi tai ulkomailla välttämättä vaarallisempaa olisi. Ylikännääminen saattoi olla satunnainen virhe, muutan suhtautumistani, kai tässä on turtunut vuosien saatossa.
Isällä ja tytöllä ei ole muuta kuin rahalliset välit eli isä rahoittaa jonkin verran tytön elämää. Siitä asiasta en puhu sen enempää ja kyseessä molempien halu. Kaikki eivät tule toimeen keskenään.
Minusta minut syyllistetään ihan turhaan, en todellakaan ole edesvastuuton äitinä ja haluan lapsilleni vain parasta. Tämän henkilökohtaisen asian sijaan toivoin saavani mieluummin muiden kokemuksia ja heidän reaktioitaan lastensa alkoholimyrkytyksiin. Nyt kaikki menee vain siihen missä tyttö oleilee, voisihan hän mennä vaikka Rovaniemelle ja tehdä saman. Kyseessä ei ole edes mikään untuvikko matkaajana kun on ollut reilaamassakin. Nämä kännisekoilut huolestuttaa tapahtuu ne missä hyvänsä, tiedän myös ettei liiku yksin iltamyöhään kun ei tee sitä Suomessakaan. käytösongelmainen ei tarkoita samaa kuin ymmärtämätön, en ikimaailmassa olisi päästänyt ilman matkailukokemusta.
Kiittelen kerran vielä kaikkia kommentoineita oli ne miten ikäviä hyvänsä, opin tästä varmastikin sen että parannan ja lähennän suhdetta tyttöön jatkossa.