Miten sitä pääsisi eroon velvollisuuden tunteesta? Vinkkejä? Selviytymiskokemusksia?!?

[myy]

Mulla on ihan selkee ongelma. Teen sellaisia asioita, mitä en oikeestaan haluais ollenkaan tehdä. Tunnen velvollisuuden tuntoa ja teen sen takia lähimmäisteni mielen mukaan sekä yksityis- että työelämässä asioita joita en oikeastaan ollenkaan haluaisi tehdä. Mutta koska tiedän että muut pettyisivät jos en tekisi, tai luottavat minun niitä tekevän niin teen.

Helppo tietysti on vaan sanoa, että no älä sitten tee niitä. Mutta se ei nyt vaan mene niin yksinkertaisesti. Jos pitää valita haluanko pitää välit näihin ihmisiin hyvinä ja toimia yhdessä, niin sitten mielummin teen näitä kompromisseja. Sitten mua ottaa aivan sairaasti aivoon, kun välillä tajuan miten p a l j o n olen nähnyt vaivaa jonkin asian eteen ja joku toinen sitten lopulta vaan viittaa kinttaalla.

Luulen että minulla on ongelma siinä, että en osaa enää sanoa milloin nämä kompromissit ovat välttämättömiä ja missä määrin. Olen tainut tehdä itsestäni aika kynnysmaton jossain mielessä.

Onko joku ollut tällasessa tilanteessa ja "parantunut" siitä? Siis en tarkoita sellasta ratkaisua, missä on vaan lakattu tekemästä mitään muiden eteen ja haistatettu kaikille ja nyt ollaan onnellisen itsenäisiä itekseen eikä kaivata enää niitä ihmisiä...

 

[vieras]

Minusta olet yksinkertaisesti asiallisen hyvä ihminen. Ikävä, jos koet sen samalla rasitteena. Nykyinen "minäensin" ja "minullehetikaikkinyt" yhteiskunta ja varsinkin sen nuorempi polvi on syvällä metsässä omien asenteidensa kanssa. On ymmärrettävää, että tällaisten ihmisten eteen tekeminen on joskus todella raivostuttavaa, varsinkin kun he eivät osaa raukat edes kiittää.

Muista kuitenkin, että pitkässä juoksussa jokainen hyvä työ tuo itselle lisää hyvää myöhemmin. Luulenpa, että tuntemuksesi johtuu juuri siitä, että omassa ympäristössäsi muut eivät toimi kuten sinä ja siitä syntyy tunne, että et jaksaisi aina thdä kaikkea. Kuitenkin ilman velvollisuudentuntoa tämä maailma ei toimisi. Sitä on vain jäänyt liian harvalle mukaan.

 

[ap]

Juu tällä hetkellä tuntuu kyllä paskalle. Pistää vaan miettimään että autanko tällä asennoitumisellani lopulta ketään, ainakaan kiitosta siitä on yleensä turha odottaa. Enkä sitä oikeastaan odotakkaan, mutta olisi mukava jos joskus huomaisi, että sitä harmaata taustatukeakin arvostettais eikä vaan aina niitä jotka hehkuttaa tai ovat esillä kokoajan.

Joskus vaan tuntuu ettei jaksaisi. Tänäänkin mulla olis mahdollisuus pitkästä aikaa keskittyä omiin töihini, mutta ahdistus tulevasta lamauttaa täysin, en kykene nauttimaan tästä ja tekemään töitäni.

Olo on kuin jakomielitautisella, kun yrittää sovittaa kaikkien vaatimukset yhteen. En haluaisi että lapseni tästä kärsivät, kun aika äidin kanssa jää vähemmälle. Hehän sitä osaavat vähiten vaatia. Olen yrittänyt lopettaa eräiden aikaa vievien velvoitteiden hoitamisen, mutta joka kerta minut ylipuhutaan sillä kun muille jää sitten niin paljon hoidettavaa ja ovat niin pulassa ja heillä on asiat vielä heikommin...

Minä sitte valitsen, että olenko itsekäs ja tunteeton paskiainen ja jätän muut pulaan vai kärsinkö itse ja nipistän ajan perheeltäni ja varsinkin niistä vähistä omista työajoistani ja hoidan niitä yleisiä asioita.

Varmaan aika sekavaa tilitystä, mutta enpä voi oikeastaan noista yleisistä asioista mitään sanoa. Mutta helpttaa kait edes vähän että saan purkaa edes johonkin. Mietin vaan, että saankohan jotain ratkaistua ennenkuin pää hajoaa.

 

[vieras]

Mä en tiedä millaisia asioita sä teet muiden takia/muiden mielen mukaan, mutta olet varmaan liian kiltti.
Ainakin jos se kaikki tekeminen syö aikaa omalta perheeltä ja lapsilta.

Jos kyseessä on sukulaiset/ystävät joiden pyyntöjen mukaan menet, tilanne on musta aika hankala, itsestäkin on vaikea sanoa lähimmille ettei jotain tee, vaikka oikeasti ei aika ja voimat riittäis niin sitä vaan tekee.
Mut jos kyse on järjestöhommista/harrastuksista tms, niin kieltäydy tai jos et osaa kieltäytyä suoraan, niin ilmoita kirjallisesti ettet ole jatkossa käytettävissä(tämän voi toki tehdä vuoden/kauden/jakson tms vaihtuessa jos silloin joka tapauksessa valitaan henkilöitä vastaamaan asioista) ja älä mene paikan päälle/vastaa puhelimeen kun soittavat. Joo, vähän kurjaa, mut noin ei tule vahingossa lupauduttua mukaan ja jos on kirjalisesti selvästi ilmoittanut ettei aio osallistua enää,ei ne sua voi valita tekemään mitään uudelleen.

Tuosta kun joku vastas et on ok kun oot velvollisuudentuntoinen, niin toki ihmisen tulee auttaa muita eikä olla aina omanapainen, mutta oma perhe ja oma jaksaminen pitäis kuitenkin olla ykkönen siksi että jos ne menee ei siinä sit jaksa enää muitakaan auttaa.
Kenenkään ei tarvii olla toisten kynnysmattona!!

 

[Huspati Huta]

Onkohan se loppujen lopuksi niin, että ap oletat toisten puolesta? Oletat, että he olettavat sinun tekevän puolestaan/hyväkseen asioita?

 

[Piika-äiti]

Se on vaan yksi päivä kun kylliksi mietittyäsi lakkaat olemasta kiltti.
Lakkaat suorittamasta muiden sinulle lastaamaa elämää.
Teet juuri kuin itse näet parhaaksi.

Lähiympäristön on usein vaikea sopeutua siihen, että se kiltti-Anita sanookin ei ja on alkanut muutenkin hankalaksi, liki-vittumaiseksi. Sanovat sinulla olevan kriisin, tai että sinulle on noussut pissi päähän.

Mutta siitä se sinun uusi helpompi ja järjellisempi elämä alkaa. Ja tätä asiaa sinun puolestasi ei tee kukaan muu kuin sinä. Pikemminkin kaikki muut vaikeuttavat tätä yhtä yksilökehityksesi kannalta ehkä merkittävintä hyppäystä kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja vetoavat keskustelukyvyttömyyteesi ja kaikkiin mahdollisiin asioihin. Minä tiedän mistä puhun.

Onnea ja sitkeyttä sinulle.

 

[ap]

Kiitos Piika-äiti kannustavista sanoistasi. Kyllä se mitta varmaan joku päivä tuleekin täyteen. Pelottaa vaan, että sitten en enää jaksa hoitaa asioita järkevästi ja tulee sanottua sellaisia mitä ei tarvisi sanoa.

Candide: on varmaan osittain kyse siitäkin, että saatan olettaa toisten puolestakin. Tosin osassa asioista mulle sanotaan kyllä todella suoraan mitä minulta odotetaan, esim kutsutaan puoli sukua meille juhlimaan multa kysymättä, oletetaan vaan että tottakai se järjestää ja hoitaa...

Tuosta yleisestä hommasta olen tosissaan pariinkin otteeseen yrittänyt irti, mutta ongelma on se, etten halua asiasta kokonaan eroon, vaan vastuun saisi välillä hoitaa joku muu. Haluan edelleen olla mukana hommassa, en kuitenkaan ole ainoa joka voisi noita asioita hoitaa. Saattaa kuitenkin olla mahdollista, että on hankala enää olla mukana jatkossa jos nyt väkisillä irrottaudun vastuista.

Luulen että on kyse viimekädessä itsetunnosta ja siitä että miten osaisin olla niin omilla jaloillani, että en enää ajattelisi mitä muut ajattelevat. On vaikea vetää raja siihen, milloin on omilla jaloillaan seisova ja milloin itsekäs. En halua sulkea läheisiäni pois ja haluan olla hyödyksi muillekin, en vaan halua että sitä käytetään hyväksi. On kurjaa jos tuntuu siltä, että on jatkuvasti antamassa itsestään ja sitten kun itse tarvitsisi jotain takaisinkin päin niin onkin aika yksin.