Miten selviät 3 pienen lapsen yh:na?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Tiina"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"Tiina"

Vieras
Palstalaiset, mieheni pettää minua jatkuvasti. Käydään perheneuvonnassa ja keskustellaan, lupauksia on, mutta tasaiseen tahtiin tulee ilmi pientä tai suurta säpinää muiden naisten kanssa. Ollaan oltu naimisissa 11 vuotta ja meillä on 3 alle kouluikäistä lasta.

Pitääkö minun jaksaa tätä, jotta lasten arki pysyisi turvallisena ja vakaana? Välillä nousee pintaan uhma, että kai minullakin saisi joku omanarvontunto olla. Pakkoko on kaikki tämä vain niellä ja elää kuin asiat olisi kunnossa?

Pohdin myös, miten ihan käytännössä jaksaisin pyörittää arkea yksin ja käydä töissäkin. Miten se onnistuu? Mieheni kyllä hoitaa lapsia erittäin paljon, joten se tuskin eron tullen muuttuisi.

Omia kokemuksia ja neuvoja kaipaisin!
 
tottakai pistät nyt ukon koville et jos ei lopu niin saa lähteä :/ jaksat kyllä, ottaahan mieskin varmasti sitten lapsia välillä jos ero teille tulee.. ja sat sitten tehä omia juttuja :)
 
Kaikesta selviää. Ja huomaat, että kun parisuhde ei enää vie voimia, jaksat lasten kanssa paremmin. Itsellä oli neljä alle kouluikäistä, hyvin niiden kanssa pärjäsi aikanaan, piti vaan vähän priorisoida.
 
itselläni 3 lasta...ikähaitarilla 6kk-9v ja hyvin me pärjätään!!!!!!! toki isä katsoo välillä lasten perään ..
Kaikesta ei kannata tehdä vaan niin vaikeaa!
Zemppiä sulle paljon jaksamisia!!
 
Niin, saattaapa tuo olla tottakin, että nyt ottaa niin voimille tämä tilanne, että saattaa olo helpottuakin, jos jotain saisi tehtyä. Pelottaa käytännön jaksaminen. Ja toisaalta tuntuu kauhealta olla lapsista erossa. Mies tosiaan on nytkin paljon lasten kanssa, joten siitä olen varma, että haluaa jakaa lasten kanssa arkea niin paljon kuin mahdollista. Viikko-viikko -jako vaan tuntuu lasten kannalta tosi raskaalta :(. Ja itsestäkin tietenkin...
 
Minä selvisin lopulta hyvin. Erotessa lpset oli 3,5v, 2v1kk ja 4 kk. Ryhdyin samaan syssyyn vielä opiskalijaksikin. Eka vuosi oli murheellinen ja toivoin miehen haluavan meidat takaisin. Mutta sitten heräsin ihanaan tunteeseen: Me selvitään, me ollaan onnellisia näin ja tämä on kaikille parhaaksi. Nyt lapset on jo 17v, 16v ja 14v eli vanhin täyttää kohta 18 ja ne ovat hienoja nuoria, pärjäävät hyvin ja suhde isäänkin on säilynyt hyvänä. Ratkaisu oli oikea.
 
Ei lasten maailma romuttunut. Vaati toki minulta hiukan "sapen nielentää", eli en sallinut itseni käyttäytyä niin kun olisin halunnut. Olin lasten isälle ystävällinen, samoin hänen uudelle kumppanille joka tuli pika pikaa kuvioihin. Puhuin lapsille hyvää isästään. Ja se on kantanut hienoa hedelmää nämä vuodet. Ja muistan yhä sen tunteen, kun vilpittömästi tunsin, että olen vapaa, olen onnellinen, minulla on hieno perhe juuri näin ja minä selviän. SE hetki lienee elämäni tähtihetki. Ja usko, se tulee siletä kyllä. Silloin on hienoa huomata, että selviää ja kaikki on onnellisempia, kun ei tarvitse luopua omasta itsestään eikä mielistellä toista yleisen rauhan vuoksi.
 
Ei lasten maailma romuttunut. Vaati toki minulta hiukan "sapen nielentää", eli en sallinut itseni käyttäytyä niin kun olisin halunnut. Olin lasten isälle ystävällinen, samoin hänen uudelle kumppanille joka tuli pika pikaa kuvioihin. Puhuin lapsille hyvää isästään. Ja se on kantanut hienoa hedelmää nämä vuodet. Ja muistan yhä sen tunteen, kun vilpittömästi tunsin, että olen vapaa, olen onnellinen, minulla on hieno perhe juuri näin ja minä selviän. SE hetki lienee elämäni tähtihetki. Ja usko, se tulee siletä kyllä. Silloin on hienoa huomata, että selviää ja kaikki on onnellisempia, kun ei tarvitse luopua omasta itsestään eikä mielistellä toista yleisen rauhan vuoksi.

Ymmärrän mitä tarkoitat. Sain pienen hetken tuntea tuota oloa, kun pyysin viime viikolla, että mieheni menisi pariksi yöksi kaverilleen. Oli helppo hengittää! Mutta mietin, olenko tässä vain itsekäs? Jos lapsilla kuitenkin olisi parempi näin, että molemmat on kotona?
 
Juu, anteeksi epätäsmällisyyteni. Varmasti tulisi kyseeseen yhteishuoltajuus. Ja mieheni kyllä ainakin tähän mennessä on hoitanut lapsia aivan mahtavan hyvin ja paljon, joten se suhde varmasti (ja toivottavasti) säilyy hyvänä. Murehdin omaa osuuttani arjessa. Kuvittelen sen kovin yksinäiseksi. Ja sitten se ikävä, kun lapset ovat isän luona. Näin etukäteen tuntuu sietämättömältä!
 
Usein eron jälkeen käy niin, että lasten kanssa viettää enemmän aikaa, ja tulee läheisemmäksi. Kuulostaa varmaan vähän huonolta sanottuna, mutta monesti eron jälkeen lapset saavat kummaltakin enemmän huomiota, ja aikaa tulee vietettyä tiiviimmin lasten kanssa.
Itse uskon että tulet pärjäämään hyvin jos eroat. Lapsetkin haluavat että vanhemmillaan on hyvä olla.
 
[QUOTE="Kenguru";22748642]Usein eron jälkeen käy niin, että lasten kanssa viettää enemmän aikaa, ja tulee läheisemmäksi. Kuulostaa varmaan vähän huonolta sanottuna, mutta monesti eron jälkeen lapset saavat kummaltakin enemmän huomiota, ja aikaa tulee vietettyä tiiviimmin lasten kanssa.
Itse uskon että tulet pärjäämään hyvin jos eroat. Lapsetkin haluavat että vanhemmillaan on hyvä olla.[/QUOTE]

Kiitos, Kenguru. Tällaiset kannustavat sanat tuntuu tosi hyvältä, kun murehdin niin kovasti lasten kohtaloa tässä.
 

Yhteistyössä