Miten saan lapsen unirytmiä rukattua paremmaksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"äiti"

Vieras
Hjälp! Melkein 1 1/2-vuotias poikamme väsyttää koko perheen yökukkumisillaan. Eli menee yhdeksän- kymmenen välillä nukkumaan, on aivan poikki silloin. Sitten nukkuu kuin tukki noin kahteen asti, jolloin aloittaa kirkumisen. Olemme tarjonneet vettä, se auttaa joskus, mutta ei joka kerta. Pimeässä hyssytellään poika takaisin unille, välillä se onnistuu, välillä ei. Jos kuitenkin nukahtaa, niin saattaa nukkua pari tuntia, neljän aikaan on taas sama homma. Kirkumista ja hätää. Sitten neljästä kahdeksaan asti on heräilyä parhaimmillaan 15 minuutin välein.

Kahdeksan aikaan on herätys ja poika on selvästikkin väsynyt. Päiväunille menee jo joskus 10-11 aikaan, viimeistään kello 12-13. Päiväunet saattavat kestää 15 minuuttia-4 tuntia, yleensä 2 tuntia, ja illansuussa poika saattaa ottaa toiset pienet unet, etenkin jo yö on ollut tosi rikkonainen. Ei paljoa auta pitää poikaa hereillä, koska siis tosiaan nukahtaa vaikka jonnekkin lattialle pöydän alle, jos ei suosiolla nukkumaan pääse.

Toisina öinä voi siitä kahdesta aloittaa valvomisen ja olla kolme-neljäkin tuntia yöllä hereillä. Minä olen megaväsynyt ja eipä tässä päiväunille pääse, koska muut lapset tarvitsevat päivällä vahtimista.

Ehdotuksia öiden parantamiseksi otetaan vastaan. Huomaa, että lapsi itsekkin on väsynyt ja tarvitsisi enemmän unta. Koko hereilläoloajan kuitenkin juoksee ja menee melkoista vauhtia.
 
Mitä katsoo telkasta ?
Miten menee nukkumaan? Luetaanko satuja vai jääkö yksin?
Kannattaa keksiä jotain kiinnostavaa rauhallista tekemistä ennen nukkumaanmenoa.
 
Tasainen elämänrytmi. Meillä toiminut 4 lapsen kanssa todella hyvin. Tylsää aikuiselle, mutta helpottaa pienen ihmisen hahmotusta. Eli aamuisin vaan samaan aikaan suurin piirtein ylös. Päivärytmi toistaa joka päivä samaa kaavaa.

Meillä toiminut aina.
 
Luot selkeän rytmin lapselle. Yhdet päiväunet riittää ja yöunille menee viimeistään klo 20! Yliväsynyt rytmitön lapsi nukkuu huonosti. Ja rauhoita illat, kylpy tekee hyvää ja säännölliset rituaalit!
 
Telkkari ei kiinnosta poikaa ollenkaan. Ainoastaan innostuu mainoksista ( tai niiden musiikeista) ja teletappeja katsoo välillä sisarusten kanssa.

Illalla rauhoitutaan yhdessä, iltapala, iltapesut, sitten ihon rasvausta ja astmalääkkeet. Välillä luetaan kaikille, mutta se menee sitten pelleilyksi ja nuorin herra vaan piristyy. Yleensä on jo melkein unessa, kun sänkyyn laitetaan. Ei nukahda yksin, isän pitää olla samassa huoneessa.
 
Missä nukkuu, ootteko kokeilleet perhepetiä? Meillä keksimmäinen aloitti vähän yli 1,5 yöheräämisen eikä suostunut nukahtamaan omaan sänkyyn ilman tassutuksia. Monta kuukautta herättiin yöllä siihen että poika herää ja huutaa tai huutaa unissaan omassa sängyssä. Sit kun vihdoinkin tajuttiin antaa pojan nukahtaa itsekseen olkkarin sohvalle missä nukkuu joko koko yön isän kanssa tai mä nukkumaan menessä siirrän pojan mun ja 5kk pikkusiskon kanssa perhepetiin niin nyt huutaminen on periaattessa loppunut kokonaan.
 
säännöllinen päivärytmi, yhdet päiväunet, pimennysverhot. nukkuuko lapsi samassa huoneessa teidän kanssa? se vois lisätä turvallisuuden tunnetta. nukutukesta ois hyvä pyrkiä eroon, hyssytellä toki voi, mutta ei uneen asti, vain sen verran ettää rauhoittuu. muuten makoilet vieressä ja esität nukkuvaa.

selkeät erot yön ja päivän välille, valitettavasti se vaatii niitä pimennysverhoja tähän aikaan vuodesta kun jo viiden aikaan on valoisaa.

ateriat aina samaan aikaan, riippumatta siitä miten on herätty. eli esim aamupala klo 8, lounas 11:30 ja vasta lounaan jälkeen nukkumaan. jos aamupäivällä tai illalla meinaa nukahtaa niin lapsen kanssa ulos touhuamaan, se on varmin konsti pitää hereillä. vähän se vaatii valvottamista alkuun ennenkuin saa rytmin tasaantumaan. ja ne iltatorkut pois!
 
Entäs jos lainattu lapsen sänkyyn jo klo 20,vaikkei tällöin olisikaan väsynyt. Meillä 1,5 vuotias laitetaan tuolloin sänkyyn ja nukahtaa 20-21 välillä. Herää yleensä 6.30-7.00. Ehdotan tuota yksiin päiväuniin siirtymistä ja annat nukkua maximissaan kaksi tuntia . Esim. Päiväunille klo 12 ja ylös viimeistään kahden tunnin päästä.
 
Siirrettiin nyt pari viikkoa sitten sänky takaisin meidän makkariin, ettei tarvitse niin kauas juosta lohduttelemaan. Rytmi on meillä periaatteessa tosi säännöllinen, ruoat ja muut toimet on lähes samaan aikaan. Ei ole tälle kaverille auttanut asiaan ollenkaan.

Ei auta ulkoilukaan siihen, että pysyisi hereillä. Jos on päättänyt nukahtaa, niin sitten nukahtaa vaikka lumihankeen tai kertaalleen jopa vesilätäkköön. Siihen vaan pitkäkseen ja taju kankaalle. Nukuteta ei, mutta samassa huoneessa täytyy olla.

En ymmärrä mikä tätä lasta vaivaa. Pienempänä nukkui yli 8h putkeen, piti välillä jopa herätä katsomaan, että varmasti hengittää, kun nukkui niin kiltisti. Sitten jossain vaiheessa alkoi tämä heräily, eikä se ota rauhottuakseen mitenkään. Jos huutamiseen ei reagoida, niin lähtee sängystään ja suuntaa herättämään isosisarukset, huutaa, kiipeää muiden sänkyyn ja nipistelee, että varmasti saa muut hereille.
 
Kerroit iltatoimissa että ottaa astmalääkken. Eli ilmeisesti pojalla on astma. Onko astman hoito tasapainossa? Itselläni ja lapsella juuri yö heräily on ensimmäinen oire, kun astman hoito ei ole tasapainossa. Onko teillä ohjetta mitä tehdä jos oireita ilmenee? Meillä ainakin käskettiin tuplata hoitava lääke jos oireita on. Kokeile vaikka seuraavan kerran antaa avaavalääke kun yöllä herää. Meillä se on auttanut monena yönä. Nyt on siitepöly aika ja voi pahentaa astmaa jos taustalla on allergiaa.
 
Pojalla on maitoallergia ja muitakin allergioita, mutta niiden ei pitäisi kovasti haitata. On ollut ihottumia, mutta nyt säännöllisellä rasvauksella iho ei kutise. Poskihampaitakin on nyt kyllä tehnyt tässä, mutta heräily alkoi jo kauan ennen tätä, joskus 8kk ikäisenä. Lastenpolilla käydään astman ja allergioiden takia, ja siellä sanottiin, että ei se ihme että nukahtelee, kun nukkuu niin huonosti ja pätkissä... Illalla yritettään syöttää lasta ihan ähkyyn, on aika huono syömään ja paino onkin pysynyt samana jo reilusti yli puoli vuotta. Ravitsemusterapeutti sanoi, että voisiko olla nälkäinen yöllä, mutta tuntuisi hassulta alkaa lappaamaan puuro tämän ikäiselle kesken unia.

Jos on mennyt vaikka kolme- neljä yötä ihan plörinäksi, niin sitten saattaa nukkua paremmin. Veljensä oli huono nukkuja, mutta se meni vähän toistepäin, vauvana valvoi ja vuoden-puolentoista iässä alkoi nukkumaan öiden läpi. Perhepeti on kieltämättä käynyt mielessä, sitä ollaan kokeiltu muutamana yönä. Siinä poika heräilee useammin, havahtuu selvästi meidän liikkumiseen, mutta nukahtaa puolestaan nopeammin.
 
Pojalla on infektioastma, nyt testataan, että onko päivittäisellä lääkityksellä vaikutusta vointiin. Ennen oli vaan avaava tarvittaessa (eli silloin tällöin flunssassa) ja kortisonia, kun tuli tulehduksia tai nuhaa. Itseasiassa pahin heräily on alkanut nyt, kun kortisoniannostusta nostettiin. Kuukausi sitten meni korvatulehduksen jälkeen flunssa keuhkoihin, oli todella limainen. Sitten oli viikon terveenä ja taas uusi flunssa ja korvatulehdus ja nekin menivät suoraa tietä keuhkoihin. Ei ole hengitysvaikeuksia ja sellaista ahdistusta, on vaan tosi limainen ja kröhisevä. Nyt on keuhkoissa vielä limaa, mutta se tuntuu irtoavan helposti. Voikohan kortisoni vaikuttaa nukkumiseen?
 
Meillä poika teki öisin vähän samaa jossakin vaiheessa. Heräsi yht´äkkiä ja oli aivan pirteä. Ensin yritin estellä sängystä nousemista mutta sitten ajattelin että nouskoon. Valoja emme laittaneet päälle, leluja en antanut ottaa, ei telkkariakaan päälle. Muutaman yönä toistui tämä heräily. Poika kiersi kämppää ja ihmetteli pimeyttä ja hiljaisuutta. Välillä heittäytyi lattialle ja huusi ja itki ja potki. Kun huomasi ettei noteerattu millään lailla, ei otettu syliin ja kiellettiin kaikki toiminta, totesi kai että ei kai tässä muuta voi kun mennä nukkumaan. Eli tehtii tilanne niin tylsäksi ettei kannattanut olla hereillä niin meni nukkumaan kuten muutkin. Välillä kun oikein sitkeästi huuteli lattialla menin itse takaisin sänyyn ja annoin huutaa keskenään. Ensin huuto yltyi ja selvästi sälliä harmitti mutta hertken päästä oli valmis menemään takaisin sänkyyn ja tekemään sovinnon.
Niin, ja ehdottomasti vähemmän untä päivällä. Jos päikkäreitä tulee nukuttua 2h enempää menee yöunet piloille.
 
En ole varma tosta kortisonista vaikuttaako se yöuniin. Meillä välillä kortisoni aiheutti ylivilkkautta, mutta ei sit enää kun käytettiin sitä säännölisesti.
 

Yhteistyössä