P
pappadaa
Vieras
Tapailin erästä miestä neljä kuukautta.
Emme seurustelleet missään vaiheessa virallisesti. Kumpikin vähän sellaisi omia menojaan meneviä ihmisiä. Mutta toisia ei tapailtu enää pariin kuukauteen.
Kokoajan tiesin, ettei tässä ole elämäni mies. Molemmilla voimakkaita tunteita, muttei sellaista tunteen paloa. Ei ns. perfect match. Joten miehen aloitteesta päätimme joku aika sitten että jatketaan ystävinä jatkossa.
"Eron" jälkeen olen huomannut olevani hänestä mustasukkainen, mitä aiemmin en ole ollut. Ja olen nauttinut hänen seurastaan enemmän kuin yhdessä ollessamme. Aiemmin stressasin "suhdettamme", nyt en lainkaan. Tunnen itseni todella lapselliseksi noiden voimakkaiden mustasukkaisuus tunteiden kanssa, en ole kehdannut myöntää niitä edes ystävilleni.
Voiko olla että olemme tehneet nyt emämokan? Vai tunnenko itse vain näin? Olemme olleet eron jälkeen enemmän yhteydessä puhelimitse kuin tapaillessamme. Ja mikäli olemme samassa paikassa (yhteinen kaveripiiri), hän hakeutuu seuraani. Mikäli en laita hänelle viestiä, hän laittaa minulle jotain, vaikkei aktiivinen tekstailija ole todellakaan. Ikävöin häntä kovasti. Keksiikö joku jonkun hyvän keinon selvittää miehen tuntemuksia, ilman että häneltä asiaa suoraan kysyn...? En halua pilata hyvin alkanutta paluuta ystäviksi. Tuntuu että mies kaipaa minua ja nauttii seurastani, mutta pohdin, onko se vain vaan nyt ylikorostunutta ystävyyden tekoa tai kuvittelenko kaiken haaveillessani. Kummallakaan ei ole haku päällä tai ainakaan tietääkseni uusia kuvioita.
Emme seurustelleet missään vaiheessa virallisesti. Kumpikin vähän sellaisi omia menojaan meneviä ihmisiä. Mutta toisia ei tapailtu enää pariin kuukauteen.
Kokoajan tiesin, ettei tässä ole elämäni mies. Molemmilla voimakkaita tunteita, muttei sellaista tunteen paloa. Ei ns. perfect match. Joten miehen aloitteesta päätimme joku aika sitten että jatketaan ystävinä jatkossa.
"Eron" jälkeen olen huomannut olevani hänestä mustasukkainen, mitä aiemmin en ole ollut. Ja olen nauttinut hänen seurastaan enemmän kuin yhdessä ollessamme. Aiemmin stressasin "suhdettamme", nyt en lainkaan. Tunnen itseni todella lapselliseksi noiden voimakkaiden mustasukkaisuus tunteiden kanssa, en ole kehdannut myöntää niitä edes ystävilleni.
Voiko olla että olemme tehneet nyt emämokan? Vai tunnenko itse vain näin? Olemme olleet eron jälkeen enemmän yhteydessä puhelimitse kuin tapaillessamme. Ja mikäli olemme samassa paikassa (yhteinen kaveripiiri), hän hakeutuu seuraani. Mikäli en laita hänelle viestiä, hän laittaa minulle jotain, vaikkei aktiivinen tekstailija ole todellakaan. Ikävöin häntä kovasti. Keksiikö joku jonkun hyvän keinon selvittää miehen tuntemuksia, ilman että häneltä asiaa suoraan kysyn...? En halua pilata hyvin alkanutta paluuta ystäviksi. Tuntuu että mies kaipaa minua ja nauttii seurastani, mutta pohdin, onko se vain vaan nyt ylikorostunutta ystävyyden tekoa tai kuvittelenko kaiken haaveillessani. Kummallakaan ei ole haku päällä tai ainakaan tietääkseni uusia kuvioita.