H
hieman masis taas
Vieras
Kävin hiljattain gynellä selvittämässä että miksi pikku kakkonenkaan ei tahdo tärpätä millään ja PCO - vaiva on edelleen minulla - niinkuin oli aikanaan silloinkin kun kävin ensin lapsettomuushoidoissa ensimmäisen lapsen tiimoilta, tosin eka tuli sitten yllätyksenä ja luomuna.
Mutta nyt jäin pohtimaan sitä, kun sain lekurilta Clomifenit ja Terolutit että tärppääköhän noillakaan sitten kumminkaan ? Kun kk-kiertoni on epäsäännöllinen eli yli 40 päivää ja lisäksi en ole taas pitkään aikaan havainnut ovulaatiota.
Lisäksi mietin myös sitä että onko näitä Clomeja turvallista syödä, kun ei lekuri mistään seurantaultrista puhunut, vaikka Clomien syönnin aikaan kai pitäisi jossain seurantaultrassa käydä ?
Ohjeeksi sain vain että 4 kiertoa tätä satsia syön niin että ekat kaksi kiertoa syön pillerin per päivä muutaman päivän ajan ja sitten loput kaksi kiertoa syön kaksi pilleriä per päivä.
Toki mietin sitäkin että onko vaarallista jo nämä kaksi ekaakin kiertoa syödä omin päin 2 pilleriä päivässä, jotta tärppääminen onnistuisi ehkä paremmin.