Siinähän se tuli otsikossa.
Meillä on viisivuotias ja ekaluokkalainen. Kumpikaan lapsista ei tunnu lainkaan arvostavan tavaroita. Tämä ilmenee siis niin, että kaikki hukataan (eikä surra tai murehdita tavaran perään lainkaan) ja hajotetaan (eikä taaskaan yhtään sureta - OHO TÄÄ MENI RIKKI ja viskataan olan yli). En oikein käsitä, mitä olen lasten kanssa tehnyt väärin. Todellakaan eivät saa leluja tms tavaraa muutoin kuin jouluna, synttärinä ja pari kertaa vuodessa muuten vaan. Yltäkylläisyydestä tai hemmottelusta siis ei ole kyse. Meillä ei todellakaan ole paljoa rahaa ja lapset tietävät, että tämän takia uusia leluja ei viikottain/kuukausittain osteta vaan rahat käytetään ruokaan. Vaatteetkin ostetaan enimmäkseen käytettynä. Lapset varsin hyvin tietävät, että tavarat ja vaatteet maksavat rahaa ja rahaa on käytettävissä meidän perheessämme rajallinen määrä.
Joka kerta, kun jotain hajoaa tai häviää, tuon oman harmini ilmi ja olen yrittänyt kertoa, miksi tavaran hajottua PITÄISI olla edes vähän pahoillaan.
Ihmettelen, miten omat leluni ovat säilyneet lähes uudenveroisina tänne saakka, niin että omat lapseni voivat niillä leikkiä ja kas - pelilaatikot ovat samantien rikki, lelut hajotetaan, kortit rypistellään muutamalla käyttökerralla käyttökelvottomiksi yms. Joka kerta kerron, että tämä on sitten äidin vanha ja sitä pitää kohdella erityisen varovasti ja nätisti. Ei vaikutusta. En ehtisi joka hetki olla lasten vierellä (ja revetä tämän takia kahtia, kun kumpikin tuhoaa tahollaan) vahtimassa, ettei mitään tuhota.
Tänään ekaluokkalainen on hajottanut mm. ulkolämpömittarin ihan vaan aikansa kuluksi. 25v säilynyttä Duplo-alustaa yritti ilmeisesti katkaista (vai eikö vaan älynnyt, että voi mennä rikki!?) seisoen sen päällä ja kiskomalla samalla toisesta reunasta ylöspäin, niin että koko alusta taipui. Koulusta tultiin toinen hanska hukassa (MONESKOHAN PARI tänä syksynä!?! Hukattu myös ulkohousut, pipo ym).......
Itse lapsena kohtelin jokaista tavaraa helläkätisesti ja itkin, mikäli joku tavara meni varovaisesta leikistä huolimatta rikki. Muistan hajottaneeni vahingossa 2-3 lelua koko lapsuuteni aikana - ja siis mielessä on edelleen se harmituksen määrä, mikä siitä aiheutui.
Olen ihan kyllästynyt tähän, että saan äänen käheytymiseen ja omaan väsymiseeni saakka päivittäin jankuttaa asiasta. Olen myös yrittänyt reagoimatonta linjaa - sama homma, ei paljon lapsia kiinnosta.
Varmasti nyt tulee taas näitä palstailkeilijöitä vastaamaan ja aion heidän vastauksensa ohittaa olankohautuksella - kaipaisin nyt oikeita vinkkejä teiltä, joiden lapset OSAAVAT arvostaa tavaraa. Kuinka kummassa?
Meillä on viisivuotias ja ekaluokkalainen. Kumpikaan lapsista ei tunnu lainkaan arvostavan tavaroita. Tämä ilmenee siis niin, että kaikki hukataan (eikä surra tai murehdita tavaran perään lainkaan) ja hajotetaan (eikä taaskaan yhtään sureta - OHO TÄÄ MENI RIKKI ja viskataan olan yli). En oikein käsitä, mitä olen lasten kanssa tehnyt väärin. Todellakaan eivät saa leluja tms tavaraa muutoin kuin jouluna, synttärinä ja pari kertaa vuodessa muuten vaan. Yltäkylläisyydestä tai hemmottelusta siis ei ole kyse. Meillä ei todellakaan ole paljoa rahaa ja lapset tietävät, että tämän takia uusia leluja ei viikottain/kuukausittain osteta vaan rahat käytetään ruokaan. Vaatteetkin ostetaan enimmäkseen käytettynä. Lapset varsin hyvin tietävät, että tavarat ja vaatteet maksavat rahaa ja rahaa on käytettävissä meidän perheessämme rajallinen määrä.
Joka kerta, kun jotain hajoaa tai häviää, tuon oman harmini ilmi ja olen yrittänyt kertoa, miksi tavaran hajottua PITÄISI olla edes vähän pahoillaan.
Ihmettelen, miten omat leluni ovat säilyneet lähes uudenveroisina tänne saakka, niin että omat lapseni voivat niillä leikkiä ja kas - pelilaatikot ovat samantien rikki, lelut hajotetaan, kortit rypistellään muutamalla käyttökerralla käyttökelvottomiksi yms. Joka kerta kerron, että tämä on sitten äidin vanha ja sitä pitää kohdella erityisen varovasti ja nätisti. Ei vaikutusta. En ehtisi joka hetki olla lasten vierellä (ja revetä tämän takia kahtia, kun kumpikin tuhoaa tahollaan) vahtimassa, ettei mitään tuhota.
Tänään ekaluokkalainen on hajottanut mm. ulkolämpömittarin ihan vaan aikansa kuluksi. 25v säilynyttä Duplo-alustaa yritti ilmeisesti katkaista (vai eikö vaan älynnyt, että voi mennä rikki!?) seisoen sen päällä ja kiskomalla samalla toisesta reunasta ylöspäin, niin että koko alusta taipui. Koulusta tultiin toinen hanska hukassa (MONESKOHAN PARI tänä syksynä!?! Hukattu myös ulkohousut, pipo ym).......
Itse lapsena kohtelin jokaista tavaraa helläkätisesti ja itkin, mikäli joku tavara meni varovaisesta leikistä huolimatta rikki. Muistan hajottaneeni vahingossa 2-3 lelua koko lapsuuteni aikana - ja siis mielessä on edelleen se harmituksen määrä, mikä siitä aiheutui.
Olen ihan kyllästynyt tähän, että saan äänen käheytymiseen ja omaan väsymiseeni saakka päivittäin jankuttaa asiasta. Olen myös yrittänyt reagoimatonta linjaa - sama homma, ei paljon lapsia kiinnosta.
Varmasti nyt tulee taas näitä palstailkeilijöitä vastaamaan ja aion heidän vastauksensa ohittaa olankohautuksella - kaipaisin nyt oikeita vinkkejä teiltä, joiden lapset OSAAVAT arvostaa tavaraa. Kuinka kummassa?